PHT

niin mihinkäs me jäätiin???
41542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

käväisen poimimassa sen kysymyksen, jos et itse
pääse hakemaan.

Äänestä

Väitän, että Ptah (PtahHoTep Hänen palvelijansa ja
pappinsa) on esiintynyt Allahin nimellä
säästääkseen oman nimensä väärinkäyttöä
antaessaan Koraanin maailmalle. Voitko todistaa,
että niin ei olisi? Oletusehtoisesti minulla ei
ole tarvetta todistella, että se on totta, koska
minä tiedän (joku voi uskoa), että se on totta,
mutta en pysty sitä todistamaan muille, koska he
eivät usko samalla tavalla. Millä tavoin nyt
voisit todistaa, että väitteeni EI ole totta?

Eli mitä ihmisen kannattaa väittää, ja mitä ei.
Mitä on todistus, todistelu, todellisuus ja mitä
ei? Onko todiste, puhuttaessa historiasta
ja uskonnosta, todiste asian olemassaolosta ja
todellisuudesta vai onko se asia, jolla pyritään
saamaan uskottavaksi väite, että esitetty
uskomus (teoria) on totta?

****

Toivottavasti aiheeseen ei ole liian vaikea
hypätä keskenkaiken... Alunperin tämä liittyi
toiseen jo historiaan jääneeseen keskusteluun.

Äänestä
  • Totuus on suhteellista eli parhainkin totuus
    pitää paikkansa vain suppealla sektorilla.
    Pahimmillaan kun kyse on uskosta on jokin asia
    totta vain henkilölle itselleen. Oikeastaan
    mitään ei kannata tai voi väittää, koska vaikka
    olisit oikeassakin olet sitä vain joltakin
    näkökannalta katsottuna ja vain tietyssä
    suhteessa.

    Parhaimmat fysikaaliset totuudetkin mittaavat
    vain tiettyä suuretta. Esimerkiksi painetta, joka
    voi vaihdella olemattomasta äärettömään. Paineen
    suuruus riippu mitä halutaan saada aikaan tai
    missä ollaan.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Totuus on suhteellista eli parhainkin totuus

    Ja jos totuus voi olla mitä tahansa onko väärin
    sanoa että sitä ei ole olemassa ollenkaan :)

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Ja jos totuus voi olla mitä tahansa onko väärin
    sanoa että sitä ei ole olemassa ollenkaan :)

    vastaus ei näköjään lähtenyt... nyt pitää
    kiiruhtaa syömään, yritän muistella painavat
    ajatukseni uudelleen sähköiseen muotoon :-)

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    ei minunkaan viestini tänne tullu, no kerro nyt
    se suuri yllätys =)

    Äänestä

  • Aishah kirjoitti:

    Sun pitää ajatella itse, senkin laiskuri ;-)

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    Sun pitää ajatella itse, senkin laiskuri ;-)

    suurta yllätystä????

    Kirjoitin tänne aiemmin pitkän litanjan, mutta
    kuinkas ollakaan, teksti ei ilmestynyt...
    Lyhyesti sanottuna kirjoitin vain että minun ei
    tarvitse kumota sitä että joku Ptah toh tip tap
    toe pim pom...=) olisi kirjoittanut Koraanin
    koska Koraani itse kumoaa sen...ja jos joku
    ihminen olisi sen kirjoittanut, olisi outoa että
    hän ei ottaisi kunniaa noin suuresta
    saavutuksesta, eikö?
    Tästä päästään taas todisteluun ja siitä taas ei
    pääse mihinkään.

    Täällä taitaa olla jotain vialla pahasti, kun ei
    enää saa kirjoittaa, liekö yläkerran ukko joka
    sensuuria iskee ;-) Jooh mut asiaan.

    Niin itseasiassahan Koraani ei todista tuota
    minun väitettä vastaan millään tavalla, eikä
    mikään muukaan seikka. Olihan
    oletusarvona, että Ptah esiintyi Allahina, ja
    vain Allahina, eikä muuta väittänyt. Nyt vain on
    tullut uusi sanoma, jossa valotetaan
    tarkemmin oikeata totuutta. Olet jo nähtävästi
    ymmärtänyt sen, että on melkein turha puhua
    mistään todisteista tällaisissa tapauksissa.
    En vielä lyö 100% leimaa, ettei uskonasioita
    voi todistaa millää tavalla, mutta kovasti
    näyttää siltä. Kysymykseni siis on ollut myös
    toisaalla, mistä väittely??? Miksi tehdään
    lähetystyötä itsekussakin uskonnossa?

    Minusta ei ole outoa, että jonkunkirjan
    kirjoittaja ei ota itselleen kunniaa
    kirjoittamisesta. Ihminen on kautta aikain ollut
    taipuvainen kunnioittamaan omaa
    "opettajaansa" ja antaa kunnian täten sille
    "opettajalle", ei ota sitä itselleen.

    Sitäpaitsi "suuri saavutus" nyt on vähän turhaa
    verbaalia kuvailua. Muhammedin aikoihin se
    ei vielä näkynyt kovinkaan vankasti, itse tuskin
    oli tietoinen suuresta saavutuksestaan, vaikka
    varmasti oli tietoinen loppuaikoina, että on
    saanut aikamoisen kansanliikkeen. Näitä
    kansanliikkeitähän on maapallomme
    historiassa vaikka kuinka.

    Niin itse tuo pääasia. Sanoppa esimerkkejä
    asioista, jotka mielestäsi on todistettavissa,
    vaikkapa Koraanin, Muhammedin, Allahin tai
    minkä tahansa asian suhteen. Millä tavalla ne
    ovat todistettavissa, sinulle, myös minulle vai
    kaikille ihmisille?

    Äänestä

  • on väitteen esittäjällä eli tässä tapauksessa
    sinulla.

    Sanoppa esimerkkejä asioista, jotka mielestäsi on
    todistettavissa, vaikkapa Koraanin, Muhammedin,
    Allahin tai minkä tahansa asian suhteen. Millä
    tavalla ne ovat todistettavissa, sinulle, myös
    minulle vai kaikille ihmisille?
    Ymmärrätkö englantia???
    Minun olisi helpointa selittää Koraanin
    totuudellisuus yksien nettisivujen kautta...ehkä
    olet ne nähnytkin. Voisin kyllä kirjoittaa ne
    samat asiat tännekin, mutta aikani on
    rajallinen...huomanet paljon kello on juuri
    nyt...4:56...
    eli osoite www.islamguide.com
    sieltä löytyy tieteellistä asiaa kuvineen
    kaikkineen.
    Minusta nuo jo todistaa aika paljon! No, mutta
    toisaalta ne ei todista kaikille...olen kyllä
    kuullut väitteitä vastaan, mutta ne eivät minun
    uskoani hetkauta suuntaan eikä toiseen.

    Ai niin, asiasta löytyy nykyään myös jonkin
    verran suomeksikin sivuilta www.islamopas.com
    siltä löytyy Koraani kohdan alka tietoa...
    Muutenkin ko. sivut ovat parhaasta päästä. Tai
    oikeammin parhaat suomenkieliset.

    Luulen, että sivustojen tiedot vastaavat
    kysymyksiisi. Ja toisaalta luin tuossa jonkun
    toisen kommentteja, mutta häntä ei asia tainnut
    kiinnostaaa. huomasin vain virheitä hänen
    kirjoituksessaan (eli siis väärää tietoa
    islamista).

    Laita ihmeessä ne "todisteet" tänne näkyville, on meillä täällä aikaa.
    Katsotaan mitä ne todistavat ja mikä niissä saa jonkun vakuuttumaan.
    Huomasin jossain keskustelussa, että oli myös annettu linkkejä, joissa
    samat todistukset nähtiin vajavaisina, sekä Koraanin sisältävän liian
    paljon ristiriitoja, jotta se voisi olla missään mielessä luotettava.
    Toisinsanoen, joku muu on tullut vakuuttuneeksi toisella tavalla, vaikka
    onkin lukenut ja nähnyt samat nettisivut kuin sinä esim.

    Tieteellisyydellä pyritään usein hämmentämään vähemmän tietäviä
    ihmisiä, mutta näkisin, että ihan tavallinen ihminenkin voi miettimällä
    nähdä, mikä niistä tieteellisyyksistä todistaa mistäkin asiasta.

    Eli katsokaamme niitä tärkeitä kohtia, voit luetella niitä ja mietitään,
    miksi ne saavat jotkut vakuuttumaan ja toiset eivät. Luulisin, että
    kyseessä on nimenomaan usko, ei sellaisiin tosiasioihin, joita voisi
    kutsua tosiksi, vaan sellaisiin asioihin, joita uskotaan tosiksi. Käyn
    myös lukemassa noita antamiasi linkkejä. Islamguide on tuttu, mutta
    suomenkielisellä sivulla en ole käynyt. Annan myös ne linkit, joissa
    Islamia on tutkittu kriiittisesti, tutkithan myös sinä niitä? Ja jos huomaat
    jotain väärää, niin tutkitaan sitä taas. Onhan tässä aikaa vaikka vuosia,
    jos Allah suo :)

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    on väitteen esittäjällä eli tässä tapauksessa
    sinulla.

    Kyseessä on löydetty kirjoitus historiasta. Eli valitettavasti tätä
    pappia sinä et enää saa todistajan aitioon. Minä uskon vain, että tuo
    pappi on puhunut totta. Huom. Perimätieto kertoo, että pappi pystyi
    kommunikoimaan Ptahhin kanssa, ja Ptahhin kaikkiallisen voiman
    avulla tuo pappi pystyi myös parantamaan sairaita ja tekemään
    ihmeellisiä tekoja.

    Minä siis väitän sitä mihin uskon. Ja kysymys kuuluu, miten tuollaisen
    voit todistaa, ettei sitä ole tapahtunut ja ettei se ole totta? Voin
    vieläkin tarkentaa asiaa, jos et ole saanut jutun punaisesta langasta
    kiinni.

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    Laita ihmeessä ne "todisteet" tänne näkyville, on meillä täällä aikaa.
    Katsotaan mitä ne todistavat ja mikä niissä saa jonkun vakuuttumaan.
    Huomasin jossain keskustelussa, että oli myös annettu linkkejä, joissa
    samat todistukset nähtiin vajavaisina, sekä Koraanin sisältävän liian
    paljon ristiriitoja, jotta se voisi olla missään mielessä luotettava.
    Toisinsanoen, joku muu on tullut vakuuttuneeksi toisella tavalla, vaikka
    onkin lukenut ja nähnyt samat nettisivut kuin sinä esim.

    Tieteellisyydellä pyritään usein hämmentämään vähemmän tietäviä
    ihmisiä, mutta näkisin, että ihan tavallinen ihminenkin voi miettimällä
    nähdä, mikä niistä tieteellisyyksistä todistaa mistäkin asiasta.

    Eli katsokaamme niitä tärkeitä kohtia, voit luetella niitä ja mietitään,
    miksi ne saavat jotkut vakuuttumaan ja toiset eivät. Luulisin, että
    kyseessä on nimenomaan usko, ei sellaisiin tosiasioihin, joita voisi
    kutsua tosiksi, vaan sellaisiin asioihin, joita uskotaan tosiksi. Käyn
    myös lukemassa noita antamiasi linkkejä. Islamguide on tuttu, mutta
    suomenkielisellä sivulla en ole käynyt. Annan myös ne linkit, joissa
    Islamia on tutkittu kriiittisesti, tutkithan myös sinä niitä? Ja jos huomaat
    jotain väärää, niin tutkitaan sitä taas. Onhan tässä aikaa vaikka vuosia,
    jos Allah suo :)

    minulla ei hirveästi ole...siis kun on muutakin
    hommaa kun istua koneen ääressä.
    Etkö kummiskin kävisi vilkaisemassa niitä
    sivuja...
    Kyllä täällä on aiemminkin ollut puhetta ko.
    asiasta ja linkeistä.
    Ongelma on vain siinä että ihmiset eivät kehtaa
    käydä katsomassa ko.sivuja vaan laittavat
    ns.vasta linkit aiheesta...ja sitten selviää että
    eivät he kyllä niitäkään sivuja ole läpi
    kahlanneet. Kovasti selittävät miten tuolla ja
    tuolla sivulla on selitetty Koraanin
    ristiriitaisuuksia, mutta kun olen tutkinut
    asiaa, ei kyseessä ole ollut mitään
    ristiriitaisuuksia vaan asiayhteyksistään
    erotettuja lauseita. Tämä nyt on tuttua jo
    Raamatun ristiriitojen tutkimisesta...
    Esimerkkinä voisi antaa vaikka seuraavan.
    Ko.sivuilla oli mietitty mikä on totta.
    Koraanissa sanotaan (kirjoitan nyt muistista...)
    jotain sinne päin että ihminen on luotu maasta,
    toisessa kohtaa ihminen on luotu tomusta,
    toisessa kohtaa ihminen on luotu
    siemenpisarasta...tässä on kuulema ristiriita!
    niin missä?
    Jos hieman ajattelee, kyllä, Jumala loi Aatamin
    maan tomusta ja sen jälkeen ihmiset lisääntyvät
    siemenpisarasta.
    Näitä juttuja oli monta, ja jopa minä tietämätön
    musliminalku pystyin kumoamaan näitä väitteitä,
    joten mihin silloin pystyy muslimioppinut, jolla
    on tietoa satamäärin enemmän kuin minulla.

    se linkki missä islamia on tutkittu kriittisesti
    oli muistaakseni http://www.answering-islam.org/

    tarkemmin http://www.answering-
    islam.org/Quran/Contra/index.html#internal

    joku mainitsi jonkun muunkin sivuston, mutta sitä
    en ole vielä kerennyt tutkimaan...

    Linkkejä jaellaan puolin ja toisin, mutta
    asiaanpaneutuvaa keskustelua en ole nähnyt. En
    kummaltakaan suunnalta. Kovasti näkee selityksiä,
    miten jotkut sivut todistavat Koraanin puolesta,
    mutta siihen helppo vastata, että ei sieltä kyllä
    mitään todisteita löytynyt. Luuloja ja
    toiveajattelua. Tällainen väite on yhtä helppo
    tehdä, kuin se mitä myös itse esitit. Ja juuri
    tuon kommunikaatiokatkoksen takia olen aina
    pyytänyt näyttämään ihan konkreettisesti ne
    kohdat, mitkä ajattelee olevan todisteita, eli
    siis ne kohdat, mitkä ovat vakuuttaneet. Vasta
    senjälkeenhän voivat muutkin tutkia sitä, mistä
    toinen on tullut vakuuttuneeksi. Ihmiset eivät
    uskalla vain pistää itseään peliin ja olla
    rehellisiä, vaan tiettyjä asioita vain
    kaarrellaan ja väistellään. Oma tarkoitukseni on
    nähdä, missä menee tiedon, missä luottamuksen,
    missä vakaumuksen ja uskon rajat.

    Tuo mainitsemasi kohta tuosta syntymästä on ihan
    hyvä havainto. Ensinnäkin on havaittaa, että
    kritiikin tekijät tekevät kritiikkiä ja työkseen,
    eikä heidän tarkoitus olekkaan yrittää selvittää
    asioita. Vain löytää ristiriitoja. Ja onhan siinä
    pieni ristiriita, että toisessa kohdassa koraani
    sanoo ihmisen olevan luotu
    tietystä "materiaalista" ja toisessa sanotaan,
    että ihminen on luotu jostain muusta. Nyt ihminen
    voi luonnollisesti yhdistellä näitä asioita, ja
    nähdä kuten itse havaitsit. Mutta onko ne
    esitetty Koraanissa myös yhtenäisesti yhdessä
    suurtassa nimeomaan? En ole ainakaan sellaisiin
    löytöihin törmännyt vielä. Eli tässä ovat ihmiset
    taas tulkitsijoina, ja luonnollisesti kriittisen
    tutkijan on otettava huomioon, että muslimi
    pyrkii selittämään omaksi edukseen asioita.

    Tietämätön saa olla, mutta erottamiskyvystäkään
    ei sakoteta. Asioita voi ajatella aina vähän
    pitemmälle.

    Et siis ole itseasiassa, jos tarkkoja ollaan,
    kumonnut tuota ristiriitaa, vaan selvittänyt ja
    tulkinnut ja yhdistänyt Koraanista erilaisia
    elementtäjä. Se, että lopputos voi senjälkeen
    olla lähempänä totuutta, ei tarkoita, että
    Koraani olisi niin ilmoitanut tai, että Muhammed
    (kautta enkelin ja Jumalan) olisi sen tiennyt.
    Siitä meillä ei ole selvää näyttöä.

    Ihminen on siis tulkitsija. Ilman ihmistä, ei
    olisi väitteitä, eikä päättelyitä, ja on
    oletettavaa, että otetaan kuka tahansa historian
    tai meidän aikamme henkilö, niin aina on kyse
    noista edellisistä asioista. Voimme olla
    vakuuttuneita siitä mitä toinen esitää, mutta
    kuka tietää varmasti, että väite on totta?

    Katselen myös ne linkit tuolta edellisistä
    keskusteluista esiin.

    toivottavasti...
    on ollut vähän puuhaa, siksi meni kauan
    vastatessa ja nytkin on vähän kiire.
    Otetaanko yksi asia kerrallaan.
    Aloitetaan vaikka Koraanin parista jakeesta...
    "Hän on avannut kummallekin merelle vapaan
    vyöryn, niin että ne kohtaavat toisensa, vaikka
    niiden välillä onkin raja, jota ne eivät saa
    ylittää."55:19-20

    "Juuri Hän pitää erillään kahdenlaiset vedet.
    Toinen on makea, janoisia virkistävä vesi, toinen
    taas suolainen ja katkera, ja kummankin välille
    Hän on asettanut aitauksen ja ylipääsemättömän
    esteen." 25:53

    Tänä jakeet saivat esim.Jaques Costeuan
    kääntymään muslimiksi, kun hän oli tutkinut kahta
    merta ja tutkimuksen tulos oli että nämä kaksi
    erillistä merta, toinen suolainen ja toinen
    makea, eivät sekoittuneet keskenään. Ja tämä on
    kerrottu Koraanissa yli 1400 vuotta sitten...

    Tälläisiahan on esim. Punainen meri ja
    Intianvaltameri sekä myös Tyynivaltameri ja
    Välimeri.
    Monet tutkijat ovat analysoineet merten veden ja
    todenneet ne erilaisiksi. Siksi on "outoa" että
    vaikka esim Tyynen valtameren ja Välimeren
    välissä on Gibraltar eivät vesien rakenne ole
    edes samankaltainen.

    Mistä tuom asian on tarkoitus todistaa? Käykö
    noista Koraanin jakeista selville mitä meriä niillä
    tarkoitetaan? Ainakin ensimmäinen mielikuva mikä
    niistä itselle tulee, on se, että makea ja
    suolainen vesi ovat erittäin tärkeitä ja ihmisen
    (eläimet) elolle on myös tärkeätä, että ne eivät
    sekoitu keskenään. Näin siis ihan yleisesti ottaen.
    Nyt jos puhutaan kahdesta merestä, jotka ovat
    suorassa kosketuksessa toisiinsa, niin mikä on
    tiedemiesten selitys sille, että näin todellakin
    on? (en ole tietoinen tuosta asiasta ollut). Miksi
    tarvittaisiin Jumala pitämään ne erillään, ja
    todellakin mikä tekee ihmeellisesti sen, että
    Koraani eli Muhammed sen tiesi. Olihan Muhammed
    hyvinläheisissä suhteissa kauppiaisiin ja
    matkalaisiin, josta tuo tieto on voinut tulla ihan
    luonnollista reittiä.

    Ihmettelen myös sitä, miksi joku on tuollaiset
    jakeet luettuaan "kääntynyt" muslimiksi. Uskoisin,
    että takana täytyy olla jotain muutakin.

    Mielestäni tuon luonnontilan toteamiseen ei tarvita
    ihimeitä vaan merenkulkua ja matkustajia, sekä
    tiedon siirtymistä maasta ja mantereesta toiselle.
    Kerro, jos en ole ymmärtänyt tuosta tapauksesta
    ihan kaikkea.

    Itse asiassa tuon meri jutun on vahvistanut useat
    amerikkalaiset tiedemiehet. Se koko juttu selviää
    antamillani sivuilla.
    Se että sinä et ole kuullut asiasta, et tee siitä
    väärää =)
    Kuule, se tutkimus oli mikrobiologista
    tutkimuksista, tietääkseni sellaista ei vielä
    osattu tehdä 1400 vuotta sitten vaan vasta viime
    vuosituhannen lopulla..eikö?

    Ihan sama koskee Koraanin selityksiä ihmisen
    kehityksestä. Niistä asioista ei tiedetty silloin
    vielä mitään. Siis kuinka ihminen kehittyy,
    alkiosta, sikiöksi jne.
    Tämäkin on selitetty Koraanissa, useassakin
    kohdassa.

    Tässä pikku pätkä yhdeltä sivulta, jos sinua ei
    haittaa että kopioin...Aina vuoteen 1688 saakka
    oli vallitsevana sekä muslimi- että
    eurooppalaisten tiedemiesten keskuudessa
    Aristoteleen käsitys. Kukaan ei oikeastaan
    uskaltanut sitä kyseenalaistaa. Aristoteleen
    aikana oli seuraavat kaksi teoriaa:

    a)Sikiö on aikuisen ihmisen miniatyyri joko
    miehen siemennesteessä tai naisen eritteessä ja
    tämä pienoismalli kasvaa kohdussa, tai
    b)sikiö muodostuu kuukautisverestä. Aristoteles
    piti jälkimmäistä näkökantaa parempana lisäten,
    että miehen siemenneste sai kuukautisveren
    hyytymään, aivan kuten maito juoksettuu
    juustoksi.

    Koraanin kuvaus sikiönkehityksestä kertoo sitä
    vastoin meille, että:

    a) sikiö ei ole pienoiskuva aikuisesta, vaan se
    kehittyy asteittain (71:13-14, 23:12-14, 22:5) ja
    että
    b) sikiö muotoutuu sekä miehen että naisen
    ruumiinnesteistä (76:2).

    Teoria sikiöstä aikuisen pienoismallina säilyi
    Euroopassa aina 1800-luvulle asti, ja sen mukaan
    luultiin ihmisen täydellisen miniatyyrin olevan
    olemassa joko naisen munasolussa tai miehen
    spermassa ja sen vain kasvavan kohdussa. Tästä
    teoriasta luovuttiin asteittain ja se oli jo
    menettänyt merkityksensä 1900-luvulle tultaessa.
    Von Bacr (1829-37), jota kutsuttiin embryologian
    isäksi, tunnisti naisen munasolun. Munasolun
    jakautumisen eli sen asteittaisen kehittymisen
    sikiöksi näyttivät toteen 1839 Schwann ja
    Schleiden. 1875 Hertwig kuvaili, kuinka siittiö
    hedelmöitti munasolun. 1883 Von Benden saattoi
    osoittaa, että sekä miehen siittiö että naisen
    munasolu toivat sikiöön saman määrän kromosomeja.
    Kuitenkin vasta 1900-luvulla saatiin selville,
    kuinka ja milloinka sikiön sukupuoli määräytyi ja
    kuinka ja milloinka selkäranka, lihaksisto ja
    aistit kuten näkö ja kuulo sekä hermojärjestelmä
    ja niin edelleen kehittyivät. On siksi enemmän
    kuin merkillepantavaa, että Koraanista ja
    haditheista voimme löytää virheettömän tarkkoja
    ja yksityiskohtaisia viitteitä tästä aiheesta.

    Ensimmäinen toisiaan seuraavista sikiön
    kehitysasteista on (nutfah), sukusolut, joista
    sitten muodostuu (nutfah amshaj) tsygootti,
    hedelmöitynyt munasolu. Koraanissa on selvästi
    sanottu (75:36-40, 53:45-46, 59:58-59), että
    sikiön sukupuolen määrää miehestä tuleva
    siemenneste (sperman x- tai y-kromosomit).
    Koraani painottaa myös kyseessä olevan vain
    pisara nestettä, mikä viittaa siihen, että
    siittiöiden osuus siemennesteestä on vain 0,5 %.

    Tuo juttu on aika pitkä löydät sen osoitteesta
    http://www.islamopas.com/foster.html
    käy lukemassa se, en nyt jaksa käydä sitä
    selittämään tässä, ANTEEKSI että olen laista,
    mutta kun joku toinen on sen jo selkokielellä
    selvittänyt niin...en tuhlaa aikaani siihen..

    Tässä taas vähän, jatketaan tästä eteenpäin...

    En kai sanonut, että siinä olisi mitään väärää.
    Kysyin vain, että mitä se todistaa? Minusta siinä
    ei ole mitään ihmeellistä, jos silloin tiedettiin,
    että on suolainen ja makea vesi. Koraanihan ei puhu
    mikrobeista tuossa mitään. Ne ovat vasta tämän ajan
    tieteen tutkimustuloksia. Eli pointti olisi tämä:
    mitä ihmeellistä noissa kahdessa Koraanin otteessa
    on? Ymmärsithän?

    Nuo kohdat alkiokehityksestä ovat myös hieman
    korostettuja. Ei minusta ole ollenkaan erikoista,
    jos vaikka silloin ihmisiä olisi auottu ja
    tutkittu. Tehtiinhän sitä euroopassa, miksei myös
    lähi-idässä. En ole kuitenkaan lukenut kovin
    tarkkaan noita embryon jutuja, joten tutustun
    niihin, ja katsotaan mitä muut sanovat asiasta ja
    mietitään, onko niissäkään mitään ihmeellistä
    tämänpivän valossa ja 1400 vuotta sitten eläneiden
    ihmisten valossa. Tottahan ihmismassa oli
    oppimatonta, mutta se ei tarkoita, etteikö jotkut
    harvat olisi tutkineet asioita eikä myöskään sitä,
    että tiedon tarvitsisi olla mistään ihmisestä
    riippumattomasta lähteestä. Mutta palaan asiaan,
    kun olen ehtinyt lukea tarkemmin. Muistathan kerota
    myös pointtisi, eli mitä varten tuot noita
    erilaisia kohtia, ja mitä ne todistavat omasta
    mielestäsi. Ovatko ne niitä kohtia, mitkä ovat
    saaneet sinut vakuuttumaan, ja vielä ovatko ne
    kohtia, joita et ole tiennyt kun muslimilaivaan
    astuit, vaan vsta myöhemmin olet sellaisiin
    törmännyt? Tämä nyt ei ole kovin olellista, mutta
    hyvä sensijaan ihmisen on tietää, mistä usko on
    lähtenyt liikkeelle, miten se on kehittynyt jne...

    Itseasiassa minua ei kiinnosta se, mitä jotkut muut
    ovat selittäneet. Sehän voi olla selvää kieltä
    toisille, toisille taas epäselvää, ja lopuille
    täyttä humpuukkia ja huuhaata. Eli ei se mitä
    selitetään, vaan se miten asiat tulkitaan ja miten
    tullaan vakuuttuneiksi, se tässä kiinnostaa :-)

    minä vakuutuin Koraanista itsestään.

    Äänestä

  • Aishah kirjoitti:

    minä vakuutuin Koraanista itsestään.

    Koraani siis vakuutti sinut, vai sinä vakuutit
    itsesi, vai itsestään sinä vakuutuit Koraanista?
    Tuon lauseen voisi ymmärtää aika monella tavalla =)
    Lyhyt virsi vaatii aina vähän selvennystä.

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    Koraani siis vakuutti sinut, vai sinä vakuutit
    itsesi, vai itsestään sinä vakuutuit Koraanista?
    Tuon lauseen voisi ymmärtää aika monella tavalla =)
    Lyhyt virsi vaatii aina vähän selvennystä.

    tuon otsikon kanssa saa aina miettiä =)
    Koraani vakuutti minut. Sai minut ymmärtämään
    että se on totuus. En halunnut itse tulla
    vakuutuneeksi. En etsinyt uskontoa itselleni,
    vain mielenkiinnosta tutkiskelin.
    Riittääkö vai tarkennanko vielä.
    Jotakin piti vielä sanoa, mutta en muista...

    Siellä oli muitakin kysymyksiä, jottet unohtaisi :-
    )

    Miten pitkään muuten olit tutkinut Koraania ennen
    kuin teit tunnustuksen? Läpilukenut, kahlaillut
    sieltä täältä? Jos jälkimmäinen, niin mitkä kohdat
    oli ne, jotka tekivät suurimman vaikutuksen ja
    miksi ne?

    Ihan mielenkiinnosta kysyn.

    Oliko muita vaikuttamassa päätöksen tekoosi.
    Yleensä jonkinlaisia syitä löytyy ympäriltä, vaikka
    tuskin niistä yksikään on ainoo syy. Tutkitko
    muitakin uskontoja yhtä hyvin tai paremmin, miksi
    niistä mikään ei tärpännyt? Ihan vana pohdinnaksi,
    pakko ei oo vastailla yleisillä palstoilla.

    Äänestä

ette siirry chattiin, tai vaihda
sähköpostiosoitteita, ja teillä on
kahdenkeskeistä keskusteltavaa?

Äänestä
  • Tämä aihe on kerran allekirjoittaneen aloitteesta
    aloitettu, ja ajattelin jatkaa sitä, jos vaan
    kellään on kiinnostusta. Aishah ilmaisi
    kiinnostuksensa nähtävästi :)

    Äänestä

koraanista sen verran että, aika erikoista on
koraanissa kerrotut uudet armotaloudet.
Jumala "allah" on näköjään aika takinkääntäjä.
Raamatussahan kerrotaan että Aadam teki syntiä
ollessaan täydellinen ja käsittääkseni se oli
anteeksiantamaton synti, aadam on kuollut ja
pysyy. Kuitenkin koraanin mukaan Aadam katui
syntiään ja sai anteeksi allahilta ilman
sovitusta ja tuli profeetaksi ja meni
taivaisiin!! Toinen seikka, raamatun mukaan
ihmiskunta tarvitsi lunastuksen pelastuakseen,
mutta muhammedin mukaan lunastusta ei tarvita.
Nämä otin esille koska koraanin mukaan MOOSES JA
JEESUS olivat jumalan profeettoja!!!...hmm

Äänestä
  • tästä päästäänkin konkreettisempaan asiaan.
    Muslimithan väittävät, että Koraani on tuorein
    ilmoitus, ja Raamattu sekä VT:n osalta, että UT:n
    osalta on rappeutunut ja muuttunut tai suorastaan
    valetta ja väänneltyä. Tämä selittä, miksi Koraanin
    ja Raamatun välillä on eroja. Koraani on puhtaampi
    ja viimeisin (viimeinen) ilmoitus. Täten tein myös
    oman hassunkurisen väitteeni, että itseasiassa Ptah
    oli se, joka on ilmaissut vain osittain itsensä
    Koraanissa. Koraanin sana on vääristynyt historian
    aikana, ja siksi on vaikeata näyttää mikä sen
    alkuperäinen sanoma oli. Ptah esiintyi Allahina,
    jotten Ptahhin omaa nimeä saastutettaisi. Näin
    ilmoittaa uusi nimi PtahHoTep, Ptahhin ylin pappi
    ja sanansaattaja.

    Tämä siis esimerkkinä, ja nyt siis pyrimme
    miettimään, onko mitään keinoa todistaa, että Ptah
    ei olisi se todellinen Jumala kaiken takana.

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    tästä päästäänkin konkreettisempaan asiaan.

    joo, minä muistan vain islamin perustajan "kutam"
    josta tuli muhammed= ylistetty, jonka perustamaa
    uskontoa sanotaan
    muhammettilaisuudeksi. "Historiallisia"
    yksityiskohtia en tunne, joten pysyn erossa
    keskustelusta(ei oikeen kiinnostakkaan::)
    Seurailen kyllä jos joku esittäisi todisteet
    sille että "niin ei olisi":)) Hauskaa olisi luoda
    keskustelu mormonikirkon pyhien kirjojen
    syntyhistoriasta, se olisi parempaa kuin kaikki
    komediat ja fantasiat yhteensä:)) itse en ole
    uskovainen mutta olen joskus lueskellut jotain
    sieltä täältä. Jatkakaa rauhassa aiheesta.

    Äänestä

  • kuraa kirjoitti:

    Tuossa oli se kriittinen kohta "jos joku esittäisi
    todisteet". Mitkä todisteet ovat tyydyttäviä ja
    tarpeeksi vakuuttavia, tämä on koko homman juju.
    Esitä toki mielipiteesi siitä, ja myös siitä, voiko
    sellaisia todisteita koskaan tulla, varsinkin kun
    puhutaan historiasta. Mut jos ei kiinnosta, niin ei
    muutakuin hyvää jatkoa :)

    ihminen puolustaa omaa vakaumustaan ja omia
    näkemyksiään mitkä on julki tuonut. Siksi avoin,
    asiallinen ja rehellinen keskustelu on usein
    hankalaa kun on kyse "todisteista" jotka
    liittyvät elämänkatsomukselliseen tai uskonnon
    historiaan liittyviin kysymyksiin. Ja keskustelu
    aiheesta "luominen vai evoluutio" on hyvinkin
    kiivassävyistä useinkin. Joskus mietin että mitä
    elämänkokemuksia joillakin ihmisillä mahtaa olla
    kun eivät voi keskustella rauhallisesti,
    avoimesti ja asiallisesti näistä aiheista. Niin
    niistä "todisteista" vielä oma mielipiteeni,
    mielestäni saatavilla olevista todisteista
    voidaan tehdä selviä johtopäätöksiä liittyen ed.
    mainitsemiini aiheisiin. Seurailen keskustelua ja
    heittelen jotain jos mieleen tulee..

    Äänestä

Seuraavassa www.islamopas.com sivuilta kaksi
otetta, ja niissä esiintyvät viitteet Koraaniin.
Toisessa vastauksessa sitten hieman ruoditaan sitä,
mitä noissa jakeissa oikein sanotaan, mitä niistä
voi päätellä ihan tavallinen ihminen ilman
erityistä tieteellistä tietämystä. Vain vähän
englanninkielen taitoa tarvitaan. Ainakaan nopeasti
silmäiltynä niissä ei näyttäisi olevan mitään
erityistä ja poikkeavaa, mitä tulee senajan
maailmankatsomuksiin. Enemmänkin näyttäisi siltä,
että tieteellisillä termeillä (x ja y kromosomit
jne...) pyritään asiaa ylikorostamaan. Mutta tästä
siis enemmän seuraavassa vastauksessa.

>>Koraanin kuvaus sikiönkehityksestä kertoo sitä vastoin meille, että:

a) sikiö ei ole pienoiskuva aikuisesta, vaan se
kehittyy asteittain
(71:13-14, 23:12-14, 22:5) ja että
b) sikiö muotoutuu sekä miehen että naisen
ruumiinnesteistä
(76:2).

Koraanissa on selvästi sanottu (75:36-40, 53:45-46,
59:58-59), että sikiön sukupuolen määrää miehestä
tuleva siemenneste (sperman x- tai y-kromosomit)<<

71:

[14] "`Seeing that it is He that has created you
in diverse stages?

[15] "`See ye not how Allah has created the seven
heavens one above another,

[16] "`And made the moon a light in their midst,
and made the sun as a (Glorious)
Lamp?

[17] "`And Allah has produced you from the earth,
growing (gradually),

[18] "`And in the End He will return you into the
(earth), and raise you forth (again
at the Resurrection)?

76:

[2] Verily We created Man from a drop of mingled
sperm, in order to try him: so
We gave him (the gifts), of Hearing and Sight.

23:

[12] Man We did create from a quintessence (of
clay);

[13] Then We placed him as (a drop of) sperm in a
place of rest, firmly fixed;

[14] Then We made the sperm into a clot of
congealed blood; then of that clot We
made a (foetus) lump; then We made out of that lump
bones and clothed the bones
with flesh; then We developed out of it another
creature. So blessed be Allah, the
Best to create!

[15] After that, at length ye will die.

22:

[5] O mankind! if ye have a doubt about the
Resurrection, (consider) that We
created you out of dust, then out of sperm, then
out of a leech-like clot, then out of a
morsel of flesh, partly formed and partly unformed,
in order that We may manifest
(Our Power) to you; and We cause whom We will to
rest in the wombs for an
appointed term, then do We bring you out as babes,
then (foster you) that ye may
reach your age of full strength; and some of you
are called to die, and some are sent
back to the feeblest old age, so that they know
nothing after having known (much).
And (further), thou seest the earth barren and
lifeless, but when We pour down rain
on it, it is stirred (to life), it swells, and it
puts forth every kind of beautiful growth in
pairs.

75:

[36] Does Man think that he will be left
uncontrolled, (without purpose)?

[37] Was he not a drop of sperm emitted (in lowly
form)?

[38] Then did he become a clinging clot; then did
(Allah) make and fashion (him) in
due proportion.

[39] And of him He made two sexes, male and
female.

[40] Has not He, (the same), the power to give
life to the dead?

53:

[45] That He did create in pairs, male and female,

[46] From a seed when lodged (in its place);

Äänestä
  • Se vaikeus tässä on että Koraani on ilmoitettu
    arabian kielellä, ei englannin tai suomen, siksi
    täytyy tutkia mitä ne arabian kieliset sanat
    tarkoitaa, sitten aukeaa vasta todellisuus. Eng.
    kielisillä sivuilla on selitetty asiaa
    tarkemmin....islamoppaan vastaavalla sivuilla
    www.islamguide.com... mutta nyt tämä taas menee
    linkkien jakamiseksi. Mutta nuo eng.kieliset
    sivut vaan on todella hyvät. Jonkun täytyisi
    suomentaa ne...

    Äänestä

  • Aishah kirjoitti:

    Se vaikeus tässä on että Koraani on ilmoitettu
    arabian kielellä, ei englannin tai suomen, siksi
    täytyy tutkia mitä ne arabian kieliset sanat
    tarkoitaa, sitten aukeaa vasta todellisuus. Eng.
    kielisillä sivuilla on selitetty asiaa
    tarkemmin....islamoppaan vastaavalla sivuilla
    www.islamguide.com... mutta nyt tämä taas menee
    linkkien jakamiseksi. Mutta nuo eng.kieliset
    sivut vaan on todella hyvät. Jonkun täytyisi
    suomentaa ne...

    Löysin tällaista kritiikkiä netistä, voit tutkia
    itsekin niitä ja pistetään taas tänne näytille,
    onko ne ihan aiheettomia tai katteettomia
    vastaväitteitä. Sekä koskien tuota suola/makea
    vesi-asiaa, ja sikiönkehitystä löytyi aika mokoma
    myös muunlaista tutkimusta. Ainakin osassa olen
    samaamieltä, että Koraanista saadaan tulkiten
    enemmän irti kuin pelkät jakeet antaa ymmärtää.
    Tutkin silti lisää, ettei jäisi liian
    yksipuoliseksi.

    Sikiön kehitys Koraanissa:

    http://answering-islam.org/Quran/Science/
    embryo.html

    http://www.secularislam.org/guide/embryology.htm

    Luethan tarkkaan mitä niissä sanotaan, yrittelen
    myös suomennella aikanaan niitä kohtia.

    Tuo oli hyvä kohta tuo, että pitää tutkia nuo sanat
    tarkemmin. Tässä esim. yksi sana, joka on hyvin
    kiistanalainen ja näyttää siltä, että jotkut
    muslimit ovat nk. propagandassaan antaneet uolle
    sanalle lisämerkityksiä, joita taas ei ole
    havaittavissa alkukielessä:

    The drop of fluid or semen In a number of places we
    are informed that man is created from a drop of
    fluid (semen, seed ):

    In the verses listed below ‘ nutfah’ is used when
    describing the fluid which gushes out during sexual
    intercourse and clearly this can only refer to
    semen.

    16:4 He created man from a drop of fluid
    (Pickthall)
    16:4 He has created man from a semen( sperm) -drop
    32:8 He made his seed from a quintessence of
    despised fluid
    35:11 ...then from a little fluid (Pickthall)
    53:46 (he created) from a drop of seed when it is
    poured forth (Pickthall)
    53:46 From a sperm-drop when lodged (in its place)
    56:58 Have ye seen that which ye emit (Pickthall)
    56:58 Do you then see? The (human Seed) that ye
    emit
    75:37 Was he not a drop of fluid which gushed forth
    (Pickthall)
    75:37 Was he not a drop of sperm emitted (in lowly
    form)?
    76:2 We create man from a drop of thickened fluid
    (Pickthall)
    76:2 We created Man from a drop of mingled semen
    (sperm)
    80:19 From a semen-drop (sperm) He hath created
    him Could any of this have been known to sixth-
    century Muslims at the time of Prophet Muhammed ?
    Surely that procreation involves the emission of a
    drop of fluid has been well known from the earliest
    days of civilization.

    The verses which describe the origin of life as a
    drop of emitted fluid are therefore no more than a
    direct observation as to what is released during
    the act of sexual

    intercourse. We hardly need to rely upon divine
    inspiration to inform us of this fact. An
    illiterate man who never heard about Quran can tell
    about this ‘emitted fluid’ from male, or even a 12
    year old boy can tell how and why child is created
    in the womb of a mother.

    The Qur'an emphatically does not mention sperm or
    eggs; it simply says nutfah. This can reasonably be
    translated semen, or at best as germinal fluid -
    which was a term used as early as Hippocrates [1]
    who spoke of male and female reproductive fluids
    (but obviously could not have been aware of the
    cells contained in the fluids).

    Prof. Moore by his wishful intention translated
    nutfah as germinal fluid, he inadvertently
    reinforces that the Qur'an is borrowing this term
    from the Greeks.

    ensimmäistä linkkiä olen käynyt katselemassa,
    tosin en juuri tästä aiheesta. Toiseen en ole
    vielä tutustunut.
    Minulla on tulossa tunnin päästä vieraita koko
    päiväksi, joten täytyy pitää tässä pikku paussi,
    mutta palaan asiaan mitä pikemmiten, jos Jumala
    suo.
    En siis karkaa, mutta tämä päivä on kiireinen, ok?
    Sen verran sanon vaan että tulkintoja on monia,
    mikä niistä on oikea? kuka sen todistaa?

    Pidä huoli vieraista, ei tää aihe karkaa
    käsistä :-)

    Niin sitähän tässä just mietitään, että kuka
    tietää, kuka todistaa ja mikä todistaa mitäkin.
    Se on selvä, että tulkintoja on, tämä oli jo
    lähtökohtana. Me ihmiset olemme tulkitsijoita
    siitä ei pääse minnekkään, eikä ole syytä olettaa
    ainakaan ilman muuta, että Muhammedkaan ei olisi
    ollut tulkitsija. Mutta palaillaan ja tutkitaan
    lisää.

    vähän tuota viimeistä linkkiä, mistä laitoit
    viime viestiisi.
    Mitä muuta voin sanoa kuin että tuo on hänen
    näkökantansa. Voisi kai sanoa että kaikissa
    asioissa on kaksi puolta, eikö vain?
    Tuo rahastus juttu oli kyllä vähän liian paksua...
    Minun täytyy myöntää, että aihe on hyvin laaja ja
    vaikea, ja ehkä ylittää meikeläisen tämän
    hetkisen tiedon...
    En kyllä luovu "väitteistäni", mutta en ole
    Islamin oppinut, vaan vielä aika muslimiuteni
    alussa, joten en voi käydä tässä "laukomaan"
    totuuksia. Täällä oli aiemmin Taha Islam antanut
    jonkun linkin, jossa oli vastaukset noihin
    asioihin. Siis jonkun islamin oppineen, jolla on
    tietoa tuhat kertaa enemmän kuin minulla. Mutta
    muistanut silloin ottaa ko.sivujen osoitetta
    ylös. Voin kyllä yrittää etsiä sitä netistä...jos
    Jumala suo.
    Mutta hyvä juttu että asiasta keskusteltiin,
    mielenkiinto heräsi, nyt täytyy vaan saada asiaan
    selkeys. Minun tietoni ei siihen riitä.

    En itsekkään tiedä kaikkia asianpuolia. Mutta se on ainakin selvää jo
    tässä vaiheessa, että itse todistuksista ei pitäisi puhua. Paitsi ehkä
    siinä mielessä, että uskot niiden todistavan jostain (Koraanin
    yli-inhimillisestä alkuperästä?). Myöskin on selvää, että vakaumus,
    mikä uskovaiselle syntyy, ei synny tutkimisestä, siis perusteellisesta
    tutkimisesta vaan luottamuksesta siihen, että jotkut ovat tutkineet
    asiaa. Nuo "jotkut" eli tiedemiehet tai oppineemmat ovat siis melkein
    aina uskovaisen ja Pyhän Kirjan välissä. Meidän oma tietomme ei riitä
    tutkiman varsinkaan tieteellisesti asioitten kaikkia puolia. Se mihin
    tällaisella tavallisella perusjärjellä varustettu pystyy, on silti jotain. Se
    järki kertoo, että uskovaisen vakaumus ei normaalisti ole tulosta
    syvällisestä tutkimisesta. Se ei ole myöskään monestikkaan
    seurausta muiden uskomusten vertailusta. Mutta mikä on se mikä
    vakuuttaa? Jatketaan siitä tarkemmin, jos sopii?

    Voin myös kerrata vähän niitä kysymyksiä, mihin et ole vielä
    vastaillut, vaikka se olisikin ajanpuutteesta johtunut. Asia on
    mielenkiintoinen. Mistä usko rakentuu, syyt, tarpeet, motiivit, oma
    selitys, muiden näkemykset jne... Kuinka pitkälle ihminen on valmis
    tutkimaan itse asioita, mikä määrää sen rajan, missä vaiheessa
    ihminen näkee paremmaksi uskoa muiden tutkimustuloksia, eli milloin
    muista tulkitsijoista tulee auktoriteetteja. Miksei auktoriteetiksi kelpaa
    kuka tahansa jne

    Eli mikä tekee toisen näkökannasta uskottavamman loppujen
    lopuksi? Onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, haluammeko tietää
    miten asia on, vai onko se uskottava siksi, että siihen uskomalla tukee
    omaa uskon valintaansa. Kysymyksiä kyllä riittää.

    että unohtaa niihin kaikkiin vastata...
    Se on totte että uskonasioissa usein on pohjalla
    Yllätys yllätys usko!
    Minä uskon että Jumala on laittanut uskon ihmisen
    sydämeen.
    Esim. minä olen itse aina uskonut Jumalaan.
    Taustani on hieman uskontosekoitteinen, siis olen
    ollut eri krist.suuntien "välissä". Ehkä juuri
    sen takia, mutta myös osaksi koulun
    uskonnonopetuksen, en enää tiennyt mihin uskoa,
    joten päätin uskoa vain Jumalaan, joka on kaiken
    luonut. En tunnustanut mitään uskontoa.

    Mikä vakuuttaa?
    kuten jo sanoin minut ja monet muut vakuutti itse
    Koraani. Usko tuli sydämeen sitä kautta. Tiedän
    kyllä mikä Koraanin kohta pysäytti minut, mutta
    luulen että silti koko Koraani itsessää oli se
    joka minut "käänsi".
    En ole koskaan ymmärtänyt
    ns."valmispakettipelastusta" eli usko ja se
    siitä. Olen aina ajatellut, että jos haluat
    jotain sinun tulee tehdä töitä sen eteen. Eli
    toisin sanoen, jos haluan Paratiisiin, minun
    tulee tehdä töitä, että olen sen arvoinen.
    Tietenkin usko on tärkein, teot tulee hyvänä
    kakkosena. Aivan kuin jos haluaa rahaa, täytyy
    tehdä työtä (ainakin rehellinen ihminen tekee
    niin...=) ) sama pätee Paratiisiin.

    "Mistä usko rakentuu, syyt, tarpeet, motiivit, oma
    selitys, muiden näkemykset"

    Minä uskon että tuohon jokainen vastaa omalla
    tavallaan.
    Ihmiset ovat eri elämäntilanteissa, tekevät eri
    ratkaisuja.
    Esim.kun itse otin ensimmäisen kerran Koraanin
    käteen, en ollut valmis lukemaan sitä. Luin pari
    jaetta ja en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä siitä
    mitä luin. Pidin koko kirjaa todella sekavana.
    Kun sitten vuotta myöhemmin "yritin" uudelleen,
    aukesi kokonaan uusi elämä eteeni. Luin Koraanin
    kerran ja oli pakko aloittaa heti uudestaan.
    Miksi, en tiedä...en etsinyt itselleni uskontoa,
    luin vain mielenkiinnosta. Jos joku olisi sanonut
    minulle silloin kun avasin Koraanin ns. toisen
    kerran, että kohta olet muslimi ja laitat huivin
    päähän, olisin nauranut katketakseni.

    Uskon että ns. uskoon tulevat ihmiset tulevat
    uskoon juuri oman elämäntilanteensa kautta. Uskon
    kautta ihminen saa rauhan, turvallisuuden
    tunteen. Ihminen on ns. laumaeläin ja haluaa
    kuulua johonkin ryhmään, jossa tuntee olonsa
    turvatuksi. Jatkan tästä vähän myöhemmin...

    Ihan vain pari kommenttia ja voit taas jaktaa.

    >>Minä uskon että Jumala on laittanut uskon ihmisen
    sydämeen. <<

    Millä perusteella uskot noin? Minä taas näkisin, että itse uskomiseen
    psykologisesti ei tarvita mitään muuta kuin ihminen ja toiset ihmiset.
    Ihminen uskoo siihen, mitä hänelle syötetään ja annetaan lapsena.
    Lapsi ei osaa kysyä perusteita eikä osaa kyseenalaistaa. Tietyistä
    lapsena opituista asioita tulee sitten myöhemmin niitä
    perususkomuksia. Nämä perususkomukset luovat pohjan
    maailmankatsomukselle. Ja tuota pohjaa ihminen ei lähde tutkimaan
    eikä kyseenalaistamaan kovin helpolla, koska sen päälle on
    rakennettu jo hyvin iso rakennelma. Kaikki menisi uusiksi. Usko on
    selvästikin helpotus, mutta myös pakoa ja kykenemättömyyttä tutkia
    perustuksia. Näin siis lapsen uskosta. AIkuinen voi myöhemmin
    rakentaa kovinkin "tieteellisin" menetelmin tuon perususkon päälle, ja
    uskonoissa tämä seika on otettu hyvin huomioon, kuten näemme
    Koraania tulkittaessa, mutta myös esim. Raamattua tulkittaessa.
    Uskonsa takia ihminen kuitenkin jättää tutkimatta tiettyjä asioita.

    Jos ajatellaan, että usko on sydämeen Jumalan asettama
    ominaisuus, niin miksi Jumala antaa uskoa niin lukemattomiin erilaisiin
    uskomuksiin? Sinä oletettavasti pidät vain uskoa Allahiin oikeana
    uskona, ja uskoa Koraaniin ainoana oikeana uskona.

    Ihminen on näin vapaa valitsemaan ihan mitä tahansa, mihin uskoisi, ja
    kuten edellä todettiin, lapsi myös yleensä valitsee sen, mihin on
    opetettu, poikkeuksia toki on. Mutta katsotaan tarkemmin. Me
    voimme valita uskomme kohteen täysin itse, tai voimme seurata sitä
    uskoa, johon nuorena uskoimme. Se, mihin nuori uskoo, se ei
    todennäköisesti ole ollut vapaa valintaista, mutta se mihin me tässä ja
    nyt uskomme, se on vapaa valintaista. Voiko ihminen tietä, milloin
    hän on oikean uskon tiellä, vai onko kysymys todellakin aina uskosta?
    Uskot, että uskosi on oikeata. Voitko koskaan sanoa, että tiedät?
    Voiko koskaan joku toinen sanoa, että toinen ei tiedä, tai tietää.
    Voimmehan me toki sanoa, että toinen ei usko oikeanlaiseen uskoon
    eikä Jumalaan. Eli uskosi ei ole oikeata uskoa.

    Työstä en kommentoi paljoakaan. Jokainen ihminen joutuu tekemään
    elämässä töitä. Vaikka uskoisi, että pelastus ei tule töitten kautta, vaan
    pelkästään armosta, niin ihminen joutuu varmasti tekemään töitä
    säilyttääkseen tuon uskonsa. Ja rehellisesti sanottuna armopon
    uskovat kyllä tekevät paljon muutakin. Muutamat heistä vain eivät
    anna tekemilleen teioille, sitä arvoa, että ne voisivat pelastaa.

    Kerrotko muuten sen Koraanin kohdan mikä teki vaikutuksen? Mitä
    erikoista siinä oli ja mistä asiasta se vakuutti sinut?

    On selvää, että kaikkia uusia kirjoja ja opuksia ihminen pitää ensin
    vähän sekavina, koska ei tiedä miten se kirja on jaoteltu, mistä se
    puhuu missäkin jne... Itse olen tutustunut hvinkin erikoisiin kirjoihin,
    mutta nyt tiedän, että kärsivällisyys palkitaan aina. Itsekin olen lukenut
    Koraania, en ihan kaikkia suutria, koska monet niistä pienistä eivät
    näytä tarjoavan paljoakaan uutta muiden rinnalla, van ovat toistoa.
    Uskonnollisena keskittymis ja hartauden välineenä ne varmaan ovat
    silti tarpeellisia.

    Olit siis lukenut Koraanin ennen uskoontuloasi ainakin kertaalleen läpi?
    Olitko vertaillut sitä muihin suurien uskontojen pääteoksiin?

    Olen samaa mieltä loppukommenttisi kanssa. Ihminen on laumaeläin,
    hakee turvallisuutta ja varmuutta elämäänsä. Ulkoiset tapahtumat ovat
    yleensä ne, jotka voivat rajustikin laukaista uskonnollisen tarpeen.
    Uskossa on siis kyse osakseen pelosta, turvallisuuden kaipuusta,
    hyväksytyksi tulosta sekä tarkoituksen hausta myös. Hyvin inhimillisiä
    ominaisuuksi siis eikä Jumalaa ole noihin ominaisuuksiin tarvittu
    välttämättä lainkaan.

    Vielä pyytäisin hieman tarkentamaan tätä lausetta:

    >>Mikä vakuuttaa? kuten jo sanoin minut ja monet muut vakuutti itse
    Koraani<<

    Itse Koraani. Se on helposti ja hyvin yleispätevästi sanottu. Sitä vois
    edelleen yrittä tarkentaa. Mikä Koraanissa siis ja miksi se vakuutti.
    Aika monet tuskin ovat vakuuttuneet samoista asioista tai ollenkaan
    noista asioista Koraanissa, mahtanenko olla oikeassa?

    mulla kiireinen vkonloppu,kyläilyä kyläilyn
    päälle, joten jatketaan tästä taas
    myöh.viimeistään maanantaina..laitan uuden
    keskustelun alun niin ei tarvitse palailla näin
    kauas.
    kopioin tuon viime vastauksesi itselleni
    muistiin....

    muistathan, että siellä edellisissä vastauksissa oli myös kysymyksiä
    joihin et ole vielä vastannut :-) *on tarkkana kuin porkkana*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aishah kirjoitti:

niin mihinkäs me jäätiin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu