Kotiinpäin

Theodore Roosevelt toimi vuosisadan vaihteessa
Yhdysvaltain presidenttinä. Hän oli ollut
Afrikassa metsästyssafarilla ja nousi eräässä
afrikkalaisessa satamassa laivaan palatakseen
kotimaahansa. Satamaan oli kokoontunut valtava
väkijoukko juhlimaan hänen vierailuaan ja
jättämään hänelle hyvästit. Maahan oli levitetty
punainen matto. Orkesteri soitti presidentin
kunniaksi. Hänelle annettin laivan paras hytti.
Hän oli koko matkan ajan huomion keskipisteenä.
Samaan aikaan laivassa oli toinenkin mies, vanha
lähetyssaarnaaja, joka oli antanut elämänsä
Jumalan työhön Afrikassa. Hänen vaimonsa oli
kuollut siellä, ja nyt lähetyssaarnaaja matkusti
aivan yksinään kotimaahan.
Kun laiva saapui San Franciskoon, presidenttiä
kunnioitettiin jälleen: pillit vihelsivät ja
kellot soivat ja väkijoukko hurrasi, kun Roosevelt
asteli ylväästi maihin. Mutta kukaan ei ollut
vanhaa lähetystyöntekijää vastassa. Hän meni
pieneen hotellihuoneeseen, ja illalla hän
polvistui vuoteensa viereen ja rukoili:"En minä
valita,Herra. En vain käsitä tätä. Minä olen
antanut elämäni sinun työhösi Afrikassa, eikä
kukaan näytä piittaavan siitä tippaakaan. En
käsitä." Silloin Herra ojensi kätensä taivaasta,
laski sen vanhan miehen olkapäälle ja
kuiskasi:"Lapseni, sinä et ole vielä kotona."

Me emme ole vielä kotona. Tämä ei ole meidän
kotimme. Tuska, kyyneleet, sydänsurut,
rikkinäisyys, menetykset. Tämä maailma ei ole
meidän kotimme. Meidän paikkamme on iankaikkisen
Ystävämme luona hänen kodissaan. Siksi Jeesus
tulee hyvin pian. Ja kun menemme hänen kanssaan
kotiin, jälleennäkeminen on niin riehakas ja
iloinen, ettei maailmankaikkeus ole vielä moista
nähnyt!
"Lapseni, sinä et ole vielä kotona." Jos et ole
vielä ottanut Jumalaa iankaikkiseksi ystäväksesi
ja hyväksynyt tarjousta iankaikkisesta kodista
hänen luonaan, tee päätöksesi tänään. Tässä ja
nyt.
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siinä tuli esille uskovien omanvoitonpyynti!
Kaveri oli puhunut suu vaahdossa "pakanoille"
uskovien kaveruudesta ja kukaan ei enää muistanut!
Siitäs sai, kun hurahti outoihin. Olisi pysynyt
kotona, eikä lähtenyt jonkin huru-ukon juttuja
levittämään!
Ei uskovat välitä muista kuin itsestään, kaikki
muut ovat tarpeettomia, niin uskonveljet, kuin
muutkin ihmiset!
Ns. kehitysapua annetaan silloin kun se on tar-
peellista oman ryhmän egon takia. Muulloin ollaan
tosi ilkeitä!

Äänestä
  • "Muulloin ollaan
    tosi ilkeitä!"
    On se kiva että te ateistit olette niin
    ystävällisiä ja suvaitsevaisia.Teistä oikein
    huokuu kiltteys.

    Äänestä

  • tyyppejä kirjoitti:

    "Muulloin ollaan
    tosi ilkeitä!"
    On se kiva että te ateistit olette niin
    ystävällisiä ja suvaitsevaisia.Teistä oikein
    huokuu kiltteys.

    Otan mallia uskovista!
    Katso, minä olen realisti! En haihattele kuin
    kännissä, toisin kuin eräät huru-ukot ja -akat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vesku kirjoitti:

Theodore Roosevelt toimi vuosisadan vaihteessa
Yhdysvaltain presidenttinä. Hän oli ollut
Afrikassa metsästyssafarilla ja nousi eräässä
afrikkalaisessa satamassa laivaan palatakseen
kotimaahansa. Satamaan oli kokoontunut valtava
väkijoukko juhlimaan hänen vierailuaan ja
jättämään hänelle hyvästit. Maahan oli levitetty
punainen matto. Orkesteri soitti presidentin
kunniaksi. Hänelle annettin laivan paras hytti.
Hän oli koko matkan ajan huomion keskipisteenä.
Samaan aikaan laivassa oli toinenkin mies, vanha
lähetyssaarnaaja, joka oli antanut elämänsä
Jumalan työhön Afrikassa. Hänen vaimonsa oli
kuollut siellä, ja nyt lähetyssaarnaaja matkusti
aivan yksinään kotimaahan.
Kun laiva saapui San Franciskoon, presidenttiä
kunnioitettiin jälleen: pillit vihelsivät ja
kellot soivat ja väkijoukko hurrasi, kun Roosevelt
asteli ylväästi maihin. Mutta kukaan ei ollut
vanhaa lähetystyöntekijää vastassa. Hän meni
pieneen hotellihuoneeseen, ja illalla hän
polvistui vuoteensa viereen ja rukoili:"En minä
valita,Herra. En vain käsitä tätä. Minä olen
antanut elämäni sinun työhösi Afrikassa, eikä
kukaan näytä piittaavan siitä tippaakaan. En
käsitä." Silloin Herra ojensi kätensä taivaasta,
laski sen vanhan miehen olkapäälle ja
kuiskasi:"Lapseni, sinä et ole vielä kotona."

Me emme ole vielä kotona. Tämä ei ole meidän
kotimme. Tuska, kyyneleet, sydänsurut,
rikkinäisyys, menetykset. Tämä maailma ei ole
meidän kotimme. Meidän paikkamme on iankaikkisen
Ystävämme luona hänen kodissaan. Siksi Jeesus
tulee hyvin pian. Ja kun menemme hänen kanssaan
kotiin, jälleennäkeminen on niin riehakas ja
iloinen, ettei maailmankaikkeus ole vielä moista
nähnyt!
"Lapseni, sinä et ole vielä kotona." Jos et ole
vielä ottanut Jumalaa iankaikkiseksi ystäväksesi
ja hyväksynyt tarjousta iankaikkisesta kodista
hänen luonaan, tee päätöksesi tänään. Tässä ja
nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu