"..... Pyhäkköni ja temppelini
Mitä enemmän samoilin suurissa humisevissa
erämaissa, sitä enemmän tästä erämaasta muodostui
osa minun sieluani - samalla myös minun pyhäkköni
ja temppelini. Kaukana oli katala maailma ja
kaukana ne ihmiset, jotka olivat siihenastisen
elämäni sysineet ja tyrkkineet. Erämaan
hiljaisuudessa sain olla oma itseni, kuunnella
oman sydämeni ääntä ja toteuttaa omia sisäisiä
kehotuksiani kenenkään häiritsemättä. Samalla
olin löytänyt todellisen henkisen yhteyden
koirani kanssa ja me, erätoverukset, ymmärrettiin
sanattomasti toisiamme. Vaikka ulkoisesti elämä
oli ilman työtä ja työttömyyskorvausta tai
muutakaan tuloa todella köyhää, niin henkisesti
elin elämäni rikkainta ja kehittävintä aikaa.
Jokainen päivä ja jokainen yö joko havuvuoteella
rakotulilla tai eräkämppien lavereilla antoi
mahdollisuuden aina uusiin ja uusiin henkisiin
kokemuksiin. Kun samaan aikaan tutkin myös
henkistä filosofiaa tutkivaa kirjallisuutta, nämä
yksinäiset illat ja yöt tarjosivat mitä
parhaimmat mahdollisuuden jo luetun
analysointiin, vertailuun aiemmin paljon lukemani
Raamatun kanssa ja asettamiseen henkisen
maailmakuvani laajenevaan palapeliin.
Nythän on niin, että seura tekee
kaltaisekseen, eli silloin kun ihminen pyörii
jossain joukossa, työporukassa tai muutoin
kaveripiirissä, niin tällä joukolla on yksilön
psykologisena auktoriteettina taipumus muokata
yksilön maailmankuvaa ja persoonallisuutta tämän
joukon mukaisesti ja tuskin kukaan pystyy tätä
joukon vaikutusta täysin eliminoimaan, ainakaan
joutumatta suuriin ristiriitoihin joukon kanssa.
Nyt täällä erämaan hiljaisuudessa ei ollut
tällaisia inhimillisiä tämän maailman mukaisia
muokkaajia, niin olin täysin vapaa olemaan hengen
välittömässä johdatuksessa. Mutta myös ihmisen
ikävä oli erämaan hiljaisuudessa jatkuvaa
todellisuutta......"
Enemmän
http://www.aretalogia.com/spiritus/spirit.2.htm
Mitä enemmän samoilin suurissa humisevissa
erämaissa, sitä enemmän tästä erämaasta muodostui
osa minun sieluani - samalla myös minun pyhäkköni
ja temppelini. Kaukana oli katala maailma ja
kaukana ne ihmiset, jotka olivat siihenastisen
elämäni sysineet ja tyrkkineet. Erämaan
hiljaisuudessa sain olla oma itseni, kuunnella
oman sydämeni ääntä ja toteuttaa omia sisäisiä
kehotuksiani kenenkään häiritsemättä. Samalla
olin löytänyt todellisen henkisen yhteyden
koirani kanssa ja me, erätoverukset, ymmärrettiin
sanattomasti toisiamme. Vaikka ulkoisesti elämä
oli ilman työtä ja työttömyyskorvausta tai
muutakaan tuloa todella köyhää, niin henkisesti
elin elämäni rikkainta ja kehittävintä aikaa.
Jokainen päivä ja jokainen yö joko havuvuoteella
rakotulilla tai eräkämppien lavereilla antoi
mahdollisuuden aina uusiin ja uusiin henkisiin
kokemuksiin. Kun samaan aikaan tutkin myös
henkistä filosofiaa tutkivaa kirjallisuutta, nämä
yksinäiset illat ja yöt tarjosivat mitä
parhaimmat mahdollisuuden jo luetun
analysointiin, vertailuun aiemmin paljon lukemani
Raamatun kanssa ja asettamiseen henkisen
maailmakuvani laajenevaan palapeliin.
Nythän on niin, että seura tekee
kaltaisekseen, eli silloin kun ihminen pyörii
jossain joukossa, työporukassa tai muutoin
kaveripiirissä, niin tällä joukolla on yksilön
psykologisena auktoriteettina taipumus muokata
yksilön maailmankuvaa ja persoonallisuutta tämän
joukon mukaisesti ja tuskin kukaan pystyy tätä
joukon vaikutusta täysin eliminoimaan, ainakaan
joutumatta suuriin ristiriitoihin joukon kanssa.
Nyt täällä erämaan hiljaisuudessa ei ollut
tällaisia inhimillisiä tämän maailman mukaisia
muokkaajia, niin olin täysin vapaa olemaan hengen
välittömässä johdatuksessa. Mutta myös ihmisen
ikävä oli erämaan hiljaisuudessa jatkuvaa
todellisuutta......"
Enemmän
http://www.aretalogia.com/spiritus/spirit.2.htm
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihminen joka voi luonnossa hyvin,jaksaa
myöskin elämän arjessa paremmin.
Kun itse olen uupunutja väsynyt kaikkeen
jokapäiväiseen,pakenen luontoon.
Sieltä Luojan sylistä saa jaksamiselle
taas hyvät eväät.
Rikkoutumattoman luonnon rauha ja vapaus on
monille merkittävä sielunhoitaja ja uusien
virikkeiden antaja. Varsinkin nykyisenä
kiireisenä ja tressaavana aikana.
Omalla kohdallani on niin, että luonnossa
liikkumiset päättyivät juhannuksena 1983 rajuun
liikenneonnettomuuteen. Istun nykyisin päivät
pitkät pyörätuolissa tämän tietokoneen ääressä ja
yritän löytää mielekästä tarkoitusta tällekin
elämälle.
Vaikka en pystykään enää luonnossa liikkumaan,
ovat nuoruuteni kokemukset siinä määrin rikkaita,
että niitä muistelemalla elän uudelleen
kokemuksiani ja saan valtavasti niin henkistä
kuin fyysistäkin virvoitusta.
Olitko katkera, kun et enää päässyt liikkumaan
luonnossa niinkuin ennen? Huomaan,että enää et
ainakaan ole.
Tilanteni on silleen, että pystyn autoileen
automaattivaihteisella autollani ja meillä
Lapissa on paljon metsäteitä, jote olen tehnyt
kesäiseen aikaan paljon nuotioretkiä Lapin
luontoon. Joskaan tämä ei ole terveiden ihmisten
vaellusretkien veroista.
Ongelmani ovat nämä pitkät yksinäiset talviset
päivät. Viikonloppuisin käyn
piilopirtillämme "Karhunpesällä", mutta viikot
olen näiden seinien sisällä ja monta kertaa
maistuu puulta. Tarttis enemmän reipasotteisia ja
rohkeita lähimmäisiä, jotka uskaltaisivat käydä
edes kahvikupin seuranani ryyppäämässä. Mutta kun
ei, ja niin kerran viikossa käyvä fysioterapeutti
on tämän netin lisäksi ainut yhteys elävään
elämään.
Tulisin mielelläni kahvikupilliselle, mutta
matka on pitkä. Ymmärrän hyvin tunteesi, toivotan
voimia jaksaa. Onhan sinulla ainakin
viikonloppuisin tiedossa vaihtelua.
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki Leksalle
avoimuudesta ja omaperäisyydestä. Ei kai ole
paljon matkimisesta syytelty?
En nyt ole vielä suuntaamassa aretalogiaan.
Näyttäs vaativan laiskalle sielulle liikaa
ponnisteluja ja suorittamista. Mulle sopii
paremmin semmonen oppi, jos mut vaan hyväksytään
tämmöisenään.