Onko joku vailla pelastusvarmuutta?
Onko täällä joku sellainen ihminen, joka on ilman
pelastusvarmuutta? Onko täällä joku, joka viime
aikoina on menettänyt kaiken pelastusvarmuuden,
jota joskus koki omistavansa? Onko täällä joku
joka on vailla seurakuntayhteyttä joka antaisi
hengellistä tyydytystä? Onko täällä joku, joka
kenties on ollut jonkin aikaa mukana
uskonnollisissa kuvioissa, mutta viime aikoina on
kokenut olevansa jotenkin ulkopuolinen ja
yksinäinen? Onko täällä joku joka on viime
aikoina hartaasti sisimmässään kysynyt
tyyliin ”mikä on totuus ja voiko sen löytää?”
Onko täällä joku joka on viime aikoina jatkuvasti
pelännyt kuolemaa koska ei ole mitään varmuutta
sydämessä mikä on lopullinen määränpää? Onko
täällä joku jonka kaikki luottamus omaan itseen
on hiljattain kadonnut? Onko täällä joku joka
viime aikoina on kokenut että kaikki entinen
uskonnollisuus on ollut ikäänkuin turhaa ja ei
mitään muuta kuin teatteria ja itsepetosta, ja
joka on väsynyt kaikkeen tekopyhyyteen sekä
omassa itsessä että muissa? Onko täällä joku joka
viime aikoina on kokenut olevansa syntinen ja
saastainen ja on tullut kasvotusten oman
turmeltuneen luonnon kanssa kaikkine pahuuksineen
ja epäpuhtauksineen? Onko täällä joku joka viime
aikoina on kokenut että oma sydän on ikään kuin
iäti pulppuava pahuuden ja synnin lähde? Onko
täällä joku joka viime aikoina on kokenut että
oma sydän on äärettömän paha ja että olisi
parasta jos jotenkin saisi revittyä pois tämä
sydän rinnasta? Onko täällä joku joka viime
aikoina on enenevässä määrin kokenut että oma
elämä on tyhjää ja täysin vailla merkitystä? Onko
täällä joku joka on vielä kokenut että
edellämainitun lisäksi oma sisin on suuri tyhjiö,
ja kokee olevansa turhuutta ja tyhjyyttä täynnä?
Onko täällä joku joka viime aikoina on hiljaa
sisimmässään itkenyt koska on kokenut olevansa
äärimmäisen yksinäinen ja kelvoton ja turha ja
tyhjä ja Jumalan hylkäämä ihminen? Onko täällä
joku joka viime aikoina on menettänyt kaiken
kiinnostuksen maanpäällisiin asiohin, ja tuntee
että työ ei anna mitään, uskonnolliset
harrastukset ja toiminnat ovat yhtä tyhjän
kanssa? Onko täällä joku joka viime aikoina on
kenties yrittänyt rukoilla taivaan Jumalaa
epätoivossaan mutta on kokenut että ei yksikään
rukous tule kuulluksi ja että taivas on koko ajan
niin kuin vaskea? Onko täällä joku joka viime
aikoina on yrittänyt epätoivossaan rukoilla
Jumalaa mutta on kokenut että ei ole yhtään
voimaa eikä kykyä rukoilla, saati sanoja mitä
sanoa Jumalalle? Onko täällä joku joka viime
aikoina on ollut enenevässä määrin tietoinen
siitä että tällaisena kun nyt olen en kelpaa
Jumalalle, eikä auta vaikka olisin joskus ollut
uskonnollisesti aktiivinen ja yrittänyt parhaani
mukaan tehdä hyviä tekoja? Onko täällä joku joka
viime aikoina on epätoivoisesti etsinyt
helpotusta hengelliseen tyhjyyteensä ja käynyt
sekä helluntalaisten, luterilaisten että
muidenkin liikkeiden kokouksissa mutta huomannut
pettyneenä että kaikki puhujat ovat saarnanneet
tyyliin ”jos sinä TEET
(”ratkaisua”, ”parannusta”, ”jättäydyt
Jeesukselle”, ”annat elämäsi Jumalalle”, ”tulet
alttarille”, ”uskot kasteen lupauksiin”, ”palaat
kasteen armoon” jne jne), niin sitten Herra…”,
eli että sinulle on koko ajan saarnattu mitä
pitää tehdä että kelpaisit Jumalalle/pelastuisit,
eli koko ajan on saarnattu lakihenkisesti ja
pidetty esillä tekoja (jopa ”uskoa”) ehtona
pelastukselle? Onko täällä joku joka viime
aikoina on lukenut raamattua mutta kokenut että
sen valtavat lupaukset eivät päde omalla kohdalla
ja on ollut turhaantunut kun ei sydämestä löydy
uskoa joka voisi tarttua niihin, joka on kokenut
että on niin syntinen että mitkään lupaukset ei
päde minuun? Onko täällä joku joka viime aikoina
on enemmän tai vähemmän tiedostanut että on koko
ajan yrittämässä ansaita Jumalan suosiota omilla
teoilla ja pidättäytymällä tietyistä synneistä,
mutta on saanut katkerana kokea että ei tule
pyhemmäksi eikä paremmaksi vaikka kuinka
yrittäisi kuolettaa omat pahat teot, ja on
kokenut että oma sisin on se kaikista pahin
vihollinen ja kaiken pahuuden juuri? Onko täällä
joku joka viime aikana enenevässä määrin saanut
kokea että Jumala on äärimmäisen pyhä ja että Hän
ja Hänen lakinsa vaatii ehdotonta pyhyyttä
ihmiseltä, ja on epätoivoisesti yrittänyt tulla
pyhäksi omilla hengellisillä harjoituksilla
(rukous, raamatun tutkistelu, synneistä
pidättäytyminen, käymällä uskollisesti sanan
kuulolla, antamalla lähetystyön hyväksi jne.),
mutta on saanut kokemuksen kautta kokea että
kaikki tämä on turhuutta eikä anna mitään
hengellistä tyydytystä ja rauhaa? Onko täällä
joku joka viime aikoina on enenevässä määrin
kokenut että koko ajan hapuilee ikään kuin
umpipimeässä eikä löydä valoa millään, ei
rukouksen kautta, ei raamatun tutkistelun kautta,
ei mitenkään tunnu löytävän ulospääsyä
hengellisestä pimennosta, tuntuu vaan että sisin
epätoivoisesti huutaa ”mikä minun on?” ? Onko
joku joka viime aikoina on kokenut että syvällä
sisimmässä on lakkaamaton ja huutava jano (ei
fyysinen) jota ei voi sanoin kuvailla ja joka ei
tule tyydytetyksi vaikka kuinka yrittäisi käydä
eri kokouksissa tai vaikka kuinka yrittäisi kysyä
muilta tai kuinka yrittäisi rukoilla ja lukea
sanaa jne.? Onko täällä joku joka on viime
aikoina enenevässä määrin kokenut että on
hengellisesti täysin köyhä ja saamaton vätys eikä
tämä tunne lakkaa vaikka mitä tekisi tai vaikka
miten ystävät yrittäisivät neuvoa rukoilemaan ja
lukemaan raamattua jne.? Onko täällä joku joka
viime aikoina on enenevässä määrin murehtinut
omaa syntisyyttä ja sydämen saastaisuutta ja
pahuutta pyhän Jumalan lain vaatimusten edessä,
ja on ehkä kysynyt ”miksi minulla on koko ajan
tällaiset tuntemukset, mikseivät väisty?”, mutta
samalla on surullisen tietoinen että oman pahan
sydämen hälyttävä tila on tosiasia? Onko täällä
joku joka viime aikoina on kokenut että oma usko
joka ennen oli ilon ja tyydytyksen lähde on tänä
päivänä yhtä tyhjyyttä ja turhuutta eikä voi
minua millään auttaa eikä tuoda helpotusta? Onko
täällä joku joka on viime aikoina enenevässä
määrin ollut kiusallisen tietoinen siitä että on
täysin ansainnut yhden ainoan asian pyhältä
Jumalalta, iankaikkisen kadotuksen tulisessa
helvetissä, ja on lakkaamaton pelko että jonain
päivänä Jumala hakkaa minut pois ja heittää
tuleen? Onko täällä joku joka viime aikoina on
ollut enenevässä määrin epätoivoisen tietoinen
siitä että jonain päivänä joutuu tekemään tiliä
pahoista teoistaan ja laiminlyönneistään ja
synneistään pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä,
eikä omat teot tai kokemukset tai lapsikaste jne.
tule pelastamaan iankaikkisesta kadotuksesta?
Onko täällä joku joka viime aikoina on enenevässä
määrin epäillyt sitä että onko Kristuksen kuolema
minua varten ollenkaan, vaikka kaikki ystävät ja
saarnaajat ovat koko ajan yrittäneet lohduttaa
että ”Jeesus on kuollut jokaisen edestä,
sinunkin”, ja on kokenut että ei ole yhtään
voimaa eikä kykyä uskoa näitä asioita omalle
kohdalle, ja on kokenut että sydämen usko on yhtä
tyhjän kanssa, epäuskoa joka turhistuttaa ja
tekee murheelliseksi? Onko täällä joku joka viime
aikoina on yksinäisyydessään syvällä sisimmässään
ikäänkuin epätoivoisesti hapuillut kohti
jonkinlaista vapautta jostain sanoin
kuvaamattomasta vankeudesta ja raskauttavasta
kuormasta? Onko täällä joku joka viime aikoina on
enenevässä määrin saanut kokea että ei löydy
yhtään kykyä tai voimaa tehdä niin sanotusti
parannusta synneistä ja uskoa Jeesukseen
Kristukseen omakohtaisena syntien sovittajana,
että jos ei tätä ikäänkuin anneta minulle jostain
ulkopuolelta, lahjana, minä en koskaa kykene tätä
tekemään, vaikka kuinka ystävät ja saarnamiehet
kehoittaisivat ja kannustaisivat? Onko täällä
joku joka viime aikoina on kokenut että kaikki
luottamus helluntalaisuuteen, luterilaisuuteen,
karismaattisuuteen jne. on täysin kadonnut, ja on
huomannut että siellä saarnataan koko ajan mitä
pitäisi tehdä tai kokea että kelpaisi Jumalalle
ja että kaikki on yhtä teatteria ja tekopyhyyttä
ja yhtä tyhjän kanssa, ja nyt kysyy mistä
löytyisi totuus joka toisi vapautusta tästä
ylitse ymmärryksen käyvästä ja sanoin
kuvaamattomasta vankeudesta ja kuormasta joka
raskauttaa ja väsyttää ja taakoittaa murheellista
ja janoavaa syntistä armon tarpeessa olevaa
hylkiötä? Onko täällä joku joka on viime aikoina
kokenut enenevässä määrin miten ikään kuin joku
ulkopuolinen suurempi voima tai taho on ikään
kuin armottomasti ja tehokkaasti lyönyt kaikki
toivo ja luottamus omiin tekoihin ja omaan itseen
pirstaleiksi, ja kaikki hyvät teot ja hengelliset
rakennelmat joita olen yrittänyt Jumalalle
pystyttää on murskattu maan tasalle sitä mukaa
kun olen yrittänyt niitä pystyttää, niin että
kaikki toivo mitä iankaikkiseen elämään ja
taivaaseen pääsyyn tulee on mennyttä kuin tuulen
viemää? Onko täällä joku joka viime aikoina on
enenevässä määrin kokenut että on täysin vailla
tulevaisuuden toivoa ja että huominen on pelkkää
synkkyyttä, että epätoivo vallitsee sydämessä,
että olen täysin ilman Jumalaa ja toivoa tässä
maailmassa, eikä lohtua löydy mistään, eikä
yksikään ihminen voi minua auttaa tai tuoda
helpotusta, voi minua olen auttamattomasti
kadotettu ihminen? Onko täällä joku joka viime
aikoina on enenevässä määrin kieriskellyt
sängyssä eikä ole tahtonut saada kiinni unesta,
koska omatunto koko ajan syyttää synneistä ja
muistuttaa että kerran on tehtävä tili kaikista
teoista pyhälle Jumalalle, ja tietää että ei voi
päästä pakoon ja tietää että olen täysin
syyllinen kaikkeen, ja että jäytävä levottomuus
sisimmässä ei tunnu loppuvan ja oma paha
turmeltunut luonto ei anna mitään rauhaa vaan
koen miten se lakkaamatta työskentelee ja elää
niinkuin viimeistä päivää niin että pintaan
pursuaa kaikenlainen saasta ja epäpuhtaus ja
pahat ajatukset ja saastaiset mielikuvitukset ja
syytöksiä Jumalaa vastaan niin että murhe on
ylitse ymmärryksen käyvä ja suru jatkuva
seuralainen, niin että Jobin sanat hyvin kuvaavat
omaa tilaa – ”…ihminen, inhottava ja kelvoton,
joka juo vääryyttä niinkuin vettä.” (Job 15:16),
samaten Jeremian – ”Petollinen on sydän ylitse
kaiken ja pahanilkinen; kuka sen taitaa tuntea?”,
ja nämä Daavidin sanat – ”Heidän kurkkunsa on
avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen
myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa
on täynnä kirousta ja katkeruutta.”(Room.3:13-
14)? Niin että voit sanoa että tämä kaikki
sinussa on ja että olet kokenut sitä enenevässä
määrin viime aikoina ja se saattaa minut sanoin
kuvaamattoman murheelliseksi ja surulliseksi ja
olen kokemuksellisesti saanut kokea että oma
sisin on pahin asia mitä maan päältä löytyy ja
toivoisin etten olisi koskaan syntynyt ettei
Jumalan tarvitisi tällaista kauhistuttavaa
olentoa katsella korkeudesta. Niin että olisi
röyhkeyden huippu kutsua itseäsi kristityksi tai
uskovaksi, ja että olet viimeinen maan päällä
jolle nämä tittelit sopisivat, että paljon
ennemmin kutsut itseäsi raadoksi tai
umpipakanaksi kuin kristityksi tai uskovaksi.
Onko täällä joku joka kokee että tämä kaikki mitä
olen kysynyt ja kirjoittanut ja kuvaillut on
täsmälleen hänen kokemuksensa ja tuntemuksensa
enenevässä määrin viime aikoina? Jos tällainen
ihminen lukee tätä niin olisin iloinen jos antaa
itsestään elonmerkkejä kirjoittamalla tämän minun
tekstin jälkeen. Raatelevat sudet ja ylvästelijät
ja pilkkaajat ja itseään täynnä olevat älkööt
vaivautuko.
Onko täällä joku sellainen ihminen, joka on ilman
pelastusvarmuutta? Onko täällä joku, joka viime
aikoina on menettänyt kaiken pelastusvarmuuden,
jota joskus koki omistavansa? Onko täällä joku
joka on vailla seurakuntayhteyttä joka antaisi
hengellistä tyydytystä? Onko täällä joku, joka
kenties on ollut jonkin aikaa mukana
uskonnollisissa kuvioissa, mutta viime aikoina on
kokenut olevansa jotenkin ulkopuolinen ja
yksinäinen? Onko täällä joku joka on viime
aikoina hartaasti sisimmässään kysynyt
tyyliin ”mikä on totuus ja voiko sen löytää?”
Onko täällä joku joka on viime aikoina jatkuvasti
pelännyt kuolemaa koska ei ole mitään varmuutta
sydämessä mikä on lopullinen määränpää? Onko
täällä joku jonka kaikki luottamus omaan itseen
on hiljattain kadonnut? Onko täällä joku joka
viime aikoina on kokenut että kaikki entinen
uskonnollisuus on ollut ikäänkuin turhaa ja ei
mitään muuta kuin teatteria ja itsepetosta, ja
joka on väsynyt kaikkeen tekopyhyyteen sekä
omassa itsessä että muissa? Onko täällä joku joka
viime aikoina on kokenut olevansa syntinen ja
saastainen ja on tullut kasvotusten oman
turmeltuneen luonnon kanssa kaikkine pahuuksineen
ja epäpuhtauksineen? Onko täällä joku joka viime
aikoina on kokenut että oma sydän on ikään kuin
iäti pulppuava pahuuden ja synnin lähde? Onko
täällä joku joka viime aikoina on kokenut että
oma sydän on äärettömän paha ja että olisi
parasta jos jotenkin saisi revittyä pois tämä
sydän rinnasta? Onko täällä joku joka viime
aikoina on enenevässä määrin kokenut että oma
elämä on tyhjää ja täysin vailla merkitystä? Onko
täällä joku joka on vielä kokenut että
edellämainitun lisäksi oma sisin on suuri tyhjiö,
ja kokee olevansa turhuutta ja tyhjyyttä täynnä?
Onko täällä joku joka viime aikoina on hiljaa
sisimmässään itkenyt koska on kokenut olevansa
äärimmäisen yksinäinen ja kelvoton ja turha ja
tyhjä ja Jumalan hylkäämä ihminen? Onko täällä
joku joka viime aikoina on menettänyt kaiken
kiinnostuksen maanpäällisiin asiohin, ja tuntee
että työ ei anna mitään, uskonnolliset
harrastukset ja toiminnat ovat yhtä tyhjän
kanssa? Onko täällä joku joka viime aikoina on
kenties yrittänyt rukoilla taivaan Jumalaa
epätoivossaan mutta on kokenut että ei yksikään
rukous tule kuulluksi ja että taivas on koko ajan
niin kuin vaskea? Onko täällä joku joka viime
aikoina on yrittänyt epätoivossaan rukoilla
Jumalaa mutta on kokenut että ei ole yhtään
voimaa eikä kykyä rukoilla, saati sanoja mitä
sanoa Jumalalle? Onko täällä joku joka viime
aikoina on ollut enenevässä määrin tietoinen
siitä että tällaisena kun nyt olen en kelpaa
Jumalalle, eikä auta vaikka olisin joskus ollut
uskonnollisesti aktiivinen ja yrittänyt parhaani
mukaan tehdä hyviä tekoja? Onko täällä joku joka
viime aikoina on epätoivoisesti etsinyt
helpotusta hengelliseen tyhjyyteensä ja käynyt
sekä helluntalaisten, luterilaisten että
muidenkin liikkeiden kokouksissa mutta huomannut
pettyneenä että kaikki puhujat ovat saarnanneet
tyyliin ”jos sinä TEET
(”ratkaisua”, ”parannusta”, ”jättäydyt
Jeesukselle”, ”annat elämäsi Jumalalle”, ”tulet
alttarille”, ”uskot kasteen lupauksiin”, ”palaat
kasteen armoon” jne jne), niin sitten Herra…”,
eli että sinulle on koko ajan saarnattu mitä
pitää tehdä että kelpaisit Jumalalle/pelastuisit,
eli koko ajan on saarnattu lakihenkisesti ja
pidetty esillä tekoja (jopa ”uskoa”) ehtona
pelastukselle? Onko täällä joku joka viime
aikoina on lukenut raamattua mutta kokenut että
sen valtavat lupaukset eivät päde omalla kohdalla
ja on ollut turhaantunut kun ei sydämestä löydy
uskoa joka voisi tarttua niihin, joka on kokenut
että on niin syntinen että mitkään lupaukset ei
päde minuun? Onko täällä joku joka viime aikoina
on enemmän tai vähemmän tiedostanut että on koko
ajan yrittämässä ansaita Jumalan suosiota omilla
teoilla ja pidättäytymällä tietyistä synneistä,
mutta on saanut katkerana kokea että ei tule
pyhemmäksi eikä paremmaksi vaikka kuinka
yrittäisi kuolettaa omat pahat teot, ja on
kokenut että oma sisin on se kaikista pahin
vihollinen ja kaiken pahuuden juuri? Onko täällä
joku joka viime aikana enenevässä määrin saanut
kokea että Jumala on äärimmäisen pyhä ja että Hän
ja Hänen lakinsa vaatii ehdotonta pyhyyttä
ihmiseltä, ja on epätoivoisesti yrittänyt tulla
pyhäksi omilla hengellisillä harjoituksilla
(rukous, raamatun tutkistelu, synneistä
pidättäytyminen, käymällä uskollisesti sanan
kuulolla, antamalla lähetystyön hyväksi jne.),
mutta on saanut kokemuksen kautta kokea että
kaikki tämä on turhuutta eikä anna mitään
hengellistä tyydytystä ja rauhaa? Onko täällä
joku joka viime aikoina on enenevässä määrin
kokenut että koko ajan hapuilee ikään kuin
umpipimeässä eikä löydä valoa millään, ei
rukouksen kautta, ei raamatun tutkistelun kautta,
ei mitenkään tunnu löytävän ulospääsyä
hengellisestä pimennosta, tuntuu vaan että sisin
epätoivoisesti huutaa ”mikä minun on?” ? Onko
joku joka viime aikoina on kokenut että syvällä
sisimmässä on lakkaamaton ja huutava jano (ei
fyysinen) jota ei voi sanoin kuvailla ja joka ei
tule tyydytetyksi vaikka kuinka yrittäisi käydä
eri kokouksissa tai vaikka kuinka yrittäisi kysyä
muilta tai kuinka yrittäisi rukoilla ja lukea
sanaa jne.? Onko täällä joku joka on viime
aikoina enenevässä määrin kokenut että on
hengellisesti täysin köyhä ja saamaton vätys eikä
tämä tunne lakkaa vaikka mitä tekisi tai vaikka
miten ystävät yrittäisivät neuvoa rukoilemaan ja
lukemaan raamattua jne.? Onko täällä joku joka
viime aikoina on enenevässä määrin murehtinut
omaa syntisyyttä ja sydämen saastaisuutta ja
pahuutta pyhän Jumalan lain vaatimusten edessä,
ja on ehkä kysynyt ”miksi minulla on koko ajan
tällaiset tuntemukset, mikseivät väisty?”, mutta
samalla on surullisen tietoinen että oman pahan
sydämen hälyttävä tila on tosiasia? Onko täällä
joku joka viime aikoina on kokenut että oma usko
joka ennen oli ilon ja tyydytyksen lähde on tänä
päivänä yhtä tyhjyyttä ja turhuutta eikä voi
minua millään auttaa eikä tuoda helpotusta? Onko
täällä joku joka on viime aikoina enenevässä
määrin ollut kiusallisen tietoinen siitä että on
täysin ansainnut yhden ainoan asian pyhältä
Jumalalta, iankaikkisen kadotuksen tulisessa
helvetissä, ja on lakkaamaton pelko että jonain
päivänä Jumala hakkaa minut pois ja heittää
tuleen? Onko täällä joku joka viime aikoina on
ollut enenevässä määrin epätoivoisen tietoinen
siitä että jonain päivänä joutuu tekemään tiliä
pahoista teoistaan ja laiminlyönneistään ja
synneistään pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä,
eikä omat teot tai kokemukset tai lapsikaste jne.
tule pelastamaan iankaikkisesta kadotuksesta?
Onko täällä joku joka viime aikoina on enenevässä
määrin epäillyt sitä että onko Kristuksen kuolema
minua varten ollenkaan, vaikka kaikki ystävät ja
saarnaajat ovat koko ajan yrittäneet lohduttaa
että ”Jeesus on kuollut jokaisen edestä,
sinunkin”, ja on kokenut että ei ole yhtään
voimaa eikä kykyä uskoa näitä asioita omalle
kohdalle, ja on kokenut että sydämen usko on yhtä
tyhjän kanssa, epäuskoa joka turhistuttaa ja
tekee murheelliseksi? Onko täällä joku joka viime
aikoina on yksinäisyydessään syvällä sisimmässään
ikäänkuin epätoivoisesti hapuillut kohti
jonkinlaista vapautta jostain sanoin
kuvaamattomasta vankeudesta ja raskauttavasta
kuormasta? Onko täällä joku joka viime aikoina on
enenevässä määrin saanut kokea että ei löydy
yhtään kykyä tai voimaa tehdä niin sanotusti
parannusta synneistä ja uskoa Jeesukseen
Kristukseen omakohtaisena syntien sovittajana,
että jos ei tätä ikäänkuin anneta minulle jostain
ulkopuolelta, lahjana, minä en koskaa kykene tätä
tekemään, vaikka kuinka ystävät ja saarnamiehet
kehoittaisivat ja kannustaisivat? Onko täällä
joku joka viime aikoina on kokenut että kaikki
luottamus helluntalaisuuteen, luterilaisuuteen,
karismaattisuuteen jne. on täysin kadonnut, ja on
huomannut että siellä saarnataan koko ajan mitä
pitäisi tehdä tai kokea että kelpaisi Jumalalle
ja että kaikki on yhtä teatteria ja tekopyhyyttä
ja yhtä tyhjän kanssa, ja nyt kysyy mistä
löytyisi totuus joka toisi vapautusta tästä
ylitse ymmärryksen käyvästä ja sanoin
kuvaamattomasta vankeudesta ja kuormasta joka
raskauttaa ja väsyttää ja taakoittaa murheellista
ja janoavaa syntistä armon tarpeessa olevaa
hylkiötä? Onko täällä joku joka on viime aikoina
kokenut enenevässä määrin miten ikään kuin joku
ulkopuolinen suurempi voima tai taho on ikään
kuin armottomasti ja tehokkaasti lyönyt kaikki
toivo ja luottamus omiin tekoihin ja omaan itseen
pirstaleiksi, ja kaikki hyvät teot ja hengelliset
rakennelmat joita olen yrittänyt Jumalalle
pystyttää on murskattu maan tasalle sitä mukaa
kun olen yrittänyt niitä pystyttää, niin että
kaikki toivo mitä iankaikkiseen elämään ja
taivaaseen pääsyyn tulee on mennyttä kuin tuulen
viemää? Onko täällä joku joka viime aikoina on
enenevässä määrin kokenut että on täysin vailla
tulevaisuuden toivoa ja että huominen on pelkkää
synkkyyttä, että epätoivo vallitsee sydämessä,
että olen täysin ilman Jumalaa ja toivoa tässä
maailmassa, eikä lohtua löydy mistään, eikä
yksikään ihminen voi minua auttaa tai tuoda
helpotusta, voi minua olen auttamattomasti
kadotettu ihminen? Onko täällä joku joka viime
aikoina on enenevässä määrin kieriskellyt
sängyssä eikä ole tahtonut saada kiinni unesta,
koska omatunto koko ajan syyttää synneistä ja
muistuttaa että kerran on tehtävä tili kaikista
teoista pyhälle Jumalalle, ja tietää että ei voi
päästä pakoon ja tietää että olen täysin
syyllinen kaikkeen, ja että jäytävä levottomuus
sisimmässä ei tunnu loppuvan ja oma paha
turmeltunut luonto ei anna mitään rauhaa vaan
koen miten se lakkaamatta työskentelee ja elää
niinkuin viimeistä päivää niin että pintaan
pursuaa kaikenlainen saasta ja epäpuhtaus ja
pahat ajatukset ja saastaiset mielikuvitukset ja
syytöksiä Jumalaa vastaan niin että murhe on
ylitse ymmärryksen käyvä ja suru jatkuva
seuralainen, niin että Jobin sanat hyvin kuvaavat
omaa tilaa – ”…ihminen, inhottava ja kelvoton,
joka juo vääryyttä niinkuin vettä.” (Job 15:16),
samaten Jeremian – ”Petollinen on sydän ylitse
kaiken ja pahanilkinen; kuka sen taitaa tuntea?”,
ja nämä Daavidin sanat – ”Heidän kurkkunsa on
avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen
myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa
on täynnä kirousta ja katkeruutta.”(Room.3:13-
14)? Niin että voit sanoa että tämä kaikki
sinussa on ja että olet kokenut sitä enenevässä
määrin viime aikoina ja se saattaa minut sanoin
kuvaamattoman murheelliseksi ja surulliseksi ja
olen kokemuksellisesti saanut kokea että oma
sisin on pahin asia mitä maan päältä löytyy ja
toivoisin etten olisi koskaan syntynyt ettei
Jumalan tarvitisi tällaista kauhistuttavaa
olentoa katsella korkeudesta. Niin että olisi
röyhkeyden huippu kutsua itseäsi kristityksi tai
uskovaksi, ja että olet viimeinen maan päällä
jolle nämä tittelit sopisivat, että paljon
ennemmin kutsut itseäsi raadoksi tai
umpipakanaksi kuin kristityksi tai uskovaksi.
Onko täällä joku joka kokee että tämä kaikki mitä
olen kysynyt ja kirjoittanut ja kuvaillut on
täsmälleen hänen kokemuksensa ja tuntemuksensa
enenevässä määrin viime aikoina? Jos tällainen
ihminen lukee tätä niin olisin iloinen jos antaa
itsestään elonmerkkejä kirjoittamalla tämän minun
tekstin jälkeen. Raatelevat sudet ja ylvästelijät
ja pilkkaajat ja itseään täynnä olevat älkööt
vaivautuko.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi rakas ystävä.
Et puhunut Jeesuksesta, kuin yhden sanan. Jeesus
se on joka meitä kantaa, silloinkin kun me emme
jaksa.
Saat luottaa sihen, että kaikki työ on jo tehty
ja sinun ei itse tarvitse tehdä mitään. Ei mitään.
Pelastusta ei ansaita, vaan se on kaikki armoa.
En ole kovin hyvä lohduttaja, mutta lupaathan
uskoa sen, että Jeesus ei ikinä hylkää sinua,
vaikka olisit kuinka saastainen.
Minulla itsellänikin on ongelmia kaikista
synneistä pääsemisen kanssa. Minä odotan
Jeesukselta voimaa niiden hallitsemiseksi ja
uskon ja toivon voimaa saavanikin.
Yritä hyvä ihminen iloita asioista, jotka ovat
iloitsemisen arvoisia. Eikö seurakunnastasi löydy
ystäviä, jolle purkautua, vai onko kaikki jotain
tekopyhää roolinvetoa?
Älä hymyile, jos ei hymyilytä.
ENNEN KAIKKEA - USKO JEESUKSEEN RIITTÄÄ.
Mitään muuta ei tarvita.
Siunausta Sinulle rakas ystäväni.
Tuntuipa hyvältä lukea kirjoituksesi kaitzu.
Vanhaa ateistiakin oikein lämmitti lukea
kirjoituksesi. Kun olet oivaltanut uskonnon
merkityksen ja se on mielestäni, juuri Rakkaus ja
lähimmäisestä välittäminen jolle pitää aina olla
ystävällinen sana sanottavana kun lähimmäinen on
hädässä. Kaikki maailman uskonnot juuri
rakkaudesta lähimmäiseen pohjimmiltaan
perustuvat. Ei juupas eipäs minun tulkinta oikea
tai väärä, elikö ,oliko onko jumalaa auta yhtään
mitään eikä ketään. Sinä ossat myös rakkauden
sanomaa levittää ja siten auttaa juuri
lähimmäistäsi.
Samaistumalla Jeesukseen saavutamme rakkauden.
Saavutamme rakkauden samaistumalla jeesukseen?
Selvennä hieman? Miten voi samaistua? ja miten
rakkauden sieltä voi saavuttaa? rakkauttahan on
täälläkin vaikka toisille jakaisi niin ei edes
vähene.
>>Saavutamme rakkauden samaistumalla jeesukseen?
Selvennä hieman? Miten voi samaistua? ja miten
rakkauden sieltä voi saavuttaa? rakkauttahan on
täälläkin vaikka toisille jakaisi niin ei edes
vähene.<<
K.
Jeesus on, kuin isoveli meille kristityille.
Isoveljeenkin samaistutaan usein.
Jeesuksen luonteesta pääsee selville tutustumalla
Häneen. Se käy parhaiten, kun ottaa Hänet
sydämeensä asumaan ja se taas onnistuu
rukoilemalla. Sitten vaan tekemään Jeesukseen
samaistuen ihmisille sellaista, jota Jeesuskin
tekisi heille.
Rakkaus on enemmänkin asenne, kuin tunne. Asenne
siis siihen, että ajattelee asiaa Jeesuksen
kannalta, eikä itsensä.
...ilman VARMUUS-kumeja,***kele!
Pitää vissiin heivata toi vosu ja vetää
tumppuun,kö? Eiih...korkkaampa kossun!
Ota pilleris nyt heti,ennekuin tuo yltyy pahemmaks
Sulla se kulkee upeesti!!!
Sori, en jaksanut lukea koko tekstiäsi kun se oli
niin pitkä. Mutta...
Jeesus ei kuollut ristillä vain puoliksi. Hän ei
pelastanut vain joitakin tiettyjä ihmisiä, Hän ei
kuollut vain joidenkin puolesta, vaan KAIKKIEN.
Jeesus joi maljansa viimeistä pisaraa myöten. Ja
kun siihen turvaamme, KELPAAMME TAIVAASEEN
SELLAISINA KUIN OLEMME.
"Onko joku vailla pelastusvarmuutta?"
Mikä se on? Jokin kondomin varmuusluku?
Kelluntaliivin jokin turvallisuusluokitus?