kivaa olla nuori ja viriili

höyläkone90

tällä palstalla kun on niin masentavat aiheet niin pistetään jotain iloisempaakin välillä:

en ymmärrä minkä takia mutta en ole tähänastisen elämäni aikana koskaan vielä kokenut vastaavaa. Kaikki lähti siitä että yritin nukkua muttei nukuttanut vaan kassit painoi ihan jäätävästi ja tuntui että nyt on pakko vähäsen kätellä. "homma nopeesti pois ja sit saa nukuttua"

Sitten tunsin kun sain aivan käsittämättömän erektion. Tuntui että taju lähti. Kuitenkaan en lauennut ihan heti, mutta kun laukesin, sitä tavaraa tuli aivan ihmeellisen paljon ja miten kauas se lensikään. Tuntui ettei sen tulo lopu ollenkaan.

Käänsin kylkeä ja yritin nukkua.

Erektio ei laantunut vieläkään. Meni kaksi minuuttia ja totesin, että koskaan ei ole ollut tällaista tilannetta, että keho suorastaan vaatii uusintaa. Mitäpä minä siihen, uudestaan vaan.

Tällä kertaa fiilis oli jopa parempi kuin ensimmäisellä. Nyt kesti paljon vähemmän aikaa kun laukesin taas, tavaraa tuli vieläkin aivan käsittämättömän paljon ottaen huomioon kuinka paljon sitä oli jo tullut. Tunne taas oli melkein parempi kuin ensimmäisellä kerralla.

Mitä tapahtui seuraavaksi?

Menin turhautuneena tupakalle kun ei uni nyt tullutkaan. Join kahvia vähäsen. Kävin kusella. Kävin koneellakin ja kävin aivan piruuttani pornosaitilla. Lopun arvaattekin.

Olen tällä hetkellä juuri aloittanut uuden parisuhteen, mutta emme ole harrastaneet seksiä (haluaa edetä hitaasti) ja en ole tosiaan hetkeen aikaan itseäni tyydyttänytkään sitten. Luulen että tässä on syy perimmiltään.

Nyt olen niin fiiliksissä etten saa jo senkään takia enää nukuttua !

0

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

        Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
        Maailman menoa
        241
        2034
      2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        188
        1627
      3. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        46
        1260
      4. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        50
        972
      5. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        40
        789
      6. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        780
      7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        30
        761
      8. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        21
        750
      9. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        24
        725
      10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        637
      Aihe