Piilorasismi

"Rasismi" käsitteenä tarkoittaa rotusyrjintää ja rotukiihkoilua. Kun yksilöä ja ryhmää syrjitään tai sorretaan puhtaasti rodullisin perustein, kyse on silloin rasismista.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tuon käsitteen yli on astuttu melko reippaasti. Esimerkiksi ikäsyrjintä tai "ikärasismi" ei ole rasismia, ellei siihen sisälly rodullisia viittauksia. Vaikuttaakin siltä, että rasiti-sanaa on alettu käyttämään jonkinlaisena haukkumasanana ja "leimakirveenä".

Vieläkin vakavampaa on leimata kaikki suomalaiset rasiteiksi. Sellaistakin on nimittäin esiintynyt, (esim. Jari Tervo). Liioin on jäänyt huomaamatta, että suomalaisia on kautta historian kohdeltu rasistisesti. Vai mitä ovat puheet "itäisistä" rotuominaisuuksista? Suomalaiset on pyritty vuosisatoja leimaamaan jotenkin itäiseksi ja siten alempirotuiseksi heimoksi. Länsimaissahan "itäinen" on ymmärretty jotenkin kielteisenä ja kyseenalaisena asiana.

Nykyään tuollainen avoin rasismi on muuttunut piilorasismiksi, jota harjoitetaan kiertoilmaisuin. Esimerkkejä löytyy vaikkapa kielipolitiikasta. Joidenkin mukaan esimerkiksi toisin kuin suomenkieli, ruotsinkieli on "indoeurooppalainen, pohjoismainen kieli". Annetaan ikäänkuin ymmärtää, että suomenkieli on jotenkin rodullisesti alempiarvoinen ei-pohjoismainen kieli. Muitakin esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Yksi syy eräiden suomalaisten mahdolliseen rasismiin saattaakin olla, että he itse ovat tunteneet joutuneensa rasismin kohteeksi. Tuota asiaa eivät varsinkaan kaksinaismoralistit tunnu käsittävän.
11149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Yksi syy eräiden suomalaisten mahdolliseen rasismiin saattaakin olla, että he itse ovat tunteneet joutuneensa rasismin kohteeksi. Tuota asiaa eivät varsinkaan kaksinaismoralistit tunnu käsittävän."

Ainakin minun sitä on mahdotonta käsittää. Tuskin ihminenkään, joka joutuu pahoinpitelyn kohteeksi, ryhtyy pahoinpitelijäksi - vaan pikemmin sen entistä voimakkaammaksi vastustajaksi.

Myöskään en ymmärrä, mitä vikaa on suomalaisugrisessa kieliperheessä, johon kuulumme?

Äänestä
  • miten asenteesi on muuttunut.

    Aiemminhan sinä puolustelit mamujen tekemisiä sillä, että ne ovat niin traumatisoituneita, että niiden tekemät raiskaukset ja muut rötökset ovat hyväksyttäviä.

    Äänestä

  • jännä juttu, kirjoitti:

    miten asenteesi on muuttunut.

    Aiemminhan sinä puolustelit mamujen tekemisiä sillä, että ne ovat niin traumatisoituneita, että niiden tekemät raiskaukset ja muut rötökset ovat hyväksyttäviä.

    En ikinä ole niitä sellaisella puolustellut!

    Suomen lain mukaan mennään aina - eli todetaan tekijän syyntakeellisuuden aste ja sitten luetaan tuomio.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    ole ikinä sinua hulluksi arvostellut.

    Muistakin, että sinä taaskin aloitit valehtelun.
    Sitä saa, mitä tilaa.

    Äänestä

  • enkä minäkään kirjoitti:

    ole ikinä sinua hulluksi arvostellut.

    Muistakin, että sinä taaskin aloitit valehtelun.
    Sitä saa, mitä tilaa.

    Missä kohtaa tuli valehdeltua?

    Äänestä

  • "Tuskin ihminenkään, joka joutuu pahoinpitelyn kohteeksi, ryhtyy pahoinpitelijäksi - vaan pikemmin sen entistä voimakkaammaksi vastustajaksi".

    Olen eri mieltä. Kaikki tutkimukset ovat tuota kantaa vastaan. Esimerkiksi, jos lapsi kokee paljon väkivaltaa, hänestä tulee lähes poikkeuksetta väkivaltainen aikuinen jopa tiedostamattaan.

    Sama pätee rasismin kohdalla. Rasismi on kulttuurillinen ja sosiaalinen tuotos. Rasismin siemenet kylvetään jo menneisyydessä ja siitä on vaikea irrottautua syyllistymättä kaksinaismoralismiin. Kun joku syyttää toista rasistiksi, tarkoittaa se itseasiassa sitä, että hän itse on rasisti.

    Viimeisen lauseesi osalta olen täsmälleen samaa mieltä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Missä kohtaa tuli valehdeltua?

    En ikinä ole niitä sellaisella puolustellut!

    Suomen lain mukaan mennään aina - eli todetaan tekijän syyntakeellisuuden aste ja sitten luetaan tuomio.

    Äänestä

  • Tällä kertaa.. kirjoitti:

    En ikinä ole niitä sellaisella puolustellut!

    Suomen lain mukaan mennään aina - eli todetaan tekijän syyntakeellisuuden aste ja sitten luetaan tuomio.

    Olenko jotain muuta sanonut?

    Äänestä

  • Karelen kirjoitti:

    "Tuskin ihminenkään, joka joutuu pahoinpitelyn kohteeksi, ryhtyy pahoinpitelijäksi - vaan pikemmin sen entistä voimakkaammaksi vastustajaksi".

    Olen eri mieltä. Kaikki tutkimukset ovat tuota kantaa vastaan. Esimerkiksi, jos lapsi kokee paljon väkivaltaa, hänestä tulee lähes poikkeuksetta väkivaltainen aikuinen jopa tiedostamattaan.

    Sama pätee rasismin kohdalla. Rasismi on kulttuurillinen ja sosiaalinen tuotos. Rasismin siemenet kylvetään jo menneisyydessä ja siitä on vaikea irrottautua syyllistymättä kaksinaismoralismiin. Kun joku syyttää toista rasistiksi, tarkoittaa se itseasiassa sitä, että hän itse on rasisti.

    Viimeisen lauseesi osalta olen täsmälleen samaa mieltä.

    Lapset ovat nyt pikkusen eri.

    Kun aikuinen ihminen kohtaa itseään vastaan kohdistuneen laittomuuden, hänen tulee ymmärtää hoitaa homma lain kautta - ellei se tapahdu peräti itsestään.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Olenko jotain muuta sanonut?

    mitä itse kirjoitat?
    Mitä kieltä käytät äidinkielenäsi?

    Äänestä

sinä se et taida rasismista mitään ymmärtää, tai syrjinnästä.

Mutta kiva kun kirjotit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Karelen kirjoitti:

"Rasismi" käsitteenä tarkoittaa rotusyrjintää ja rotukiihkoilua. Kun yksilöä ja ryhmää syrjitään tai sorretaan puhtaasti rodullisin perustein, kyse on silloin rasismista.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tuon käsitteen yli on astuttu melko reippaasti. Esimerkiksi ikäsyrjintä tai "ikärasismi" ei ole rasismia, ellei siihen sisälly rodullisia viittauksia. Vaikuttaakin siltä, että rasiti-sanaa on alettu käyttämään jonkinlaisena haukkumasanana ja "leimakirveenä".

Vieläkin vakavampaa on leimata kaikki suomalaiset rasiteiksi. Sellaistakin on nimittäin esiintynyt, (esim. Jari Tervo). Liioin on jäänyt huomaamatta, että suomalaisia on kautta historian kohdeltu rasistisesti. Vai mitä ovat puheet "itäisistä" rotuominaisuuksista? Suomalaiset on pyritty vuosisatoja leimaamaan jotenkin itäiseksi ja siten alempirotuiseksi heimoksi. Länsimaissahan "itäinen" on ymmärretty jotenkin kielteisenä ja kyseenalaisena asiana.

Nykyään tuollainen avoin rasismi on muuttunut piilorasismiksi, jota harjoitetaan kiertoilmaisuin. Esimerkkejä löytyy vaikkapa kielipolitiikasta. Joidenkin mukaan esimerkiksi toisin kuin suomenkieli, ruotsinkieli on "indoeurooppalainen, pohjoismainen kieli". Annetaan ikäänkuin ymmärtää, että suomenkieli on jotenkin rodullisesti alempiarvoinen ei-pohjoismainen kieli. Muitakin esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Yksi syy eräiden suomalaisten mahdolliseen rasismiin saattaakin olla, että he itse ovat tunteneet joutuneensa rasismin kohteeksi. Tuota asiaa eivät varsinkaan kaksinaismoralistit tunnu käsittävän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu