muslimit on jossain kaupungeissa halunneet kaupungilta isompia tiloja kuten kouvostoliiton sanomissakin esiintynyt puotia pitävä henkilö. suoraan kaupunki ei saa rahoittaa esimerkiksi tietyn uskonnollisen ryhmän toimintaa. lappeenrannassa myös on vaadittu muslimeille kaupungin puolesta tiloja. kouvostoliitto ratkaisi vissiin sitten asian. monikulttuurinen toimintakeskus, eli sinne voi olla odotettavissa rukoushuoneita muslimeille.
kouvostoliittoon monikulttuurinen toimintakeskus
maketheoriginal5
6136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voe helvata. Kouvolassa toimii jo nyt kymmenittäin erilaisia kulttuuri-, liikunta- yms. järjestöjä. Eikö olisi parasta kotoutusta, jos maahanmuuttajat liittyisivät näiden toimintaan mukaan? Nykyisessä taloustilanteessa erillisen monikulttuurikeskuksen perustaminen kuulostaa perin oudolta.
Joo, onhan noita hirviporukoita, marttakerhoja jne. Miksi maahanmuuttajat ei intergroidu?
"Miksi maahanmuuttajat ei intergroidu? "
Se mitä yritit sanoa kirjoitetaan "integroidu". Hieman tarkkuutta jatkossa.
Ei sillä ole mitään merkitystä, kuulut niihin jotka vain huomauttelee oikeinkirjotuksesta. Et ole ainoa ja viiminen, olet hölmö.
Ainakin Kanadassa, USAssa ja Australiassa ja ties missä paskanistaniassa on useita suomalaisia kulttuurikeskuksia, mutta niitä ei ole perustettu paikallisten veronmaksajien rahoilla. Joten siittä vaan kuikelot, kulttuurimajat pystyyn. Ei ole mitään vastaan mamukeskuksia, kunhan talkoilevat ne kasaan omilla varoillaan. Moskejjoita ei pidä Suomeen, saddana, verorahoilla nikkaroida.
Eikös tuo suorakennushanke pitänyt sillään kaiken sosiaalisen elämän.
Elikkä hetki pieni. Kohta on harjakaiset (2020v) sinne vain rukoilemaan että sossussa raha riittää.