Kirjoitin eilen päivällä tänne palstalle, kävin katsomassa tunnin välein josko olisi tullut vastausta, mutta ei! kyllä uusimmissa teksteissä on jo 30 kommenttia! Auttakaa nyt joku!
Kerron aluksi vähän menneisyydestäni.
Vanhempani ovat eronneet jo kun olin pieni. Toinen käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, toinen taas pahoinpiteli melkein 10 vuotta.
Aloin tuntea itseni turhaksi yläasteella, paha mieli oli jatkuvasti ja viiltelin.
Paha olo helpotti, kunnes ammattikoulussa turhauduin koulunkäyntiin.
Jäin todella jälkeen kouluhommista. Stressasin suuren osan päivästä.
Avopuolisoni oli armeijassa jonka aikana olin erittäin yksinäinen, kavereita näin sillon kun jaksoin, erosin myös koulusta samana keväänä.
Jäin armeijan aikaan todella vähäiselle huomiolle ja erosimme.
Kesän jälkeen palasimme yhteen ja aloin hakemaan töitä.
Töitä en saanut ja lopulta pääsin työharjotteluun.
Päiväni ovat 6 tuntisia mutta sekin aika tuntuu niin pitkältä ja olen päivän jälkeen ihan puhki.
Aamuisin olen todella väsynyt vaikka menisin hyvissä ajoin nukkumaan.
Alkoholia en ole nauttinut moneen kuukauteen, välillä vaan tulee mieleen että "Enpäs taas ole vähään aikaan humalassa ollut".
Riitelemme jatkuvasti avopuolisoni kanssa ja hän lyttää minut sanoillaan aina syvinpään rakoon.
Olen kyllä kertonut asioistani hänelle, ei vain huomioi niitä kovin usein.
Jalassani ja kädessäni on pari "tuoretta" jälkeä viiltelystä, ei syviä onneksi mutta näkyviä, vaaleanpunaisia arpia siis vielä, näitä olen yrittäny piilotella mutta mieheni ne on nähnyt.
Raskauden keskeytykseen myös jouduin päätymään marraskuun alussa, avomieheni painostuksesta. Minulla ei muita vaihtoehtoja ollut. Tästä kärsin päivittäin ja unta on vaikea saada, eli en siis kaipaa tästä mitään saarnaa. Avopuoliso ei tue minua millään tavalla tässä toipumisessa keskeytyksestä, vaikka hän minut siihen pakotti, käskee vain ryhdistäytyä.
Aloin käymään 3-4 viikkoa sitten viikoittain nuorten walk-inissa , mutta kerroin vasta tällä viikolla sähköpostissa menneisyydestäni. Olin myös koko peruskoulun ajan pahasti koulukiusattu, enkä tähänkään apua saanut.
Tein netistä tuon Beckin masennustestin ja tällainen oli tulos:
Käytit testin tekemiseen 3 minuuttia 8 sekuntia. Testipistemääräsi on 37.
Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.
Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.
Tiedän ja tunnen että minulla on todella paha olla, joskus on parempia päiviä, suurimmaksi osaksi kuitenkin niitä joissa vain murehdin ja mietin asioita.
Mitä sanoisitte tilanteestani? Haluan asiallisia kommenteja enkä mitään kivenkoloon lytistäviä ilkeitä haukkuja.
Walk-inissa sanottiin että elän elämäntapakriisiä, mikä tämä on? Toisaalta hänen karkea diagnoosinsa muuttuu varmasti kun käsittelemme asioita menneisyydestäni.
Voiko minulla siis olla masennus? Joo, tiedän että pitää keskustella lääkärin kanssa, mutta aika vasta ensi viikon lopussa, haluaisin kuulla jo etukäteen jotain mielipiteitä yms.
Olen myös jatkuvasti pahalla päällä sekäö hermostun helposti asioista, en myöskään jaksa keskittyä!
Kiitos!
Kerron aluksi vähän menneisyydestäni.
Vanhempani ovat eronneet jo kun olin pieni. Toinen käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, toinen taas pahoinpiteli melkein 10 vuotta.
Aloin tuntea itseni turhaksi yläasteella, paha mieli oli jatkuvasti ja viiltelin.
Paha olo helpotti, kunnes ammattikoulussa turhauduin koulunkäyntiin.
Jäin todella jälkeen kouluhommista. Stressasin suuren osan päivästä.
Avopuolisoni oli armeijassa jonka aikana olin erittäin yksinäinen, kavereita näin sillon kun jaksoin, erosin myös koulusta samana keväänä.
Jäin armeijan aikaan todella vähäiselle huomiolle ja erosimme.
Kesän jälkeen palasimme yhteen ja aloin hakemaan töitä.
Töitä en saanut ja lopulta pääsin työharjotteluun.
Päiväni ovat 6 tuntisia mutta sekin aika tuntuu niin pitkältä ja olen päivän jälkeen ihan puhki.
Aamuisin olen todella väsynyt vaikka menisin hyvissä ajoin nukkumaan.
Alkoholia en ole nauttinut moneen kuukauteen, välillä vaan tulee mieleen että "Enpäs taas ole vähään aikaan humalassa ollut".
Riitelemme jatkuvasti avopuolisoni kanssa ja hän lyttää minut sanoillaan aina syvinpään rakoon.
Olen kyllä kertonut asioistani hänelle, ei vain huomioi niitä kovin usein.
Jalassani ja kädessäni on pari "tuoretta" jälkeä viiltelystä, ei syviä onneksi mutta näkyviä, vaaleanpunaisia arpia siis vielä, näitä olen yrittäny piilotella mutta mieheni ne on nähnyt.
Raskauden keskeytykseen myös jouduin päätymään marraskuun alussa, avomieheni painostuksesta. Minulla ei muita vaihtoehtoja ollut. Tästä kärsin päivittäin ja unta on vaikea saada, eli en siis kaipaa tästä mitään saarnaa. Avopuoliso ei tue minua millään tavalla tässä toipumisessa keskeytyksestä, vaikka hän minut siihen pakotti, käskee vain ryhdistäytyä.
Aloin käymään 3-4 viikkoa sitten viikoittain nuorten walk-inissa , mutta kerroin vasta tällä viikolla sähköpostissa menneisyydestäni. Olin myös koko peruskoulun ajan pahasti koulukiusattu, enkä tähänkään apua saanut.
Tein netistä tuon Beckin masennustestin ja tällainen oli tulos:
Käytit testin tekemiseen 3 minuuttia 8 sekuntia. Testipistemääräsi on 37.
Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.
Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.
Tiedän ja tunnen että minulla on todella paha olla, joskus on parempia päiviä, suurimmaksi osaksi kuitenkin niitä joissa vain murehdin ja mietin asioita.
Mitä sanoisitte tilanteestani? Haluan asiallisia kommenteja enkä mitään kivenkoloon lytistäviä ilkeitä haukkuja.
Walk-inissa sanottiin että elän elämäntapakriisiä, mikä tämä on? Toisaalta hänen karkea diagnoosinsa muuttuu varmasti kun käsittelemme asioita menneisyydestäni.
Voiko minulla siis olla masennus? Joo, tiedän että pitää keskustella lääkärin kanssa, mutta aika vasta ensi viikon lopussa, haluaisin kuulla jo etukäteen jotain mielipiteitä yms.
Olen myös jatkuvasti pahalla päällä sekäö hermostun helposti asioista, en myöskään jaksa keskittyä!
Kiitos!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä olet masentunut pättelen oireitesi perusteella. Sinulla on ollut todella rankka lapsuu ja elämä. Tuskin on ketään, joka noin vaikeiden kokemusten myöstä ei masentuisi. Onko järkevää olla ytypin kanssa, joka ei tue ja pakottaa jopa abortiin. En ole asiantuntija, mutta sinun pitäisi keskustella kokemuksistasi honkun hyvän terapeutin kanssa. En ole ihmisenä heikoimmasta päästä - joku olisi jo varmaan luhistunut tuonlaiset kaiken jälkeen. Jotenkin tuntuu että sinulla on motivaatiota etsiä apua ja auttaa itseäsi.
Varmaan kirjoitleu ja juttelu avoimesti luotettavien hnekilöiden kanssa työstää ja tuo alitajunnan sokkeloista ikäviä muistoja.
Älä vaadi itseltäsi liikaa. Olet hieno ihminen. Muista että nuo pahat asiat , jotka ovat tulleet elämääsi eivät ole sinun syytäsi, ne eivät ole tehneet sinua yhtään pahaksi. Syy on täysi noissa julmmissa lähelläsi olevissa henkilöissä. Ovatko hekin jonkin toisen käyttäytymisen uhreja.
Jos tunnet syyllisyyttä, häpeää, itseinhoa, syy ei ole sinussa. Voi olla etttä et tunne näitä tunteita, mutta monet vastaavia asioita koneet tuntevat tällaisia negatiivisia tunteita.
Toivon vierellesi paljon ihania enkeleitä. Onneksi ei tarvitse jäädä menneisyyden vangiksi.
Sinuna menisin ihan ensimmäiseksi psykiatrille. Kaikki muu apu voi olla tarpeen, mutta tarvitset myös selkeän diagnoosin ja sen voi tehdä vain ammattilainen. Ota vaikka nuo kirjoitukset mukaasi, koska joskus voi olla vaikea puhua tai ei muista kaikkea. Tuo elämäntapakriisi kuulostaa vähän oudolta, mutta vaikka sellaista potisit, niin varmasti myös lääketieteellinen asiantuntemusta ja apua on saatava nopeasti.
kuulostaa kovasti masennukselta.
vahvemmatkin sairastuvat siihen, mutta sinun lapsuutesi huomioon ottaen en yhtään ihmettele oireitasi.
kannattaa varata aika psykiatriselle tai sitten mennä ihan päivystykseen, riippuen siitä miten kiireellisesti haluat apua.
ei täältä saa varmoja diagnooseja, mutta sen sanoisin, että mene ihmeessä psykiatriselle.
lisäksi mietin tuota parisuhdetta, mikä ei kuulosta kovinkaan hyvältä.
mikä sinua pitää siinä suhteessa?
ehkä uusi alku toisi valoa elämään,
ei kenenkään tarvitse kuunnella lyttäystä ja alistua.
toivon sulle hyvää!
Kukaan masentunut ei jaksa lukea sun viestiä
Lukee noita pitkiä yhden ni se riittää. Ne on kaikki aivan samaa paskaa.
sinä nimimerkki Pyh:Kirjoituksesi viittaa että isot ovat ongelmasi siellä,kirjoita
yhtä avoimesti kuin Aino90,sinuakin tuetaan täällä eikä loukata ja ne jotka
tekevät niin kuin sinä nyt toistamiseen,jätämme ihan omaan arvoosi sinun
pahanolosi kun et voi avautua on vaikea sinua poloista auttaa ja antaa
ymmärrystä ja tietoa.
Ainolle,terveisin samat asiat läpi käynyt, jonka asenne on juuri
niinkuin pitääkin olla apua tarvitsevia kohtaan.
ps.Ainolle ehdottomasti suosittelen yksityiselle psykoterapeutille ja ota Kela
korvauksista tietoa ja Terhikki rekisteristä tarkasta onko todella ammattilainen
hyvää jatkoa Ainolle,sinä pääset kynnyksen yli kun lähdet saman tien pois
parisuhteesta,hänellä eiole kykyä auttaa sinua,se ei ole helppoa mutta jos
käyt terapiassa tämä suhde tekee tyhjäksi,käynnit psykoterapeutilla.
Nimimerkki Pyh on niin niin pihalla...hauskaa joulua kuitenkin!
Masennus ei ole mikään ihanaolotila, puhun kokemuksesta!
Itse kävisin ensin lääkärillä ja kertoisin tilanteeni, kyllä sieltä apuamlötyy, mutta mitään pillereitä en ottaisi, koska niihin jää koukkuun! Tällemasentuneelle toivotan kovasti voimia...heitä reippaalle!
Kuulostaa selvästi vakavalta masennukselta. Mutta ei sun tarvitse taistella yksin jos vain haet apua. Kerro sille lääkärille kaikki.
Yhtäläisyyksiä löytyy paljonkin, vaikka oma lapsuuteni on ollut täysin normaali.
Raivokohtaukset ja ne monet muut mitä kirjoitit on niin tuttua, että hiukan
hirvitti lukea. Itse elin 38v täysin tavallista elämää kunnes, jouduin tapaturmaan
ja menetin itsestäni/sielustani "jotain", mitä en koskaan takaisin saa. Sen tuntuu
elimistö muistavan ikuisesti..ensimmäinen itsetuhoajatus tuli eräässä parkkihallissa..kun huusin suoraa huutoa kivusta jota en koskaan aikaisemmin
ollut kokenut. Ajattelin: jos jään tällaiseksi, teen itsemurhan.. ja se tuli aivan
automaattisesti, ikääkuin pakosta. Menetys vanhasta elämästä siis kääntyi
päälaelleen ja kaikki tuntui muuttuvan enemmän tai vähemmän vastenmieliseksi.
Lääkityksiä on mennyt useita, kipu rauhoittavat mukaanlukien, mutta yksi asia on varmaa, että SSRI-lääkkeitä en tule enää koskaan suuhuni laittamaan.
Lääkärille mars! Masentuneena en jaksanut lukea aloitusviestiä kokonaan.
hei. et kaipaa kuin kunnollista kesktustelu kaveria.
ammattilainen auttajaksi ja kaverit lisäksi.
"Walk-inissa sanottiin että elän elämäntapakriisiä, mikä tämä on?"
Oisko voinut olla elämänvaihekriisi? Ne on siis ihmisen normaaliin elämään kuuluvia kriisejä (googleta esim. kehityspsykologia, elämänkaari-psykologia, ihmisen kehitysvaiheet).
Ihmisellä ajatellaan olevan kehitysvaiheita, ne menevät suunnilleen iän mukaan. Kehitysvaiheesta toiseen siirtyminen tapahtuu kriisin kautta. Se ei ole siis sama asia kuin sellainen traumaattinen kriisi, joka seuraa kun ihmiselle tapahtuu jotain odottamatonta, henkeä tai terveyttä uhkaavaa.
Nimimerkistäsi päätellen olet nyt 20? 21?
Tuon ikäiset käyvät monesti läpi identiteettikriisiä ja itsenäistymistä vanhemmistaan. Koska sulla on ollut rankkoja lapsuuden kokemuksia, käyt varmasti mielessäsi melkoista myllerrystä. Ei ihme, jos masentaa! Hyvä, kun olet rohkeasti lähtenyt hakemaan apua, ja mennyt sinne walk-inniin.
Sun ikä on sellainen, että jos vaan jaksat läpikäydä tilantees, etkä juokse karkuun pahaa oloa, sulla on mahdollisuus päästä pahasta olosta, saada hyvä ja tasapainoinen elämä, jossa menneisyys on vain menneisyyttä, eikä hallitse jokaista nykyistä päivää.
Tsemppiä!
P.s. toivottavasti tästä sepustuksesta sai jotain selvää...
Lisään vielä, että tein itse sun ikäisenä sen virheen, että en uskaltanut kohdata "kaikkea kakkaa", mitä olin lapsen ja nuorena kokenut.
Mulla oli sellainen selittämätön paha olo, joka sit johti (opiskelijatyyliseen) alkoholin käyttöön, jännittämiseen, ahdistukseen jne. Ajattelin kaiken kuitenkin olevan ok (olinhan ollut koko elämäni jännittäjä ja ahdistunut, siinä ei ollut siis mitään uutta). Kävin pari kertaa psykologin luona, jolle vakuutin, että kaikki on ok ja minulla on vain huono itsetunto.
Jossain vaiheessa koulun käymisestä tuli tosi vaikeeta ja käytännössä jäin pariksi kuukaudeksi sänkyyn. En siltikään tajunnut olevani masentunut, vaan pidin itseäni vain laiskana. Tuon masennuskauden jälkeen palasin kuitenkin kouluun ja valmistuin ajallani, menin töihin jne... ( Kunnes sitten erään elämässä tapahtuneen järkytyksen vuoksi ajauduin tosi syvälle masennukseen ja sillä tiellä olen nyt.)
Ymmärrän hyvin että olet masentunut. Nykyinen parisuhteesi ei tee minusta hyvää sinulle. Elin joskus pitkässä parisuhteessa joissa mies ei ollut minua kohtaan hyvä, henkistä väkivaltaa, vähättelyä manipulointia jne. Kun ihmistä kohdellaan hunosti ei ole ihme että hän masentuu, nykyinen suhteesi tuntuu ruokkivan oloasi. Ei se että sanoo rakastavansa ole rakkautta vaan rakkaus näkyy käytännön teoissa, kohtelussa. Miehesi käytös on henkistä väkivaltaa. Et ilmeisesti koe ansaitsevasi parempaa, koska sinua on kohdeltu huonosti lapsena. Jos et halua että ihmiset tallaa sinun päällesi lopeta maassa makaaminen heidän mattonaan! Pidä huolta itsestäsi, olet nyt aikuinen ja voit päättää miten sinua kohdellaan. Vedä rajat ja heivaa ihmiset jotka ei ole sulle hyväksi. Jos olet ihmisten seurassa jotka tuottavat huonoa oloa niin mitä muuta on odotettavissa? En osannut erota vuosiin huonosta miehestä ja pysyä erossa "kavereista" joiden seura oli vahingollista koska pelkäsin yksinoloa, kunpa olisin ennemmin alkanut jo elää omaa elämää. Onneksi nyt olen vapaa. Suosittelen et lukisit jotain kirjoja riippuvuuksista vapautumisesta, terveestä parisuhteesta ja siitä miten voisit pitää huolta itsestäsi. Käypä kirjaston psykologia osastolla.
lue noi toisetkin viestilistat
ihmiset ovat kaikki enemmän tai vähemmän sairaita ja vaivaisia.siksi kun heitä on niin paljon on heidän vaivansa vaikeaa kustantaa ja viellä milläs hoidat ellei itsekkään ole mikään maailman kynttilä maailmalla alallaan?On ilman muuta selvää että henkinen puoli kattaa koko ihmisen kehon keskushermostoineen. ihmistä voi pilhota eri taholta ja keksiäå näille paloille jokin tilannetta auttava toimeenpide ja samalla poistaa jokin toimimaton elin,kuten esimerkiksi ambutoinneissa ja ennen lobotomiassa jne.Nämäkin tulevat yhteiskunnalle kalliiksi,mutta henkinen puoli 100%:na vitsauksena ja 100%:na vaivana per Homo Sapiens,on ehkä viellä hyvin kaukana täydellisyydestä jolloin voisivat parantaa toisensa täydellisesti.Kyseiset vitsaukset ovat ilmeisesti hoidettu myös poliittisesti sekä hajoita ja hallitse tyylillä.On mm. madallettu uloskirjoituksien kynnystä,jotta yhteiskunnan hyväntekijät saisivat madalletuista sairaalamenoista kohtuullisen toimeentulon itselleenkin päätöstenteoissaan.Mitä itse potilas kuluttaa laitoksessaan,verrattuna muihin a,mattilais-parantajiinsa ja talousmenoihi ja kiinteistömenoihin siellä.hoitotuloksiinnähden vaikuttaa että potilaat ovat enemmänkin sivuveto jotta saadaan terveyshuollon varallisuus pysymään kunnossa valtiomme veronmaksajilta.Ei kansalaisiamme muutenkaan ylenpalttisesti arvosteta ns. terveinäkään,jotta tuntuu käsittämättömältä että heihin uhrattaisiin niinkin paljon sairaina laitoksissaan.Tuskin kukaan uskoo byrokraattiemme omantunnon heräämiseen viimetingassakaan.Toivottavasti saadaan revanssi tuonpuoleisessa josta moni unelmoi kädet ristissä.
Terve! En edes tiedä, mikä tuo "walk-in" on, mutta väittämä "elämäntapakriisistä" ei kyllä todellakaan nyt ole osunut kohdalleen. Masentunut todellakin olet eikä parisuhteesikaan taida olla kunnossa. Toivottavasti olet jo saanut apua ja elämä lähtenyt kulkemaan valoisampaan suuntaan.
Jokainen voi sairastua ympäristön ihmisten huonosta kohtelusta. Jos ei ikinä koe arvostusta, rakkautta ja hyväksyntää ympärillään, ei persoona ja ihmismieli pääse kasvamaan täyteen potentiaaliinsa, mistä aiheutuu onnettomuutta ja syrjäytymistä 'onnellisten' ja tasapainoisessa ympäristössä kasvaneiden maailmasta. Jotkin osat mielessä jäävät vain kehittymättä, ja jotkut negatiiviset osat kuten itseinho ja -kritiikki paisuvat liian hallitseviksi. Näin on käynyt minun kohdallani, vaikkei noin rankkoja kokemuksia kuin sinulla olekaan takana. Ainoa tie ulos olisi löytää oman itsensä arvostus ja rakastaminen sekä elämälleen tarkoitus, muiden vuosia jatkuneesta lyttäämisestä ja pahoista teoista huolimatta. Toisaalta juuri tuon 'alikehittyneisyyden' takia on vaikea nykyisin saada positiivista palautetta ympäristöltään, kun käyttäytyminen on jo valmiiksi luotaantyöntävää. Ja huonoista kokemuksista lannistuu taas. Usein tulee mieleen miten toisenlaista elämää olisikaan päässyt elämään, jos asiat olisivat olleet toisin. Toivottavasti voit kasvaa ulos kaikesta siitä pahasta, jota olet joutunut kohtaamaan ja löydät edes pienet ilot elämässä. Hae apua terapiasta, voi olla huojentavaa kun pääsee kertomaan elämänsä tarinan jollekin joka kuuntelee.
varmasti kärsit masennuksesta..eikä ihme..menet lääkärin juttusille, toivottavasti se auttaa..halusin vain toivottaa sinulle jaksamista..)
Relatkaa! Yleensä otetaan liikaa paineita ja sellaisella elämäntyylillä ei pitkälle pötkitä. Vähempi riittää ja vähemmän on lopuksi enemmän!!!! Älkää tuhotko itseänne.