Selittämätön palvelee yksilön ja pienen ryhmän tarvetta.
Mitä perusteellisemmin asioita pystyy selittämään, sitä useammat hyötyvät siitä.
Asioita salataan maailmassa ainoastaan siksi, että muutamat ihmiset saavat suuremman voiton kaikkien kustannuksella.
Kapitalismi perustuu voitontavoitteluun ja rahan jakaantumiseen niille, jotka tietävät ja kykenevät enempään kuin muut.
Jotta pienet ryhmät voisivat saada haltuunsa enemmän kuin muut, niin yhteiskunnassa täytyy olla jonkinlainen jako erilaisiin ihmisiin, jotta saadaan perusteet hyväksikäyttää toisia ihmisiä enemmän kuin toisia.
Ihmisoikeuksien jättäminen taka-alalle hyödyttää kaikkein eniten päätöksiä sanelevaa pientä ryhmää.
Ihmiset luokitellaan vaarallisiin, turvallisiin, hyödyllisiin ja hyödyttömiin, mutta tätä ei sanota tiedotusvälineissä niin, että siitä joutuisi kantamaan vastuuta. Enemmänkin levitetään perusteettomia ja alkuperältään selvittämättömiä mielipiteitä ja huhuja, jotka vahvistavat ihmisten perimmäisiä pelkotiloja ja ennakkoluuloja tiettyjä ihmisiä kohtaan.
Kun on selitetty, että toiset ovat parempia ihmisiä kuin toiset yhteiskunnan toimivuuden kannalta, voidaan huonompia ihmisiä valvoa ja pakottaa heidät käyttäytymään omia tarkoitusperiä hyödyttävällä tavalla.
Kaikkea tätä tukevat salailu yhteiskunnan päätöksistä ja tehtävistä toimenpiteistä, mikä vahvistaa pienen ryhmän asemaa ainoana oikeassa olevana tahona taloudellisesti ja henkisesti.
Tiedemaailma, tiedotusvälineet ja media alistetaan palvelemaan vallassa olevan ryhmän tavoitteita, levittämällä propagandaa ja disinformaatiota muiden ihmisten tavoitteista.
Yhteiskunnassa tiedon puute, salailu ja valehtelu estävät uuden, paremman ja kaikkia hyödyttävän tiedon käyttöönottoa.
Taiteet otetaan käyttöön palvelemaan selittämättömän selittämistä, koska jokainen ihminen tulkitsee taidetta itseään hyödyttävällä, epäyhtenäisellä tavalla, joten sitä ei voi käyttää kaikkia hyödyttävään asioiden tarkastelemiseen. Silmän ja suun ruoka pirstaloi ihmisten yhtenäistä maailmankuvaa entisestään.
Uskonto painottaa suurta mysteeriä, jota ei voi kukaan selittää tai täysin ymmärtää, ja asettaa näin heikon ihmisen siihen asemaan, johon voimakkaammat hänet haluavat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tekstisi olisi minusta liian pitkä..
itse olen todennut ettei ihmisille kannata koittaa selittää mitään.....vääntelevät vain sanoja.