Itsenäisyysjuhlat esikunnissa ja varuskunnissa

Arvoisat esikuntien ja varuskuntien johtajat.
Kun kuulin, että itsenäisyyspäivän aattona pidätte tilaisuudet, joissa on pakollinen osallistuminen, kahvi ja konjakki henkilökunnalle. Aivan kauhistuin.

Se miksi itsenäisyyspäivä on olemassa, ei ole kenenkään nyt siellä olevan ansiota, enkä ymmärrä lainkaan että nykyinen henkilökuntanne oikeastaan rienaa asiaa.
Työpaikka on siellä vain työpaikka yksi monista Suomessa olevista työpaikoista, joten aivan hirvittävää ajatella, että teillä on oikeus näin aliarvostaa Suomen kansaa.
Teette tuolla toiminalla näistä kantahenkilöistä yli-ihmisiä tänne yhteiskuntaan, joka näkyy jo täydellisenä ylimielisyytenä, ikäänkuin he tietäisivät kaiken niin tämä nykyinen kantahenkilökuntanne käyttäytyy aitojenne ulkopuolella.
Toivoisin teidän ottavan puheeksi enemmänkin ja heidän kouluttamisensa arvostamaan näitä todella työtä tekeviä ihmisiä ja perheitä.

Näillä nykyisillä kantahenkilökuntaan kuuluvilla on tuskin mitään näkemystä siitä, mitä sota aiheutti heidän esivanhemmilleen, sillä he eivät ole koskaan nähneet nälkää, heitä ei ole voitu irtisanoa työstään, heidän ei ole tarvinnut pelätä. Nyt sitten ynseästi katsovat meitä sodassa vammautuneiden vanhempien lapsia ehkä jopa omia vanhempiaan.
Eivätkä nämä tule koskaan näkemään sotaa, sillä se sota on muuttunut aivan muullaiseksi sodaksi, siinä aseet ovat aivan muuta kuin pyssyjä, ne ovat teknikkaa, ja erilaisia kaasuja, nämä kaverit, jotka ovat siellä eivät voi asialle yhtään mitään, ovat vain suojatyössä ja korkealla palkalla, sillä todellista työtä tekevien palkat ovat aivan mitättömiä verrrattuna, vaikka koulutusta on paljon enemmän.

Toivon, että siellä muuttuu myös kantahenkilökunnan asenne ja heidät koulutetaan kunnioittamaan jokaista ihmsistä.
Pistäkääpä tarkistukset, mitä henkilökuntanne puuhastee ihan oikeasti, työaikana, moniko näistä on esimerkiksi perheen rikkoja.
Heillä on oikeuksia, joita muulla kansalla ei ole, saavat esimerkiski vapaata työstä jumppasaleille, harrastuksiin, eräskin kertoi, että oli toisen puolen päivästä vapautettu harrastaessaan ja hieman kilpaillessaan hieman suunnistuksessa, nyt taitaa olla tämä golf, joka on pelkkä ajanviete ja elittilaji.
Täällä kilpailevassa yhteiskunnassa, ei jää enää voimia juuri mihinkään muuhun eikä aikaakaan, perheet on kovilla. Eikä ole sallittua myöskään tehdä bisnestä samaan aikaan omassa yrityksessa, kuten näillä kantahenkilkuntaan kuuluvilla löytää olevan jos jonkinmoista omaakin yritystä.

Miten alhaiseksi toimintanne onkaan muuttunut.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Aihetta muutokseen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu