USA on täynnä kammottavaa tyhmyyttä ja pimeyttä sekä pelkoa

HS:

Aseiden myynti siellä on taas noussut. Ihmistyperykset siellä elävät aivan tietämättöminä omasta historiastaan tai muiden maiden asioista.

"Aseiden myynti kipusi uuteen ennätykseen Yhdysvalloissa kiitospäivän jälkeisenä niin sanottuna mustana perjantaina, kertoo USA Today -lehti.
Marraskuun lopulle ajoittuva musta perjantai on Yhdysvalloissa vuoden kiireisin kauppapäivä. Tänä vuonna myös asekauppa kävi ennätysvilkkaana: yhden päivän aikana myytiin liki 130000 asetta.

Edellinen ennätys oli vuodelta 2008, jolloin mustana perjantaina myytiin liki 98000 asetta. Kasvua oli peräti 32 prosenttia."

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aseet eivät tee ihmisestä typerystä vaan auttavat vastustamaan kammottavaa pimeyttä ja pelkoa.
      Ainakin niissä asunnoissa joissa asutaan maantasolla, rivarit, omakotitalot jne.
      Pitää muistaa että Jenkit on monikulttuurinen valtio jossa joillakin on fyrkkaa ja toisilla sit taas ei.
      Jenkit muistavat myös hyvin historiansa, karjavarkaineen ja hirttoköysineen.
      Jenkeillä on myös fiksu perustuslaki, kiitos John Mortonin.
      Toivon hartaasti puolestasi että et joudu koskaan asetta ostamaan, mutta en lyö vetoa sen puolesta, koska maamme globalisoituu hyvää vauhtia.
      H.

    • Tyhmää kansaa on helppo hallita ja johtaa.

      • "sitroen"

        Aikasti hyvinhän tuo maa on maannut.
        Euroopan sodatkin lopetti aseineen ja avusti maitamme uuteen nousuun.
        Vahvasti viittaakin siihen suuntaan että kansalaisensa ovat hyvin johtajansa valinneet..
        Ovat johtajansa hoitaneet senkin että heille riittää halpaa öljyä.
        Avaruuttakin kaivelevat koska joskus on maapallon ihmisten sinne lähdettävä.
        Ainakin silloin kun Ohramallasta ei enää saa, koska maa on kuiva ja hedelmätön.
        H.


    • ,,,,,,,,,

      Ovatpa hiukkasen vielä lihavampia, kuin me.
      Ase ehkä hillitsee ihran kertymistä, toisille?

      • ",,,,,,,,,"

        Pukki ei tuo lahjoja tuhmille lapsille.
        H.


      • hunksz kirjoitti:

        ",,,,,,,,,"

        Pukki ei tuo lahjoja tuhmille lapsille.
        H.

        Tuhmien lapsien pitää tehdä lahjansa itse.
        Iran on jo aikasti pitkällä.
        H.


      • ''''''''''
        hunksz kirjoitti:

        ",,,,,,,,,"

        Pukki ei tuo lahjoja tuhmille lapsille.
        H.

        Pitäköön pukki lahjansa, en ole lahjaton. ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      95
      943
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      898
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      675
    6. 78
      531
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      487
    9. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe