Olen varmasti kymmenen vuotiaasta asti miettinyt että kukaan(mies/poika) ei tule koskaan suutelemaan, himoitsemaan,välittämään eikä rakastamaan minua.Nyt alkaa kuitenkin tuntua että se ei ehkä olekaan näin...
Tapasin 5.1.2003 chatissä pojan,joka asui n.300km päässä minusta, jonka kanssa alettiin soittelemaan ja tekstailemaan...Tekstarimme olivat ihania...Minä olin rakastunut häneen(tai sitten vain tuntu siltä,en tiedä) ja myös HÄN oli minuun.Sitten jossakin vaiheessa hän sanoi että haluaa nähdä minut. Ja me näimme 9.7.2003 minun asuinkaupunkini lähettyvillä . Treffien lopuksi hän SUUTELI minua kielen kanssa johon minä vastasin.
Syyskesästä "erosimme" koska hän sanoi että hän ei osaa olla kaukosuhteessa. :( Sittenmin olen itkenyt ja kaivannut kun emme enää ole "yhdessä" enkä saa puhua hänelle,lukea hänen ihania tekstiviestejään ja tuntea hänen läheisyyttään vaikka hän onkin kaukana.
Eilen olin isoskavereideni kanssa yhden isosen mökillä.Muut joivat aika reulusti alkoholia illan aikana paitsi minä ja kaverini. Mökille tuli myös nuorisotyönopiskelija samalta leiriltä jolla me olimme olleet. Hänen autostaan tuli myös 2 tämän kesän rippikoululaista ja poika joka oli koko peruskoulun kanssani samalla luokalla. Hän oli kännissä.
Hän tuli sopimaan minulle kiusaamisiaan(hän oli siis kiusannut minua kavereidensa kanssa).Me sovimme asiat.Lähellä istui kaverini joka sanoi pojalle:"Anna nyt vielä pusu kaulaan." Niin poika antoi minulle hellän pusun kaulaan. :) Tilannne oli erittäin absurdi!!Minä olin nuorena vielä ihastunut samaiseen poikaan.
Ilmeisesti ihmiselle joka ei koskaan ole ollut suosittu, häntä on kiusattu,häntä pidetään tyhmänä ja hän ei ole hyvän näkönen ei ole kauhean vastenmielistä antaa pusua. Ehkä häntä pystyy vielä rakastamaankin.Olenko ihan väärässä?
Omia kokemuksia!!Ottakaa kantaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet outo!Ei kukaaan tunne lapsena että kukaan mies ei kiinnostuisi itsestä.Lapset ovat hyvin itsevarmoja. Ole sinäkin!Olet varmaan aika vanha.Hyvin outoa että sait vasta viime kesänä ensimmäisen suudelmasi.Ja lähiaikoina toisen.Senkin vain kaulalle.Stemppiä!
En tiedä, kuinka vanha olet, mutta, eipä siinä kai mitään outoa ole, vaikkei olisi kovin monesti muita suudellut..? Itsekin olen vain kaksi kertaa tullut suudelluksi (yhden ja saman henkilön kanssa) Tottakai SINUA rakastetaan!!! Varmastai edes joku! :) Luota vain itseesi äläkä ajattele olevasi jotenkin houno, tai muuta!! Sinun täytyy vain hankkia itsellesi itsevarmuutta, mutta itse en ole ihan paras neuvomaan, koska en itsekkään ole erityisen itsevarma.. :) sori, tuli vähän sekava lause.. :D Mutta kuitenkin, toivottavasti tajusit, ett sinun tulee tietää, että olet erityinen, varmasti ihana ihminen, jota joku IHAN VARMASTI RAKASTAA!!!! :D TSEMPPIÄ SULLE!!! :)
Kiitti tosi paljon! :) Oli kiva että vastasit.
Yritä vaan olla itsevarma, ehkä minäkin joskus siinä onnistun... Hauskaa kesän jatkoa!!:D