Hei kaikki!
Opiskelen Helsingin Yliopistolla ja teen pienimuotoista laadullista harjoitustyötä anoreksian ihannoinnista. Olen kiinnostunut niistä positiivisista mielleyhtymistä mitä tautiin saatetaan liittää. Pohdin keinoja, joilla anoreksiaa puolustetaan. Yritän ymmärtää asioita, joita anorektikot itse kokevat saavansa tästä sairaudesta. Osaisitko Sinä vastata tämäntyyppisiin kysymyksiin?
Ymmärrän, että aihe on arkaluontoinen, joten pyydän kaikkia mahdollisia vastauksia nimettominä anonymiteetin säilymiseksi. En itsekään laita sen kummemmin henkilätietojani tai tarkempaa informaatiota tähän, sillä keskustelu saa olla avointa ja vapaata ja toivon itsekin säilyväni anonyyminä.
Muistuttaisin myös, että tämä ei kannustus anoreksiaan enkä ole kannattamssa pro-anorektista elämäntapaa, vaan yritän tutkimukseni avulla nimenomaan ymmärtää anoreksiaa sairastavan ihmisen ajatusmaailmaa.
Mukavaa talven odotusta kaikille!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jokaisen sairastavan mieli on erilainen. Sen kai tiesitkin kun viestisi lähetit?
Itse olen sairastanut koko tunnettujen syömishäiriöiden kirjon BED:istä anoreksiaan, joista jälkimmäinen riesana nyt.
Henkilökohtaisesti pidän anoreksiaa luonteenpiirteenomaisena, tai no, en pidä itseäni anorektikkona, koska olen liian lihava. Tiedän että anoreksia ei ole kiinni painosta.
Positiivinen mielipiteeni anoreksiaa kohtaan.. no tuota, yhteisöistä saan tukea enemmän kuin olen KOSKAAN todellisessa maailmassa saanut.
Lisäksi minut HYVÄKSYTÄÄN, joka lisää positiivista asennetta anoreksiaa ja syömsihäiriöitä kohtaan.
Yhteisö kannustaa myös PARANEMAAN, joka antaa lempeän tunteen että paranee nopeasti. Ja uskon itse näin. .. Sillä tukihan on parantumisen tukipylväs.
Luut ovat kauniita, se hyppää silmille melkein pikkeuksetta, ja olen rakastunut luihin, jotka näkyvät thinspokuvien henkilöissä. Eli kauneusihanne on läpeensä mätä. Mielestäni normipainoinen on lihava.
Anoreksiaa voin puolustaa sen tuomalla yhteenkuuluvuudella, ja sillä että se voi joissain tapauksissa tuoda "itsetuntoa" ihmiselle, koska hän ajattelee olevansa parempi laihtuessaan. Omakohtainen kokemus kyseessä.
No, anteeksi sekavanoloinen sekava teksti. (:
Toivottavasti saat jotain irti.
samaistun tuohon luonteenpiirreasiaan, koska koen ajoittain, että sairaus on osa minua. tämä ei tarkoita kohdallani sitä, ettenkö haluaisi jonain päivänä parantua. Samoin tuo yhteenkuuluvuuden tunne. En varsinaisesti ihannoi syömishäiriöitä ilmiönä, en toivoisi tätä kenellekään.
En kyllä luottais mokomaan "tutkimustyöhön"!
Ei kukaan oikealla asialla oleva, asiansa tunteva tutkimustyötä tekevä opiskelija tai tutkija tee työtä esittelemättä itseään, oppilaitostaan, opinto-ohjaajansa nimeä, tutkimustyön taustaa jne!
Eikä tällaiset palstat ole vakavasti otettavaa materiaalia työn pohjalle.
En siis vastaa.
Oma nimi esiin.
Mikä on tässä tapauksessa "laadullinen harjoitustyö"? Kandintyö? Gradu? Kuulostaa epämääräiseltä...
Sitä paitsi yliopisto kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, sen luulisi jokainen yliopistossa opiskeleva tietävän.
Anteeksi nyt vaan mutta oletko ihan oikeasti joku, joka haluaa täältä vinkkejä miten puolustella omaa sairautta muille?