SILMUKKA KIRISTYY

Finnbollah!!

Kohta rötösherrat joutuvat vastuuseen

----------------------------------------

Ilkka on yrittänyt jo pitkään saada KRP:ltä tietoa häneen kohdistuvan rahankeräysepäilyn ja tutkinnan alulle saattajasta ja "rikosilmoituksesta" siinä onnistumatta.

Viikko sitten Ilkka jätti kantelun oikeusasiamiehelle häneen kohdistuneista törkeistä toimista. Tämä poiki välittömän yhteydenoton maanantaina KRP:n apulaispäälliköltä, joka esitti, että tieto on "salattavaa", eikä "relevanttia".

Keskiviikkona Ilkan rahankeräysrikosepäilytutkintaan asetettu poliisin tutkinnanjohtaja kuitenkin ilmeisesti KRP:stä tietämättä lähetti Ilkalle sähköpostiviestin kopion helmikuulta, jossa käy ilmi, että syyttäjä Appelsin on kaiken alulle panijana.

Ilkan pankkitilitiedot on tutkittu ja levitelty lain vastaisesti, pankkisalaisuutta rikottu pelkästään syyttäjä Appelsinin mielenkiinnosta selvittää Ilkan asioita, vaikka mitään rikosepäilyä ei edes ole ollut. Ainoastaan Appelsinin mielenkiinto selvittää, josko jotain löytyisi, on riittänyt näihin toimiin, jotka eivät kestä päivänvaloa. Tehdyt toimet ovat pöyristyttävä esimerkki mädännäisyydestä tässä kaiken kattavassa ajojahdissa missä "viranomaistahon päämäärät pyhittävät keinot".

Ilkka on lähettänyt saamansa uudet tiedot asiassaan oikeusasiamiehelle, joka on puhelimessa kertonut ottaneensa jo asian käsittelyyn.

8

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mihin niitä Ilkan pankkitilitietoja on levitetty lainvastaisesti? Mua ei rehellisenä ihmisenä ainakaan haittaa pätkääkään, vaikka poliisi kattelis aamusta iltaan mun pankkitilini rahaliikennettä. Jos Ilkka on rehellinen, niin ei luulis haittaavan sitäkään.

      Tuolla aikaisemmassa ketjussa "puntti tutisee" sanoin, etten kerro jutusta, koska juttuni kuitenkin poistetaan (koska Ilkka ei siedä asiasta asiallista keskustelua). En sitten kerro sitkään kenen nimi oli "tiedoksi" - osiossa saamassani vastaussähköpostiviestissä. Enkä kyllä kerro yhtään mitään muutakaan asiasta, koska siinä ketjussa eräs clubilainen sanoi, ettei mun jutut kiinnosta. No, jos ei kerta kiinnosta, niin pidän sitten turpani kiinni.

      Ja mitaan ette voi...

      • Kuvio on jo tiedossa

        Pidä vain suusi kiinni myös minun puolestani.

        Tuosta edellisestä ja aikaisemmista viesteistä selviää kaikki tarpeellinen.

        Kuviossa siis tietojen mukaan alulle panijana Ada Flinck ja hänelle tarkat tiedot antaneet wessa-jäsenet. Mukana on tietenkin huvipelineuvos Laihu sekä syyttäjä Applessiin. Siinä ydinjoukko, varmuudella.

        Se siitä ja pankkitileistä. Kyllä myös kaikkien ihmisten sairaskertomukset kuuluvat yleiseen jakeluun. Kumma että ihmisten sairaskertomusten luvattomasta selaamisesta saavat sairaanhoitajat kuitenkin rangaistuksen.


      • Mitäs nyt?

        "En sitten kerro sitkään kenen nimi oli "tiedoksi" - osiossa saamassani vastaussähköpostiviestissä."

        Sinä kyllä kerrot, että Kataisen nimi on esitutkintapöytäkirjassa, vaikka kyseinen pöytäkirja ei liity sinuun mitenkään. Mutta sitten, kun kyseessä on sinuun liittyvä dokumentti, et kerro mitään nimiä. Mitä se tuollainen oikein on? Kannatatko sinä avointa keskustelua vai et?


    • Tutu mutu

      On se Ilkka pelottava mies. Soitto oikeusasiamiehelle ja Ilkan asia otetaan välittömästi käsittelyyn. Oikeusasiamies puuttuu keskeneräiseen rikostutkintaan vain siksi että kyseessä on Ilkka.

      Taas on pulustusrintaman mielikuvitus laukannut.

    • No tottakait mä kerroin Kataisen nimen. Se on julkista tietoa esitutkintamateriaalin tultua julkiseksi 2.2.-11. Pitkäsen asia ei ole vielä julkista tietoa. Ootko vähän höynä, kun et tuota ymmärrä?

      Ja mitaan ette voi...

      • Hutkintaa/tutkintaa

        Liittyykö tämä asia jotenkin Lontoon palautuksiin ja asiakasvaratileihin ?

        Onko jotain rahaa siirrelty sinne sun takaisin...

        No sehän selvii kun esileikkitutkinta valmistuu, ehkä joskus 2015, sitä ennen köysi ei kiristy.


      • 10 100 1000 10000...
        Hutkintaa/tutkintaa kirjoitti:

        Liittyykö tämä asia jotenkin Lontoon palautuksiin ja asiakasvaratileihin ?

        Onko jotain rahaa siirrelty sinne sun takaisin...

        No sehän selvii kun esileikkitutkinta valmistuu, ehkä joskus 2015, sitä ennen köysi ei kiristy.

        --No sehän selvii kun esileikkitutkinta valmistuu, ehkä joskus 2015--

        korko senkun juoksee.


    • Paitsi, että EOK:n Pitkäsen setä ilman erillistä lupaa menettää oikeutensa toimia jo ennen vuotta 2015 pulustusrintamalaisten pulustajana oikeussaleissa.

      Ja mitaan ette voi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1621
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1041
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      906
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      800
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      785
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      727
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      722
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    Aihe