Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa hyökättiin kotiseurakuntaan 13.11.2011 ja seurakunnan johtajia hakattiin. Kaksitoista loukkaantui vakavasti ja hyökkääjät uhkasivat tappaa pastorin, jos hän jatkaa seurakunnan kokoontumisia. Kolme vakavasti loukkaantunutta kristittyä on jouduttu evakuoimaan yksityissairaalaan Ho Chi Minh Cityyn, koska sairaalat Hanoissa kieltäytyivät hoitamasta heitä.
Hyökkäyksessä naisevankelista Nguyen Thi Lanin lantio murtui kahdesta kohtaa ja hänen sisäelimensä vahingoittuivat, vaatien pikaista leikkaushoitoa. Hanoin alueen kolmessa sairaalassa hänelle ja kahdelle muulle vakavasti loukkaantuneelle kristitylle oli kuitenkin sanottu, että he ovat kunnossa ja heidät oli lähetetty pois. Vietnamissa on ateistinen hallinta. Kun lääkärit saavat Vietnamissa tietää, että uhrit ovat kokeneet väkivaltaa uskontonsa tähden, he eivät usein uskalla edes tutkia loukkaantuneita.
Nguyen Thi Lan on äskettäin eläkkeelle jäänyt Vietnamin kommunistisen puolueen viranomainen, joka kääntyi kristinuskoon viime vuonna. Lanin uusi usko vihastutti samassa kylässä asuvan miehen, joka tunnetaan vain nimellä Khoan. Khoan ja hänen poikansa johtivat joukkion Lanin kotiin ja hakkasivat useita ihmisiä. Pastori Nguyen Danh Chau makasi hyökkäyksen jälkeen tajuttomana, omaisuutta oli tuhottu ja varastettu. Lääkärit totesivat pastori Chaulla olevan vaurioita munuaisissa, maksassa ja mahdollisesti myös muissa sisäelimissä ja hänet otettiin sairaalahoitoon Ho Chi Minh Cityssä. Nguyen Thi Tac, jota oli lyöty lapiolla rintaan, vatsaan ja selkään, oli myös yhä kovissa kivuissa, mutta hänellä ei todettu sisäisiä vammoja.
Viranomaiset ovat kieltäytyneet tutkimasta hyökkäystä. Paikalla olleet uskovat tunnistivat hyökkääjien joukossa olleen myös siviiliasuisia poliiseja ja paikallisviranomaisia.
http://ihmisoikeus.blogspot.com/2011/11/viranomaiset-kieltaytyivat.html
Pahoipidellyllyiltä kiellettiin hoito
ihmisoikeus
0
62
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233103Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 66678Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3663Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32571Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35557Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3520- 40501
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3489- 36485
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es17485