Kiitos Arkkipiispa

Yritysmaailmassa sanotaan että jos tehdään hyvästä myyntimiehestä johtaja, tulee kaksinkertainen vahinko: menetetään hyvä myyntimies ja saadaan huono johtaja.

Valamon johtajaa on kehuttu hyväksi ammattimieheksi, hyväksi hengellisessä mielessä. Mutta talousasioihin hän on suhtautunut yliolkaisesti, jopa oli erottanut ammattimiehen joka olisi voinut auttaa häntä.

Kun yrityksen ylin johtaja erottaa alemman johtajan ja lisäksi tuhat duunaria, kukaan ei tekoa pahemmin arvostele. Arkkipiispan pitää talousasioissa toimia tehokkaasti, Kirkon etu ylinnä mielessä. Kummassakaan ei ole kyse demokratiassa!
35432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ja lisäksi luostarin asioihin ei maallikoiden eikä varsinkaan eriuskoisten pitäisi ollenkaan sotkeentua! Jos jossakin pitää päteä niin sitten ehkä seurakunnissa, mutta ei sielläkään ottamatta ensin asiallisesti selvää, mistä on kysymys!

Äänestä
  • Seurakunnassa ei pidä päteä! Asiat ovat yleensä laidattomia ja laveita. Sokea kuuliaisuus voi tulla kalliiksi.

    Äänestä

Jos kuuluu kirkkoon ja jotenkin uskoo Jumalaan, ei kai siihen kuulu demokratia vaan kuuliaisuus.
Ei kai kirkko ole mikään urheiluseura jossa yhteisesti päätetään pelaamisesta?
Ei kai kirkossa äänestetä mitä käskyjä pitää milloinkin noudattaa ja mitä ei?
Kuvittelen että Valamo Oy:n pitää toimia tässä maailmassa kuten tavallinen yhtiö. Sen seinien sisällä ja ihmisissä pitäisi olla HENKI, jonka ohjaamana toimitaan kuka mitenkin.

Jos kaipaa demokratiaa että pääsee päättämään ison luokan asioista ja itse saa määritellä Jumalan tahdon niin silloinhan on helppo erota kahlitsevasta kirkosta ja toimia muualla. Poliitikkojamme voimme arvostella mutta Arkkipiispan arvostelu ei kuulu meille!

Äänestä

Kuulin erään munkin tuttavalta että mitään kokousta Sergein erottamiseksi ei ole koskaan ollut.

Onko arkkipiispa itsepäinen luonne tms.?

Äänestä
  • On varsinainen oinas!

    Äänestä

  • --------- kirjoitti:

    On varsinainen oinas!

    Arkkipiispan menettely erottamisasiassa on ennenkuulumattoman törkeä. Suomen eduskunnan säätämän lain mukaan luostarin johtajan tehtävä on elinikäinen (Laki ortodoksisesta kirkosta, 69 §).

    Pirkko Jalovaara ja muut kantelijat ansaitsevat lämpimät kiitokset siitä, että ovat rohjenneet puolustaa laillisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

    Äänestä

  • Piispat kuriin! kirjoitti:

    Luepas myös ne kohdat, joissa sanotaan että hiippakunnan piispa voi erottaa luostarin johtajan tietyistä syistä. En viitsi kopioida sitä tähän, löydät sen kyllä varmasti kun tuonkin pykälän olet kaivanut.

    SItäpaitsi: luuletteko että luostarin johtaja on jossain virkasuhteessa? Ei todellakaan. Eli normaalit irtisanomissuojat eivät koske häntä.

    Äänestä

  • ihmettelijäkö kirjoitti:

    Ortodoksista kirkkoa koskevassa lainsäädännössä ei ole ollenkaan luostarin johtajan erottamista koskevia säännöksiä. Jos niitä on, ne ovat tietysti luostarin omassa ohjesäännössä. Ohjesäännöt eivät kuitenkaan voi koskaan olla ristiriidassa lain ja kirkkojärjestyksen kanssa tai jos ovat, lainsäädäntö menee aina
    ohjesääntöjen edelle.

    Vaikka iguneni ei olekaan virkasuhteessa, se ei kuitankaan tarkoita, että hänet voidaan erottaa mielivaltaisesti yksilöimättömillä perusteilla. Sellaiset menettelyt johtavat väistämättä hallitsemattomaan sekasortoon. Tällaista tulevaisuuttako luostarille halutaan?

    Äänestä

Tämänkin loanheiton maksaa vielä Valamo.

Äänestä
  • Mitä loanheittoa tuo on? Leo on Oinas! on kokemusta.

    Äänestä

Eikö ollut parempi että ap. erotti luostarin johtajan ennenkuin hän ehti saattaa luostarin perikatoon/konkurssiin?

Eikö seuraavassa pykälässä sanota että johtajan pitäisi noudattaa taloussäntöä?

"Luostarin talouden hoidosta, kirjanpidosta
ja tilintarkastuksesta määrätään luostarin taloussäännössä,
josta päättää luostarin johtokunta.!

Äänestä

Tämän mukaan luostarin johtaja rikkoi lakia, joten oli ihan oikein erottaa hänet. Se olisi vain pitänyt tehdä vuosia sitten kun hänen taloudenhoitokykynsä tulivat esiin.

Äänestä
  • Katsoin Valamon liturgiasta otettuja kuvia 1.12. Ketkä ovat kuvassa ja ketkä kuvan ulkopuolella? Vallan keskittyminen ja henkilöityminen..

    Äänestä

On tuolla Panteleimonilla epäsiisti tukka!

Äänestä

Jeesuksellakin oli hoitamaton tukka ja parta. Jos Panteleimonissa ei ole muuta vikaa niin hänethän voidaan heti julistaa pyhäksi.

Äänestä
  • Vasta kuoltua. Elävän henkilön pyhäksi julistaminen on skandaali.

    Äänestä

  • Anteeksi vain, mutta Panteleimon on erittäin siisti ja puhdas ihminen. Älä sen perusteella mollaa häntä!

    Äänestä

Ragnar Nordström kertoo kirjassaan Voitto tai kuolema miten hänen puheilleen tuli Aunuksen retken aikana kaksi nunnaa paikallisesta luostarista. Nunnat halusivat että heidän johtajansa tultua sopimattomaksi tehtävään hänet erotettaisiin ja tilalle nimitettäisiin uusi johtaja. Eversti erotti johtajan ja nimitti uuden. Siinä se oli. Ei kukaan tullut moittimaan tehtyä päätöstä.

Äänestä
  • No jopas jotakin! Kerrassaan kysymyksiä herättävä juttu! pidätkö meitä pilkkanasi?

    Äänestä

Em. kirjassa sivuilla 145 ja 146 kerrotaan asia. Nordström kertoo tähän tapaan:
Aunuksessa kaksi nunnaa halusi tulla puheilleni, ja astuessaan sisään he heittäytyivät lattialla. Pyysin heitä nousemaan jaloilleen. Toinen osasi suomea ja kertoi, että he olivat Santamäen nunnaluostarista. Heidän abbedissansa oli vanha, ollut siellä tsaarinajan ja bolsevikkiajan. Kun nyt suomalaiset olivat tuoneet vapauden, he halusivat saada uuden abbedissan. Kysyin, oliko heillä joku ehdokas, ja he mainitsivat erään nunnan. Kyselin, minkälaiset ominaisuudet tällä oli. Vastauksista päättelin, että hänestä tulisi erinomainen abbedissa, joten sanelin esikuntakirjurilleni Olavi Nybergille.

"Abbedissa Santamäen nunnaluostarissa nimeltään NN erotetaan tästä päivästä lukien toimestaan, ja nimitän minä em. luostarin abbedissaksi nunnan MM. Aunuksen kaupunki, nimeni, jääk.kapteeni, esikuntapäällikkö."

Arkkipiispan arvostelijat pitävät itse itseään pilkkanaan vouhotuksellaan!

Äänestä
  • Miten tämä nunnien tarina liittyy arkkipiispaan? Adressi igumenin puolesta ei ollut arkkipiispaa vastaan. Älkää sotkeko Jalovaaran kannetta meihin.

    Ja Aunuksen nunnat olivat vieraan valtakunnan alaisia.

    Äänestä

Tehtiinkö adressi igumenin ylistämiseksi? Vai tehtiinkö igumenin puolesta jotain vastaan?
Eikä kanonit ja muut pyhät kirjoitukset ja opit koske ortodokseja rajan molemmin puolin?

Äänestä

Arkkipiispa on toiminut oikein!!!!

Äänestä

Kerrankin kp ap Leo toimi oikein ja antoi Sergeille potkut.
Hyvää yötä!

Äänestä
  • Valamon johtokunnan antama porttikielto nettiadressista (hesarin skuuppi tänään) luo uutta kirkkohistoriaa. Millä oikeudella jokin johtokunta voi päättää porttikiellosta kirkolliseen tilaan ??
    Mitenkäs valvonta on järjestetty ? Onko vartiointia lisätty ja valokuvia levitetty tunnistamiseksi ?
    Kiinnostaa kuulla kutka ovat Arsenin lisäksi jäseniä. ja mitä on ajateltu päätöstä rustattaessa ??

    Äänestä

  • Paavi Timo I kirjoitti:

    Valamon johtokunnan antama porttikielto nettiadressista (hesarin skuuppi tänään) luo uutta kirkkohistoriaa. Millä oikeudella jokin johtokunta voi päättää porttikiellosta kirkolliseen tilaan ??
    Mitenkäs valvonta on järjestetty ? Onko vartiointia lisätty ja valokuvia levitetty tunnistamiseksi ?
    Kiinnostaa kuulla kutka ovat Arsenin lisäksi jäseniä. ja mitä on ajateltu päätöstä rustattaessa ??

    "Millä oikeudella jokin johtokunta voi päättää porttikiellosta kirkolliseen tilaan ??"

    Omistajan oikeudella. Luostarin kiinteistöt ovat yksityistiloja, jotka omistaa luostari, ja luostarin johtokunta päättää niiden käytöstä.

    Äänestä

  • Paavi Timo I kirjoitti:

    Valamon johtokunnan antama porttikielto nettiadressista (hesarin skuuppi tänään) luo uutta kirkkohistoriaa. Millä oikeudella jokin johtokunta voi päättää porttikiellosta kirkolliseen tilaan ??
    Mitenkäs valvonta on järjestetty ? Onko vartiointia lisätty ja valokuvia levitetty tunnistamiseksi ?
    Kiinnostaa kuulla kutka ovat Arsenin lisäksi jäseniä. ja mitä on ajateltu päätöstä rustattaessa ??

    Onkohan kirkkomme kadottanut suuntansa ja turvautuu outoihin menetelmiin? jos kurituksen tielle lähdetään niin huonosti käy!

    Äänestä

  • -----------)) kirjoitti:

    Onkohan kirkkomme kadottanut suuntansa ja turvautuu outoihin menetelmiin? jos kurituksen tielle lähdetään niin huonosti käy!

    Jos igumeni sössii asiat, hänet erotetaan. Ei siinä mitään outoa ole. Kuten ei siinäkään, että luostaria vahingoittavat maallikot todetaan epätoivotuiksi.

    Oudointa kaikista olisi, jos kirkon johto tanssisi turistien pillin mukaan.

    Äänestä

  • Päinvastoin kirjoitti:

    Jos igumeni sössii asiat, hänet erotetaan. Ei siinä mitään outoa ole. Kuten ei siinäkään, että luostaria vahingoittavat maallikot todetaan epätoivotuiksi.

    Oudointa kaikista olisi, jos kirkon johto tanssisi turistien pillin mukaan.

    Pallo on hukassa varmaankin!

    Äänestä

Ei saa yöpyä luostarin hotellissa tai vierasmajassa, ei saa aterioida Trapesassa, ei voi varata luostarin tiloja käyttöönsä, ei saa opettaa tai opiskella kansanopistossa jne. Sitähän tuo porttikielto tarkoittaa käytännössä.

Luostari on munkkien koti,.He päättävät asiat. Esim Athoksella on porttikielto kaikille naisille, eikä asiasta voi valittaa minnekään. Luostarit ovat aina valinneet ne ihmiset, jotka saavat tulla vieraiksi..

Jalovaaralla kuulemma on ollut kursseja Valamon kansanopistossa, mitä ihmettelen kovasti. Onkohan tämä huhu tottakaan? Eikö Valamon kansanopistossa pitäisi opettaa vain ortodoksisia asioita?

Äänestä

Kaikki kunnia piispa Arsenille!! Ainut selkärankainen piispa koko kirkkokunnassamme.

On se kumma, että jokaisen näpinnuolijan pitäisi päästä päättämään luostarin sisäisistä asioista. Eihän sinunkaan kotisi asioista saa kuka tahansa tulla päättämään.

Kansanopisto on sensijaan kyllä nolannut itsensä rahanhimossa - päästäessään Jalovaaran pitämään kursseja. -- Valamon kansonopistohan "edistää ortodoksista kulttuuria ja hengellisyyttä". -- Joopajoo.

On asioista, jotka ovat yleisiä ja on asioita, jotka eivät vain nyt yksinkertaisest ole yleisiä. Koittakaa nyt alkeellisest olennot ymmärtää tämä.

Äänestä
  • Ei kaikissa kodeissakaan kaikki ole kaikille avointa, vaan yksi henkilö voi keskittää itselleen ihan kaiken.

    En tarkoita ketään henkilöä erityisesti.

    Äänestä

  • -------) kirjoitti:

    Ei kaikissa kodeissakaan kaikki ole kaikille avointa, vaan yksi henkilö voi keskittää itselleen ihan kaiken.

    En tarkoita ketään henkilöä erityisesti.

    Kirkkokunta omistaa valamon eivät Leo, hänen apulaisensa Arseni eikä munkit. Jos haet oikaisua verovirastosta matkakuluihin, et varmasti saa porttikieltoa verovirastoon tunniksikaan. Samassa riivissä on Valamon luostari kuten muutkin yhteiskunnan laitokset.

    Äänestä

  • Kim Il Song kirjoitti:

    Minusta tuntuu että monikin mies haluaisi miesluostarin olevan suljettu naisilta. Karu totuus on että Valamon Ystävien keräämät rahat luostarille on naisten haalimia. Repikää siitä huumoria miehet!

    Muutenkin ortodoksisessa kirkossakin naiset ovat aina heikommilla kuin miehet mikäli häiriöitä syntyy. Yksi mieskirjailija jokin aika sitten sanoi että naisen kuuluu olla ensisijaisesti nainen ei mikään urakiitäjä. Ja naiseuteen kuuluu olla hutsahtava eli oikea nainen, jos mies sattuu tarvitsemaan.
    Onko tuo nyt noinkaan?

    ja Ambrosius ei kyllä päätä kuka seurakunnan jäseneksi otetaan. Sitä ei kaveriporukka kyllä määrää tai suosittele.

    Äänestä

  • Kim Il Song kirjoitti:

    Kirkkokunta omistaa valamon eivät Leo, hänen apulaisensa Arseni eikä munkit. Jos haet oikaisua verovirastosta matkakuluihin, et varmasti saa porttikieltoa verovirastoon tunniksikaan. Samassa riivissä on Valamon luostari kuten muutkin yhteiskunnan laitokset.

    Kirkkokunta EI omista Valamoa. Valamon omistaa Valamon luostari.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Koverskoi kirjoitti:

Yritysmaailmassa sanotaan että jos tehdään hyvästä myyntimiehestä johtaja, tulee kaksinkertainen vahinko: menetetään hyvä myyntimies ja saadaan huono johtaja.

Valamon johtajaa on kehuttu hyväksi ammattimieheksi, hyväksi hengellisessä mielessä. Mutta talousasioihin hän on suhtautunut yliolkaisesti, jopa oli erottanut ammattimiehen joka olisi voinut auttaa häntä.

Kun yrityksen ylin johtaja erottaa alemman johtajan ja lisäksi tuhat duunaria, kukaan ei tekoa pahemmin arvostele. Arkkipiispan pitää talousasioissa toimia tehokkaasti, Kirkon etu ylinnä mielessä. Kummassakaan ei ole kyse demokratiassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu