Harvinaisen armelias syksy 2011

passe

Katselin vaimon ylläpitämää sääkalenteria. Viime syksynä talvi tuli kertarysäyksellä. Pakkasta oli jo kymmenkunta astetta.
Nyt parhaillaan voi tehdä vielä rästiin jääneitä pihatöitä, kaataa vaikka häiriöksi kasvaneita puita tontin laidalta.

Pimeys ei ahdista kun käyttää riittävän määrän purkista hivenaineita ja vitamiinejä. Myös kirkasvalolaitteita käytän aamuin illoin.
Syömisten juomisten kanssa pitää olla tarkkana; jostain syystä noiden kohtuukäyttökin pitää painoa valoisaa aikaa korkeammalla.

Toivon vähälumista ja lauhaa talvea, jota on ennustettu.

4

120

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • passe

      Voisimme lentää lomalle vaikka Thaimaahan pätäkän puolesta. Liian kuuma ei kuitenkaan kiinnosta.
      Synkän pimeä Islantikin olis mielenkiintoisempi. Onhan siellä ne geysirinsä, joissa vois lututa. Huippukallis matkailumaa, kertovat.

    • pimeys pelittää

      Moneen syksytalveen ei olla nähty, että joulukuun puolivälissä auran tiensivuun heittelemät lumikasat vielä sulavat kuin keväällä.

      Näin nyt on Etelä-Suomessa. Onhan siinä omat hyötynsä ja haittansa. Hyötyä talousvaikeuksissaan painiville kunnan isille aurauskustannuksissa.
      Haittaa mutkamäkiyrittäjille. Pakkasta tarvittais -5C, että vois tykkilunta pössyttää ja rinteet avata Etelä-Suomessakin.

      Minulle sopii hyvin, että luonto lorottaa sateet vetenä eikä kiinteistöjen kiusaksi. Talvehtiville lajeille kelit tietää elinpäiviä lisää.

    • passe

      Lisää hyötyjä.

      Pohjolan alueen tasolla runsaat sateet tuottavat paljon lisää vesivoimaenergiaa, sähköä. On luvattu jopa alennuksia kw-hintoihin.

      Mitä kauemmin vesialtaat pysyvät sulina, sitä parempi niissä on tulevan kevättalven happitilanne.

    • Passe

      Meikän syksy loppui tänä vuonna viime torstai aamuun. Klo 7.30 siirryttiin kevät puolelle. Katsoin viime Joulupäivän lämpötilamerkintöjä kalenterista.
      Alkoi lauhtumaan, koska aamun -15C oli illalla enää -10C.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe