nyt kun näyttäisi siltä että persenettoa on tehty jo ihan kivasti ja tilanne vain pahenee, kannattaisiko vain tunnustaa typeryytensä (kun meni pankin ansaan) ja lopettaa tappion tekeminen ja nuolla haavansa eli lopettaa kuukausittainen rahan maksaminen eläkevakuutukseen.
todellisuushan on nyt niin että vaikka homma ei ihan reisille menisikään vaan jopa edes omat saisi takaisin "joskus sitten", on tämä laman hoitaminen tullut niin kalliksi ettei aiankaan Suomen valtio tule antamaan meidän nauttia yhtään omista rahoista vaan me (kaikki ihmiset) tulemme olemaan nettomaksajia koko hommassa. Eläkesäästöjen ehtoja tullaan rukkaamaan vielä myöhemminkin...eikä ainakaan meidän näkökulmasta positiiviseen suuntaa.
ps. kiitokset Sampopankin pankkitätille kun sait kusetettua reilu kymmenen vuotta sitten nuoren ihmisen mukaan tällaiseen "pyramidihuijaukseen". Asiakas menettää rahat (noin 8te) mutta pankki ehti tehdä varmaan minunkin rahoilla ihan riittävän tilin. Ja kiitokset niille kaikille jotka tässä jokunen vuosi sitten kesken kaiken muuttivat pelisääntöjä illman että asiakas pystyi kuittaamaan rahojaan pois koko pelistä (vaikka 30% verot maksamalla). Ja pankkitätille kiitoksia kun ns. vuosia sen jälkeen kun koko säästäminen oli aloitettu, käytiin läpi jokin "virallinen" ja pakollinen asian esittäminen ja sijoittajaprofiilin tekeminen, jossa profiiliksi tuli suurinpiirtein "ammattimainen riskisijoittaja" sen ansioista kun selitit ne termit joita sanoin etten ymmärtänyt ja vaikka sanoin etten halua ottaa mitään riskiä vaan ainoastaan että säästämäni rahat ovat tallessa siihen päivään saakka kun maksun aika tulee (kuolema tulee tosin aiemmin.)
pss. menenkin nyt "kiikkuun" alkoi niin vituttamaan...
Joko kannattaa ihan oikeasti lopettaa eläkesäästäminen?
3
324
Vastaukset 3
- jurpo99
Sehän olisikin täysin idioottimaista sijoittaa nyt kun kurssit ovat alhaalla.
- t24333rr3r3r
no tokihan se silloin on järkevää ostaa kun halvalla saa, mutta entäs jos niiden tilanne on sellainen sitä jota osakkeet edustaa ei enää huomenna ole. eli arvo 0 eikä se enää siitä voi kasva kun ei ole enää olemassa. No ihan yksinkert. asia ei ole mutta noin niinkuin...
naru jo rasvattu - Varman päälle
Itse olen nyt hyvinkin tyytyväinen, että valitsin korkosidonnaisen (tietty varmasti maksettava mahdollinen asiakashyvityskorko) vaihtoehdon aikanaan, inä päivinäkin tuotto on taattu - vrt. osake- tai rahasto-osuussidonnaiset vakuutukset.
Toki, jos säästöaika on kymmeniä vuosia, eikä nostoaika ole juuri nyt, tuotot vaihtelevat ja voivat mennä hyvinkin yksiin. Mutta jos joutuu tuollaisen osake-/rahastoperusteisen eläkkeen nyt nostamaan, on sen arvo kylläkin romahtanut - ja koko eläkkeen nostoajaksi, se on tylyä se, valitettavasti. Riski - jota et ehkä edes tajunnut olevan - kostautui.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen341714- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131136Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065- 74969
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55653Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146634
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä26628- 42617
- 28608
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563