Uskovaisuuden paradoksi: uskovatko he oikeasti?

Se on sitä sananjulistusta, että huudetaan päin erimieltä olevia (eli syntisiä käännytettäviä), eikä kuunnella heidän paholaisen kuiskutustaan...

Uskonnollisuus sekoittaa mielen niin, ettei mitkään järkiperusteet voi sitä oikaista. Ainoastaan tunneperusteiset väitteet toimivat, eli raamatulla raamattua vastaan. Pelottaa vain ajatella kuinka moni epäoikeudenmukaisuus yhteiskunnassa juontuu uskonnollisuuden kierouttamasta maailmankatsomuksesta.

Ei ne vastaa eikä ole näkevinään kysymyksiä ja kommentteja jotka romuttaisivat heidän koko maailmansa. Hyvät esimerkit ovan Jaakob ja SamiA. Siitä uskosta pidetään kynsin ja hampain kiinni vaikka järki ja tunteet sotisivat vastaan. En ymmärrä mikä siinä ilman jumalia olossa on heille niin pelottavaa.

Eikö se usko voisi olla määrittelemättömämpää toivoa vaikkapa kuolemanjälkeisestä elämästä, johdatuksesta tai että omilla kovilla jutuilla on jotain merkitystä?

Miksi se pitää sitoa jonkun uskonnon tai uskonlahkon hyvinkin yksityiskohtaisiin ja mutkikkaisiin maailmanselityksiin? Ja sitten pitää niistä kynsin ja hampain kiinni? Niin että kun ne osoittautuvat korttitaloiksi, sitä ei voi myöntää koska "koko maailma romahtaisi"? Eikö näissä ihmisissä itsessään ole muuta kuin kiintolevy johon ulkoa ohjelmoidaan valmista oppia?

Joku saattaa nyrehtyä, kun yllä mainitsin muslimitkin. Se kun on nykyään "poliittisesti epäkorrektia". Hyvähän se, että on maltillisia muslimeja, jotka eivät halveksikaan muita uskontoja. Mutta teemani kannalta pointti, että jos ulkonaisesti fundamentalistit Koraanin tuntijat ovat kuitenkin valmiita valehtelemaan Koraanista, niin uskovatko he oikeasti vai ei? Ja jos tietoisesti kuten minusta näyttää bullshittaavat, miksi heidän pitää olla nimenomaan Koraaniin "uskovia" ja muslimeja ollenkaan?

Sama Luterilaisen kirkon liberaalipapeista.
Olen kuullut ja pari Teologisen tiedekunnan oppikirjaa lukenutkin siitä miten siellä tehdään ihan oikeaakin tiedettä. Historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta. Olen lukenut ex-hihhulin kertovan, että Teologinen tiedekunta on itse asiassa viimeinen paikka mihin "tosiuskovan" kannattaa mennä, siellä kun puretaan palasiksi kaikki mihin olet uskonut.

Tietysti on kovapintaisia opiskelijoita, jotka vain tenttivät nuo ja unohtavat ja kirjoittavat väitöskirjankin kuten tohtori Markku Koivisto. Mutta on myös liberaalipappeja, varsinkin piispoja, jotka varsin hyvin tietävät, että mitä pöntöstä puhuvat ei olekaan totta. Miltä sellaisesta tuntuu esim. joulukirkossa siteerata Jesajaa "Lapsi on teille syntynyt, poika on teille annettu", samalla tietäen että sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa?

Olen minäkin vielä ev-lut kirkon jäsen, perinnesyistä ja koska eroaminen merkitsisi minulle sen tunnustamista kuin olisin joskus niihin juttuihin uskonut. Kun en ole, eivätkä vanhempanikaan. Suurin osa kirkon jäsenistä luultavasti samoin. Silti ihmettelen miksi eksegetiikankin tietävät liberaalipapit viitsivät olla pappeja? Ne samat perinnesyyt? Halu auttaa ihmisiä? Eikö senkin voisi tehdä paremmin sitoutumatta näennäisesti johonkin viralliseen teologiaan? Vai onko kyseessä joku orwellilainen "kaksoisajattelu"? Minusta se on sen verran moraaliton tapa, että saisivat suosiolla tunnustaa että tekevätkin vain jotain rituaalitaidetta siihen ihan oikeasti uskomatta.

"Sitten he kirkkain silmin väittivät, että Koraani hyväksyy muutkin uskonnot eikä syrji niitä."

Johtuu juuri "leikkaa ja liimaa" taktiikasta. Jolla Koraani tai Raamattu yritetään soveltaa nykyaikaan. Jolloin napataan itselle sopivilta tuntuvat kohdat talteen ja jätetään kaikki epäinhimillisiltä tai itselle pahoilta tuntuvat kohdat pois. Ja jotta vaikutelma olisi uskottava. Samaa leikkaa ja liimaa leikkiä opetetaan myös muille uskonveljille. Ettei heidän tarvitsisi elää ahdistavalta näyttävän nykyajan ja omien ristiriitaisten oppien ristitulessa.

Sinä et tunnu oikein ymmärtävän uskovien ajatusmaailmaa. Sen voisi tiivistää vaikka tähän vanhaan sanontaan "Uskolla on sisäänrakennettu puolustusjärjestelmä - mikä tahansa väite joka voi kyseenalaistaa uskon, olkoon vaikka kuinka looginen ja tuhannesti todistettu fakta tahansa, on aina paholaisen työtä siitä yksinkertaisesta syystä, että se voi kyseenalaistaa uskon."

Ei uskovia koskaan kiinnosta oikea totuus tai mikä on totta, siis maallisessa mielessä. Totuus on uskossa ja raamatussa ja jos tutkitut faktat ja tosiasiat näyttävät olevan ristiriidassa raamatun sanan kanssa, niin sen pahempi niille faktoille ja tosiasioille. Sillä raamattu ei voi koskaan olla väärässä, joten silloin faktojen ja tosiasioiden täytyy olla väärässä, siis niitä paholaisen lähettämiä eksytyksiä. Jolloin kysymykseksi jääkin vain se, miten nämä faktat vääristellään ja mitätöidään - mitään keinoja kaihtamatta - sellaisiksi, että ne eivät enää ole ristiriidassa raamatun kanssa, joka vain on aina totta.

Asian voi ilmaista myös näin: Järkiperusteet eivät merkitse mitään järjettömille.

Rationaaliset perustelut ja faktat eivät merkitse mitään ihmisille, joiden koko maailmankuva perustuu täysin irrationaalisuuteen ja joille vain irrationaaliset perustelut ovat niiitä ainoita oikeita perusteita pitää jotain asiaa oikeana.

"Uskovan mieli on ulkoisesti läpäisemätön järjellisille todisteille.
Se kieltää kaikki suorat todisteet kieroina..."
- H. L. Mencken

Suoraan kierosti:
Kyllähän minä sanomasi olen ymmärtänyt jo pitkään.
Ja tuo asenne minulla juuri herättääkin kysymyksen, "uskovatko" ne oikeasti, sillä vakavuudella jonka ateisti tai agnostikko tai minun kaltaiseni mikälie epämääräinen uskonnoton sanalle "usko" antaa.

Osa niistä on tietysti erittäin tyhmiä, mutta on joukossa niitäkin, jotka ovat monessa asiassa varmasti esimerkiksi minua kyvykkäämpiä. On matemaatikkoja, insinöörejä, lääkäreitäkin, joihin opinahjoihin minä matikkavajakkina tuskin olisin päässyt.

Ne ja nuo muslimitkin ja ties mitkä jehovat ja harekrisnat osaavat ainakin vetää housut oikeinpäin jalkaan, eivätkä välttämättä hulluttele kuin tuolla uskontonsa alueella. Mitä sekin on, kun tämä MTV3:n uutistenlukija jäi eläkkeelle, kerrottiin että hän on "vakaumuksellinen jehovantodistaja". Siis tyyppi on vuosikymmeniä varmaan toimittanutkin uutisaineistoa ihan asiallisesti, mutta tuossa yhdellä alueella heittääkin hurlumhei.

Minusta vaikuttaa, että nämähän ovat tahallisia jekuttajia kaikki. Osin niin pimein ja loukkaavinkin jutuin joita ei millään muulla elämän alueella hyväksyttäisi, ellei "uskonnollisella vakaumuksella" olisi jostain kummasta perinnesyystä erikoissuojaa.

Ja miten tuo hengellisyys niin usein kanavoituu valmiiden oppien mukaan? Niin poliittisessa kannassakin usein toki. En käsitä sitäkään, että joku ihan tosissaan on jonkun puolueen kannalla aateellisesti.

Edellisen lisäksi "ei-uskikselle", että lapsuuden indoktrinaatio toki on ehkä peruuttamaton. Silti kun ei eletä Saudi-Arabiassa tai amerikan Syvässä Etelässä, luulisi heidänkin näin moniarvoisessa yhteiskunnassa huomaavan oppiensa suhteellisuuden ja joskus julmuudenkin. Tietysti he polveutuvat geeneiltään yhtä pöljistä vanhemmistaan.

Kuitenkin on myös aikuisena "uskoon tulleita". Miten on mahdollista olla tietämättä kultteja kulteiksi ja aikuisena käsittää että joku niistä pitäisi valita sellaisenaan? Ellei se ole vain leikkiä ja muuta kuin leikkimistä eivät ymmärräkään sen syvemmin?

Varmaan aloituksen aihe on askarruttanut ja hämmästyttänyt useita ns. normaaleja lähimmäisiämme.

Luulenpa, että jopa suuri osa epätavallisen voimakkaasti uskovista on lähes vilpittömiä uskossaan. Omasta mielestään he luonnollisesti ovat ihan satasilla mukana jumalansa asioissa.

Tietenkin on olemassa sydämettömiä henkilöitä, jotka lypsävät laumaansa ja vain näyttelevät uskoa. Kyseessä on todella suuret rahat ja todellinen valta puuttua ihmisten elämään.

Tosiuskovillakin on tosin vielä pieni järjen hiven turvanaan. Se ilmenee "epäilyksinä", "heikkoina hetkinä" ja ennen kaikkea herkkyytenä nähdä kaikessa kritiikissä jumalanpilkkaa ja "sielunvihollisen" tekemisiä. Heidän sisimmässään asuu epäily, jota vastaan he taistelevat joskus kouristuksenomaisesti.

Kannattaa aina muistaa, että kyseessä on perin inhimillinen ominaisuus, joka on ollut aikaisemmin jopa lajin säilymiselle edullinen. Tiedä vaikka olisi vieläkin. Kouluttamattomat näet lisääntyvät nopeammin kuin koulutetut.

Sama piirre on meissä jokaisessa, vahvempana tai heikompana. Siksi kannattaa olla aina vähän varpaillaan sen suhteen, mitä pitää totena.

Ei-uskis:
Hyvin mahdollinen tarina Leisolasta.
Että olisi jotain jännitteitä, jotka saavat vaihtamaan puolta ihan oman sisäisen ongelman takia. Kerrotaanhan siitä Saulus Tarsolaisestakin eli myöhemmästä Paavalista, että tuo ensin vainosi kristittyjä, sitten yks kaks alkoi pääkristityksi.

Moni uskoontullut kehuu miten ennen olivat niin kovia ateisteja. Stalkkaamallani Huitsinnevada-foorumillakin oli erikoinen tyyppi, ex-adventisti joka siten muuttui ateistiksi ja perusteli sitä niin oikeaoppisesti länsimaisella klassisella filosofialla. Mikä minusta on sekin epäilyttävää ja uskonnon tyyppistä. Sitten tuo hurahti uudestaan ja nyt lateleekin kirjafilosofian sijaan oikeaoppisia uskovaisten "kaanaankielen" kliseitä. Vähän niinkuin älystään huolimatta häntä itseään ei olisi koskaan ollut olemassa.

Tunnustan, että itsessäni on vähän samaa kiihkomielisyyttä. Minäkin haluaisin vetää uskovaista turpiin jos tuo aktiivisesti IRL tulisi minulle tuputtamaan. Tämä koska pidän maailmanselitystään rumana, loukkaavana mikäli se sisältää helvettitoiveen muille ja kaiken lisäksi tietoisen valheellisena. Lisäksi olen ilmeisen synnynnäisesti kovin sosiaalisesti epävarma, ja minua jurppii vakavasti p:kan tärkeät ihmiset asiassa kuin asiassa, nämä jotka vain korskeina ja itsevarmoina porskuttavat elämänsä läpi. Sama onko uskovainen, kerrostalokyttääjä, koiranvihaaja tai työpaikkakiusaaja. Ei heidän tai kenenkään käsityksiä voi muuttaa, mutta minusta on kullanarvoista nähdä edes sen lyhyen hetken ällistys sellaisen ihmisen kasvoilla, kun odottamattomasti jopa heitä joku uhmaa.

Omalla kohdallani en usko tämän kääntyvän itselläni uskovaisuudeksi. Se kun vaatisi lobotomiaa ja masokismia nauttia kaikesta mitä inhoan.

Phoebus kirjoitti:
"Sama piirre on meissä jokaisessa, vahvempana tai heikompana. Siksi kannattaa olla aina vähän varpaillaan sen suhteen, mitä pitää totena."

Juuri noin, se on kaikissa meissä. Itse kuitenkin taidan olla vähän yliherkkä huomaamaan liian hyvin erilaiset näkökannat ja miettimään niitä. Esimerkiksi vaikka fundamentalistikristillisyys oli minulle kutakuinkin inhottavaa ja tiesin ettei se asiallisesti voi niin mennä... kun parikymppisenä kuulin että ne väittävät heillä olevan ylimaalista tietoa jonka he saavat suoraan Jumalalta.... niin ihan tieteellisestä rehellisyydestä ajattelin että voihan se olla mahdollista ja minä olen väärässä. Minun piti oikein käydä tsekkaamassa menoa hihhuliseurakunnissa muutaman kerran. Olin kovin helpottunut, kun mitään yliluonnollista en nähnyt. Tätä ei moni ateisti varmaan tekisi.

Phoebus kirjoitti.
>>"Luulenpa, että jopa suuri osa epätavallisen voimakkaasti uskovista on lähes vilpittömiä uskossaan. Omasta mielestään he luonnollisesti ovat ihan satasilla mukana jumalansa asioissa.

Tietenkin on olemassa sydämettömiä henkilöitä, jotka lypsävät laumaansa ja vain näyttelevät uskoa. Kyseessä on todella suuret rahat ja todellinen valta puuttua ihmisten elämään"