minun elämä

minä vaan

Nyt on olo että on pakko kirjottaa ja saada purettua pahaa oloa..

En ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset varsinkin lapset voivat olla niin julmia toisilleen. Minä olin koulussa 3luokasta 7luokkaan koulukiusattu. Pahimmat koulukiusaajat sattui 5 ja 6 luokalla ollessani. Oltii just muutettu toiseen kaupunginosaan ja tietysti jouduin vaihtamaan koulua niin yllättäen huomasin olevani koko koulun pilkan kohteena. Pelkäsin joka päivä mennä kouluun kun tiesin että niin omassa luokassa kun välitunnilla ja vielä koulumatkalla saisin kuulla toisilta kuinka tyhmä ja lihava olen. Ja olinhan minä lihava eihän sitä käy kieltäminen.

Koulussa en koskaan uskaltanut vastata opettajan esittämiin kysymyksiin koska tiesin että vastaan mitä tahansa niin sille nauretaan ja saan taas hävetä sitä että olen olemassa.Kyllä mulla koulussa aina kavereita oli ja nähtiin aina koulun jälkeenkin päivittäin.

Joka päivä menin koulusta kotiin itkien mutta en halunnut että kukaan saa tietää siitä. Vanhempani ei koskaan tiennyt totuutta eikä tiedä vieläkään mitä kaikkea olen koulussa joutunut kokemaan. Olin 12 vuotias kun ensimmäisen kerran mietin että miksi ylipäänsä elän? Miksi olen syntynyt, siksikö että kaikilla niillä ihmisillä olisi joku ketä kiusata ja kenen itsetunto tallata ihan lyttyyn?! Mutta koskaan en itsemurhaa edes yrittänyt kun en halunnut kuolla, olisin kyllä halunnut sillä keinolla saada oman huonon oloni esiin mutta en vaan koskaan uskaltanut mitään itselleni tehdä.

Vielä tänä päivänä en ole päässyt tuosta yli. Se vaikuttaa mun jokapäiväseen elämään ja tekemisiin. Vaikka olen kihloissa ja minulla on lapsia niin en silti usko että kukaan voisi minua rakastaa. Edelleen kamppailen ylipainon kanssa mistä on todella vaikea päästä eroon kun on tottunut syömään jos on vähänkin paha olla. Nyt olen kyllä ottanut itseäni niskasta kiinni ja onnistunut laihtumaan 4kg viimisen 5vk aikana. Se on minusta jo ihan hyvin :) Enkä ole edes pitänyt itseäni nälässä vaan syönyt vaan pienempiä annoksia ja liikkunut vähän enemmän!

En kylläkään enää rakasta omaa miestäni ja haluaisin tästä suhteestä eroon mutta pelkään sitä että jään koko loppuelämäksi yksin. Enkä halua sitäkään. Olin 25 kun tapasin mieheni ja tyydyin häneen kun hän oli ensimmäinen kuka minusta välitti.. minä en samoin tuntenut. Olin vaan niin kyllästynyt olemaan yksin. Ei meillä ole mitään yhteistäkään hän menee omia menojaan ja tekee omia asioita kavereidensa kanssa silloin kun haluaa välittämättä meistä ollenkaan.

Oli pakko saada purkaa omaa pahaa oloa että en vaan rupeaisi nyt syömään mitään.

17

662

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsempit sulle

      "Elämä on kurja loukko avaruuden laitamilla" laulaa Heikki Salo eräässä biisissään. Melko surkea elämä takana minulla, pian 60v äijällä.
      Etenkin tämä synkkä syksy ja sarja epätoivottavia tapahtumia, vetää mieltä matalaksi. Synnyin hiukan epämuodostuneena.
      Kuulin sukulaisnaiselta vasta hiljattain, että syntymäni jälkeen en ollut toivottu lapsi. Viina oli viedä, mutta terveyden romahtaminen käski lopettamaan.

      On siinä hyviäkin kohtia, sanoi entinen poika mehiläispesän syömisestä. Näin voin sanoa eletystä elämästäkin

    • Aria

      Vain hyvää jatkoa siulle! samoja tuntoja omassa elämässä myös.
      Pieninkin kommentti voi vaikuttaa herkkään ihmiseen!

    • oppeliini

      Hienoa että olet alkanut liikkumaan enemmän. Saattaa kuulostaa niin kliseeltä mutta verenkierto aivoihin AINA parantaa asioita ja saa elämän näyttämään valoisammalta.
      Kokeileppa lisätä likuntaasi päivä päivältä enemmän, vaikka vain 5 min kerrallan. Ja kävellä muutama askel oikein lujaa.

      Nuo ikävät muistot ovat kuin kivireki jota laahaa perässään. On helpompi sanoa kuin tehdä: jätä jo se reki. Sinä kyllä pystyt siihen. Treenaa aivosi että aina kun nuo harmilliset ajatukset pompahtavat mieleesi, paina nappulaa: POISTA ja todellakin pakota itsesi aivan rauhassa ajattelemaan muuta. Vaikka hernekeittoreseptiä :)

      Arvosta sitä kalleinta lahjaa joka sinulle on annettu: Elämää! Se on tarkoitettu kauniiseen ja hyvään. Sinulle, niinkuin jokaiselle muullekin, on annettu lisäksi vapaus valita miten toimit, mitä ajattelet. Kokoa kaikki energiasi toimimaan sinulle kehittävällä tavalla - ala oppimaan uutta, kehitä itseäsi eteenpäin. Jätä se taakse katsominen ja suuntaa energiasi tietoisesti ja harkiten menemällä eteenpäin!

    • JJ

      vAI IN

    • henriks ijas

      ala urheilee 3 tuntia kerran päivässä niin laihut sopivasti omiin mittoisihi.

      • henriks ijas

        juo vettä 3tunnin urheilun jälkeen paljon jopa 3 isoa lasia ja 2 pientä.
        aineenvaihdunta lähtee liikkeelle.
        muista syödä enen nukkumaanmenoa jotain.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        juo vettä 3tunnin urheilun jälkeen paljon jopa 3 isoa lasia ja 2 pientä.
        aineenvaihdunta lähtee liikkeelle.
        muista syödä enen nukkumaanmenoa jotain.

        kysy jorma jaatiselta se on lappennrannan opettaja ammattikoulussa ollut ja naisten kori tai lentopallon valmentajan huoltomies.
        kimpisenkenttä


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        kysy jorma jaatiselta se on lappennrannan opettaja ammattikoulussa ollut ja naisten kori tai lentopallon valmentajan huoltomies.
        kimpisenkenttä

        jorma jaatinen ja siri jaatinen plus en muista.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        jorma jaatinen ja siri jaatinen plus en muista.

        minkä kanssa hypittiin korkeutta sen nimeä en muista.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        minkä kanssa hypittiin korkeutta sen nimeä en muista.

        jenni sen nimi on jonka kanssa oltiin mökillä ja muualla ja jaatisen perheen tuulan ja jorman.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        jenni sen nimi on jonka kanssa oltiin mökillä ja muualla ja jaatisen perheen tuulan ja jorman.

        hutu hutu


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        hutu hutu

        lähe kattoo kaupunkia jorma tuuli sano


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        lähe kattoo kaupunkia jorma tuuli sano

        oli meillä lomaa kun nyt ei ole.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        jenni sen nimi on jonka kanssa oltiin mökillä ja muualla ja jaatisen perheen tuulan ja jorman.

        tykkäsin jennistä ennen souturetkeä vaikka jenni oli nuorempi kuin minä miksi niin suomi kulttuuri.
        ei mitää sekstistisiä ajajutkia ollu silloin.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        tykkäsin jennistä ennen souturetkeä vaikka jenni oli nuorempi kuin minä miksi niin suomi kulttuuri.
        ei mitää sekstistisiä ajajutkia ollu silloin.

        nyt päästään soutaa se oli mukavaa kun muut soutivat.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        nyt päästään soutaa se oli mukavaa kun muut soutivat.

        tykkäsin jennistä koska se oli ystävällinen ja näytti mulle lappeenrannan kimpisen kentän jossa oli kivaa.


      • henriks ijas
        henriks ijas kirjoitti:

        tykkäsin jennistä koska se oli ystävällinen ja näytti mulle lappeenrannan kimpisen kentän jossa oli kivaa.

        hypittiin vuorotellen pole faulttia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      171
      1492
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      687
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      526
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      125
      518
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      49
      479
    Aihe