Kitupiikki säilytti säkillistä kultaa
haudattuna takapihallaan kasvavan puun juurelle.
Joka sunnuntai hän kaivoi säkin ylös maasta ja ihasteli kullan kimallusta. Eräänä päivänä maankiertäjä huomasi rituaalin, palasi yöllä takaisin, kaivoi säkin maasta ja vei kullan mukanaan.
Kun saituri totesi kultansa varastetuksi, pääsi häneltä suunnaton parku. Naapuri tuli ihmettelemään voivotuksen syytä ja sai kuulla mitä oli tapahtunut.
"Kertokaahan minulle," naapuri uteli, "kun kaivoitte säkin ylös kuopastaan, otitteko koskaan kultaa itsellenne?"
"En. Halusin vain katsella sitä."
"Siinä tapauksessa voitte tästä lähtien katsella tyhjää kuoppaa.
Siitä on teille aivan yhtä paljon hyötyä kuin käyttämättömästä kullastanne."
Tuleeko mitään mieleen kertomuksesta?
haudattuna takapihallaan kasvavan puun juurelle.
Joka sunnuntai hän kaivoi säkin ylös maasta ja ihasteli kullan kimallusta. Eräänä päivänä maankiertäjä huomasi rituaalin, palasi yöllä takaisin, kaivoi säkin maasta ja vei kullan mukanaan.
Kun saituri totesi kultansa varastetuksi, pääsi häneltä suunnaton parku. Naapuri tuli ihmettelemään voivotuksen syytä ja sai kuulla mitä oli tapahtunut.
"Kertokaahan minulle," naapuri uteli, "kun kaivoitte säkin ylös kuopastaan, otitteko koskaan kultaa itsellenne?"
"En. Halusin vain katsella sitä."
"Siinä tapauksessa voitte tästä lähtien katsella tyhjää kuoppaa.
Siitä on teille aivan yhtä paljon hyötyä kuin käyttämättömästä kullastanne."
Tuleeko mitään mieleen kertomuksesta?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kapitalistin raakaveriso, sillä kapitalisti ryöstää saaliin kansalta, eikä laita sitä säätöön vaan sijoittaa, minkä jälkeen ne tulevat sijoitus-tappiot hän minimoi ryöstämällä lisää, tai nykyaikana tkee sen laillisella ryöstämisellä eli pankkituilla.
Mieleen tulee ihminen, joka on oppinut jotakin Raamatusta, mutta piää sen itsellään kertomatta siitä toisille.
"menkää, ja tehkää opetusalapsia..." sanoi Jeesus.
Jehovan todistajat näyttävät olevan ainoita, jotka tottelevat Jeesuksen käskyä.
älä unohda mormooneja, paskiainen
"menkää, ja tehkää opetusalapsia..." sanoi Jeesus.
Jehovan todistajat näyttävät olevan ainoita, jotka tottelevat Jeesuksen käskyä. "
Ei. Ei. Vartiotorniseura ei tosiaan osaa noudattaa Jeesuksen käskyjä, sen osoittaa historia.
"Siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät
taivaiden enkelit eikä Poika, vaan ainoastaan Isä."
"Pysykää siis valveilla, koska ette tiedä, minä päivänä
Herranne tulee."
"Tämän vuoksi osoittakaa tekin olevanne valmiit, sillä
hetkenä, jota ette sellaiseksi luule, Ihmisen Poika
tulee. "
"Tähyilkää, pysykää hereillä, sillä ette tiedä, milloin
määräaika on."
"Ei ole teidän asianne saada tietoa ajoista ja
ajanjaksoista, jotka Isä on omassa tuomiovallassaan
asettanut."12
Jehovan todistajat ovat historiansa aikana saarnanneet jos jonkinlaista vuosilukua maailmanlopulle, aina "totuutena".
Että se niistä Jeesuksen sanoista.
Ketkäköhän kertovat Jumalasta ja Hänen Pojastaan ovilla, innokkaasti?
Saarnaavat Jumalan Valtakunnasta,
kehottavat ihmisiä
LUKEMAAN RAAMATTUA .......
Minun ovellani käyneet olivat todistajia.
Kehottivat tut-ki-maan- Raamattua.....
olen vinkistä kiitollinen,
se onkin todella mielenkiintoinen kirja.
Aarrearkku ja Elämänopas, suorastaan.
Luterilaiset ei ole kiinnostuneita Raamatusta , niinkuin Kristuksen opetuslasten tulisi olla.
olen todella pettynyt "kansankirkkoomme".
>> kehottavat ihmisiä
LUKEMAAN RAAMATTUA .......
Sain parisen vuotta sitten vartiotornijärjestön toimittaman kutsun tulla katselemaan, miten päättäväisesti Jehovan-järjestön todistajat kieltäytyvät leivästä ja viinistä. Sen otsikko oli "Tehkää tämä toistvasti minun muistokseni". Kerropas, sinä joka olet raamatunluvusta niin kiinnostunut, mitä Jeesus R a a m a t u n mukaan käski tehdä muistokseen.
Tästähän on jo keskusteltu moneen otteeseen. Sinulla lienee joku päähänpinttymä aiheesta (oma AOT)
Kukaan ei ole vielä vastannut. Kysymystä on siis hyvä pitää esillä.
>>kehottavat ihmisiä
LUKEMAAN RAAMATTUA>>
Järjestö opettaa toisin;
”Ihminen ei voi käsittää Jumalan suunnitelmia tutkimalla vain raamattua. – Jos joku lukee Raamattua kahden vuoden ajan, hän on täydellisessä pimeydessä, mutta jo hän lukee ainoastaan ”Raamatuntutkielmia” eikä ainuttakaan sivua Raamatusta, pääsee hän kahden vuoden tutkimisen jälkeen täydelliseen valoon”
(Watc Tower, 1910, sivu 298)
>>olen todella pettynyt "kansankirkkoomme>>
Kansankirkkoon, siis järjestöön. Siihenkö pitäisi uskoa vai Jeesukseen?
*(Watc Tower, 1910, sivu 298) *
Oletko tietoinen siitä,
mikä Järjestön kanta v 2011 on
Raamatun lukemisen suhteen?
Miksi piehtaroit sata vuotta vanhoissa txt,
ollen kokonaan tie-tä-mä-tön
siitä että Järjestö pitää ahkeraa,
joka päivä tapahtuvaa
RAAMATUN TUT-KI-MIS-TA
edellytyksenä vahvan kristillisen uskon
säilymiselle?
Kyllä siinä usko haipuu jos jättää Raamatun ja tavailee sen sijaan
sata vuotta vanhoja txt pelkästään.,hehheeh..
Satavarmasti;ajelehditte uskosta pois, kun jätätte Raamatun
tutkimisen ja Jumalan rukoilemisen, jotta saisitte viisautta....
Yksikään Jehovan-järjestön todistaja ei ole vielä selvittänyt esittämääni helppoa Raamattua koskevaa kysymystä. Mitä se kertoo tällaisten raamatunlukijoiden suhteesta Raamattuun ja toisaalta järjestön seliselityksiin?
"Oletko tietoinen siitä,
mikä Järjestön kanta v 2011 on
Raamatun lukemisen suhteen?"
Järjestön opetuksissa on silti monta raamatunvastaista sellaista. Esimerkiksi oppi suuresta laumasta tai vuosi 1918.
"Miksi piehtaroit sata vuotta vanhoissa txt,"
Nämä opetukset ovat nykypäivää. "Totuus", kuten aina.
"Satavarmasti;ajelehditte uskosta pois, kun jätätte Raamatun
tutkimisen ja Jumalan rukoilemisen, jotta saisitte viisautta.... "
On se kyllä kummallista kun miettii miten vaikeaa se luetunymmärtäminen voikaan olla. Puhumattakaan tuon järjestön johdosta kautta historian.
Revelation 19:1 - "After these things I heard what was as a loud voice of a great crowd in heaven"
Revelation 7:9 - "look! a great crowd ... standing before the throne"
"Consequently, those of the great crowd expect to remain on earth forever and to share in bringing it to a Paradise state. " - Watchtower 1980 August 15 p.17
Tämä on myös edelleen voimassa oleva opetus.
On selvitettty sinulle, et vain kykene hyväksymään muuta kuin omat näkemyksesi.
Sinulla on oma totuutesi muilla omansa.
Miksi kysymys ärsyttää?
Et ärsyynny, vaikka tämän tästä kysytään vartiotornijärjestön lehtien lukumahdollisuudesta netissä. Kukaan ei ilmoita, että näihin on jo joku jossain vastannut, vaan kysyjille ollaan aina auliisti vastaamassa.
Nyt on kyse järjestön opin perusteista, eikä kukaan kykenekään vastaamaan. Tyydytään vain viittaamaan epämääräisesti johonkin aiempaan ja väittämään "tulkintaani" vääräksi edes kykenemättä ilmaisemaan, mitä vastustetaan.
Nyt kaikki todistajat vastaamaan: Miksi "totuus" onkin nyt pidettävä piilossa?
Minulla tuli mieleen kaivinkoneurakoitsija joka kaivoi talon perustukset.
Siitä tuli mieleen maanäytteenottajat, joilla oli pieni bensamoottorikäyttöinen juntta.
Siitä tuli mieleen Kreikan sotilasjuntta se 60-70- luvuilla vallassa ollut ei Halla-ahon suosittelema.
Siitä tuli mieleen Halla-aho
Siitä metrin mitta
Siitä paperirulla. Ei WC- paperi- vaan paperitehtaan 10 tonnin painoinen rulla.
Siitä mieleen vesihöyry
Siitä pilvi ja lumisade.
Siitä numero kuusi
Siitä joulukuusi
Siitä kinkku
Siitä kuollut porsas Eduskuntatalon edessä.
Siitä Arkadia
Siitä arkkitehti
siitä tehdas
jne.....
Mies piti lapiohommista myös vapaa-aikoinaan..