Pappikoulutus pois yliopistosta.

34

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aihe on selvästi painoettu niitä pappisvirkoja suorittavia kohtaan. Mutta totta. Sielunhoitajaksi suorittaminen ei kuulu yliopistoihin.

      • Kirkon edustajat pitää papin koulutusta yhtä tärkeänä, kuin lakipuolen koulutusta.
        Kun pappiskoulutuksen vastustaja vertasi pappiskoulutusta reikihoidon- ja homeopatian harjoittakien koulutukseen, niin hän oli oikeassa.
        Vastineessa tuohon alkoi kirkon edustaja sotkemaan selviä asioita, kuin populistipoliitikko.
        Kun osa pappiskoulutuksen saaneista ei alasta innostukaan, vaan alkavat muihin hommiin, niin ei tuo kirkonmies viitsinyt edes sanoa, mihin he työllistyvät, vaan piti sitäkin syynä koukluttaa lisää pappeja.
        Kun lisäksi muistamme, että kirkon työntekijöistä noin 50% on läheisessä suhteessa herätysjärjestöihin, niin se tarkoittaa myös sitä, että herätysliikkeet saavat valtion kustannuksella koulutettua omat noitatohtorinsa.
        Joko papit pois yliopistosta, tai tasapuolisuuden nimessä pitää alkaa kouluttaa myöskin islamin kandeja, spiritismin maistereita, reikihoidon lisensiaatteja ja enneunien tulkinnan tohtoreita.
        Eli pappiskoulutus pois yliopistosta, koska se on verovarojen ja resurssien tuhlausta

      • 1000sanaa1totuus

        Sana "sielunhoito" on sellainen, että kuvittelisi "sielunhoitajien" tulevan esim. käyttäytymistieteiden tiedekunnasta nimikkeellä "psykologi". Sana "psykologia" on tullut sanasta "sielutiede".

        Mutta että pappi olisi sielunhoitaja? Miten?!?

      • 1000sanaa1totuus kirjoitti:

        Sana "sielunhoito" on sellainen, että kuvittelisi "sielunhoitajien" tulevan esim. käyttäytymistieteiden tiedekunnasta nimikkeellä "psykologi". Sana "psykologia" on tullut sanasta "sielutiede".

        Mutta että pappi olisi sielunhoitaja? Miten?!?

        Siten että he manaavat pahat henget pois ruumiista. Jolloin "Sielu" voi hyvin.

    • zyrt

      Aika hauska

      Toinen noista tyypeistä alkoi höpöttämään Vapaa-ajattelijoista. Olikin kauhean relevanttia huomauttaa, ettei vapareiden jäsenmäärä ole suuri. Häneltä unohtui sellainen tosiasia, että Suomessa on yli miljoona uskontokuntiin kuulumatonta ihmistä.

    • herttainenhertta

      Kiitos vinkistä. Kuuntelen parhaillaan.

      • herttainenhertta

        Heh heh. Teologit ovat sitä mieltä, että teologia kuuluu ehdottomasti yliopistoon. Yllätys.

      • zyrt
        herttainenhertta kirjoitti:

        Joo. He perustelivat sen sillä, että jo ammoisista ajoista... blaa blaa blaa kirkko on ollut instituutio, joka on perustanut blaa blaa blaa yliopistoja ja ilman blaa blaa blaa kirkkoa ja kristinuskoa Suomessa ei olisi yliopistoja. MOT.

      • herttainenhertta
        zyrt kirjoitti:

        Yliopistotutkinto on tietenkin myös arvovaltakysymys papeille. Se tuo uskottavuutta. Voisi sanoa, että yliopisto näyttää hyvältä teologien CV:ssä, mutta teologia ei yliopiston. Se anakronismi, epätieteellisyyden saareke tieteelle omistetussa laitoksessa.

        Huvittavin kohta haastattelussa oli, kun jompikumpi teologeista puolusti papin koulutukseen kuuluvien loitsutusmenojen harjoittelua yliopistossa vertaamalla sitä siihen, että kirurginkin tulee ensin harjoitella, ennen kuin hän leikkaa potilasta. Eikä toimittaja sanonut siihen mitään!

        Minua kiinnostaa kyllä, mitä imaamikoulutuksen tuominen yliopistoon tuo keskusteluun. Siinä menee se argumentti, että se on sinne aina kuulunut. Ja toisaalta, jos kristinusko on yliopistokelpoinen, niin miksi ei islam? Ehkä useammat tieteenpuolustajat heräävät vastustamaan taikauskon opettamista vakavastiotettavana tieteenalana, jos imaamikoulutusta aletaan vakavasti puuhaamaan yliopistoon.

        Toimittaja oli tosiaan alun jälkeen melko nössö. Kyllä nyt sentään on niin, että on ihan eri asia harjoitella valvotusti ja perusteellisten opintojen jälkeen aivoleikkausta, kuin opetella ulkoa jotain liturgioita.

        Kari Mäkinenhän on ehdottanut imaamikoulutusta yliopistoon. En ymmärrä miksi. Miksi ei saman tien reikijuttuja ja astrologiaa?

      • ei-uskis

        Papin pätevyyden saisi vallan mainiosti 2 viikon kirjekurssilla.
        Parin vuoden saarnat saisi sähköpostissa, mistä voisivat juttunsa kopsata.
        Fundiksien arvostetuimmat evankelistat on saaneet jumalallisen kokemukset ja simsalabim, Uusi Uljas Evankelista on Syntynyt.

      • zyrt
        ei-uskis kirjoitti:

        Näin on! kristinuskossa ei ole mitään sellaista, josta ei kuka tahansa osaisi hymistellä ihan tuosta vaan.

        Huomaa muuten hyvin kirkon palstalla miten ne papit on ihan pihalla koko hommasta. Ihan papit keskenään jo puhuvat ristiin. Jokaisella tuntuu olevan omanlaisensa jumalusko.

        zyrt
        24.11.2011 02:22

        >>>Näin on! kristinuskossa ei ole mitään sellaista, josta ei kuka tahansa osaisi hymistellä ihan tuosta vaan>Huomaa muuten hyvin kirkon palstalla miten ne papit on ihan pihalla koko hommasta.>Ihan papit keskenään jo puhuvat ristiin. Jokaisella tuntuu olevan omanlaisensa jumalusko.

      • 1000sanaa1totuus
        herttainenhertta kirjoitti:

        Heh heh. Teologit ovat sitä mieltä, että teologia kuuluu ehdottomasti yliopistoon. Yllätys.

        Olen muuten samaa mieltä, teologia kuuluu yliopistoon. Samaan tiedekuntaan uskontotieteiden kanssa eikä omana tiedekuntanaan. Tosin ei taida teologien pää kestää uskontotieteiden opiskelua, kun siinä pitää oppia myös muistakin uskonnoista ja kyetä vertailemaan niitä.

      • 1000sanaa1totuus
        ei-uskis kirjoitti:

        Papin pätevyyden saisi vallan mainiosti 2 viikon kirjekurssilla.
        Parin vuoden saarnat saisi sähköpostissa, mistä voisivat juttunsa kopsata.
        Fundiksien arvostetuimmat evankelistat on saaneet jumalallisen kokemukset ja simsalabim, Uusi Uljas Evankelista on Syntynyt.

        Enpä tiedä, pappien täytyy myös oppia puhumaan yleisön edessä pehmeällä ja paapovalla äänensävyllä.

      • zyrt
        ei-uskis kirjoitti:

        zyrt
        24.11.2011 02:22

        >>>Näin on! kristinuskossa ei ole mitään sellaista, josta ei kuka tahansa osaisi hymistellä ihan tuosta vaan>Huomaa muuten hyvin kirkon palstalla miten ne papit on ihan pihalla koko hommasta.>Ihan papit keskenään jo puhuvat ristiin. Jokaisella tuntuu olevan omanlaisensa jumalusko.

        "Itte en pystyis olemaan taivaassa oksentamatta, jos tietäsin joittenkin piruparkojen olevan helvetissä."

        Ne ovatkin keksineet tuohon helvetti-juttuun sellaisen ratkaisun, että taivaassa kaikki muistot pyyhkiytyvät pois, eikä siellä olevat siis tiedä keitä helvetissä on. Vähän kumma juttu mielestäni, koska miten sitä sitten taivaassa voisi niitä rakkaitaan tavata, jos ei kerran mitään muista.

      • zdjh
        zyrt kirjoitti:

        Toimittaja oli tosiaan alun jälkeen melko nössö. Kyllä nyt sentään on niin, että on ihan eri asia harjoitella valvotusti ja perusteellisten opintojen jälkeen aivoleikkausta, kuin opetella ulkoa jotain liturgioita.

        Kari Mäkinenhän on ehdottanut imaamikoulutusta yliopistoon. En ymmärrä miksi. Miksi ei saman tien reikijuttuja ja astrologiaa?

        totta. Toimittaja oli etukäteen ilmeisesti päättänyt olla kriittinen ja kysyä vaikeita kysymyksiä, mutta sitten meni tosipaikan tullen pupu pöksyyn, ja vääränlainen kunnioitus uskovaisten häpötyksiä kohtaan sai vallan.

      • määääää
        herttainenhertta kirjoitti:

        Yliopistotutkinto on tietenkin myös arvovaltakysymys papeille. Se tuo uskottavuutta. Voisi sanoa, että yliopisto näyttää hyvältä teologien CV:ssä, mutta teologia ei yliopiston. Se anakronismi, epätieteellisyyden saareke tieteelle omistetussa laitoksessa.

        Huvittavin kohta haastattelussa oli, kun jompikumpi teologeista puolusti papin koulutukseen kuuluvien loitsutusmenojen harjoittelua yliopistossa vertaamalla sitä siihen, että kirurginkin tulee ensin harjoitella, ennen kuin hän leikkaa potilasta. Eikä toimittaja sanonut siihen mitään!

        Minua kiinnostaa kyllä, mitä imaamikoulutuksen tuominen yliopistoon tuo keskusteluun. Siinä menee se argumentti, että se on sinne aina kuulunut. Ja toisaalta, jos kristinusko on yliopistokelpoinen, niin miksi ei islam? Ehkä useammat tieteenpuolustajat heräävät vastustamaan taikauskon opettamista vakavastiotettavana tieteenalana, jos imaamikoulutusta aletaan vakavasti puuhaamaan yliopistoon.

        niin miksi ei islam?

        En puolusta teologista koulutusta yliopistoissa, pappiskoulutusta varsinkaan. Mutta kristinuskossa on kuitenkin se hyvä puoli että sallii kriittisen suhtautumisen itseensä. Yliopistoissa tutkitaan Raamattua kriittisesti ja monet tulokset ovat kaikkea muuta kuin kirkon dogmien mukaisia. Vaikea kuvitella vastaavaa Koraanin tutkimusta. Henkihän siinä menisi.

      • TarkistasEnsin
        1000sanaa1totuus kirjoitti:

        Olen muuten samaa mieltä, teologia kuuluu yliopistoon. Samaan tiedekuntaan uskontotieteiden kanssa eikä omana tiedekuntanaan. Tosin ei taida teologien pää kestää uskontotieteiden opiskelua, kun siinä pitää oppia myös muistakin uskonnoista ja kyetä vertailemaan niitä.

        Huomaa, ettei sinulla ole tiedossa mitä teologinen koulutus pitää sisällään. Teologin perusopintoihin kuuluu myös uskontotiedettä ja se on erittäin suosittua opiskelijoiden keskuudessa

    • Aloittajan linkkiin kommentti

      Kirkonisät oli kireinä.
      Siellähän pappiskoulutuksen korkea laatu oli samanarvoinen lainoppineiden korkean laadun kanssa.
      Eli kirkon edustaja piti papin papereita samanarvoisina laki-ihmisten papereihin, yhteiskunnan kannalta.
      Kele mitä skeidaa.
      Nykyuotoinen pappiskoulutus pitää ajaa alas yliopistossa. Kouluttakoon kirkko pappinsa vaikka 6kk kurssilla joistakin perustutkinnon suorittaneista.

      • Saisikohan siitä muotoiltua aikuiskoulutuksen?

        Karvanopat ja wunderbaumi.

        X)

      • atac kirjoitti:

        Saisikohan siitä muotoiltua aikuiskoulutuksen?

        Karvanopat ja wunderbaumi.

        X)

        Huuhaa-koulutusta tulisi antaa ainoastaan Huuhaa-yliopistossa, missä huuhaa-professorit voisivat vettää huuhaa-luentoja.
        Tuon Huuhaa-yliopiston kansleriksi voisimme valita laakeriseppelein koristellun
        Tapio Pelle Hermanni Puolimatkan.

      • cxz
        ikiateisti kirjoitti:

        Huuhaa-koulutusta tulisi antaa ainoastaan Huuhaa-yliopistossa, missä huuhaa-professorit voisivat vettää huuhaa-luentoja.
        Tuon Huuhaa-yliopiston kansleriksi voisimme valita laakeriseppelein koristellun
        Tapio Pelle Hermanni Puolimatkan.

        Kriittinen korkeakoulu olisi oikein oiva paikka tuollaiselle koulutukselle.

        Se ei ole kriittinen eikä se ole korkeakoulu - kusetusta nimestä alkaen, niinkuin aine.

      • Niinpä, selittivät ettei opetus oikeastaan edes ole tunnustuksellista, vaan on enemmän sen ajan historian tutkimista.
        Joopa joo,

    • lronhubbard

      Dianetiikka ja scientologia yliopistoon?

    • määääää

      määääää
      26.11.2011 11:56
      0
      Sulje
      niin miksi ei islam?

      En puolusta teologista koulutusta yliopistoissa, pappiskoulutusta varsinkaan. Mutta kristinuskossa on kuitenkin se hyvä puoli että sallii kriittisen suhtautumisen itseensä. Yliopistoissa tutkitaan Raamattua kriittisesti ja monet tulokset ovat kaikkea muuta kuin kirkon dogmien mukaisia. Vaikea kuvitella vastaavaa Koraanin tutkimusta. Henkihän siinä menisi.

      Meni ihme väliin tää mun vastaus, oon tumpelo sorisori...mut siksi itseäni lainaten kerta vielä sama viesti.

      • zyrt

        Vaikka kristinusko ei olekaan niin "paha" kuin islam, niin ei se mielestäni ole hyvä perustelu teologien yliopistokoulutukselle.

        Opettakoon kirkko omat poppamiehensä, ei kuulu veronmaksajille.

      • <g<sg

        Kovin vähän noista kriittisen raamatuntutkimuksen tuloksista julkisuudessa puhutaa. Heikki Räisänen on ehkä ainoita eksegeetikkoja jotka sitä ovat tehneet, ja kyyti on ollut aika kylmää, kun tosiuskovaiset kirkonmiehet ja maallikot ovat käyneet hänen kimppuunsa kuin noitavainoissa ikään.

        Olis kiva ku joku pappiuskaltasi saarnastuolista käsin kertoa kriittisen raamattututkimuksen tuloksista kirkonpenkkiin takalistonsa sunnuntaina rahata jaksaneille seurakuntalaisille.

      • zyrt
        <g<sg kirjoitti:

        Toinen jota voin hyvällä omallatunnolla sanoa kriittiseksi tutkijaksi on Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen.

        http://freepathways.wordpress.com/2010/10/28/nissinen/

    • määääää

      No ei kuulu ei. Mutta teologian opintoihin kuuluu just tommosta Raamatun tutkimusta niin miksi ei voisi kuulua osana vaikka uskontotieteisiin jotka lie relevantti tieteenhaara. Tai vaikka antiikin kulttuurihistoriaan tai johonkin. Mutta kriittinen Koraanin tutkimus.....onnistuuko?

    • a-pl

      Ehkä myös Matti Myllykosken voisi lukea joukkoon. Teos Jeesuksen viimeiset päivät istää ainakin Jeesuksen hautauskertomukset uuteen uskoon joukkohautoineen ja silleen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      136
      3231
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      66
      2857
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2239
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      107
      2158
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2013
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      46
      1981
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      11
      1319
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1125
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      119
      932
    Aihe