V I H A

Vihan tunteminen on luonnollista - me kaikki sitä koemme.

Viha on voimakas tunne.

Se on merkki jostain jota haluaa, mutta ei saa.

Se saattaa joskus pelastaa meidät aukaisemalla adrenaliinikanavamme ja antamalla meille kaksinkertaiset voimat.

Mutta se voi olla myös vaarallinen.

Sen osoittaminen voi olla merkki siitä, että sen sijaan, että alkaisi toimimaan johdonmukaisesti tavoitteensa saavuttamiseksi, alkaa "häröilemään".

Silloin viha ohjaa ihmisiä hajottamaan, ei rakentamaan.

Sellaisen vihan ilmaiseminen ei ole osoitus voimasta - vaan sen hallinnan menetyksestä.

Sen vuoksi viha tulee pistää aisoihin.

--- --- ---

Täällä puhutaan paljon vihapuheesta. Se on vihan kanavoimista yhteisöön - ilman että sille annettaisiin yhteiskunnallista sisältöä.

Kaikki aikaansa seuraavat aistivat, mitä vihapuheeseen liittyy.

Siihen liittyy jotain tunnevoittoista. Ja kiellettyä.

Siihen - sanon - "sortuvat" osoittavat oman avuttomuutensa. He eivät hallitse itseään. Ja järjestään - heidän puheensa, vihapuhe, ei saa voimaansa heidän yhteisönsä todellisuudesta eikä niistä toiveista, joiden varassa ihmiset luottavat toisiinsa.

Vihapuhe saa voimansa hallitsemattomasta tunteesta, joka poimii ympäristöstään ne asiat, jotka sitä palvelevat - ja viittaa kintaalla muulle.

Se määrittää sisältönsä haluamallaan tavalla ja sekoittaa sen mielivaltaisesti seokseksi, jonka vaikutus yhteisössä on täysin arvaamaton - myös lopuksi vihapuheen esittäjille itselleen.

Vihapuhe on hyvillä aikeilla kivetty tie, jossa järjestyksen verhoon on puettu totalitaarisuus ja pelolla oikeuttu laittomuus - ja joka johtaa aina sanonnan mukaiseen paikkaan.

Vihapuhe on alkukantaista primitiivistä ilmaisua - jota esittävät viimeisinä korahduksinaan ne, jotka ovat joutuneet häviämään elon taistelussa.
4186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

muver, oletpa ihmeellinen..
mulla on paljonkin asioita mita en saa mutta haluan.
silloin en suinkaan mene sossuun, vaan teen enemman toita ja piempia paivia.

ikava kylla SDP tulee ja varataa tyon tulokset. ja vahemmistovaltuutetttu
tulee jakamaan toita mamuillekin. taito ja osaaminen ei auta mitaan.

siihen taritaan haulikkoa tai kirvesta.

Äänestä

  • Viha on pelon lapsi.

    Ja aseen takana asuu aina suurempi pelko kuin sen edessä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Viha on pelon lapsi.

    Ja aseen takana asuu aina suurempi pelko kuin sen edessä.

    tarkoitatko etta muhamed pelkasi kamalasti?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Viha on pelon lapsi.

    Ja aseen takana asuu aina suurempi pelko kuin sen edessä.

    mitään somppuja, vaan inhoamme niitä vihaisia syöpäläisiä, jotka tunkeutuvat vapaasurffareiksi, jopa hyysäreiden kutsumana.

    Äänestä

  • kamala mies kirjoitti:

    tarkoitatko etta muhamed pelkasi kamalasti?

    Miksi minulta kysyt, jos tunnet Muhamedin!

    Yhteiskunnallisuus on sitä, että sovitaan yhteisistä asioista ja niiden säännöistä.

    Tarkoitus olisi myös yhteiskunnallisella palstalla, niin kuin täällä, puhua ilmiöstä - ja vasta toissijaisesti ihmisistä.

    Äänestä

  • Emme pelkää kirjoitti:

    mitään somppuja, vaan inhoamme niitä vihaisia syöpäläisiä, jotka tunkeutuvat vapaasurffareiksi, jopa hyysäreiden kutsumana.

    Kutsu sitten sitä inhoksi.

    Joka tapauksessa se on hukkaan heitettyä energiaa.

    Yhteiskunnassa muutokset tapahtuvat yhteisesti sopien, ei kaukaa inhoten.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Viha on pelon lapsi.

    Ja aseen takana asuu aina suurempi pelko kuin sen edessä.

    Sitäkö, että happo roiskuu omille käsille?

    Äänestä

merkillinen mover..

-minulla on paljonkin asioita joita haluan... mutta se ei tee minua vihaisexi lainkaan. on myos asioita joita en saa edes haluta..ja ymmarran sen taysin.
se on toisen omaa..Tassa on moverilla oppimista paljonkin)

se ei tee minua yhtaan vihaisexi =toisin kuin sossulaiset/,

sossulaiset ovat tunnettuja kateudestaan ja koyhasta osaamisesta ja oppimiskyvyistaan. siksi pitaa lakiin tahtailla suvaitsevuutta, ja sopeutettavuutta.

Äänestä
  • vihapuhe lietsoo vain kuolanaamoja. puumalaine oivalsi asian ja aloitti pisnexen.
    mooverikin sai toita. voi kuinka tuottavaa suomelle.
    puumalainen teetatti jopa stereo megafonin tehostimen kanssa.
    tammi teetatti kopion itselleen titteli silmissaan.

    vain mielisairas yllytyshullu on lietsottavissa.

    Äänestä

  • Olet oikeassa.

    Halu sinällään on sallittua ja välttämätöntäkin - mutta yhteiskunnassa tulee tietää

    a) mitä on mahdollisuus haluta

    b) miten sen saavuttaa

    Laissa on jo suvaitsevaisuuden suuntaviivat. Kansalaisen ei tartte muuta kuin ymmärtää, sisäistää ja noudattaa sitä.

    Äänestä

milloinkas se muhamed rakensi muttei hajottanut ja raiskannut ja ryostanyt?

Äänestä
  • Yhteiskunnallisuus on sitä, että sovitaan yhteisistä asioista ja niiden säännöistä.

    Tarkoitus olisi myös yhteiskunnallisella palstalla, niin kuin täällä, puhua ilmiöstä - ja vasta toissijaisesti ihmisistä.

    Oikein hyvä, että haluat vaalia yhteiskuntaan rakentavuutta, lainmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Yhteiskunnallisuus on sitä, että sovitaan yhteisistä asioista ja niiden säännöistä.

    Tarkoitus olisi myös yhteiskunnallisella palstalla, niin kuin täällä, puhua ilmiöstä - ja vasta toissijaisesti ihmisistä.

    Oikein hyvä, että haluat vaalia yhteiskuntaan rakentavuutta, lainmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta.

    joo, sovitaan vain yhteisistä asioista

    nettiäänestyksessä 93 % suomalaisista halusi somalit pois suomesta.
    Miksi sitä ei ole pantu toimeski. missä nyt mättää

    tässähän on päätetty yhteisesti

    Äänestä

  • fffffffffffffffffft kirjoitti:

    joo, sovitaan vain yhteisistä asioista

    nettiäänestyksessä 93 % suomalaisista halusi somalit pois suomesta.
    Miksi sitä ei ole pantu toimeski. missä nyt mättää

    tässähän on päätetty yhteisesti

    Varmaan siksi, että nettiäänestyksen perusteella ei demokratiassa tehdä päätöksiä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Varmaan siksi, että nettiäänestyksen perusteella ei demokratiassa tehdä päätöksiä.

    kuinka kauan eliitti toimii kansan tahdon vastaisesti

    voi käydä kuten arabimaissa että kansa nousee eliittiä vastaan

    Äänestä

  • 435y34y545y3 kirjoitti:

    kuinka kauan eliitti toimii kansan tahdon vastaisesti

    voi käydä kuten arabimaissa että kansa nousee eliittiä vastaan

    Olen ihan samaa mieltä, että poliittinen eliitti on Suomessa yhdellä tavalla etääntynyt kansasta. Mutta myös kansa on etääntynyt politiikasta. Ihmiset eivät jaksa eikä heitä huvita pistää poliitikkoja tiukoille. Ja se on kansan vika se. Siksi se saa sellaisen eduskunnan kuin ansaitsee. Täynnä missejä ja urheilijoita.

    Arabimaiden tilanne on ihan eritaustainen. Voidaan sanoa päinvastainen: Siellä kansassa olisi aktiviteettia - mutta eipä löydykään heille vapaata mahdollisuutta ilmaista mielipiteitään ja tunteitaan.

    Tehtäisiinkö nyt siis niin, että annettaisiin arabimaiden kansoille mahdollisuus demokratiaan - ja meille halua sitä hyödyntää?

    Ei kun nouskaamme vain ylös sohviltamme toimimaan isänmaan hyväksi!

    Voi jiizus...

    Just oli uutisissa, että Epygtissäkin äärimuslimit pääsee valtaan, ja niin käy kaikissa muissakin arabikevään maissa. Pimeä keskiaika koittaa lähi-itään jälleen kerran. Siinä sitä demokratiaa kerrakseen. Että miehen pitääkin olla noin sinisilmäinen, kuin nainen.

    Äänestä

  • demokratiaa pah! kirjoitti:

    Voi jiizus...

    Just oli uutisissa, että Epygtissäkin äärimuslimit pääsee valtaan, ja niin käy kaikissa muissakin arabikevään maissa. Pimeä keskiaika koittaa lähi-itään jälleen kerran. Siinä sitä demokratiaa kerrakseen. Että miehen pitääkin olla noin sinisilmäinen, kuin nainen.

    Oletko sitä mieltä, että Egyptissä pitäisi kieltää vapaat vaalit, jos niiden lopputuloksena on islamistien voitto?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Olen ihan samaa mieltä, että poliittinen eliitti on Suomessa yhdellä tavalla etääntynyt kansasta. Mutta myös kansa on etääntynyt politiikasta. Ihmiset eivät jaksa eikä heitä huvita pistää poliitikkoja tiukoille. Ja se on kansan vika se. Siksi se saa sellaisen eduskunnan kuin ansaitsee. Täynnä missejä ja urheilijoita.

    Arabimaiden tilanne on ihan eritaustainen. Voidaan sanoa päinvastainen: Siellä kansassa olisi aktiviteettia - mutta eipä löydykään heille vapaata mahdollisuutta ilmaista mielipiteitään ja tunteitaan.

    Tehtäisiinkö nyt siis niin, että annettaisiin arabimaiden kansoille mahdollisuus demokratiaan - ja meille halua sitä hyödyntää?

    Ei kun nouskaamme vain ylös sohviltamme toimimaan isänmaan hyväksi!

    aloitetaanko kuskaamalla somalit afrikkaan vaiko Siperiaan?

    Ongelmajätelaitos tuskin ehtii niitä kaikkia....

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä, että Egyptissä pitäisi kieltää vapaat vaalit, jos niiden lopputuloksena on islamistien voitto?

    Siis täh? Epygtihän on JO islamistinen valtio.

    Missä hitossa sä olit kun aivoja jaettiin?

    Äänestä

vihapauheen rajoittaminen on vihan lietsomista.
mover tietaa..se on iskenyt silmansa puumalaiseen..

Äänestä

(taptaptaptaptaptap) Kättentaputuksia Moverille komeasta saarnasta. Moderaattorimme pitää meitä jonkinlaisina lapsina tai vähä-älyisinä joiden valistamisen hän kokee missiokseen. Vasurien tapaan hän viljelee ahkerasti viha-sanaa ja pelko-sanaa.

Seuraava lainaus on mielestäni todella karmiva:
"Halu sinällään on sallittua ja välttämätöntäkin - mutta yhteiskunnassa tulee tietää
a) mitä on mahdollisuus haluta
b) miten sen saavuttaa
Laissa on jo suvaitsevaisuuden suuntaviivat. Kansalaisen ei tartte muuta kuin ymmärtää, sisäistää ja noudattaa "
Siis " Kansalaisen ei tartte muuta kuin ymmärtää, sisäistää ja noudattaa " Ihan voisi olla Pohjois-Korean diktaattorin kynästä. No jaa... vasuri mikä vasuri.

Äänestä
  • kukapa ei pitäisi muslimiallergikkoa vähä-älyisenä ja / tai lapsellisena?

    Äänestä

  • Olet kyllä oikeasssa - näyttäähän tuo hieman kommunistiselta...!

    Mutta sinänsä kuitenkin paikkansa pitänee. Siihen voisi vain lisätä nuo keinot, joilla yksilö voi osallistua noiden sääntöjen laadintaan.

    Äänestä

ovat parasta mitä tiedän

Äänestä

hyvästä mitään tiedä

Äänestä

tämä herättää primitiivisi'ä tunteita ja vaikkapa vihaa

Kaupan kassajonossa somali saapuu itsestään selvyytenä kärryineen, ladattu täyteen ostoksia, mm. kalliita Luhdan lasten merkkihaalareita , ja esittää fattan
(meidän veronmaksajien kustantaman !) ilmaisbilettinsä ostoksiin.
Perässä tulee vanhus, jolla on ostoksinaan perushuttua mm.ruisleipä ja juusto.
Ostokset ylittyy parilla eurolla. Vanhus joutuu jättämään leivän pois. Ajatteliko jonottaa sitä ruokajonoista tai kaivella illemmalla kaupan roskakorista ?
Arvatkaapas somalit, kumpaa me veronmaksajat mielummin rahottaisimme !
Jonain päivänä ette ole enää täällä edes arvailemassa. Maahanmuutto on tullut tiensä päähän

Äänestä
  • keksittyjen tarinoiden kertominen ollut kiellettyä, vaikka olisivat kuinka primitiivisiä?

    Äänestä

viittaus: Valkoisen miehen vihaopas. mooveri: 03.12. jae 20011.

Äänestä

Jaha... miten tämä taas liittyy rasismiin? Onko mövember ainoa joka saa postata kuraa aiheen vierestä... kysyn vaan. Eikä noin pitkää jaksa kyllä edes lukea...

Äänestä

  • näin on, kirjoitti:

    tämä ketju kuuluisi paremmin tuonne viha -palstalle.

    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5114

    Ohhoh, onpa sille näköjään oma palstansakin...(!)

    Olisiko massapostitusta, jos laittaisiin tämän sinnekin?

    Äänestä

  • Mielestäni vihalla on ainakin lähes aina tekemistä rasistisuuden syntymisen kanssa. Tässä mielessä ollaan aika lailla teeman yhtimessä.

    Kyllä täällä on lupa kenen tahansa kirjoittaa hyvinkin väljästi rasitisuuteen liittyviä kommentteja. Oleellista on, että ne eivät itsessään viestitä rasitisuutta. Sellaiset kyllä lähtevät.

    Yritä jaksaa. Laitan kirjoittamiseen noin viisi kertaa enemmän aikaa kuin sinä lukemiseen...(!)

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ohhoh, onpa sille näköjään oma palstansakin...(!)

    Olisiko massapostitusta, jos laittaisiin tämän sinnekin?

    vuoksi voisit kerrankin osoittaa pikkaisen selkärankaa ja siirtää tämä ketju sinne, minne se kuuluu, eli viha-palstalle.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Mielestäni vihalla on ainakin lähes aina tekemistä rasistisuuden syntymisen kanssa. Tässä mielessä ollaan aika lailla teeman yhtimessä.

    Kyllä täällä on lupa kenen tahansa kirjoittaa hyvinkin väljästi rasitisuuteen liittyviä kommentteja. Oleellista on, että ne eivät itsessään viestitä rasitisuutta. Sellaiset kyllä lähtevät.

    Yritä jaksaa. Laitan kirjoittamiseen noin viisi kertaa enemmän aikaa kuin sinä lukemiseen...(!)

    Vihaisia ja ällöttäviä neegereitä kohtaan pitäisi olla rasistisia, jospa ne tajuaisivat sitten häipyä.
    Vieläkö se Huussi-annan gorilla Suomessa riehuu?

    Äänestä

pistää vihaksi, että täällä sensuroidaan viestit ja yritetään estää kirjoittaminen kokonaan.

Äänestä

mower, ummarran sinua etta olet vihainen, silla minua et saa edes mukaasi..
vaikken ymmarra sita miksi sinusta vulee vihainen kun et minua saa..
sina olet siis vaarallinen..
olet varmasti kielletty henkilo, ja katkeydyt tittelisi taakse.
onneksi en tunnista titteliasi enka virkaasi. ne eivat esta minua millaan tavalla
ainostaan hairitsevat. tama tietenkin epailematta tekee sinut viel vihaisemmaksi.

kiitoxia alkukantaisesta primitiivisesta tunnepurkauksesta joka tekee sinut viela vihaisemmaksi saadessasi tietaa etta olet merkitykseton kiusantekija ja hyyysari. varmaankin olet persu?

'-olisi mielenkiintota nahda kuinka sina pistat hallinnan aisoihin kun et osaa hallita lainkaan...-olet siis sossulainen?

Äänestä
  • Enkö saa sinua vihapuheen vastustajaksi?

    Olisi kiva, että kertoisit, mikä kommentissani uhkuu vihaa, etkä kertoisi siitä mitä tunnen?

    Äänestä

halu tappaa ?

Äänestä

On naurettavaa, että kukaan aikuinen ihminen voi edes uskoa "vihapuheen" konseptiin. Uskojan täten täytyy olla nainen, koska mies ei moista usko. "Viha" ei ole selittävä tekijä poliittisille näkemyksille. Se on kommunistien propagandaa. Kun huomautan, että mustat, arabit tai muut ei-valkoiset eivät sovellu yhteiskuntiimme vaan tuhoavat ne, se ei ole "vihaa," vaan objektiivinen ja loogisesti tuotettu päätelmä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mover kirjoitti:

Vihan tunteminen on luonnollista - me kaikki sitä koemme.

Viha on voimakas tunne.

Se on merkki jostain jota haluaa, mutta ei saa.

Se saattaa joskus pelastaa meidät aukaisemalla adrenaliinikanavamme ja antamalla meille kaksinkertaiset voimat.

Mutta se voi olla myös vaarallinen.

Sen osoittaminen voi olla merkki siitä, että sen sijaan, että alkaisi toimimaan johdonmukaisesti tavoitteensa saavuttamiseksi, alkaa "häröilemään".

Silloin viha ohjaa ihmisiä hajottamaan, ei rakentamaan.

Sellaisen vihan ilmaiseminen ei ole osoitus voimasta - vaan sen hallinnan menetyksestä.

Sen vuoksi viha tulee pistää aisoihin.

--- --- ---

Täällä puhutaan paljon vihapuheesta. Se on vihan kanavoimista yhteisöön - ilman että sille annettaisiin yhteiskunnallista sisältöä.

Kaikki aikaansa seuraavat aistivat, mitä vihapuheeseen liittyy.

Siihen liittyy jotain tunnevoittoista. Ja kiellettyä.

Siihen - sanon - "sortuvat" osoittavat oman avuttomuutensa. He eivät hallitse itseään. Ja järjestään - heidän puheensa, vihapuhe, ei saa voimaansa heidän yhteisönsä todellisuudesta eikä niistä toiveista, joiden varassa ihmiset luottavat toisiinsa.

Vihapuhe saa voimansa hallitsemattomasta tunteesta, joka poimii ympäristöstään ne asiat, jotka sitä palvelevat - ja viittaa kintaalla muulle.

Se määrittää sisältönsä haluamallaan tavalla ja sekoittaa sen mielivaltaisesti seokseksi, jonka vaikutus yhteisössä on täysin arvaamaton - myös lopuksi vihapuheen esittäjille itselleen.

Vihapuhe on hyvillä aikeilla kivetty tie, jossa järjestyksen verhoon on puettu totalitaarisuus ja pelolla oikeuttu laittomuus - ja joka johtaa aina sanonnan mukaiseen paikkaan.

Vihapuhe on alkukantaista primitiivistä ilmaisua - jota esittävät viimeisinä korahduksinaan ne, jotka ovat joutuneet häviämään elon taistelussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu