evoluutio osana luomistyötä

Piku kakkonen

On päivän selvää, että huoneeni viherkasvit, eivät ole syntyneet sattumalta, vanhin kukkanen on keväällä ollut minulla 20 vuotta, limoviikuna ja olen ollut aika heipparallaa välillä ja kuitenkin kukka on selviytynyt täällä arktisissa oloissa. Kyllä maailmaa ohjaa korkeampi voima, mitenkä osaisimme herätä oikeaan aikaan. Ihmiset vaan saadaan näyttämään naiivilta uskoen, miten kristinusko tms. opettaa. Ja pelottavasti terävän älykkäät ovat yleensä ateisteja. Mutta onko se hyvästä. Vai pahasta se äly. Siinä ihminen ottaa vallan itselleen. Raamattu on älykäs kirja, siinä on paljon tiivistä viisautta; Jumalan sanaa. Myös muut uskonnot, jotka ehkä opettavat eri tavalla ylistävät Luojan suuruutta.
Ei tällaista vain voi syntyä sattumalta. Ja Jumala antaa meille sairauksia, että emme kaikkivoipina asettaisi itseämme Jumalan asemaan. Sillä Jumaluus on myös pelottavaa voimaa.

19

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • > kuitenkin kukka on selviytynyt täällä arktisissa oloissa.

      Asutko veneen alla tai teltassa vai eikö lämmitys toimi?

      Luominen ja jumaluudet ovat minun näkemykseni mukaan syntyneet ihmisen ajatuksissa kulttuurievoluution myötä.

      • "Luominen ja jumaluudet ovat minun näkemykseni mukaan syntyneet ihmisen ajatuksissa kulttuurievoluution myötä"

        Ennenkuin ihminen pystyy ajatuksissaan synnyttämään luomisen ja jumaluuden, täytyy jonkun luoda ensin se ihminen.
        .

      • Jaakob kirjoitti:

        "Luominen ja jumaluudet ovat minun näkemykseni mukaan syntyneet ihmisen ajatuksissa kulttuurievoluution myötä"

        Ennenkuin ihminen pystyy ajatuksissaan synnyttämään luomisen ja jumaluuden, täytyy jonkun luoda ensin se ihminen.
        .

        Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että olemme molemmat yhtä oikeassa. Tai yhtä väärässä. Kummankaan näkemyksestä ei koskaan ole tehty objektiivisia havaintoja, sellaisia joilla olisi hivenkään sitä uskottavuutta kuin esimerkiksi painovoimateorialla.

        Palataan asiaan sitten kun Jeesus ilmestyy Kauppatorille ja muuttaa Havis Amandan suihkuttamaan viiniä.

    • jumalanpilkkaa ?

      >>Ja Jumala antaa meille sairauksia, että emme kaikkivoipina asettaisi itseämme Jumalan asemaan.

    • VAT

      Jos maailma olisi 6000 tuhatta vuotta vanha, niin olisiko sen 6000 tuhannen vuoden aikana voinut tapahtua evoluutiota (edes vähän)?

      • us kova

        Ei!
        Evoluutiota ei tapahdu evoluutioteorian kuvaamalla perusteella.
        Kaikella on tarkoituksensa eikä mitään tapahdu sattumalta.
        Aina on ollut erilaisia yksilöitä ja erilaisia populaatioita eikä ne voi olla sekä luotuja että evoluutiota yhtäaikaa. Luotuun maailmaan ei kuulu evoluutiota.
        PISTE.

      • "Jos maailma olisi 6000 tuhatta vuotta vanha, niin olisiko sen 6000 tuhannen vuoden aikana voinut tapahtua evoluutiota (edes vähän)?"

        Ei olisi, eikä sitä olekaan tapahtunut, vaan Jumala loi jo alunperin kaikkien eläin- ja kasvilajien peruslajit valmiiksi ja täydellisiksi.

        Luodessaan nämä lajit, niiden geeneihin Jumala asetti jo tietyn "liikkumavaran" niin että kussakin lajissa voi tapahtua rajallista muuntelua ja vaihtelua, jotta lajit voisivat sopeutua erilaisiin olosuhteisiin. Tätä kutsutaan mikroevoluutioksi. Esimerkkejä tästä ovat eri koirarodut, ihmisrodut, ihmisen suorittama keinotekoinen jalostus kasveissa ja eläimissä jne.

      • se vie koko käden...
        Jaakob kirjoitti:

        "Jos maailma olisi 6000 tuhatta vuotta vanha, niin olisiko sen 6000 tuhannen vuoden aikana voinut tapahtua evoluutiota (edes vähän)?"

        Ei olisi, eikä sitä olekaan tapahtunut, vaan Jumala loi jo alunperin kaikkien eläin- ja kasvilajien peruslajit valmiiksi ja täydellisiksi.

        Luodessaan nämä lajit, niiden geeneihin Jumala asetti jo tietyn "liikkumavaran" niin että kussakin lajissa voi tapahtua rajallista muuntelua ja vaihtelua, jotta lajit voisivat sopeutua erilaisiin olosuhteisiin. Tätä kutsutaan mikroevoluutioksi. Esimerkkejä tästä ovat eri koirarodut, ihmisrodut, ihmisen suorittama keinotekoinen jalostus kasveissa ja eläimissä jne.

        Aijaijaijai!!! Joka myöntää mikroevoluution, on jo antanut pirulle pikkusormensa...

      • us kova kirjoitti:

        Ei!
        Evoluutiota ei tapahdu evoluutioteorian kuvaamalla perusteella.
        Kaikella on tarkoituksensa eikä mitään tapahdu sattumalta.
        Aina on ollut erilaisia yksilöitä ja erilaisia populaatioita eikä ne voi olla sekä luotuja että evoluutiota yhtäaikaa. Luotuun maailmaan ei kuulu evoluutiota.
        PISTE.

        "Ei!
        Evoluutiota ei tapahdu evoluutioteorian kuvaamalla perusteella."

        Tietenkin tapahtuu. Todellisuus ei muutu sillä, että siltä sulkee silmänsä.

        "Kaikella on tarkoituksensa eikä mitään tapahdu sattumalta."

        Vaikka ei tapahtuisikaan, evoluutiota tapahtuu silti.

        "Aina on ollut erilaisia yksilöitä ja erilaisia populaatioita eikä ne voi olla sekä luotuja että evoluutiota yhtäaikaa. Luotuun maailmaan ei kuulu evoluutiota.
        PISTE."

        Luotu maailma on siis satumaailma, tässä maailmassa evoluutiota tapahtuu havaitusti.

      • nyt loppuu höpinäsi
        moloch_horridus kirjoitti:

        ,,,,Evoluutiota ei tapahdu evoluutioteorian kuvaamalla perusteella."

        Tietenkin tapahtuu. Todellisuus ei muutu sillä, että siltä sulkee silmänsä.,,,,,,

        Taas sinä otit kunnon etukenon ja aloit valehtelemaan oikein kaksin käsin.

        Elämän tarvikkeita kuten dna, rna, käänteiskopioijaentsyymi, ja kaikkia muita satoja tai jopa tuhansia kemikaaleja syntyy todistettavasti vain elävän olennon sisällä. Todista missä evoluutio loi ennen elämää noita kaikkia aineita elävän olennon ulkopuolella, että syntyisi se ensimmäinen elämä. Jos sitä et kykene todistamaan niin olet vain valehtelija ja ihmisiä tietoisesti harhaanjohtaja.

      • Kokemys-K
        nyt loppuu höpinäsi kirjoitti:

        Evoluutio alkoi vasta kun ensimmäinen elävä eliö oli jo olemassa. Evoluutio on teoria elävien organismien muuttumisesta. Sen ensimmäisen synty ei kuulu evoluutioon vaikka onkin erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen kysymys johon ei vielä ole oikein kenelläkään vastausta.

      • nyt loppuu höpinäsi kirjoitti:

        Jaahas, tässä on taas joku tyyppi joka ei näköjään ymmärrä mistä puhuu.

        Puhut evoluutiosta, mikä on määritelty olemaan perimän muutosta ajan myötä sukupolvelta toiselle. Ja tätähän havaitaan luonnosta.

        Abiogeneesi ei oikeastaan kuulu evoluutioteorian piiriin ja kuten Kokemus-K tuossa yllä kirjoitta, evoluutio on lähtenyt käyntiin kun on ollut se ensimmäinen lisääntyvä ja perimäänsä siirtävä olio.

        Toisin sanoen suljet silmäsi todellisuudelta, kun et tämän vertaa ymmärrä.

      • tuohtunnu
        Kokemys-K kirjoitti:

        Evoluutio alkoi vasta kun ensimmäinen elävä eliö oli jo olemassa. Evoluutio on teoria elävien organismien muuttumisesta. Sen ensimmäisen synty ei kuulu evoluutioon vaikka onkin erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen kysymys johon ei vielä ole oikein kenelläkään vastausta.

        Siirrät maalitolppia! Et määritellyt nyt elämää mitenkään ja silti väitit vastaan.
        Miten voit sitten selittää kuolleen olion perimän ilman elämää olevaksi, koska se ei poikkea mitenkään elävän sukulaisensa perimästä????
        Elämä ei sitten olekaan se, mitä perimänä pidetään????
        Mikä mättää???
        Miksi käytät elämää, josta ette tiedä mitään, keppihevosenanne????

      • nyt loppuu höpinäsi kirjoitti:

        ,,,,Evoluutiota ei tapahdu evoluutioteorian kuvaamalla perusteella."

        Tietenkin tapahtuu. Todellisuus ei muutu sillä, että siltä sulkee silmänsä.,,,,,,

        Taas sinä otit kunnon etukenon ja aloit valehtelemaan oikein kaksin käsin.

        Elämän tarvikkeita kuten dna, rna, käänteiskopioijaentsyymi, ja kaikkia muita satoja tai jopa tuhansia kemikaaleja syntyy todistettavasti vain elävän olennon sisällä. Todista missä evoluutio loi ennen elämää noita kaikkia aineita elävän olennon ulkopuolella, että syntyisi se ensimmäinen elämä. Jos sitä et kykene todistamaan niin olet vain valehtelija ja ihmisiä tietoisesti harhaanjohtaja.

        "Taas sinä otit kunnon etukenon ja aloit valehtelemaan oikein kaksin käsin."

        Höpsis. Evoluutio on lukuisia kertoja varmistettu fakta. Myös historiallinen miljardien vuosien evoluutio, joka on tuottanut nykyisen biodiversiteetin, on tieteellinen fakta.

        "Elämän tarvikkeita kuten dna, rna, käänteiskopioijaentsyymi, ja kaikkia muita satoja tai jopa tuhansia kemikaaleja syntyy todistettavasti vain elävän olennon sisällä."

        RNA:ta syntyy luonnonlakien avulla spontaanisti sopivissa olosuhteissaja RNA.lla on kyky toimia entsyyminä. Näin mahdollisesti selittyy myös DNA:n synty. Muutkinsolun osat voivat olla muuntelun ja valinnan tulosta.

        "Todista missä evoluutio loi ennen elämää noita kaikkia aineita elävän olennon ulkopuolella, että syntyisi se ensimmäinen elämä. Jos sitä et kykene todistamaan niin olet vain valehtelija ja ihmisiä tietoisesti harhaanjohtaja."

        Heh. Ei minun sitä tarvitse todistaa kertoakseni, että uskon niin tapahtuneen. Mutta nyt sotket abiogeneesin biologiseen evoluutioon. Selvennä itsellesi nuo käsitteet. Abiogeneesin tapahtumatavasta ei ole varmaa tietoa, evoluutio on fakta.

      • tuohtunnu kirjoitti:

        Siirrät maalitolppia! Et määritellyt nyt elämää mitenkään ja silti väitit vastaan.
        Miten voit sitten selittää kuolleen olion perimän ilman elämää olevaksi, koska se ei poikkea mitenkään elävän sukulaisensa perimästä????
        Elämä ei sitten olekaan se, mitä perimänä pidetään????
        Mikä mättää???
        Miksi käytät elämää, josta ette tiedä mitään, keppihevosenanne????

        "Siirrät maalitolppia! Et määritellyt nyt elämää mitenkään ja silti väitit vastaan.
        Miten voit sitten selittää kuolleen olion perimän ilman elämää olevaksi, koska se ei poikkea mitenkään elävän sukulaisensa perimästä????"

        Pelkkä perimä ei ole elämää eikä perimä ole elävä. Permä on kemiallinen molekyyli,aivan kuten vaikkapa NaCl, tosin tietysti pidempi ja monimutkaisempi.

        "Elämä ei sitten olekaan se, mitä perimänä pidetään????"

        Ei ole ei. Hyvä että asia tuli selväksi vihdoinkin sinullekin.

        "Mikä mättää???"

        Sanoisin, että sinun tietämyksesi ja ymmärryskykysi.

        "Miksi käytät elämää, josta ette tiedä mitään, keppihevosenanne???? "

        Toki elämästä tiedetään paljonkin, vaikka ei kaikkea tiedetäkään.

      • Piku kakkonen
        se vie koko käden... kirjoitti:

        Aijaijaijai!!! Joka myöntää mikroevoluution, on jo antanut pirulle pikkusormensa...

        Jaakobin miro ei evoloidu, ja 3D-kortti on saatanasta. SIksi Jaakob käyttääkin 70.-luvun tietkonetta.. koska materialismi osaatanasta

      • antimytomaani_orig kirjoitti:

        Jaahas, tässä on taas joku tyyppi joka ei näköjään ymmärrä mistä puhuu.

        Puhut evoluutiosta, mikä on määritelty olemaan perimän muutosta ajan myötä sukupolvelta toiselle. Ja tätähän havaitaan luonnosta.

        Abiogeneesi ei oikeastaan kuulu evoluutioteorian piiriin ja kuten Kokemus-K tuossa yllä kirjoitta, evoluutio on lähtenyt käyntiin kun on ollut se ensimmäinen lisääntyvä ja perimäänsä siirtävä olio.

        Toisin sanoen suljet silmäsi todellisuudelta, kun et tämän vertaa ymmärrä.

        >Toisin sanoen suljet silmäsi todellisuudelta, kun et tämän vertaa ymmärrä.

        Nikkipellen huutava versio taitaa olla palstan kahelein denialisti.

    • Hiski ja kissi

      > Ja Jumala antaa meille sairauksia, että emme kaikkivoipina
      > asettaisi itseämme Jumalan asemaan.

      Arvaa vain moniko raitiovaunusaarnaaja ottaa itselleen Jumalan valtuuksia. Hiskin tapana on provosoida nämä ämmäräyskät olet-menossa-suoraan-helvettiin-huutamisen tasolle ja todeta sitten puolen vaunun kuullen että helvetissähän sitten tavataan.

      • Onneksi Tampereellekin puuhataan ratikkaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      630
      2408
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1036
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      935
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      673
    Aihe