Ei musta taida juutalaista tullakkaan,,

Tuleva ex-jew?

Alkuplörinät; ateisti tausta, en ole koskaan uskonut Raamattuun,erosin kirkosta heti kun voin eli 20 vuotta sitten.
Nyttemmin olen perehtynyt Raamattuun ja jollain tavalla uskon,sitä tapaa pidän VT tapana,Jeesukseen en usko,en pidä,kristityt evankelit ovat mulkkuja.

Joulua tykkään viettää vailla sen varsinaista merkitystä,mukava juhla perheen kesken ei mitään muuta.

Mutta mikä sitten olisin?

Israelin ja juutalaisten puolella olen yhtä vahvasti kuin Suomenkin, välillä jopa vahvemmin,siltä tuntuu että Suomikin on hyvin epäoikeudenmukainen Israelia kohtaan ollen terroristien puolella.

Olen opiskellut juutalaisuutta kohta kaksi vuotta mutta välillä tuntuu ettei minusta ole siihen, en usko tarpeeksi,usko koetuksella.

Rabbi tosin sanoi että jokainen epäilee ja viisas kyseenalaistaa, juutalaisuus on kuulemma vastoinkäymisiä uskonasioiden kanssa.

Hepreaakin olen yrittänyt opetella.

Onko minusta on juutalaiseksi suurin kysymys, kristityksi minusta EI ole.

Ja älkää antako joulunvieton hämätä,vietän sitä vailla merkitystä kuten 70% suomalaisista.

16

191

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Tuleva ex-jew.

        Miten tuo liittyy mihinkään mistä kirjoitin?

    • Innostunut sotimaan?

      Pyritkö juutalaiseksi päästäksesi sotimaan Lähi-Itään?

      • Tuleva ex-jew.

        En, se ei ole aikomukseni.
        Mutta jos tilanne sitä vaatisi, niin toki lähtisin sotimaan Israelin puolesta.

      • Arvokas vihje sulle
        Tuleva ex-jew. kirjoitti:

        En, se ei ole aikomukseni.
        Mutta jos tilanne sitä vaatisi, niin toki lähtisin sotimaan Israelin puolesta.

        Sulla olisi mahdollisuus tulla aidoksi juutalaiseksi YHWH:n edessä ilman ortodoksien harjoittamaa käännyttämiskurssia ja farisealaista manipulointia, mutta valintahan on sinun...

      • aloittaja.
        Arvokas vihje sulle kirjoitti:

        Sulla olisi mahdollisuus tulla aidoksi juutalaiseksi YHWH:n edessä ilman ortodoksien harjoittamaa käännyttämiskurssia ja farisealaista manipulointia, mutta valintahan on sinun...

        Kerro lisää?

      • Yakov ei-kirj.
        aloittaja. kirjoitti:

        Kerro lisää?

        Lue ensin jae Jes. 53:10
        "Mutta YHWH näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa."

        - Jos vain uskot kyseessä olevan profeettojen kautta luvatun oikean Messiaan, jota myös Yeshua'ksi kutsutaan, niin "pane Hänen sielunsa vikauhriksesi, niin saat syntyä Juutalaisten Kuninkaan jälkeläiseksi!". Juuri sitä merkitsee jakeessa mainittu "hänen jälkeläisekseen tuleminen"!
        - Saat siis uskosi kautta syntyä Juudan sukukuntaan, kuninkaallisen ja ikuisen pappeuden perilliseksi, ilman mitään käännytyskurssia ja ristikuulusteluja! Usko ainoastaan!

        - Lue lisäksi asian varmistamiseksi Uuden Liiton Kirjoituksista seuraavat kolme kohtaa:

        a) Joh. 1:9-13
        9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10. Maailmassa hän (Yeshua) oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla YHWH:n lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13. jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan YHWH:sta.
        (Vain lihan mukaan eli miehen ja/tai naisen tahdosta syntyneet ihmiset joutuvat kadotettaviksi, olivatpa sitten juutalaisia tai mitä tahansa pakanoita, elleivät maan päällä eläessään synny uudesti, ylhäältä, YHHW:n iäti säilyvän Sanan ja Pyhän Hengen Voiman kautta!)

        b) Joh. 3:3-8
        3. Yeshua vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä YHWH:n kuningaskuntaa".
        4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        5. Yeshua vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle YHWH:n kuningaskuntaan.
        6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
        7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: >>>>>TEIDÄN TÄYTYY SYNTYÄ UUDESTI, YLHÄÄLTÄ.

      • Yakov ei-kirj.
        Yakov ei-kirj. kirjoitti:

        Korjaus edelliseen:
        (Vain lihan mukaan eli miehen ja/tai naisen tahdosta syntyneet ihmiset joutuvat kadotettaviksi, olivatpa sitten juutalaisia tai mitä tahansa pakanoita, elleivät maan päällä eläessään synny uudesti, ylhäältä, YHWH:n iäti säilyvän Sanan ja Pyhän Hengen Voiman kautta!)

      • Aloittaja.
        Yakov ei-kirj. kirjoitti:

        Lue ensin jae Jes. 53:10
        "Mutta YHWH näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa."

        - Jos vain uskot kyseessä olevan profeettojen kautta luvatun oikean Messiaan, jota myös Yeshua'ksi kutsutaan, niin "pane Hänen sielunsa vikauhriksesi, niin saat syntyä Juutalaisten Kuninkaan jälkeläiseksi!". Juuri sitä merkitsee jakeessa mainittu "hänen jälkeläisekseen tuleminen"!
        - Saat siis uskosi kautta syntyä Juudan sukukuntaan, kuninkaallisen ja ikuisen pappeuden perilliseksi, ilman mitään käännytyskurssia ja ristikuulusteluja! Usko ainoastaan!

        - Lue lisäksi asian varmistamiseksi Uuden Liiton Kirjoituksista seuraavat kolme kohtaa:

        a) Joh. 1:9-13
        9. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        10. Maailmassa hän (Yeshua) oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        11. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
        12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla YHWH:n lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        13. jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan YHWH:sta.
        (Vain lihan mukaan eli miehen ja/tai naisen tahdosta syntyneet ihmiset joutuvat kadotettaviksi, olivatpa sitten juutalaisia tai mitä tahansa pakanoita, elleivät maan päällä eläessään synny uudesti, ylhäältä, YHHW:n iäti säilyvän Sanan ja Pyhän Hengen Voiman kautta!)

        b) Joh. 3:3-8
        3. Yeshua vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä YHWH:n kuningaskuntaa".
        4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        5. Yeshua vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle YHWH:n kuningaskuntaan.
        6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
        7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: >>>>>TEIDÄN TÄYTYY SYNTYÄ UUDESTI, YLHÄÄLTÄ.

        ",Jeesukseen en usko,en pidä,kristityt evankelit ovat mulkkuja"

      • Yakov ei-kirj.
        Aloittaja. kirjoitti:

        ",Jeesukseen en usko,en pidä,kristityt evankelit ovat mulkkuja"

        Jäät siis mieluummin pakanuuden ja juutalaisuuden pimeyteen, vai?

        Mielestäni erittäin huono valinta, mutta se on oma valintasi, jonka seuraukset kannat yksin.

        Hmmmm... Toivottavasti valintasi ei ole lopullinen :)

      • ------------
        Yakov ei-kirj. kirjoitti:

        Jäät siis mieluummin pakanuuden ja juutalaisuuden pimeyteen, vai?

        Mielestäni erittäin huono valinta, mutta se on oma valintasi, jonka seuraukset kannat yksin.

        Hmmmm... Toivottavasti valintasi ei ole lopullinen :)

        Katselin äsken ohjelmaa Phelpseitsä amerikan babtistikirkon hulluista, sovit niihin kuvioihin aika hyvin.

      • ------------ kirjoitti:

        Katselin äsken ohjelmaa Phelpseitsä amerikan babtistikirkon hulluista, sovit niihin kuvioihin aika hyvin.

        En ota kantaa väitteeseesi, sillä en kuulu baptisteihin.

        Sinä Luojan luoma: Ota Yeshua tänään uskossa vastaan sydämeesi, kun vielä on mahdollista! Ajan rajan tuolla puolen se ei enää onnistu...

        Shabbat shalom!

    • KTS (Ei kirj.)

      Kristinuskon maine on nykyään pilalla, koska vanhaan hyvvään aikaanhan kristinusko perustui synnintuntoon ja itsekritiikkiin, jolla pidettiin pursi kaidalla tiellä.

      Nykyään herätyskristillisyyden lössit kulkevat päinvastoin takki auki ja henkselit paukkuen fanitellen oman kulttuurin erinomaisuutta muihin nähden. Paha löytyykin nyt aina jostakin muualta ja kaukaa. Ei meistä. ME ollaan erinomaisia, ME ollaan Jumalan kansaa, ME ollaan parempia kuin muut ja fanitellaan länsimaista kulttuuria, kapitalistista talousjärjestelmää ja Israelin miehityspolitiikkaa...

    • shrink

      Suhde nykyiseen Israelin valtioon ei määritä juutalaista. Juutalaisilla on hyvin erilaisia näkemyksiä Israelin valtiosta - ja monet samaa mieltä olevatkin voivat olla sitä hyvin eri lähtökohdista.

      Kyse on joka tapauksessa maallisesta valtiosta; ei ole Messias saapunut eikä mitään muutakaan asiaan viittaavaa tapahtunut. Nyky-Israel on korkeintaan kiva paikka lomailla, kun saa kosheria helposti.

      Suomessa on vain modernia ortodoksiaa (virallisesti) edustavaa juutalaisuutta ja heille tämä Israel-asian ylläpito on tärkeää. Käytännössä Suomen juutalaiset seka-avioliittoineen tuskin kovin ortodokseja ovat.

      Juutalaisuus on uninversaali uskonto. Älä tee siitä itsellesi ahdistavaa häkkiä. Se on kristittyjen laji;-)

      Elämä on tie ja tiellä opitaan. Juutalaiseksi kasvaminen ja juutalaisena eläminen on koko ajan tätä, ei tule mitään "valmista". Välillä saattaa väsyttää ja silloin sitä helposti kyseenalaistaa kaiken mitä on saanut aikaan. Kaksi vuotta ei ole ihan lyhyt aika; ihme, jos siinä ei ole ehtinyt välillä tuskastua.

      Mutta: jos ei tätä, niin mitä sitten? Kaikki se mitä olet opiskellut on jo jättänyt sinuun jälkensä, paluuta lähtötilanteeseen ei ole. Haluaisitko edes siihen? Haluaisitko aloittaa alusta jotain ihan muuta? Oikeasti?

      Vai voisiko olla niin, että sinua epäilystesi alla hiukan pelottaa? Juutalaisuudesta on tullut vaativa suoritus ja epäilet, että sinä et siihen kokonaisuudessaan kykene?

      Seurakunta hoitaa opetuksensa ja kääntymisprosessinsa niin kuin hoitaa, mutta muista, että sinun elämästäsi - ja sinun juutalaisuudestasi tässä on kyse.

      • ? ex-jew

        Kiitos vastauksestasi, olit aika oikeassa suhteeni joka asiassa, olen tuskastunut monia kertoja.

        "Mutta: jos ei tätä, niin mitä sitten? Kaikki se mitä olet opiskellut on jo jättänyt sinuun jälkensä, paluuta lähtötilanteeseen ei ole. Haluaisitko edes siihen? Haluaisitko aloittaa alusta jotain ihan muuta? Oikeasti?"

        -Jälki todellakin on jäänyt mieleenpainuvasti, sinulla on kyllä hyviä näkökohtia;)

        Ja kyllä minua hieman arveluttaa jopa peloittaakin.

        Saanen kysyä oletko itse juutalainen?

    • juutal. kiinnostunut

      Itse ajattelen, että jos uskot juutalaisuuteen, silloin olet ainakin mieleltäsi juutalainen.
      Älä vielä masennu, usko rabbia.
      Mene vaikka Israeliin joksikin aikaa, onko siellä vielä kibbutzeja?
      Siellä juutalaisten keskellä kasvat vahvaksi juutalaiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      87
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      45
      467
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe