Kysymys ateistille

"-Mietitkö koskaan sitä, että mitä jos oletkin
väärässä vai oletko vuorenvarma siitä, että olet
oikeassa ja muut väärässä?"

Eikö sinulla koskaan käy mielessä, että jospa sinä
olet väärässä? Jospa kuoltuasi saatkin havaita,
että Jeesus ja Jumala ovat pahoja jumalia, ja se
hyvä jumala, johon sinun olisi kannattanut
turvautua, olisikin ollut Saatana.

Mietipä sitä!

En ole ateisti, mutta vastaan, koska olin
aikoinani sellainen.

-Uskoin, että kuoltuani minä vain kuolen ja
ruumiini mätänee mullassa. Siihen, että ihmisellä
olisi henki, en uskonut, enkä siksi hengen uutta
paikkaa kuoleman jälkeen edes miettinyt.
-Johtopäätös oli omani; en kuulunut mihinkään
ateisti-ryhmään, enkä lukenut mitään ateismi-
kirjoja, vaikka Darwinista koulussa kerran ison
tutkielman teinkin. Uskon, että kaikilla
ateisteilla on näkemys aika samanlainen
kuolemanjälkeisestä.
-En koskaan epäillyt olevani väärässä, vaan
taistelin taistelemasta päästyäni kristittyjä ja
Jumalan kutsua vastaan, mikä oli kuin päätä
kovaan seinään lyöntiä. Luulin kristittyjä
höperöiksi hihhuleiksi, jotka uskovat johonkin
satuolentoon. Rauhaa minulla ei ollut, vaan
yritin tuoda omaa ´viisauttani´ hassahtaneitten
hihhuleitten päähän. Pidin itseäni älykkäämpänä
kuin kristityt, koska minulla oli sentään ´jalat
tukevasti maan päällä´. En kuitenkaan saanut yhtä
ainoata kääntymään minun viisauteeni - en yhtä
ainoata.

-Mitä uskot ihmiselle tapahtuvan hänen kuoltuaan?

Lahoamisppprosessi alkaa välittömästi. Ellei
tuhkausta tehdä, niin lhoaminen jatkuu
hautaamisvuodenajasta riippuen erinäisiä
kuukausia. Jäljelle jää luita.

-Onko ateisteilla yksi ja sama vastaus tähän, vai
onko kaikilla ateisteilla heidän oma
näkemyksensä?

Tämä ei ole mikään ateisti-ei-ateisti -kysymys.
Haastattele joskus hautausmaan työntekijöitä.
Ovat nähneet paljonkin jäännöksiä.

-Oletko tullut itse siihen lopputulokseen, johon
uskot, vai oletko sen saanut joltain toiselta

Tässä ei uskomuksilla ole oikein sijaa.

-Mietitkö koskaan sitä, että mitä jos oletkin
väärässä vai oletko vuorenvarma siitä, että olet
oikeassa ja muut väärässä

Eipä ole kukaan vielä väittänyt, että joku olisi
jäänyt kuolematta.

Sukulaisia ja tuttavia on sen verran kuollut,
että kait tässä jonkinlainen empiirinen kokemus
on olemassa.

Loppuklausuulina voisi todeta, että jos aiot
joskus olla edes jotenkin yhteiskunnallisesti
hyödyllinen, niin lopeta pelehtiminen ja keskitä
energiasi johonkin tähdelliseen.

Uskon, että me kaikki ateistit joudumme
kuoltuamme oikopäätä helvettiin.

"-Mitä uskot ihmiselle tapahtuvan hänen
kuoltuaan? "

Kuolon tullessa ihmisen aivojen sähkökemiallinen
toiminta (=tietoisuus) sammuu. Mikään ei osoita,
eikä kukaan ole todistanut, että A) ihmisellä
olisi "sielu" ja B) että tämä "sielu"
liihottelisi paikkaan X kuoleman jälkeen. Ihmisen
ruumis maatuu..

"-Onko ateisteilla yksi ja sama vastaus tähän,
vai onko kaikilla ateisteilla heidän oma
näkemyksensä?"

Se vähän riippuu yksilöstä. Veikkaisin kuitenkin
suurimman osan ateisteja olevan samoilla
linjoilla kanssani.

"-Oletko tullut itse siihen lopputulokseen, johon
uskot, vai oletko sen saanut joltain toiselta? "

Juu, ihan itse olen päätynyt tähän lopputulokseen
tämän hetkisen tiedon perusteella.

"-Mietitkö koskaan sitä, että mitä jos oletkin
väärässä vai oletko vuorenvarma siitä, että olet
oikeassa ja muut väärässä?"

Enpä juuri. Voin minä toisaalta olla väärässäkin.

Onko ensimmäisellä kysymykselläsi jotain
tekemistä ateismin kanssa? Vaikka Jumala olisi
olemassa, olisiko ihmisellä
kuolemanjälkeinen "elämä", ja jos olisi,
millainen? Siis on erotettava kaksi asiaa: 1)
Jumala/jumalat, 2) ihmisen
kuolemanjälkeinen "elämä". Jumalan/jumalien
mahdollinen olemassaolo on erotettava siitä, mitä
hänestä/heistä voidaan saada selville. Tämä
sisältää myös käsityksen
(mahdollisen "ilmoituksen") siitä, missä muodossa
yksilö tulisi ilmenemään tutkittavissa olevan
maailman ulkopuolella "ollessaan" (kuolleena
luonnon kiertokulusta). Viime kädessä päätyy
tulokseen, että on helpompi uskoa
Jumalaan/jumaliin esim. kaikkeuden
luojana/luojina kuin yksilön kuolemanjälkeiseen
elämään tai sielunvaellukseen.
Työelämässä "keräämme" eläkettämme -
mutta "kerääkö" uskonnollisten ohjeiden mukainen
käytös ja elämäntapa meille kuolemanjälkeistä
elämää, sopii kysyä.

Jos pitäydyt pelkästään kristinuskon
jumalakäsitteessä, ns. erityisessä ilmoituksessa,
pidät kommenttiani epäasiallisena.

Kysymyssarja voidaan sellaisenaan esittää
kristityille, vain eräs tietty sana vaihtaen.

Luonto päätti tehdä itsemurhan ja keksi ihmisen.
Noh...ja jooo...

Kuoltuaan ihminen antaa tilaa toisille
kaltaisilleen pistää vielä paremmaksi, ainahan
voi toivoa.

Kuolema on täysin normaalia luonnollista
toimintaa jota on harrastettu aina ja tullaan
harrastamaan vastakin, en todellakaan ole
huolissani.

S. J. Lecin mukaan;
Ei ole mikään konsti sanoa:
"Minä olen huolissani."
Täytyy olla.

Kuoleminen on suhteellisen kiinnostavaa, ikuinen
elämä kuulostaa elinkautiselta, sekin, närästää.

Kuollut kierrättää aidosti, paitsi että
hautausmaalle haudataan liian syvään, näin
kierrätys ei ole mahdollisimman tehokasta kuin
voisi olla.

Kuolkaamme ja niinhan me aivan varmasti teemme,
pitänee lähteä tästä vielä hetkeksi elämään,
TÄYSILLÄ kuin vain tästä koneesta irti lähtee !

Kuolema ei ole pelottava asia koska se kuuluu
myös muiden kaltaistemme toimintamalliin, se on
ajatonta muotia, olemme muodin orjia.

En minä ennen tänne syntymäänikään (tietenkään)
miettinyt maanpäällisen paratiisini/helvettini
ongelmia, miksi miettisin jotain olematonta
kuoleman jälkeistä tilaa joka on yhtä olematon
tila kuin olin ennen syntymääni, eli pelkkä
idea, ajatus tai peräti sattuman välttämättömyys.

Näin ollen mainittu iankaikkinen elämä on pelkkä
idea ja minun tehtäväni on elää tässä kiitävällä
kivellä nyt, koska sellainen osa tälle
minuudelle on langennut ja siitä tämä minuus on
iloinen kuin viiden pennin hevoinen.

Buddha sanosisi:

Kaikista jalanjäljistä
elefantin jälki on suurin;
kaikista tarkkaavaisuusharjoituksista
kuoleman ajattelu on paras,

sillä:
Mikä syntyy myös kuolee,
mikä on koottu, se hajoaa,
mikä on kerätty säästöön, loppuu,
mikä on rakennettu, romahtaa,
ja mikä on ylhäällä tulee alas.

Elämme ikäänkuin ikuisesti vaikutuksemme kautta,
koska mikään ei ole entisellään meidän jälkeemme
ja kaikkia tarvitaan hämmentämään, koskapa
luonto niin päätti, emme suinkaan me.

Kuolemisiin siis kuulemisiin, elämä on kuolemaan
johtava syöpä jota ei voi parantaa ja miksi
pitäisi, toimiva malli !

Köh KöH...
ARRRRGGGGHHH .ungggH wngH . tsh 4#%3 /- psss..>

THE END

Asiaan on täysin yksiselitteinen vastaus joka
perustuu tosiasiaan= aivojen sähkökemiallinen
toiminta tuhoutuu jolloin lakkaa kaikki ajattelu
ja muistitoiminto sen jälkeen muutaman tunnin
kuluttua alkaa ruumiissa mädäntyminen.
P.s. jos aivoista tuhoutuu vaikkapa
onnettomuudessa tiettyjä osia ihminen ei pysty
mihinkään ajatus edes unennäkö toimintaan.

enää ole uskonasia,kyllä se tiedetään ihan
tarkkaan mitä tapahtuu,kun ihminen kuolee.
Aivotoiminta ja verenkierto lakkaa,ruumis alkaa
pikkuhiljaa hajota.
Se mitä sinä luulet tapahtuvan,on taas
uskonasia,ja se on taas ihan toinen juttu.
Kannattaako noin tyhmiä kysellä?

Tämän elämän jälkeen synnyt uudestaan ja
uudestaan (kunnes olet jalostanut itseäsi niin
pitkälle että pystyisit jatkaa muualla
jossain pitemmälle kehittyneellä
yhteiskunnassa missä meidän nykyiset taidot
eivät riitä).
Näitä asioita tutkitaan mm.:
http://www.childpastlives.org/

Moni onkin jo todennut, että aivosähkötoiminta
päättyy kuollessa ja ruumis lahoaa. Mitään sielua
tai henkeä ei ole joka vilahtaisi taivaaseen,
helvettiin tai syntyisi uudelleen jossain
muodossa.

Pääasiassa olen itse tähän tulokseen tullut, toki
olen lukenut kaikenmaailman kirjoja Raamatusta
parapsykologisiin teoksiin ja kaikkea siltä
väliltä. En ainakaan osaa sanoa, että olisin
mielipiteeni saanut juuri jostain
tietystä "ismistä" tai teoksesta, kuten kristityt
ottavat omat "elämänohjeensa" Raamatusta.

Mitä jos minä olisin Jumala. Olisin omaksi
ilokseni luonut ihmiset ja muut eläimet ja
kasvit. Minä en tyytyisi sivusta seuraileen, että
miten käy ja välillä vihastuksissa
vedenpaisumuksella suurimman osan luoduistani
tappamaan. En vallantunnossani odottaisi, että
minua kunnioitetaan ja palvotaan ihan vaan uskon
perusteella. Saako Jumala sairaanloista iloa
siitä, että ne jotka eivät ilman kunnon
todisteita häneen usko joutuvat helvettiin?
Minusta se on aika ilkeä mielistä. Minä Jumalana
näyttäytyisin tasaisin väliajoin ihmisille, niin
että kenellekään ei jäisi epäselväksi kuka on
kingi. Tai sitten en edes odottaisi, että minua
palvotaan. Silloin en edes näyttäytyisi ja kaikki
olisivat kuoleman jälkeen tervetulleita luokseni,
uskoivat sitten mihin vaan.

Vai onko niin, että taivaspaikkoja on vain tietty
määrä. Eli onkin tarkoituksenmukaista, etteivät
kaikki usko Jumalaan ja pääse taivaaseen?
Olisihan se ikävää, että saisi taivaan porteilla
kuulla: "Sori, viimeinen taivaspaikka meni juuri.
Olet kyllä ollut koko ikäsi kunnon kristitty,
mutta tilaa ei ole. Ota se jalka nyt pois portin
välistä. Pitää sulkea portit. Menkää te loput
sinne alakertaan Saatanan luo, tai jääkää siihen,
mutta tänne ei mahdu enää yhtäkään."

Eikös jehovilla ole semmoinen käsitys, että
taivaassa on joku tietty määrä paikkoja? Miksi
nekin sitten jatkavat käännytystä, jos paikat
ovatkin ehkä jo menneet. Sahaavat käännyttämällä
oksaa jolla itse ovat.

Ei kukaan voi 100%:n varmasti tietää, että Jumala
on tai Jumalaa ei ole. Silti minusta tuntuu
enemmän mahdolliselle se ettei Jumalaa ja
kuolemanjälkeistä elämää ole.

-Mitä uskot ihmiselle tapahtuvan hänen kuoltuaan?

ennen syntymää ihmistä ei ole. kuoleman jälkeen
on ihmisen fyysinen ruumis, muttei enää siinä
muodossa kuin eläessä. ja kuten hyvin tiedämme,
ihmisen fyysinen ruumis muuttuu myös elämän
aikana, niin merkillistä kuin se on. kyse on siis
syklistä, luonnollisesta kiertokulusta.
intialaisten uskomusten mukaan se kiertokulku
tapahtuu myös hengessä, mutta en usko siihen.
eivätkä siihen usko myöskään kristityt.

-Onko ateisteilla yksi ja sama vastaus tähän, vai
onko kaikilla ateisteilla heidän oma
näkemyksensä?

riippuu ihan. buddhalaiset ovat myös ateisteja ja
heillä on varsin erilainen vastaus kuin
länsimaisilla ateisteilla. mutta käytännössä
lienee selvää, mitä ihmisen fyysiselle ruumiille
tapahtuu kuoleman jälkeen, joten siihen
vastaukseen yhtyvät myös kristityt, hindut,
muslimit. he uskovat kuitenkin vielä sielun
elämään, kukin tavallaan.

-Oletko tullut itse siihen lopputulokseen, johon
uskot, vai oletko sen saanut joltain toiselta?

ihan itse olen tullut.

-Mietitkö koskaan sitä, että mitä jos oletkin
väärässä vai oletko vuorenvarma siitä, että olet
oikeassa ja muut väärässä?

mikään muu ei ole niin varmaa kuin epävarma.
mutta niin kauan kuin voin mistään olla varma
(eli eläessäni) lienen 100% varma siitä, että
kuoleman jälkeen en enää näitä asioita ajattele.
eikä sillä käsittääkseni siinä vaiheessa enää ole
merkitystä olinko oikeassa vai väärässä.
toiseksi, jos se tuleva, kuolemanjälkeinen elämä
riippuisi siitä, että mihin kirjaan ja opetukseen
uskon, niin olisi se aika pöljää. koska silloin
ei oikeasti ole merkitystä sillä, miten ihmisiä
kohtelee. toiseksi, jos jossain ei ole järkeä,
eikä sitä koe oikeaksi, mutta silti pelosta tai
tavasta pakottaa itsensä siihen uskoon voi mennä
jo tässä elämässä siinä määrin sekaisin, ettei
huomaa elää edes tätä elämää. ja kuollessa voi
vain sanoa, että tämä elämä oli hukkaanheitettyä
ja toiseksi muiden muistissa on vain se yksiö
ääliö tyyppi, joka ei ajatellut kuin itseään.