Mielenterveyspotilaat kuolevat 15-20 vuotta aikaisemmin

normaali väestöä, brittiläinen Journal of Psyciatry mukaan, tietysti mt- ja kehitysvammapalvelut voisi yhdistää tai mt -ja päihde, psykiatrisen diagnoosin perusteella Suomessa voidaan jättää hoitamatta jopa syöäpotilas
1157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

omistaa lääkkeiden ja hoitojen tekijänoikeuksia,tavaramerkkejä ja patentteja,joten
herroille on tärkeintä vain suuret myyntivoitot.Sen takia porvarispuntit vähät välittää
mielisairaista,jotka ovat meidän lähimmäisiä.Myös Suomi on porvarillinen valtio,
jossa on aivan liikaa hulluja.

Hoitokeino olisi monelle mielisairaalle aivan yksinkertainen.Mieshullujen tappi pitäisi
ympärileikata, ja naishullut naida raskaaksi.Kysykääpä tätä asiaa nyt vaikkapa Venäjän
Tiedeakatemiasta,sillä eihän demokraattisella Venäjällä ole monopolikapitalismia.

Äänestä

Kansaa on harvennettava. Milläs muuten huollamme vieramaalaisten maahan rahdattavat isovanhemmat?

Äänestä

pula junien ratapölkyistä kuten jo Stalinin aikaankin.Myydään Suomeen tulevat elintaso-
pakolaiset jumalan sielunlain mukaan Venäjän oligarkeille Siperiaan ratapölkyiksi,sillä
eihän venäläiset hyväksy elintasopakolaisia eli heidän mielestä "vakoilijoita."

ps. Somalian Al-Shabaab on rauhanjärjestö.

Äänestä

Kun potilaalla on masennusoireita, hänellä ei voi olla muuta kuin masennus ja siitä johtuvia oireiluja. Fyysisten oireiden tutkimista ei kannata suorittaa. Ainakin tälläisen kuvan on saanut Suomen terveyshuollosta. Ei ihme, että kuolevat paljon nuorempina. Sitten jos vielä ruokitaan mielialalääkkeillä, varsinkin psykoosilääkkeillä, niin elinikä vain tippuu.

Äänestä

Terveydenhuolto (kuten myös muut hoivapalvelut) ajautuvat hiljalleen pörssifirmoille, jonka jälkeen tulemme näkemään mitä terveydenhuolto "todellisuudessa" maksaa ja mistä aletaan tinkiä oikein kunnolla.

Mistä sitten tingitään ensimmäiseksi: Etenkin vanhusten, mutta myös lasten hoidosta. Samoin mielen sairaudet ovat kalliita hoitaa ja tulokset ovat usein laihoja.

Prioriteettiryhmään 1 kuuluvat terveet (pikku kremppoja) työtä tekevät aikuiset. Korkeasti koulutetut kuuluvat ryhmään a ja duunarit ryhmiin b - ö.

Äänestä

Kansallissosialistisessa Saksassa tämä psyykkisesti sopeutumattomien tuhoaminen hoidettiin paljon rehellisemmin ja humaanimmin sosiaalidarvinistiseen ideologiaan perustuen kuin nykyaikaisessa markkinataloudellisiin valheisiin perustuvassa hyvinvointivaltiossa, jossa "hyödyttömät loiset" myrkytetään kuoliaiksi hitaasti ja tuskallisesti.

Äänestä

Näin on. Että apua hakiessa, mt-diagnoosi, jos se vain tietoon tulee, vaikuttaa siihen miten hoitava taho asennoituu henkilöön. Usein oletetaan sitten sen muun oireen olevan vain mt-oireen ilmituloa.

Ja kyllähän tuossa uutisessa sanottiin, että mt-potilaat ovat usein myös syrjäytymisvaarassa, eli kuinka moni esim. asunnottomista on mt-tapaus. Jossain laulussa sanat meni: She's been turned out from every place, just because she didn't fit in there - tai jotain sinnepäin.

Eli jos mt-tapaus (vaikeampi, syrjäytynyt tai syrjäytymässä oleva) pääsee jonkinlaisen hoidon piiriin, niin mitä se hoito on: Sitäkö että työnnetään pilleripurkki käteen ja sillä hyvä, seuraava lääkäriaika annettu ja vähän siellä sitten kysellään, että mites on mennyt ja nyökytellään että hyvä, hyvä? Tai sitten jos on saanut jonkun tuetun asumismuodon kautta asunnon, niin vaikeimmat tapaukset jätetään sielläkin yksinään - pärjätköön miten pärjää ja kuitenkin ollaan niin, että ihan hiivatin hyviä hoitajia jne.? Ja yleensäkin aina se juttu menee sitten niin, jos jotain skismaa on asuinympäristön kanssa, että se on sen mt-tyypin syy - ei siis ollenkaan voi olla mahdollista, että ympäristö itse käyttäytyy huonosti häntä kohtaan? Joo, ongelmia tulee jos mt-asiakkaitten asuntoja tulee lähistölle - niin varmaan, ja ongelmat lähtevät sitten siitä ympäristöstä itsestään aika usein varmaan.

Mutta siis, varhaisempaan kuolleisuuteen vaikuttaa varmaan se, että usein on siis niitä muita sairauksia, joita ei hoideta tai ei osata hakeutua hoitoon tai hoito jää hunningolle, mt-ongelman hoitaminen jää hunningolle (eihän se ole hoitoväenkään asia enemmälti paneutua yksilöllisesti asioihin - kunhan vaan tehdään se mitä papereihin on protokollan mukaan kirjattu, eli tehdään dg ja sitten työnnetään purkki tabletteja, mitä sitä mistään sosiaalisesta tuesta), syrjäytyminen eli ei ole hoidossa sitten lopulta enää mitenkään, totaalisesti yhteiskunnan ulkopuolella kun ei osata hakea apua tai pidetä oikeuksista kiinni. Sellaiset poikkeustapaukset, niitähän on ihan siis pakko kiusata ja tuuppia pois normaalista elämästä!

Äänestä

Amerikkalaisen lääketieteen alan journalistin tohtori Robert Whitakerin mukaan lääkkeet nimenomaan kroonistavat mielenterveydelliset ongelmat. Ennenvanhaan masennus kesti vain muutaman kuukauden ajan ja monesti ei sen jälkeen enää koskaan uusiutunut. Nyt kun sitä on alettu hoitamaan näillä "onnen pillereillä", on masennuksesta tullutkin läpi elämän kestävä krooninen mielenhäiriö. Mitä kovemmin ja mitä pitempään ihmiset ovat psyykkisesti sairaita, sitä suurempi etu se on lääkeyhtiöille! Lääkeyhtiöiden epärehellistä tapaa tehdä "tutkimustyötä" on myös arvosteltu. Esimerkiksi osassa tutkimuksissa lääkkeiden aiheuttamat vieroitusoireet pistetään "mielenterveysongelman uusiutumisen" piikkiin ja siten "perustellaan" lääkkeen pitkäaikainen syöminen! Tämä on sama kuin alkoholisti sanoisi tarvitsevansa jokapäiväistä kaljottelua psyykkisen hyvinvointinsa takia! Lääketieteestä on tältä osin muuttunut jotain päihde- tai huumemarkkinoita muistuttavaa toimintaa! Ei ole tarkoitus "parantaa" ihmisiä vaan saada heidät koukkuun näihin myrkkyihin! Lisäksi kun lääke vielä aiheuttaa fyysisiä sairauksia (diabetes, sydänsairaudet), niin tästä tulee lääkeyhtiöille edelleen lisätuloja.

Äänestä
  • Muotiasia "onnellisuuspillerit" - no, eikös se tuli ilmi jo tuosta termistä muoti, minkä tyypin ihmisiä asia koskee. Eli hyvin toimeentulevia ja pärjääviä ihmisiä, jotka hakeutuvat työpaikan lääkärin hoteisiin jonkin (henkilön itsensäkin ehkä joskus myöhemmin elämässään sellaiseksi tunnustavaksi) mitättömän ongelman takia. No, tietysti se onnellisuuspilleri on tarpeen, jos sen avulla jaksaa pitää työstään kiinni esim. tai jaksaa perheen ongelmien kanssa. Ihmiset ovat kai ruvenneet pääsemään niin helpolla toisaalta - ei siis monenkaan ole tarvinnut taistella elannostaan nykypäivänä - ja toisaalta sitten nyky-yhteiskunta kyllä asettaa niitä vaatimuksia ainakin eräille runsain mitoin, että kai niitä jaksamisen pitkittäjä pillereitä tarvitaan. Mutta jos nyt esim. sen takia, että poikaystävä jätti, pitää hakea masennukseen pilleri, niin stten on kyllä jo ihan lälläristä kyse! Sori vaan.
    Mallielämää tarjoava amerikkalainen viihde - no, sen mukaanhan eräät elämäänsä arvostelevat - kaikkine ilmiöineen - pitää olla superkokoa olevat daisarit, ja alapäätä kiristellä, ja miehille ihan omat vaatimuksensa, sekä myös mallit psyykkisen puolen hoidosta ja miten elämän pitäisi olla sellaista hienoo ja komeeta - no, nämä taas ovat sitä, että joku masentuu sen oravanpyörän takia.

    Mutta siis, onnellisuuspillerit, ei ne ehkä liity sitten ihan oikeisiin mt-sairauksiin - vai mitä? Ei se ole se kiihtyvä kullan tavoittelu kun ihmisiä ihan siis oikeasti sairastuttaa - yleensä mt-sairaudet eivät ole mikään muoti-ilmiö!

    Äänestä

Syöpäsairaat ne vasta kuolevatkin muuta väestöä aikaisemmin!
Sinulla ei taida olla mitään näyttöä väitteellesi, että jonkun syöpää ei olisi hoidettu?
Minun isäni syöpää hoidetaan vastoin hänen tahtoaan. Hän esitti toivomuksen silloin, kun oli vielä järjissään. Nyt alzheimer on vienyt muistin ja niinä harvoina hetkinä, kun pää vielä toimii, niin toivoo pääsevänsä pois kärsimästä.
Suomessa siis hoidetaan liikaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin on kirjoitti:

normaali väestöä, brittiläinen Journal of Psyciatry mukaan, tietysti mt- ja kehitysvammapalvelut voisi yhdistää tai mt -ja päihde, psykiatrisen diagnoosin perusteella Suomessa voidaan jättää hoitamatta jopa syöäpotilas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu