- Angloamerikkalaiset, anglosaksit Natonsa kanssa ja muut entiseen brittiläiseen Imperiumiin kuuluvat krämmälleet ympäri maailmaa järjestävät meille vielä ongelmia. Nato on vain yksi USA projekti, joka keskittyy lähinnä Eurooppaan.
- Me emme kuulu tähän joukkoon vaan näin se menee: Idästä ensin Venäjä ja /tai Kiina – keskellä Manner-Eurooppa ja Pohjola, sekä Englanninkanaalilta Tyynelle valtamerelle Uuteen Seelantiin ja Australiaan asti ”Anglofiilisiteliöitä” halusivatpa tai ei, yleensä haluavat.
- Tällä koko maapallon kiertävällä Anglo-alueelle keskittyy valta. Virheellisesti joskus sitä kutsutaan globalisaatioksi vaikka usein on kyse pelkästä anglomaniasta. Pyhäkolmio syntyy siitä, kun vedämme viivat Washingtonin, Jerusalemin ja Lontoon välille, josta syntyy kolmio, minne kulmat silloin näyttävät? Ensisijaisesti tietysti näihin ”Pyhiin” paikkoihin.
- Vakavasti ottaen näillä Natoilla ei ole enää ainakaan mitään puolustuksellista tehtävää Euroopassa, muuta kuin niille useille maille, jotka ovat itse itsensä riisuneet sotilaallisesti katsoen melko aseettomiksi. Ne tarvis Naton, että voi sanoa, että ainakin kaverilla on kättäpidempää, vaikka esim. Belgiaa uhkaa ennen sisällissota kieliriitoineen, kuin ulkoinen maahantunkeutuja. Anglofiilit joka tapauksessa ovat ottaneet ja tulevat ottamaan enevimissä määrin valtaa Euroopasta.
- Sotilasihmisillä unohtuu yks’ pikku juttu. Suomi kuuluu muiden valtioiden mukana ekonomisesti yhteiseen alueeseen ja se on ainakin yhtä vankkatuki, kuin joku Nato paperi, kun se on aivan käytännön fyysinenkin, joko tuotteet tehdään Suomessa, osakkeenomistajia asuu myös Suomessa ja moni ja monen alan tuotteet suunnitellaan osaksi tai melkein kokonaan Suomesta. Pääoma, markkinat ja työvoimaa on Suomesta ja Suomeen. Näin ekonomisesti jos yksi ratas vahingoittuu, vaikka se olisi pienikin – hyytyy koko masiina. Emme tarvitse edes mitään Nato optiota. Venäjältä puuttuu syy hyökätä Suomeen, ilman että meidän täytyisi heittäytyä vuoronperään rähmälleen eri ilmansuuntiin. Heidän kannaltaan Pietarin puolustus on kunnossa: suomalaiset eivät ole niin tyhmiä ja pelkureita, että antaisivat alueensa kolmannen osapuolen siirtymiseen hyökkäykseen Murmansk-Pietari seuduille. Eestiläiset eivät taas kykene, kuin juuri ja juuri valvomaan ilmatilaansa Naton avulla.
- Tehdään siis YYA sopimus Yhdysvaltojen kanssa, ei se niin vangitseva ole, kuin Nato tai alkuperäinen YYA oli. Papereita vain kirjoittelemaan. Eli Suomi vastaa siitä, että Suomenalueen kautta esim. Venäjä ei hyökkää Norjaan tai Yhdysvaltoihin ja avuksi tähän saamme Nato joukkoja, ellemme kykene itsenäisesti puolustamaan Suomea.
- Jos YYA-sopimus ryssillekin kelpasi, niin miksei vastaava sopimus sitten kelpaisi Yhdysvaloille? Emme menneet Varsovanlittoonkaan, niin emme mene kyllä myöskään tähän uutta paikkaansa / rooliaan etsivään sekajärjestö Natoon.
Sen pituinen se.
http://www.saul-masson.info
-masson.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.