Rakastava Jeesus

Olette aina olleet kiedottuna jumalaiseen energiakenttään ja kun avaatte sydämenne päästääksenne irti ei-rakastavista asenteista ja käyttäytymistavoista ja hyväksytte yltäkylläisen Jumalan äärettömän rakkauden, tuo kenttä vahvistuu ja voimistuu reaktiona hyväksyntäänne. Tämän energiavoimistumisen vuoksi on vain hyvin harvoja, jotka eivät aisti sen rakastavaa energiaa ja siksi ovat kyvyttömiä reagoimaan avautumalla vastaanottamaan sitä. Inkarnoituminen tänä aikana maan päälle on mitä upeimman tilaisuuden hyödyntämistä, koska jokaista kutsutaan heräämään painajaisesta todellisuuden ikuiseen iloon. Aionien ajan ihmiset ovat etsineet tietään ulos siitä surusta, tuskasta ja kärsimyksestä, mihin heidät näytetään suljetun, ja nyt jumalaisen energiakentän vaikutus lähestyy huippuvoimakkuuttaan varmistaakseen, että kaikki heräävät, jotka haluavat herätä.

Heräämisen mahdollistamiseksi teidän täytyy vain hyväksyä Isänne jumalainen kutsu. Se on tosiaan niin yksinkertaista. Monille teistä on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa hyväksyä sitä, koska edelleen haudotte vihaa ja paheksuntaa niitä vastaan, jotka ovat loukanneet teitä, ettekä voi kuvitella taivaan jakamista heidän kanssaan, koska pidätte heitä edelleen liian arvottomina ja mahdottomina hyväksyä olemaan siellä kansanne - se ei olisi taivas, jos hekin olisivat siellä!

Jokainen jolla on joskus ollut ihmiselämä, on jossain kohtaa kohdellut väärin tai loukannut toisia, joten herätessänne ympärillänne on "synnintekijöitä"! Harha antaa teille monia oppimiskokemuksia ja tarvitsemanne oppitunnit ovat: hyväksyntä, anteeksianto ja rakkaus - erittäin yksinkertainen tehtävä ja siinä on kaikki. Sitten teidän on elettävä ne, jolloin kohtaatte vaikeuksia. Näin ollen on oleellista jatkuvasti muistuttaa itsellenne, että ilmennätte harhaa eikä mitään kokemaanne oikeasti koskaan tapahdu. Olette kaikki täydellisiä jumalaisia olentoja, jotka ovat unessa, ja näette vain unta niistä kaikista kamalista kokemuksista, jotka aiheuttavat teille paljon tuskaa ja ahdistusta.

Anteeksianto itsellenne ja niille, jotka ovat satuttaneet teitä ja toisia, on oleellista, koska anteeksiantamattomat asenteet ovat yksi pääenergia, mikä tukee ja ylläpitää harhaa. Vain harhassa on mahdollista vihata, paheksua, tuomita ja arvostella, koska nämä ovat epäaitoja mielen käsitteitä, joita ei ole olemassa. Jokainen etsii rakkautta - luonnollista tilaanne - mutta se on erittäin yhteensopimatonta noiden ei-rakastavien asenteiden ja uskomusten kanssa. Mitä kiihkeämmin ihmiset ilmaisevat näitä asenteita ja uskomuksia, sitä epätoivoisemmin he huutavat rakkautta, ja ainoa järkevä vastaus on antaa sitä.

Antakaa sydämessänne anteeksi niille, jotka ovat kovia ja ei-rakastavia. Kun teette sen, näette, miten paljon he tarvitsevat rakkauttanne ja miten rakastettavia he todellisuudessa ovat. Hyväksymällä heidät ja antamalla anteeksi heille näette jumalaisen kipinän heidän sisällään ja alatte käsittää, ettei ole mitään anteeksiannettavaa, koska he ovat vain rakastavia osianne haudattuna niiden tuska- ja kärsimysvuorten alle, joita harha oli rakentanut.

Ja nyt harha on lähestymässä häviämishetkeä, kun ihmiskunta valmistautuu heräämään painajaisesta todellisuuteen, missä teillä kaikilla on ikuinen olemassaolo. Kun voimistatte ponnistuksianne omaksua ja ottaa käyttöön rakastavat asenteet, ne tuet joista harha on riippuvainen, syöpyvät valmisteluna tähän upeaan tapahtumaan. Sitten kun lopulta heräätte upeaan oivallukseen jumalaisesta perinnöstänne ja tunnistatte itsenne ja kaikki toiset valo-olennoiksi, jotka Jumala on luonut nauttimaan ikuisesta onnellisuudesta, harha on poissa ja sen myötä kaikki, mikä teki elämästä selvästi hävittyä kamppailua lahoamista ja kuolemaa vastaan. Teidän on määrä herätä, tämän tapahtumishetki lähenee nopeasti eikä kukaan ole pettynyt, koska pettyminen on mahdotonta todellisuudessa.

Rakastava veljenne Jeesus
250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Opettavainen tarina.

Äänestä

Jumala rakastaa kaikkia.
Jumala ei ole vihaa eikä kateutta.
Viha ja kateus on ihmisten luoma harha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viesti & Viesti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu