Uutista

Anttilan surmissa äiti surmasi koko perheensä
21.06.2004 16:55

Porvoon Anttilassa viime viikolla sattuneen perhesurman tutkimuksissa on vahvistunut se, että perheen äiti ampui kaikki laukaukset. Perheenjäsenet oli surmattu vuoteisiin heidän nukkuessaan. Itsensä äiti ampui omaan vuoteeseensa.

- Kaikista neljästä vainajasta on löytynyt pitoisuuksia unilääkkeistä, tutkinnanjohtaja, ylikomisario Bengt Renlund kertoo.

Selvityksissä on myös tullut ilmi, että äiti vastasi kaikista perheen raha-asioista. Renlundin mukaan perheen isällä ei ole välttämättä ollut todellista kuvaa heidän taloudellisista vaikeuksistaan.

Äidin hoitamat raha-asiat olivat edenneet jo siihen pisteeseen, että viime lauantaina olisi ollut perheen omistaman kodin pakkohuutokaupasta kuulutus lehdessä. Viimeistään silloin taloudelliset vaikeudet olisivat tulleet julki.

Tämänhetkisten tutkimusten mukaan Porvoon ulosottovirasto on suhtautunut hyvin pitkämielisesti perheen talousongelmiin. Virastossa pyrittiin kaikin keinoin tukemaan perheen äitiä.

Porvoon poliisi löysi viime tiistaina aamupäivällä Anttilasta omakotitalosta nelihenkisen perheen ruumiit: kaksi lasta ja vanhemmat.

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=133007

Jaa että naisetko pyhimyksiä ?

Ensin huumataan perhe unilääkkeillä ja sitten ammutaan sänkyyn.
Ja kaikki siksi että nainen oli perheen pää ja vastuussa raha-asioista.
251466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Renlundin mukaan perheen isällä ei ole välttämättä ollut todellista kuvaa heidän taloudellisista vaikeuksistaan."

Taas tulee se naisellinen "kerrotaan vain valheita tai puolitotuuksia" mentaliteetti esille!

Näin siinä käy kun nainen pääsee päättämään asioista, asiat alkaa mennä vituiksi ja nainenhan tietenkin salaa totuuden eikä vastaa teoistaan vaan ampuu esim. perheensä ettei mätä totuus ja pettävät kulissit paljastuisi!

Miksi noin vajaavaltaisesti toimivalle sukupuolelle pitäisi myöntää mitään oikeuksia...

Äänestä
  • Siinä taas 2 idioottia. KUKAAN täällä kirjoittavista todellisista naisista ei ole sitä mieltä, että naiset ovat pyhimyksiä. Tosia-asia kuitenkin edelleenkin on, että suurimman osan koko perheensä surmanneista on miehiä.

    Äänestä

  • Katja kirjoitti:

    Siinä taas 2 idioottia. KUKAAN täällä kirjoittavista todellisista naisista ei ole sitä mieltä, että naiset ovat pyhimyksiä. Tosia-asia kuitenkin edelleenkin on, että suurimman osan koko perheensä surmanneista on miehiä.

    Mitä siis pitää tehdä? Kannustaa naisia veritöihin tasa-arvon saavuttamiseksi, vai? Olisi TÖRKEÄÄ nostaa esim. Porvoon lapsiuhrit jonkinlaisiksi sankarivainajiksi tiellä kohti feminismiä. Tekstisi viimeinen virke on erittäin ylimielistä kintaallaviittaamista perheen tragedialle.

    Suurin osa puolisonsa tappaneista tai koko perheensä surmanneista on miehiä. Näiden kahden miesasiantuntijan mukaan ne tappajat ovat siis "naismaisia".

    On näppärää nimetä mikä tahansa syrjäytymisilmiö "naismaiseksi", varsinkin, jos hartaan odotuksen jälkeen on vihdoin joku nainenkin toden totta langennut miestyypilliseen rikokseen. Tällä logiikalla (?) on naismaista ryypätä, tapella, ruhjoa muita, varastaa, murhata, tehdä itsemurha ja paljonpaljon muuta.

    Kun nainen seuraavan kerran saa jonkin kunniakkaan palkinnon, pidämme siis sitäkin erittäin naistyypillisenä. Sellasia me naiset.

    Äänestä

  • Miksei mies ollut perillä perheen talouden tilasta? Oliko hän hälläväliä-mies?

    Äänestä

  • Miksei mies ollut perillä perheen talouden tilasta? Oliko hän hälläväliä-mies?

    Äänestä

  • Antsu kirjoitti:

    Mitä siis pitää tehdä? Kannustaa naisia veritöihin tasa-arvon saavuttamiseksi, vai? Olisi TÖRKEÄÄ nostaa esim. Porvoon lapsiuhrit jonkinlaisiksi sankarivainajiksi tiellä kohti feminismiä. Tekstisi viimeinen virke on erittäin ylimielistä kintaallaviittaamista perheen tragedialle.

    "Mitä siis pitää tehdä? Kannustaa naisia veritöihin tasa-arvon saavuttamiseksi, vai?"

    - Oletko sairas? Ei tietenkään pidä.

    "Olisi TÖRKEÄÄ nostaa esim. Porvoon lapsiuhrit jonkinlaisiksi sankarivainajiksi tiellä kohti feminismiä."

    - Miksi ihmeessä pitäisi? Oletko EDELLEENKIN sairas vai jo sairaampi?

    "Tekstisi viimeinen virke on erittäin ylimielistä kintaallaviittaamista perheen tragedialle"

    - Millähän lailla, jos saa kysyä? Eiköhän sairaampaa ole tämä miekkosmainen typeryys filosofoida ja päätyä älyttömyyksiin. Eiköhän paljon törkeämpää loukkausta tragediaa ja läheisiä kohtaan ole käyttää hyväkseen tätäKIN perhetragediaa pönkittääkseen oman asiansa ajoa sen varjolla eli naisvihaa.

    Äänestä

Sanattomaksi vetää näitä tapahtumia lukiessa. Ei tule mieleen muuta kuin luonto, missä emo vaaran uhatessa surmaa poikueensa. Ainut järkevä syy äidin järkyttävään käyttäytymiseen voisi olla juuri aloitettu psyykelääkitys ongelmiin ja kenties päälle vielä kuningas alkoholia sekaan.

Äänestä
  • Jospa häpeä olikin viimeinen naula arkkuun? Olisi voitu pärjätä mutta ei tahdottu julkistaa surkeaa jamaa ja asia ratkaistiin raa'asti. En epäile etteikö kyseessä olisi lisäksi mielenterveysongelmia.

    Äänestä

  • Siis kun nainen murhaa perheensä, se on ihan luonnollista käyttäytymistä, emo surmaa poikueensa vaaran uhatessa.
    Mutta kun mies murhaa perheensä, se onkin luonnonvastainen sairas hirmuteko kuten lööpit aina huutaa.
    Naisenkaan tekemää murhaa ei pidä ymmärtää minään "luonnollisena" tekona vaan se on samanlainen hirmuteko kun miehenkin murhatyöt!

    Äänestä

  • Mies vain kirjoitti:

    Siis kun nainen murhaa perheensä, se on ihan luonnollista käyttäytymistä, emo surmaa poikueensa vaaran uhatessa.
    Mutta kun mies murhaa perheensä, se onkin luonnonvastainen sairas hirmuteko kuten lööpit aina huutaa.
    Naisenkaan tekemää murhaa ei pidä ymmärtää minään "luonnollisena" tekona vaan se on samanlainen hirmuteko kun miehenkin murhatyöt!

    Sun juttuja lukiessa tulee väistämättä sellainen mielikuva että naisen tekemä hirmuteko on aina kamalampi kuin miehen tekemä vastaava hirmuteko. Jos mies tekee hirmuteon niin se johtuu siitä että miestä ei ole tuettu eikä ymmärretty. Jos nainen tekee hirmuteon niin se johtuu siitä että nainen on katala ja paha.

    Äänestä

  • luonto kirjoitti:

    esim sanna sillanpää tapauksessa heti media rupesi keksimään jotain raiskaus ja siintä johtuvaa miesviha kosto hommaa elikkä sillanpäästä tehtiin uhri joka lähti teilaamaan raiskaaja miehiä ihan kuin ranskalaisessa leffassa (pane mua)jota naispuoliset leffakriitikot kirjoituksissaan ylisti

    Äänestä

  • luonto kirjoitti:

    Sun juttuja lukiessa tulee väistämättä sellainen mielikuva että naisen tekemä hirmuteko on aina kamalampi kuin miehen tekemä vastaava hirmuteko. Jos mies tekee hirmuteon niin se johtuu siitä että miestä ei ole tuettu eikä ymmärretty. Jos nainen tekee hirmuteon niin se johtuu siitä että nainen on katala ja paha.

    avuton yritys kääntää aiheellinen syytös päälaelleen. tosiasiahan on, että YLEENSÄ naisten tekemiä kauheuksia yritetään ymmärtää ja niille keksitään selityksiä ja syntipukkeja - yleensä miehistä. mitä sitten jos yksittäinen keskustelija täällä onkin kärkkäämpi tuomitsemaan naisia, jos näin on, kun kerran koko yhteiskunnan mielipiteet ja media on vähintään yhtä räikeästi naisten puolella.

    Äänestä

Miten voi olla avioliitossa eikä toinen puolisoista tiedä perheen raha-asioista, varsinkaan kun nainen ei käynyt edes töissä eikä täten elättänyt perhettään. Mies vain tienasi perheessä, kun yhden ihmisen palkka hädin tuskin riittää Suomessa perheen elatukseen, luulisi, että mies olisi tämän tiennyt. Todella outoa.

Äänestä
  • Entä haulikko - haulikon ääni on lievästi sanoen kuuluva. Unilääkettä piti olla todella tuhdisti, jollei kukaan herää kesken session. Eivätkä naapuritkaan kuulleet mitään - omakotialueella?

    Olen samaa mieltä Antsun kanssa - nämä asiat pitää ratkaista päinvastaisessa järjestyksessä, ensin haulikonpiippu omaan suuhun.

    Äänestä

  • Ko. perheesä isä oli yrittäjä joka teki niskalimassa töitä ja hoiti yrityksensä kirjanpidon ja talouden. On kohtuullista että kotona oleva vaimo pitää huolta tällöin kodin talousasioista ja niistä rehellisesti miehelleen kertoo.

    Äänestä

IS: "Asian IS:lle vahvistanut Porvoon tuomiorovasti Lars Schmidt sanoo olevansa varma, ettei kukaan tuomitse sydämessään perheen äitiä, vaikka hänen järkyttävää tekoaan on mahdoton hyväksyä."

Voisiko kukaan kuvitella tuon sävyistä uutisointia, mikäli ampuja olisi ollut isä? Ettei kukaan sydämessään tuomitse tällaiseen ratkaisuun ajautunutta isää??! Voi jumalauta sanon minä! Minä ainakin tuomitsen tuon äidin ratkaisun. Olisi ampunut itsensä, mutta vielä miehen lisäksi viattomat lapsetkin! Miksi riistää lapsilta oikeus loppuelämäänsä, vaikkei itse mikään talousnero ollutkaan??!

Äänestä
  • nyt minä ainakin tuomitsen sydämessäni tuomiorovasti Lars Schmidtin. kuinka joku voi ladella julkisuuteen tuollaista. ei voi järjellä käsittää!!!!
    kyllä on hyvin feminismin propaganda uponnut täytyy sanoa!!!!
    prkele!
    no eipä ihme kun ottaa huomioon sen volyymin millä sitä mielipidemuokkausta on tuputettu jo vuosikaudet lehdissä ja televisiossa.

    ja se perheen äiti, miksi h-tissä sitä pitäisi ymmärtää sen ennemmin kuin jossain toisessa tapauksessa vastaavan teon tehnyttä isääkään!

    todellakin muutan pois täältä paskamaasta, feminismin ja miesten sorron luvatusta maasta!

    Äänestä

  • -.-.- kirjoitti:

    nyt minä ainakin tuomitsen sydämessäni tuomiorovasti Lars Schmidtin. kuinka joku voi ladella julkisuuteen tuollaista. ei voi järjellä käsittää!!!!
    kyllä on hyvin feminismin propaganda uponnut täytyy sanoa!!!!
    prkele!
    no eipä ihme kun ottaa huomioon sen volyymin millä sitä mielipidemuokkausta on tuputettu jo vuosikaudet lehdissä ja televisiossa.

    ja se perheen äiti, miksi h-tissä sitä pitäisi ymmärtää sen ennemmin kuin jossain toisessa tapauksessa vastaavan teon tehnyttä isääkään!

    todellakin muutan pois täältä paskamaasta, feminismin ja miesten sorron luvatusta maasta!

    Tiedoksi vaan, että sitten kun joku kaunis päivä tulet takaisin Suomi neidon syliin, ja katselet siniristilippua Katajannokan tai Malmin lentokentän tangossa, niin siitä lipusta tulee lähinnä mieleen Kekkoslovakia tai joku moderni teknologia-stalinismi-eko-medikalismi-feminismi-sosialismi.

    Samalla voi ironisesti itsekseen nauraa turisteille jotka kuvittelevat tulevansa vapaaseen onnelaan.

    On lottovoitto jos pystyy rakentamaan peruselämän Suomen ulkopuolella.

    Äänestä

  • Ulkosuomalainen kirjoitti:

    Minulla on jo vähän kokemusta kahdelta lyhyeltä ulkomaan keikalta, joista pidempi puolisen vuotta. Uskon tietäväni mistä puhut, koska näilläkään kerroilla kotiinpalatessa ei ole tuntunut siltä kuin tulisi vapaaseen maahan. Lyhytkin poissaoloaika avaa kummasti silmiä räikeimmille ristiriidoille yleisten luulojen ja todellisuuden välillä, sekä sille, miten omat arvot suhteutuvat yhteiskunnassa oikeasti vallitsevaan todellisuuteen.

    Äänestä

Eipä uutisointi tuon tyyppisissä tragedioissa yleensä kovin tuomitsevaa ole. Ennemminkin yleisön eteen revitellään perheen ongelmia, jotka selittävät teon (muka). Mielestäni uutisointi on hyvinkin samankaltaista kuin miehen tekemissä murha-itsemurhissa. Harvoin niissä miksikään hirviöiksi tekijää syytetään.

Äänestä

Kuka naisia pyhimyksiksi on väittänytkään?

Äänestä

Kuka naisia pyhimyksiksi on väittänytkään?

Äänestä
  • ainahan kaikki paha on muka miehestä kotoisin ja naisista pelkästään hyvä. Tätä propagandaa ne femakotkin suoltaa ja nyt kun nainen taas tappoi niin nyt sitä yritetäänkin uskotella ettei koskaan olla väitettykään naisten olevan parempi kun miehet! Taas sitä naisellista propagandaa, manipulointia, asioiden vääristelyä, kaksinaamaisuutta ja valehtelua!

    Äänestä

  • Mies vain kirjoitti:

    ainahan kaikki paha on muka miehestä kotoisin ja naisista pelkästään hyvä. Tätä propagandaa ne femakotkin suoltaa ja nyt kun nainen taas tappoi niin nyt sitä yritetäänkin uskotella ettei koskaan olla väitettykään naisten olevan parempi kun miehet! Taas sitä naisellista propagandaa, manipulointia, asioiden vääristelyä, kaksinaamaisuutta ja valehtelua!

    Herrajumala!

    Vedä pipo silmilles, aurinko paistaa tappavasti, nuori lempi kukkii ja uudet ihmiset saavat alkunsa. Eikö kukaan tajua, kuinka synkeä m aailma on, paha ihminen, ja varsinkin nainen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miekkonen kirjoitti:

Anttilan surmissa äiti surmasi koko perheensä
21.06.2004 16:55

Porvoon Anttilassa viime viikolla sattuneen perhesurman tutkimuksissa on vahvistunut se, että perheen äiti ampui kaikki laukaukset. Perheenjäsenet oli surmattu vuoteisiin heidän nukkuessaan. Itsensä äiti ampui omaan vuoteeseensa.

- Kaikista neljästä vainajasta on löytynyt pitoisuuksia unilääkkeistä, tutkinnanjohtaja, ylikomisario Bengt Renlund kertoo.

Selvityksissä on myös tullut ilmi, että äiti vastasi kaikista perheen raha-asioista. Renlundin mukaan perheen isällä ei ole välttämättä ollut todellista kuvaa heidän taloudellisista vaikeuksistaan.

Äidin hoitamat raha-asiat olivat edenneet jo siihen pisteeseen, että viime lauantaina olisi ollut perheen omistaman kodin pakkohuutokaupasta kuulutus lehdessä. Viimeistään silloin taloudelliset vaikeudet olisivat tulleet julki.

Tämänhetkisten tutkimusten mukaan Porvoon ulosottovirasto on suhtautunut hyvin pitkämielisesti perheen talousongelmiin. Virastossa pyrittiin kaikin keinoin tukemaan perheen äitiä.

Porvoon poliisi löysi viime tiistaina aamupäivällä Anttilasta omakotitalosta nelihenkisen perheen ruumiit: kaksi lasta ja vanhemmat.

http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=133007

Jaa että naisetko pyhimyksiä ?

Ensin huumataan perhe unilääkkeillä ja sitten ammutaan sänkyyn.
Ja kaikki siksi että nainen oli perheen pää ja vastuussa raha-asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu