en tiedä onko vika korvieni välissä, ehkä muttei se minua haittaa vaan elämälle katkerana ja monessa asiassa elämäni aikana väärin kohdeltuna teen kaikenlaista vilunkia ihmisille joiden naama ei miellytä ja erityisesti pyrin tekemään niille jotka muistuttavat käytökseltään ja olemukseltaan niitä jotka minua ovat kohdelleet väärin ja epäoikeudenmukaisesti.
Esimerkkejä: Kaupan kassalle mentäessä valitsen nirppanokkaisimman näköisen kassahenkilön ja mieluiten harjoittelijan ja sen jonon missä on pisin jono. Jätän tahalleni punnitsematta tiettyjä ostoksia, että saan savotan aikaiseksi jne. Pyrin tekemään tätä kaakattaville kana-akoille, joskus olen tehnyt virhetulkinnan takia " väärälle " henkilölle eli henkilö onkin osoittautunut herttasydämiseksi ihmiseksi ja olen katunut tätä myöhemmin, näin on käynyt pari kertaa, että siis vaikka se kohteekseni joutunut kaupan kassatyttö onkin ollut " hyvä " ihminen ja täten en ko. henkilöille tee jatkossa vilunkejani. Tarkoitus on vaikeuttaa nirppanokkakanavalittajaylpimystätien työtä samalla tavalla kuten vastaavat henkilöt ovat tosin täysin muuaalla vaikeuttanut minu elämäänä tavalla tai toisella, tai ainakin yrittäneet sitä. Eli kaikki vaikuttaa kaikkeen ja paska valuu alas päin!
Tietynlaiset ali-ihmiset eli " ihmiset " jotka ovat ilkeitä, pahoja ansaitsevat minun oikeuskäsitykseni mukaan vähintäänkin tälläistä kohtelua. Jos minulla olisi vallanvaltikka, laittaisin tälläiset " ihmiset " ihan OIKEASTI kärsimään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.