"........ Tarkastelkaamme tässä yhteydessä
lyhyesti myös "Ylivainiolaisuudesta" tutuksi
tulleita kaatumisia.
Monille tietämättömille ihmisille tämä toiminta
on ollut valtava Jumalan voiman ilmentymä
ihmisten keskuudessa. Kuitenkin todellinen totuus
on kokonaan toinen. Tässä toiminnassa keskeisenä
voimana on ollut suurkokouksen suggestiivinen
ilmapiiri, joka on luonut pohjan näille
kaatumisilmiöille. Ihmisillä on yleensä taipumus
nähdä asiat sellaisina kuin he haluavat ne nähdä,
ja joka palvelee joidenkin tahojen itsekkäitä
pyrkimyksiä. Silloin kun jotain yliluonnollista
ilmiötä tarvitaan jonkun uskonsuunnan tai
herätysliikkeen markkinoimiseksi kaikelle
kansalle, näitä yliluonnollisia ilmiöitä
löydetään milloin mistäkin. Tai sitten aivan
luonnollisetkin asiat pyritään sellaisiksi
selittämään. Kun jossain suurkokouksessa luodaan
joukkosuggestiivinen ilmapiiri, jota julkisen
sanan ym. joukkotiedotusvälineiden avulla
tehostetaan; ja käytetään tehosteena mm.
näkyvällä paikalla olevaa paksua kirjepinoa
niiltä, jotka ovat mielestään tämän voiman avulla
parantuneet, niin tällä saadaan ihmiset
altistumaan tulevan "voiman" kokemiseen. Ja
ihmiset kokevat sen, minkä uskovat tai toivovat
kokevansa.
Myös tässä, niin kuin kaikissa muissakin
suggestiovaikutuksen kokemisissa syntyy
altistuminen, suggestibilineetti, kyseiselle
suggestiovaikutukselle. Ottakaamme esimerkki:
Kun syksyllä 1978 olin Raamattukoulussa
Hämeenlinnassa, kyseinen "Ylivainiolaisuus" eli
uljainta kukoistuskauttaan. Sillä kertaa taisi
olla kaatumisen Suomen ennätys eräällä kaverilla,
joka oli kaatunut 86 kertaa. Ja tämä altistuminen
myös näkyi tämän kaverin koko olemuksesta. Eikä
välttämättä myönteisenä piirteenä. (Liiallinen
altistuminen suggestiovaikutuksille, samoin kuin
uskonnollinen hurmahenkisyyskin, aiheuttaa
muutoksia ihmisen psyykeen). Otan tästä
altistumisesta erään omakohtaisen esimerkin:
Eräänä sunnuntaina teimme koulun puitteissa
seurakuntavierailun Seinäjoelle, jossa olin
mukana alttaripalvelussa muutamien toisten
oppilaiden kanssa. Esille tuli eräs nuorehko
naishenkilö, joka pyysi saada kokea Jumalan
voimaa. "Okei", vastasin. "Rukoillaan". Laskin
toisen käteni tämän nuoren naishenkilön
olkapäälle ja kohotin toisen käteni suoraan ylös
ja jatkoin: "Katso, Herra, tässä me olemme..." Ja
tämän pitemmälle en ehtinyt kun kyseinen henkilö
putosi polvilleen lattialle.
Tässä tapauksessa itse en kokenut mitään
erikoista ja vaikuttikin siltä. että kyseinen
henkilö oli niitä "ammattikaatujia", jolle oli jo
muodostunut erittäin voimakas suggestioherkkyys.
Tämä naishenkilö koki sen minkä etukäteen uskoi
tai toivoi kokevansa. Samoin ne muutamat
tapaukset, joissa olen sormillani toisen otsaan
koskenut ja saanut näin heidät kaatumaan,
kertovat omaa kieltään siitä, että näissä
kaatumisissa toimitaan yksinomaan
suggestiovaikutusten pohjalla. Jos olisin
halunnut aikanaan jatkaa tällä tiellä, saattaisin
olla hyvinkin "maankuulu Jumalan valtuusmies",
mutta tähän ei omatuntoni suostunut. En voi
lähteä vastoin parempaa tietoa levittämään
ihmisten keskuuteen illuusioita tai epätodellisia
fantasioita. Olen täysin vakuuttunut siitä, että
Jumala ei ole Suomessa kaatanut ainuttakaan
ihmistä eikä koskaan tule kaatamaankaan.
Mielestäni minun on edustettava syvintä totuutta
kaikissa asioissa sillä vain totuus voi tehdä
meidät vapaiksi........"
lyhyesti myös "Ylivainiolaisuudesta" tutuksi
tulleita kaatumisia.
Monille tietämättömille ihmisille tämä toiminta
on ollut valtava Jumalan voiman ilmentymä
ihmisten keskuudessa. Kuitenkin todellinen totuus
on kokonaan toinen. Tässä toiminnassa keskeisenä
voimana on ollut suurkokouksen suggestiivinen
ilmapiiri, joka on luonut pohjan näille
kaatumisilmiöille. Ihmisillä on yleensä taipumus
nähdä asiat sellaisina kuin he haluavat ne nähdä,
ja joka palvelee joidenkin tahojen itsekkäitä
pyrkimyksiä. Silloin kun jotain yliluonnollista
ilmiötä tarvitaan jonkun uskonsuunnan tai
herätysliikkeen markkinoimiseksi kaikelle
kansalle, näitä yliluonnollisia ilmiöitä
löydetään milloin mistäkin. Tai sitten aivan
luonnollisetkin asiat pyritään sellaisiksi
selittämään. Kun jossain suurkokouksessa luodaan
joukkosuggestiivinen ilmapiiri, jota julkisen
sanan ym. joukkotiedotusvälineiden avulla
tehostetaan; ja käytetään tehosteena mm.
näkyvällä paikalla olevaa paksua kirjepinoa
niiltä, jotka ovat mielestään tämän voiman avulla
parantuneet, niin tällä saadaan ihmiset
altistumaan tulevan "voiman" kokemiseen. Ja
ihmiset kokevat sen, minkä uskovat tai toivovat
kokevansa.
Myös tässä, niin kuin kaikissa muissakin
suggestiovaikutuksen kokemisissa syntyy
altistuminen, suggestibilineetti, kyseiselle
suggestiovaikutukselle. Ottakaamme esimerkki:
Kun syksyllä 1978 olin Raamattukoulussa
Hämeenlinnassa, kyseinen "Ylivainiolaisuus" eli
uljainta kukoistuskauttaan. Sillä kertaa taisi
olla kaatumisen Suomen ennätys eräällä kaverilla,
joka oli kaatunut 86 kertaa. Ja tämä altistuminen
myös näkyi tämän kaverin koko olemuksesta. Eikä
välttämättä myönteisenä piirteenä. (Liiallinen
altistuminen suggestiovaikutuksille, samoin kuin
uskonnollinen hurmahenkisyyskin, aiheuttaa
muutoksia ihmisen psyykeen). Otan tästä
altistumisesta erään omakohtaisen esimerkin:
Eräänä sunnuntaina teimme koulun puitteissa
seurakuntavierailun Seinäjoelle, jossa olin
mukana alttaripalvelussa muutamien toisten
oppilaiden kanssa. Esille tuli eräs nuorehko
naishenkilö, joka pyysi saada kokea Jumalan
voimaa. "Okei", vastasin. "Rukoillaan". Laskin
toisen käteni tämän nuoren naishenkilön
olkapäälle ja kohotin toisen käteni suoraan ylös
ja jatkoin: "Katso, Herra, tässä me olemme..." Ja
tämän pitemmälle en ehtinyt kun kyseinen henkilö
putosi polvilleen lattialle.
Tässä tapauksessa itse en kokenut mitään
erikoista ja vaikuttikin siltä. että kyseinen
henkilö oli niitä "ammattikaatujia", jolle oli jo
muodostunut erittäin voimakas suggestioherkkyys.
Tämä naishenkilö koki sen minkä etukäteen uskoi
tai toivoi kokevansa. Samoin ne muutamat
tapaukset, joissa olen sormillani toisen otsaan
koskenut ja saanut näin heidät kaatumaan,
kertovat omaa kieltään siitä, että näissä
kaatumisissa toimitaan yksinomaan
suggestiovaikutusten pohjalla. Jos olisin
halunnut aikanaan jatkaa tällä tiellä, saattaisin
olla hyvinkin "maankuulu Jumalan valtuusmies",
mutta tähän ei omatuntoni suostunut. En voi
lähteä vastoin parempaa tietoa levittämään
ihmisten keskuuteen illuusioita tai epätodellisia
fantasioita. Olen täysin vakuuttunut siitä, että
Jumala ei ole Suomessa kaatanut ainuttakaan
ihmistä eikä koskaan tule kaatamaankaan.
Mielestäni minun on edustettava syvintä totuutta
kaikissa asioissa sillä vain totuus voi tehdä
meidät vapaiksi........"
Vastaukset 19
Vanhimmat
Meille aikoinaan akupunktiokuseilla opetetiin
vanha "joka papin" kaatotemppu. Jolla tiettyä
pään alueen akupunktiopistetä ärsyttämälä saatiin
aikaan "kaatuminen". Tosin ei meille opettettu
että sillä olisi mitään terveysvaikutuksia sitä
kutsuttiin sen oikealla nimellä eli, tyrmäys.
Ilmeisesti paraneminen siinäkin tapauksessa on
kiinni henkilön uskosta: "uskoo jumalan
koskettaneen" eli vaikka jotain tapahtuisikin
henkilö parantaa itse itsensä pappi vain vähän
hämää avuksi.
Syksyllä 1968 olin esiintyvänä hypnotisoijana
näyttämöllä ja testasin esille tulleet
koehenkilöt ns. kaatumistestin avulla. Eli pidin
kättäni noin 10 sentin päässä koehenkilön selästä
ja vedin hitaasti taaksepäin jolloin koehenkilö
tunsi vetoa selässään ja kaatui syliini.
Syksyllä 1978 olin raamattukoulussa ja
seurakuntavierailuissa mukana myös
alttaripalvelussa, jolloin muutamat kaatuivat
sormillani otsaan koskettamalla.
Ainut ero näissä kaatumisissa oli se, että
hypnoosinäytöksissä henkilöt kaatuivat syliini
kun taas näissä alttaripalveluissa avustajan
syliin. Muutoin kysymys on yhdestä ja samasta
asiasta.
On totta, mitä kirjoitit parantumisista. Ratkaisu
on siinä, että sairas saadaan uskomaan
parantumiseen ja tämän uskon synnyttäjänä voi
olla apostolin julistus (Ap.t 14:8) Lourdesin
lähteen vesi, magneettinen rannerengas tai mikä
muu tahansa. Vaikkapa rukousliina.
Tulee mieleen noita "ihmeparantajia" katsoessa se
mooseksen tapaus: "Pitääkö minun saada teille
vettä tästä kalliosta..."
sanotaan Korintolaiskirjeessä. Tämä on minulla
aina mielessä , kun näen tai kuulen näistä
hurmahenkikokouksista.
Olen miettinyt tätä kysymystä kohta 10 vuotta.
Ei todellakan ole arvokasta tai hyvää järjetystä
se, että ihmiset makaavat lattialla ja saattavat
huudella vielä jotakin.
Muistaakseni kohta Korintolaiskirjeessä menee:
Mutta kaiken tulee tapahtua hyvässä
järjestyksessä ja arvokkaasti.
Itse olen epäillyt hypnoottista, se on
suggestiivista vaikutusta.
Koko ongelman ydinhän on siinä, että näissä
hurmiokokouksissa vain yksi tuhansista kokee
jonkinlaista paranemiseen viittaavaa ja näistä
harvoista yksittäistapauksista tehdään
sensaatioita ja todisteita muka Jumalan
ihmeteoista. Sen sijaan unohdetaan totaalisesti
kaikki ne, jotka eivät saaneet minkäänlaista apua.
Nyt herääkin kysymys siitä, jos Jumala toimii,
niin miksi hän ei paranna ja auta kaikkia apua
tarvitsevia tai sairaita? Ovatko nämä harvat
joitain Jumalan lempilapsia, joita Jumala vain
auttaa ja rakastaa? Ja ovatko nämä apua vaille
jääneet niin suuria syntisiä, ettei Jumala heistä
välitä?
Ainakin omalta kohdaltani näen silleen, että
tärkeämpää kuin jotkut harvat ihmeparantumiset,
on, että lähdetään yhdessä kantamaan vastuuta ja
auttamaan jaksdamaan niitä, jotka joutuvat koko
elämänsä sairaudensa tai vammautumisensa kanssa
jaksamaan.
Yksi kohderyhmä on tuhannet liikenteessä tai
työtapaturmissa vammautuneet invalidit, jotka
eivät varmahan parane, mutta jotka joutuvat
päivästä toiseen terveiden yhteiskunnan
ulkopuolelle sysättyinä jaksamaan. Näiden
henkinen tukeminen on todellista Jumalan
rakkauden osoitusta ja tässä liikutaan jo
Jeesuksen, apostolien kuin Fransiskus
Assisilaisenkin jalanjäljissä.
Miksi Jumala ei panna minua? Näin ajattelevat ne
jotka eivät parantuneet. Jumalalla on heille
toinen tehtävä, ja todellinen kristitty tietää
sen. Hänen aikansa ei tullut nyt mutta on vielä
tuleva. Kun Jumala on valmis, hän antaa asioiden
tapahtua. On vain oltava kärsivällinen, siinähän
koetellaan ja todellinen usko paljastuu joko
luottamuksena tai sitten valitettavasti uskon
hylkäämisenä, jolloin usko ei ollut tarpeeksi
vahva.
"Ainakin omalta kohdaltani näen silleen, että
tärkeämpää kuin jotkut harvat ihmeparantumiset,
on, että lähdetään yhdessä kantamaan vastuuta ja
auttamaan jaksdamaan niitä, jotka joutuvat koko
elämänsä sairaudensa tai vammautumisensa kanssa
jaksamaan."
Eikös tämä ole itsestäänselvyys kristitylle
ihmiselle, siis se että myös itse autetaan. Ei
saa vain luottaa pelkästään ihmeparantumiseen,
tarvitsee myös kantaa oma kortensa kekoon. Tunnen
monta kristittyä enkä tiedä ketaan joka vain
odottaisi sairaan ystävänsä ihmeparanemista.
"Näiden
henkinen tukeminen on todellista Jumalan
rakkauden osoitusta ja tässä liikutaan jo
Jeesuksen, apostolien kuin Fransiskus
Assisilaisenkin jalanjäljissä."
Tämä asia pitää erittäin hyvin paikkansa
Sanoisinpa, että on täyttä utopiaa se, että
jäädään vain olemaan ja odottamaan
jotain "Jumalan aikaa" ja Jumalan ihmetekoa. Olen
Sodakylän Invalidiyhdistyksen varapuheenjohtaja
ja tiedotusvastaava ja tiedän, että Suomessa on
tuhansittain tapauksia - kärsiviä lähimmäisiä -
joille kuolema on ainut vapauttaja näistä
kärsimyksistä ja henkisen jaksamisen taisteluista.
Kirjoitit, että on itsestään selvyys
kristityille... Nyt kysynkin, mistä nämä
kristityt löytyvät kun itse en ole mistään
löytänyt. On vain käännyttäjiä ja henkistä
alistamista sekä syytöksen soimaa niitä kohtaan,
jotka eivät vaikka vain kiitoksen velasta liity
heidän lahkoonsa. Meillä Sodankylässä on 7 eri
uskonsuuntaa tai kirkkokuntaa ja kaikki ovat
täsmälleen tyhjää täynnä silloin kun joku
hädässään todella apua tarvitsisi.
"Nyt kysynkin, mistä nämä
kristityt löytyvät kun itse en ole mistään
löytänyt. On vain käännyttäjiä ja henkistä
alistamista sekä syytöksen soimaa niitä kohtaan,
jotka eivät vaikka vain kiitoksen velasta liity
heidän lahkoonsa"
Oho, kyllä onkin pieni maailankuva sulla. Minä
tunnen jo lähipiiristäni monta tosiuskovaa, jotka
eivät suinkaan ole tuollaisia kuin annat
ymmärtää. Eikä edes kiitoksen velasta saa kokea
liittymispakotteita, kaiken pitää lähteä omasta
tahdosta ja sydämestä. Näin minä haluan
lähimmäisteni kohdalla.
"Meillä Sodankylässä on 7 eri
uskonsuuntaa tai kirkkokuntaa ja kaikki ovat
täsmälleen tyhjää täynnä silloin kun joku
hädässään todella apua tarvitsisi."
Valitettavasti, yhtään naljailematta, on
Sodankylä sen verran pieni ja syrjäinen pohjoisen
taajama (vrt.etelän kaupungit ja kirkonkylät)
että siellä saattaa olla ongelmana
ihmisten "omista asioista" huolehtiminen isompana
ja helposti muiden leimaus ja hylkiminen niin
kuin useissa pienissä kylissä. Asioita ei
myöskään ole pystytty organisoimaan niin kuin
isoissa seurakunnissa pystytään. Tämä onkin
mielenkiintoinen haaste seurakunnan väelle, siis
saada ihmiset yhtenäiseksi ja hyväksymään
toisensa ja kehittämään pieniä seurakuntia
paremmin jäseniänsä palvelemaan. Ja "tyhjää
täynnä" asiaa en oikein ymmärtänyt, sitä voisit
valottaa paremmin. Jos tarkoitat invalidien
asiaa, ymmärrän että heillä on enemmän
kärsimystä. Kuitenkin jos asenteesi uskoa kohtaan
on tuollainen, et voi itse ainakaan heitä näissä
asioissa auttaa. Uskossa oleva ei pelkää
kuolemaa, sillä hän tietää pääsevänsä paratiisiin
jossa ei itkua ja vaivaa ole. Invalidi jättää
rullatuolinsa tänne, sillä taivaassa hän kävelee
omilla jaloillaan. Usko on uskoa.
"Olen täysin vakuuttunut siitä, että
Jumala ei ole Suomessa kaatanut ainuttakaan
ihmistä eikä koskaan tule kaatamaankaan."
Puhut osittain asiaa. Varmasti on näitä ns.
ammattikaatujia, jotka menevät
kokouksiin "kaatuakseen".
Kaatuminen ei ole mikään itseisarvo. Minä itse en
ole milloinkaan kaatunut rukouksen voimasta, kun
taas vaimoni "napsahtaa" selälleen lattialle
hyvinkin nopeasti.
Tästä kaatumisesta tehdään helposti pääasia.
Kuten Niilo Yli-Vainion aikanakin tapahtui. Niilo
itse ei sitä halunnut, mutta maallinen lehdistö
ym. ottivat kaatumisen yhdeksi keskeiseksi
pointiksi.
Se mitä olen lainannut sinulta tähän alkuun, on
tietysti täyttä puppua.
samanlaisia. Kumpikaan ei kestä sellaista
realitotuutta, joka uhkaa romuttaa heidän
mielikuvitusmaailmansa rakenteet.
"Kumpikaan ei kestä sellaista realitotuutta"
Sinulla on siis totuuden avaimet??
Eräs toinen kaveri sanoi aikanaan:
"Minä olen tie, totuus ja elämä."
Uskon enemmän häntä kuin sinua.
mutta mikähän on ateistin mielikuvitusmailma,ja se
realitotuus mikä sitä uhkaa.
Kaikissa, uskonnollisissa ja aatteellisissa
idologioissa, joissa pyritään rakentamaan suppea
kaiken kattava maailmankuva, joudutaan pelaamaan
yksinomaan mielikuvien varassa. Jos ajatellaan
vaikkapa kotoista lahkoutunutta kristillisyyttä,
niin kaikki nämä uskovat edustavansa oikeaa ja
kaikenkattavaa uskoa ja suhtautuvat torjuvasti
kaikkeen, mikä ei ole sopusoinnussa tämän heidän
mailmankuvansa tai siihen liittyvän
tunnekokemuksen kanssa. Tämä torjuva
asennoituminen näkyy mm. eri kristillisissä
keskustelufoorumeissa hyvinkin räikeänä ja
hyökkäävänä kielenkäyttönä.
Nyt kuitenkin totuus on, että näissä eri
uskonsuunnissa on kysymys raamatun tulkinnoista.
Eli siitä, mitä mielikuvia itsekukin uskonsuunta
on raamatusta opikseen ja maailmankuvakseen
rakentanut, ja nämä mielikuvat eivät ole
välttämättä lähelläkään sitä, mitä Jeesus ja
apostolit alunpitäen tarkoittivat.
Ateismissa on kysymys täysin samanlaisesta
mielikuvilla pelaamisesta. Eli siinä, missä
uskovaiset tahot rakentavat todistamattoman
Jumala-keskeisen maailmankuvan, niin siinä
ateistit rakentavat niin ikään todistamattoman
maailmankuvan, jossa ei ole enempää Jumalaa kuin
muutakaan henkistä ulottuvuutta. On vain
tieteellistä tulkintaa ja kuvitelmaa ja mikä ei
näihin raameihin sovi, sitä ei ole olemassakaan.
Minulla oli aikanaan ellainenkin kirja kuin Wolf
Messing "Telepatia elämäntyönä". Tässä kirjassa
pohdittiin telepatiaa ja sen ilmenemistä, mutta
kun kirjoittaja asui silloisessa
Neuvostoliitossa, hän joutui, saadakseen kirjansa
julkaistua, tulkitsemaan telepatiaakin
aineellisena ilmiönä: "...mutta varmasti
näillekin ilmiöille löytetään aikanaan
aineellinen selitys", Wolf Messing kirjoitti. Ja
telepatia, jos mikä, on kaikkea muuta kuin
aineellisia ilmiöitä.
"on vain tieteellistä tulkintaa ja kuvitelmaa ja
mikä ei näihin raameihin sovi,sitä ei ole
olemassakaan".
Kyllä minä ainakin lähden siitä,että mikä
"todistettu on" on totta,enkä lähde kuvittelemaan
maailmaa semmoiseksi kun tahdon sen olevan.
Muistuupa mieleen Albert Eisteinin
sanat: "Uskonto ilman tiedettä on sokea ja tiede
ilman uskontoa on likinäköinen"
Mitä tähän tieteelliseen ajatteluun tulee, niin
tämähän on jatkuvan kehitysprosessin kohteena.
Monet tieteellisistä teorioista, jotka vielä
muutama kymmenen vuotta sitten olivat ehdottomia
totuuksia, ovat tänä päivänä heittäneet
kuperkeikkaa. Mainittakoon vaikkapa valon
kausaliteetin muuttuminen aalto-hiukkas
dualismiksi. Vain yhden esimerkin mainitakseni.
Tämän tieteellisen ajattelun lisäksi on kiistatta
olemassa myös henkinen - metafyysinen -
ulottuvuus ja juuri tämän ulottuvuuden
ateistinen, tieteellinen, ajattelu kieltää, ja
niinpä monet henkiseen minään ja henkiseen
maailmankuvaan liittyvät asiat mm. entisessä
Neuvostoliitossa leimattiin mielisairauksiksi tai
aivojen sähkötoiminnan häiriöiksi ja juuri tämä
on se alue, jossa ateismi pelkää totuutta.
pelkääminen,tuntuu minusta kyllä hölmöltä.
Otan kyllä ilolla vastaan jokaisen todistetun
totuuden,eikö se juuri lisää ymmärrystä?
Teorioihin taasen täytyy aina suhtautua
varauksella,muuta jos ne on loogisia voi niihin
kai suhtautua myönteisesti,ennenkuin toisin
todistetaan.
että sinulla on terve itsetunto ja rakkaus
totuuteen.
Yleensäkin on niin, että itsekunkin henkisen
kypsyyden taso määrää paljossa sen, miten
itsekukin asioihin suhtautuu. Heikko itsetunto
tai tietämättömyys tarvitsee aina ympärilleen
omat suojamuurinsa ja turvarakenteet, joiden
sisällä heikko yksilö kokee turvallisuutta ja
pätevyyttä. Näiden suojarakenteiden, vaikkapa
ahtaan uskonnollisen maailmankuvan, sisältä
heikko yksilö ei uskalla tulla ulos koska ilman
näitä suojarakenteita hän on täysin avuton,
alaston ja turvaton. Koskaan ei myöskään
minkäänlaista henkistä kypsymistä ja kasvua
näissä ahtaissa "bunkkereissa" tapahdu.
Henkinen kasvu ja kypsyminen vaatii elämän
kohtaamista kaikkine haasteineen ja näiden
haasteiden voittamista. Niin kuin huomaan sinulla
kaiken aikaa tapahtuvan. Tsemppiä jatkossakin.
"Ammattikaatujia" varmasti löytyy ja joku kaatui
siksi, kun toinenkin kaatui.
Tätä en itse hyväksy ja mielestäni tämä on juuri
sitä arvotonta epäjärjestystä, mistä Raamattu
varoittaa. Jumalan pilkkaa!
Kantani katumisiin koki kuitenkin täydellisen
muutoksen, kun yllättäen kaaduinkin itse ja
hieman tuli hävettävä olo, kun olin puhunut paljon
näiden töyttijöiden tavasta toimia hyvin
kielteiseen sävyyn.
Koin kuitenkin tuossa hetkessä Jumalan puhuttelun
ja voiman, jonka positiiviset vaikutteet kantavat
edelleen. Ei siinä ollut mitään epäjärjestystä,
kun makasin lattialla ja kiitin Jeesusta.
Minulle ikäänkuin iskostui, "pyhähenki toimii,
niin kuin se tahtoo, elä ole esteenä".
Kysynkin aivan rakkauden hengessä, etkö tunne
Raamatusta yhtään tapausta, jolloin ihminen on
kaatunut Pyhänhengen vaikutuksesta?
Vaistoan vilpittömät pyrkimyksesi ja kunnioitan
asennettasi, mutta on myös oltava tarkkana, ettei
ole esteenä Pyhänhengen ja Jeesuksen
vaikutuksille.
Ehkäpä kannattaisi myös lukea vaikkapa uudelleen
helluntain kokemukset, kun senaikaiset ihmiset
luulivat seurakuntalaisten nauttineen liikaa
viiniä, koska toiminta oli niin karismaattista ja
innovaatista.Ei se tarkoita, etteikö se olisi
silti ollut arvokasta ja määrätyn järjestyksen
omaavaa.
ps. Yli-Vainiota nimitin myös hypnotisoijaksi,
mutten enään. Rehellinen ihminen pystyy, myös
tunnustamaan olleensa väärässä.
Juudas on puhunut
".............
Kesällä 1978 elin yhtä elämäni syvintä
murroskautta. Sinä kesänä arvomaailmani muuttui
Lapin suurissa erämaissa ja Lokan tekoaltaalla
ammattikalastajana ollessa niin, että kaikki
maallinen menetti merkityksensä ja Jumalan tahdon
täyttäminen nousi kaikkein tärkeimmäksi asiaksi.
Tämä oli suoraa Jumalan kutsua jättää venheeni ja
verkkoni kuin Pietari muinoin ja lähteä mestarin
askelissa uudelle ja tuntemattomalle tielle ja
tämä kutsu varmistui keskiviikkona syyskuun 6.
pävänä ja johti siihen, että seuraavana
sunnuntaina, 10.9, minut siunattiin evankelistan
virkaan ja viikkoa myöhemmin matkustin
Raamattukoululle, jossa koin merkillisiä
kokemuksia:
Olin ollut viikon Raamattukoulussa kun
eräänä iltana sain voimakkaan profeetallisen
sanan erään oppilastoverini kautta: "Minä olen
valinnut sinut... Minä olen kutsunut sinut...
Minä olen erottanut sinut... Oletko sinä valmis?
Kestätkö sinä kaikki?" Tämän "kestätkö sinä
kaikki", kysymyksen Jumala kysyi kolme eri kertaa
ja jonkin aikaa harkittuani päätin: Tulkoon
kärsimys tai kuolema, niin minä olen valmis. Ja
niin suuni sanoilla vastasin: "Herra! Tässä minä
olen". Välittömästi tämän jälkeen koin oudon
voiman värisevän käsissäni.
Parin päivän kuluttua toistui sama sanoma ja
sama kysymys: "Oletko sinä valmis? Kestätkö sinä
kaikki?" Ja taas vastasin samalla
tavalla: "Herra! Tässä minä olen". Ja taas tuli
sama voiman värinä, mutta nyt se ei jäänyt
käsiini vaan kävi läpi ruumiini ja olin noin
parikymmentä minuuttia uudessa ulottuvuudessa
jossain puhtaanvalkoisten pilvien välissä. Tämän
kokemuksen jälkeen menin vielä toimistossa olevan
Raamattukoulun vt.johtajan juttusille kysymään,
mitä nämä kokemukset oikein ovat ja mistä
peräisin?. Ja hänen vastauksensa oli: "Jumala on
valinnut sinut jotain erityistehtävää varten ja
pukee voimallansa".
Ja näin olen myös itse päätellyt. Se
syntymästäni saakka syvällä sisimmässäni asunut
kaipaus tulla Jumalan mieheksi oli toteutunut.
(Katso Spiritus-kansio ) Nyt tämän jälkeen
elämälläni on ollut; ja on, vain yksi tarkoitus:
Täyttää Jumalan tahtoa kaikkina elämäni päivinä.
Tässä kutsumuksessani minun on kuunneltava
Jumalaa enemmän kuin ihmistä, silloinkin, kun
ihminen on puettu hurskauden kaapuun. Aiemmin
siteeraamassani Kuningasten Kirjan 13 luvussa
kerrottu nuoren profeetan järkyttävä kohtalo on
siinä määrin opettavainen, ettei se jätä
tulkinnan varaa......."