Ateistista fundamentalismia

Mr Smithy

Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa hyökättiin kotiseurakuntaan 13.11.2011 ja seurakunnan johtajia hakattiin. Kaksitoista loukkaantui vakavasti ja hyökkääjät uhkasivat tappaa pastorin, jos hän jatkaa seurakunnan kokoontumisia. Kolme vakavasti loukkaantunutta kristittyä on jouduttu evakuoimaan yksityissairaalaan Ho Chi Minh Cityyn, koska sairaalat Hanoissa kieltäytyivät hoitamasta heitä.

Hyökkäyksessä naisevankelista Nguyen Thi Lanin lantio murtui kahdesta kohtaa ja hänen sisäelimensä vahingoittuivat, vaatien pikaista leikkaushoitoa. Hanoin alueen kolmessa sairaalassa hänelle ja kahdelle muulle vakavasti loukkaantuneelle kristitylle oli kuitenkin sanottu, että he ovat kunnossa ja heidät oli lähetetty pois. Vietnamissa on ateistinen hallinta. Kun lääkärit saavat Vietnamissa tietää, että uhrit ovat kokeneet väkivaltaa uskontonsa tähden, he eivät usein uskalla edes tutkia loukkaantuneita.

Nguyen Thi Lan on äskettäin eläkkeelle jäänyt Vietnamin kommunistisen puolueen viranomainen, joka kääntyi kristinuskoon viime vuonna. Lanin uusi usko vihastutti samassa kylässä asuvan miehen, joka tunnetaan vain nimellä Khoan. Khoan ja hänen poikansa johtivat joukkion Lanin kotiin ja hakkasivat useita ihmisiä. Pastori Nguyen Danh Chau makasi hyökkäyksen jälkeen tajuttomana, omaisuutta oli tuhottu ja varastettu. Lääkärit totesivat pastori Chaulla olevan vaurioita munuaisissa, maksassa ja mahdollisesti myös muissa sisäelimissä ja hänet otettiin sairaalahoitoon Ho Chi Minh Cityssä. Nguyen Thi Tac, jota oli lyöty lapiolla rintaan, vatsaan ja selkään, oli myös yhä kovissa kivuissa, mutta hänellä ei todettu sisäisiä vammoja.

Viranomaiset ovat kieltäytyneet tutkimasta hyökkäystä. Paikalla olleet uskovat tunnistivat hyökkääjien joukossa olleen myös siviiliasuisia poliiseja ja paikallisviranomaisia.

5

221

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemus-K

      Kommunismiin siältyvä ateismi ei oikeastaan ole mitään oikeaa ateismia (joka on siis vain pelkästään jumaluskon puutetta). Kommunismi tuntee kaikki muut ihmisten elämää ja ajatuksia ohjaavat aatteet kilpailijoikseen ja siksi ne on murskattava jotta ihmisten ajatukset voidaan tunkea täyteen toista uskoa eli kommunismia.
      Normaali ateismi on vain jokaisen ihmisyksilön oma valinta ja häntä ei häiritse jos joku muu uskoo toisin kunhan yhteiskunta on sellainen että se ei yritä väkisin ohjata ihmisten elämää vain yhden uskon mukaiseksi.

    • Cloud

      Kuullostaa kauhealta, rukoilen heidän puolestaan!! Onneksi Jumala pelastaa omansa, eli tiedän että he paranevat ja asiat korjaantuvat. Jumala ei hylkää ketään jos vain uskoo, sillä Jumala tarvitsee uskon!

      Hyvää Jeesuksen syntymä juhlaa kaikille kristityille!

    • Eipä tuntunut jumala omiansa suojelavan. Voisikohan tästä tapauksesta tehdä taikaolennon olemassaoloon liittyviä johtopäätöksiä!

    • pommi_jeesus

      Ehkäpä Vietnamissa joillakin on vielä jotain hampaankolossa sille maailman kristityimmälle maalle, joka tiputti Vietnamiin enemmän pommeja kuin tiputettiin koko toisessa maailmansodassa yhteensä, ja kaikelle mitä se edustaa.

    • No mm Kiinassa, Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa. On uskonnot pyritty syrjäyttämään henkilökulttien avulla. Joissa johtaja jumalhahmot on pyritty korvaamaan johtajilla.

      "Kulttuurivallankumouksen aikana Maon kuvasta tuli kaikkien kotien vakiovaruste, joko virallisen muotokuvan tai pienen patsaan tai rintakuvan muodossa. Maon muotokuvan puuttumista pidettiin merkkinä vastavallankumouksellisista ajatuksista. Maon kuva oli usein keskeisellä paikalla perhealttarilla tai paikassa, jossa perhealttari oli sijannut ennen kulttuurivallankumouksen uskonnonvastaista kampanjaa. Aamulla, keskipäivällä ja illalla ihmiset kerääntyivät Maon kuvan ääreen kumartaen kolme kertaa, laulaen Kiinan kansallislaulun ja lukien ääneen kappaleita Pienestä punaisesta kirjasta." - Wikipedia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      394
      1066
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      328
      1060
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      82
      807
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      772
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      666
    8. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      661
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      660
    Aihe