MYYTTI TYHJÄSTÄ MAASTA!

KTS (Ei kirj.)

Juutalaisten maahanmuuton rohkaisemiseksi Palestiinaa kuvattiin tyhjäksi maaksi, joka odottaa asukkaita ja rakentamista. Chaim Wezman, josta tuli myöhemmin Israelin ensimmäinen presidentti, totesi vuonna 1914:

”On olemassa maa, jota sattumalta sanotaan Palestiinaksi, maa ilman ihmisiä, ja toisaalla on juutalaiskansa, ja sillä ei ole maata. Mikä muuta silloin tarvitaankaan kuin kiinnittää jalokivi sormukseen, yhdistää tämä kansa ja tämä maa?”

Käsite ”tyhjä” oli kenties melko väljä sekä siionisteilla että briteillä. Aikaisena esimerkkinä siionismiin kätkeytyvästä rasismista Weizmann tunnusti ystävälleen taivutettuaan britit allekirjoittamaan Balfourin julistuksen: ”Britit sanoivat meille, että [Palestiinassa] on joitakin satoja tuhansia mustia, eikä heillä ole merkitystä”.

Huolimatta siitä, että myöhemmät israelilaiset historiantutkijat ovat romuttaneet tämän myytin, Israelissa käyville vierailijoille ja jopa israelilaisille koululaisille kerrotaan yhä samaa tarua. Arvossapidetty israelilainen professori Israel Shahak kirjoitti vihaisesti vuonna 1973, että arabikylät oli ”tuhottu täydellisesti, taloineen, puutarhamuureinen, jopa hautausmaat ja hautakivet niin että kirjaimellisesti kiveä ei jäänyt kiven päälle, ja ohi kulkeville vierailijoille kerrotaan, että ’tämä kaikki oli autiomaata’”.

http://www.kaapeli.fi/akys/WhyPalestine.html

5

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aito israelson

      Shakak ei ole arvosapidetty ja puhui harvoin tottakaan.Ei hänen puheidensa pohjalta ratkota mitään.Olisi näyttänyt esimerkkiä ja palannut Puolaan jos kerran Israelin koko olemassaolo hänestä oli pahaa ja väärin kuten hän teoksessaan sanoo. Ikävä kyllä hänen professuurinsa rahoitti Israelin valtio ja rahaa tuli lisääkin kun Israelista valehteli maailmalle , kukapa silloin noudattaisi omia ohjeitaan .Shahakhan on rasistisivustojen lemmikkijuutalainen ja jokainen ymmärtää millainen juutalaisen pitää olla siihen asemaan päästäkseen.

      1947-48 sodan vaiheet on Israelissa tutkittu, Israel kun ei ole diktatuuri kuten naapurinsa vaan demokratia joten omat viat ja virheet on tuotu julkisuuteen. Arabikyliä tuhottiin ja niiden asukkaita häädettiin ja tyhjien kylien sijoille rakennettiin uutta asutusta, samoin kävi juutalaiskylille länsirannalla ja juutalaisasukkaille Itä-Jerusalemissa ja länsirannan muissa kaupungeissala sekä juutalaisten kodeille ja kylille arabimaissa. Nämä asiat pitää käsitellä molemmin puolin perusteellisesti kun rauha on saatu aikaan, nyt niitä käsittelee juutalainen osapuoli yksin.

      Arabimaiden tulee tehdä tiliä myös muiden vähemmistöjensä yhä jatkuvasta huonosta kohtelusta (kurdit ,koptit, assyyrit ,kabyylit , ateistit, homoseksuaalit ja naiset), ilman sitä ne eivät nouse kehittyneiden maiden joukkoon eikä demokratia niissä tietenkään toteudu.

      Mitä sinä haluat, Israelin tuhoa synnissä syntyneenä? - alat perin juurin kyllästyttää.Tämä muuten on juutalaisuuspalsta , ei maailmanpolitiikkapalsta .

      • Deronda

        Asiaa puhut. Vaihteen vuoksi olisi paikallaan puhua myös toisen osapuolen toiminnasta. Kukaan ei ole ollut kiinnostunut esim. siitä, miten Jerusalemin juutalaiskorttelia vandalisoitiin vuosina 1948-67.


    • KTS (Ei kirj.)

      "Arabimaiden tulee tehdä tiliä myös muiden vähemmistöjensä yhä jatkuvasta huonosta kohtelusta (kurdit ,koptit, assyyrit ,kabyylit , ateistit, homoseksuaalit ja naiset), ilman sitä ne eivät nouse kehittyneiden maiden joukkoon eikä demokratia niissä tietenkään toteudu."

      En lainkaan kiellä tätä ja nythän muutosten tuulet jo puhaltavatkin.

      HYVÄ!

      • Deronda

        Aikaisemman kirjoittajan kuva Israelista "tuhottavana synnissä syntyneenä" kuvaa täysin osuvasti sinun asennettasi Israeliin. Sinulle kelpaa ihan mikä tahansa kunhan sillä pääsee tuomitsemaan juutalaiset ja Israelin.

        Palestiinalaisetkaan ei pohjimmiltaan kiinnosta sinua minkään vertaa. Vihasi lyömäaseeksi he kyllä sopivat. Et ole koskaan ollut huolissasi palestiinalaisten kohtelusta arabimaissa.

        Voit vapaasti hurkastella siitä, miten arabimaissa pitäisi alkaa parantamaan naisten, homojen ja ateistien asemaa. Käytännössä kuitenkin olet valinnut esim. palestiinalaisista Hamasin ratsuksesi. Sekö parhaiten ajaa vähemmistöjen asemaa?

        Myös minua kyllästyttää jatkuva vihapropagandasi.


    • hdzgzdgzdzdnd

      Muokkaa
      Poista


      http://lloydthomas.org/5-SpecialStudies/JewishHostilities.html

      Tammikuu 16: Ziionistit räjäyttävät kolme palestiinalaisten omistamaa rakennusta. Ensimmäisessä rakennuksessa olleet 8 lasta iältään 18 kk-12 vuotta kuolevat.

      Maaliskuu 3: Ziionisti juutalainen Stern Gang terroristiryhmä ajaa räjähtein lastatun armeijan kuorma-auton palestiinalaisten omistamaan 7-kerroksiseen Salam asuin- ja liikekiinteistöön Haifassa. Räjähdyksessä kuolee 11 arabia ja 3 armenialaista sekä 23 loukkaantuu.

      Maaliskuu 22: Stern Gang terroristijärjestön 4 jäsentä ajaa kaksi räjähtein lastattua kuorma-autoa asuntola-alueelle Iraq-kadulle Haifassa, räjähdyksessä kuolee 17 ja 100 saa vammoja.
      Juutalainen maanalainen terroristiorganisaatio IRGUN valtaa Acre vankilan ja ottaa haltuunsa suuren osan Jaffan kaupungista.

      Maaliskuu 31: Ziionistit miinoittavat jo toisen kerran kuukauden sisällä Cairo-Haifa Expressin, lähellä Benyaminia, elektronisesti räjäytetty maamiina tappaa 40 ja haavoittaa 60.

      Huhtikuu 9: Juutalaiset terroristijärjestöt IRGUN ZVAIN LEUMI (MENACHEM BEGINin johdolla), STERN GANG ja PALMACH valloittavat Deir Yassin arabikylän murhaten 254 aseetonta siviiliä, joista useammat naisia ja lapsia.Juutalaisterroristit vievät vanhemmat palestiinalaiset miehet ja nuoret naiset panttivangeiksi Jerusalemin juutalaiskortteleihin, jossa juutalaiset murhaavat ampumalla 20 vankia.

      TÄSTÄ ALKAA MILJOONAN PALESTIINALAISEN JOUKKOPAKO

      Toukokuu 3: Ziionisti terroriorganisaatio lähettää kirjapommin Palestiinaan sijoitetulle englantilaiselle armeijan upseerille, räjähdyksessä kuolee hänen veljensä Rex Farran.

      Toukokuu 11: Sir Evelyn Barkerin vaimo löytää miehelleen osoitetun kirjepommin ajoissa.

      Toukokuu 15: Englanti julistaa hallintonsa Palestiinassa päättyneeksi, huonosti aseistetut ja johdetut
      Egyptin, Jordanian, Syrian, Libanonin ja Irakin armeijat valtaavat Palestiinan.

      Syyskuu 16: Kreivi Bernadotte (YK:n turvallisuusneuvoston Palestiinan asioiden tiedottaja) kertoo raportissaan ”Ei ole oikein estää näitä sodan syyttömiä uhreja palaamasta koteihinsa Palestiinaan, samaan aikaan kun sinne virtaa juutalaisia maahanmuuttajia, jotka valtaavat maat palestiinalaisilta, jotka ovat olleet alueella vuosisatoja.”

      ”Ziionistit tuhoavat laajassa mittakaavassa palestiinalaisten kyliä, ilman syytä”

      Syyskuun 17: Ziionisti juutalainen STERN GANG salamurhaa Kreivi Bernadotten ja hänen apulaisensa Col. Serotin juutalaisten kontrolloimalla Jerusalemin alueella. Salamurhan syy on Kreivin kampanjointi palestiinalais pakolaisten puolesta.

      Marraskuu: Juutalaiset terroristit hyökkäävät kahteen palestiinalaisten kylään Iqritiin ja Birimiin, tuhoten nämä, tappaen lukemattoman määrän aseettomia palestiinalaisia, joista useammat naisia ja lapsia. Juutalaiset pakottavat henkiin jääneet jättämään kotinsa ja maansa.

      1949 Helmikuu: Juutalainen terroristiryhmä HANAGAN pakottaa kahden palestiinalaiskylän, Anan ja Kafr Yasifin kaikki asukkaat jättämään kotinsa ja maansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe