OHHOH

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/81394-lapsijuopot-uhkailevat-vakivallalla-seinajoella

Tilastojen perusteella tiedetään että eteläpohjalaiset ovat Suomen lihavimpia. Jos vanhemmat eivät ole riittävän hyvässä kunnossa, ei jälkikasvusta jakseta pitää huolta. Jos itse käyttää alkoholia eikä harrasta mitään fyysistä liikuntaa, keskivartalorasva tekee äkkiä tehtävänsä (nujertaa). Aikuinen väsähtää. Voi myös kysyä, miksi jotkut hankkivat monta lasta, eivätkä sitten välitä heistä huolehtia, tai jaksa. Oireilu näkyy lapsien käyttäytymisestä. Nuorimmilla todetaan tarhaiässä selittämätöntä unettomuutta kun kotiolot eivät anna turvallisuuden tunnetta, ja varhaisnuoret ryyppäävät. Tällaista Etelä-Pohjanmaalla tänään. Arkea. Hyvä kun edes jossain lehdessä asiat sanotaan suoraan. Lehteen vaan vanhempien nimet...
22535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Virhe tehdään siinä, kun ketään ei saisi syyllistää. Siis kukaan ei ole vastuussa. Eletään kulissielämää ja ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jotain todella peruuttamatonta. Stressi syö elämänpituutta. Kiusaaminen lisääntyy kun joku sittenkin tietää ja kertoo. Hörönaurulla ei loppua.

Äänestä

Voisi olla välilehti poliisi.fi-sivustolla josta voisi nähdä ketkä vanhemmat tyrivät.

Äänestä

Mua ihmetyttää nuorison lihavuus? ollaan niin tuhdissa kunnossa että jalat ja perse todella lihavat? HERÄTKÄÄ TE VANHEMMAT!!! Pitäkää jälkikasvustanne huolta ja lopettakaa minä minä minä leikit ja olkaa aikuisia!

Kersat vetää kaupoista sipsiä, karkkeja, energiajuomia yms yms roskaa???? Ja sitten alkaa istunto koneen äärellä tunti tolkulla ja esitellään omia kuvia ja odotetaan kehuja????? SAIRASTA!!!!

Äänestä

Jossain koulussa on kuulema vanhemmille jaettu kyselylomake, johon ovat voineet ruksata miten eri tilanteissa toimivat, mitä hyväksyvät. Sitten on annettu erikseen jälkikäteen lista josta voi katsoa, meneekö omat tavat suositusten mukaisina. Lapset eivät pääse jujuttamaan.

Äänestä

Eivätköhän nämä lapsukaiset/nuoret vartu vanhempien, aikuisten "petaamilla poluilla". Ruokakulttuuri on monilla, mitä sattuu, nukkumaan ei patistella (että saa itse rauhassa notkua netissä) käytöstapoja ei viitsitä opettaa, eikä sitä tärkeintä, inhimillisyyttä muita ihmisiä kohtaan.

Tupakasta vouhataan, kun samaan aikaan postiluukusta klapsahtelee mainoksia (ruokapuotien) joissa mäyräkoiria, ja sixpackeja saa halvalla???Miksi alkoholista/kaljasta ei vouhoteta, vaikka niistä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Pahoinpitelyt, tapot, rattijuopumukset, perheväkivallat, häiriökäyttäytymiset, itsemurhat, lapsien pelkotilat, läheisten suuret kärsimykset. Näitä mm. saavat aikaan humalaiset ihmiset. Entäs tv-ohjelmat, täyttä sitä itseänsä???

Äänestä

Vanhempien nimiä ei varmaan voi laittaa lehteen mutta poliisi.fi-sivustolle voisi kerätä esim. tietoa siitä, mistä kaupunginosasta humalaiset lapset ovat. Esim. perjantaina 25.11. poliisi noukki Seinäjoen keskustasta 14 humalaista alaikäistä, joista 7 asuu Jouppilassa, 2 Kasperissa, 1 Joupissa ja loput 4 Marttilan kaupunginosassa. Antaisi vähän enemmän ajattelemisen aihetta. Toisi aihetta lähemmäksi arkea.

Äänestä
  • Oli kyllä yllätys, että jouppilasta oli peräti 7, siis eniten. Täällä seinäjoki palstalla on niin usein mainostettu hyvänä kasvuympäristönä nimenomaan Jouppilaa ja moitittu Kasperia. No tuo nyt oli yhden illan tulosta, toisena iltana tulos voi olla erilainen.

    Äänestä

  • ei naurata kirjoitti:

    Oli kyllä yllätys, että jouppilasta oli peräti 7, siis eniten. Täällä seinäjoki palstalla on niin usein mainostettu hyvänä kasvuympäristönä nimenomaan Jouppilaa ja moitittu Kasperia. No tuo nyt oli yhden illan tulosta, toisena iltana tulos voi olla erilainen.

    Ei tuo tainnut olla vielä uutinen, vaan uutisen mallia.

    Äänestä

On tärkeää että edes jokin paikallislehti kertoo myös kipeistä asioista suoraan, hyssyttelemättä.

Äänestä

Voi herran tähden/tähren, aij aij, voi voi, ja vielä kuinka kauheaa ja kamalaa. Sus siunatkoon, hyvänen aika.

Äänestä
  • Tässä Vaivoottelija joka juuri taitaa kuuluua tämän ongelman ydinjoukkoon: ei saisi kertoa ääneen. Ei saa pohtia korjausliikkeitä. Ei voi muuttaa tapojaan... Jää vain ivallinen voivottelu jäljelle...

    Äänestä

Voi kauheeta, kyllä on kamalaa, etten sanoisi aivan lohdutonta. Minä en kyllä enää jaksa, on tämä niin surkiaa, että ei tässä ole enää mitään tehtävissä. Voi miksi, miksi tämä kaaos?

Äänestä

Nyt Itsenäisyyspäivän aikoihin on monella pidennetty viikonloppuloma. Lähdetäänpäs me aikuiset Seinäjoen keskustaan iltakävelyllä vähän myöhemmin, aukeaa silmänne. Kännykkäkamerat valmiina, todistusaineistoa tarvitaan, sillä muutoin ei uskota, kun vanhemmille kerrotaan.

Äänestä
  • Ei kukaan viitti pilata viikonloppuaan kävelemällä Seinäjoen keskustassa, koska se on niin ruma.

    Äänestä

Nimimerkit Vaivoottelija ja Syän syrjällä ovat jälleen uusi todiste siitä että eteläpohjalaisuus ei enää tarkoita suoraselkäisyyttä tai rehtiyttä. Mennyttä mikä mennyttä. Kun asioista nykyään puhutaan, sanotaan se mikä pitäisi olla, eikä se mikä on todellisuus, jota pitäisi korjata oikeaan suuntaan.

Äänestä

Ahaas, en ole kyllä koskaan nähnyt ainakaan Seinäjoella päihtynyttä alaikäistä. Onko muut nähneet?

Äänestä

Kyllä montakin kertaa. Perjantai-iltalsiin kaupungilla esimerkiksi Framin kevyen liikenteen väylällä lapset vetää juomia kurkkuunsa ympärilleen pälyillen alkuillasta.

Äänestä

Teinivuoteni 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa viettäneenä väitän että tuollon nuorten juopottelu oli paljon suurempi ongelma. Nykyään edes harvoin näkee juopuneita nuoria kaduilla (normaaleina viikonloppuina).

Äänestä
  • Tuolloin ne nuoret olivat iältään vanhempia, nykyään 12 - 14 vuotiaita lapsia.

    Äänestä

Vähättelemättä asiaa totean vain, että eiköhän tuo nuorten alkoholin käyttö ole ongelma joka puolella Suomea. Tilastot myös kertovat, että Etelä-Pohjanmaalla alkoholin käyttö on vähäisintä Suomessa, samoin Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Eli ongelma on suurempi muualla päin maassa.

Ja tuo muutaman gramman keskimääräinen painoero eri maakuntien välillä ei kerro mitään ratkaisevaa. Enemmänkin pitäisi puhua painoindeksistä. Voihan olla, että etelä-pohjalaiset ovat vähän pitempiä kuin muut, mikä saattaisi selittää painoeron. Kysymys ei siis välttämättä ole lihavuudesta.

Ja yleensäkkään tuollainen tarkoitushakuinen ja mollaava kirjoitustyyli ei hyödytä mitään.

Äänestä

Ai siis meinaat että lihavat vanhemmat ovat kaiken syy?
Mietippä asiaa jossa alati trenaavat vanhemmat ovat jatkuvasti poissa kotoa ja lapset siellä yksinään niinkuin tapana on..
Eli vanhemmat ajattelavat vain itseään ja unohtavat jälkikasvun totaalisesti oman onnensa varaan.
Koulussa viimeistään opet huomaavat asian että jokin on pielessä.
Ei se läski tee lapsista yhtään sen huonompia kuin sairalloisesti treenaavista vanhemmista -päinvastoin.

Äänestä

Ainoa oikea mitta lihavuuden toteamiseen on vyötärön mittaaminen. Ei kannata miettiä henkilön pituutta tai lihaksikkuutta. Pitkillä ihmisillä sitä paitsi energia kertyykin helposti juuri keskivartaloon. Vyötärölihavuus on todettu ongelma. Viskeraalinen läski sairastuttaa ennemmin tai myöhemmin, ellei vaivaudu korjaamaan elämäntapojaan. Ja kun ei voi syyllistää, ei enää tarvitse eikä osata sisuuntua, eikä siis asiat korjaannukaan. Katso esimerkiksi Seinäjoella katukuvaa, jopa Marco Bjurström Seinäjoella piipahtaessaan totesi että huonokuntoiselta väki näyttää. Ja Seinäjoella asuu ehkä keskimäärin nuorempaa väkeä kuin muualla Etelä-Pohjanmaalla... Vyötärörengas ei paranna kuntoa. - Käytös- ja elämäntavat kopioidaan kotoa. Alkoholi on tapa, jolla on opittu juhlimaan. Valitettavasti alkoholin energia tuppaa kertymään juuri vyötärölle. Punaviinikään ei ole terveellistä, jos sitä juo enemmän kuin kaksi annosta (viinilasillista) viikossa. Yli menevä määrä tuottaa metabolisia oireyhtymiä, kuten vyötärölihavuutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jälleen kauhistunut kirjoitti:

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/81394-lapsijuopot-uhkailevat-vakivallalla-seinajoella

Tilastojen perusteella tiedetään että eteläpohjalaiset ovat Suomen lihavimpia. Jos vanhemmat eivät ole riittävän hyvässä kunnossa, ei jälkikasvusta jakseta pitää huolta. Jos itse käyttää alkoholia eikä harrasta mitään fyysistä liikuntaa, keskivartalorasva tekee äkkiä tehtävänsä (nujertaa). Aikuinen väsähtää. Voi myös kysyä, miksi jotkut hankkivat monta lasta, eivätkä sitten välitä heistä huolehtia, tai jaksa. Oireilu näkyy lapsien käyttäytymisestä. Nuorimmilla todetaan tarhaiässä selittämätöntä unettomuutta kun kotiolot eivät anna turvallisuuden tunnetta, ja varhaisnuoret ryyppäävät. Tällaista Etelä-Pohjanmaalla tänään. Arkea. Hyvä kun edes jossain lehdessä asiat sanotaan suoraan. Lehteen vaan vanhempien nimet...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu