Jeesusko naimississa?

Mormonit opettavat että Jeesus oli naimisissa ja omisti useita vaimoja . Voi jeesus!
531226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

mutta pidetään mahdollisena, että Kaanaan häät olivat Jeesuksen omat häät. Tuohon aikaan sulhasen tehtävänä oli hankkia viini ja Jeesuksen äiti näyti toimivan häiden järjestäjänä.

Juutalaisten keskuudessa naimatonta miestä pidettiin kummajaisena. Ajattelen omasta puolestani niin, ettei Jeesus olisi ollut täydellinen, ellei hän olisi totellut myös avioitumiskehotusta. - Onko sinusta naimisiin meno jotenkin synnillistä vai miksi kauhistelet?

Äänestä
  • sinä voit ilmeisesti lisätä raamatun sanaan aivan mitä vain, kun pidät kaanaan häitä mahdollisesti Jeesuksen omina häinä?
    johanneksen 2. luvun alussa sanotaan selvästi, että Jeesus oli kutsuttu häihin vieraaksi, eikä tekstistä käy ilmi, että hänen äitinsä olisi ollut häiden järjestäjänä.
    "Heillä, ei ole viiniä"; siis heillä, ei meillä...

    jos Jeesus olisi mennyt naimisiin, Jumalan suunnitelma hänen suhteensa olisi sillä kertaa mennyt mönkään. Jeesus oli itse Jumala, Jumalan Pyhä, eikä hän langennut syntiin, eikä sinetöinyt, ei voinut sinetöidä, itseään syntiseen ihmiskuntaan.

    Jeesuksen avioliitto on siis raamatun ilmoituksen mukaan täysin mahdoton ajatus.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    sinä voit ilmeisesti lisätä raamatun sanaan aivan mitä vain, kun pidät kaanaan häitä mahdollisesti Jeesuksen omina häinä?

    Jos kerran Jeesuksen häinä Kaanaan häitä pidätte! Häät ovat naimisiinmenoa varten.

    Ja kyllä vaan teidän opissanne on tuo Jeesuksen moniavioimismahdollisuus myös.Miksi valehtelet itsellesi?

    Äänestä

  • dorkaa kirjoitti:

    Jos kerran Jeesuksen häinä Kaanaan häitä pidätte! Häät ovat naimisiinmenoa varten.

    Ja kyllä vaan teidän opissanne on tuo Jeesuksen moniavioimismahdollisuus myös.Miksi valehtelet itsellesi?

    Virallinen oppimme on pyhissä kirjoituksissa. Niissä ei mainita, että Jeesus olisi ollut naimisissa.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Oletko hieman yksinkertainen: jos ´miehelläon omat häät ne kaanaan häät niin aika naimisissa sitä sitten ollaan!

    Ja tuo on täyttä otaskaa, ettei Jeesus olisi ollut täydellinen ilman vaimoa. Naurattaa ihan!

    Äänestä

  • joka tapettiin erilaisena ristillä- juutalaiset tappoivat Rooman alaisena.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    sinä voit ilmeisesti lisätä raamatun sanaan aivan mitä vain, kun pidät kaanaan häitä mahdollisesti Jeesuksen omina häinä?
    johanneksen 2. luvun alussa sanotaan selvästi, että Jeesus oli kutsuttu häihin vieraaksi, eikä tekstistä käy ilmi, että hänen äitinsä olisi ollut häiden järjestäjänä.
    "Heillä, ei ole viiniä"; siis heillä, ei meillä...

    jos Jeesus olisi mennyt naimisiin, Jumalan suunnitelma hänen suhteensa olisi sillä kertaa mennyt mönkään. Jeesus oli itse Jumala, Jumalan Pyhä, eikä hän langennut syntiin, eikä sinetöinyt, ei voinut sinetöidä, itseään syntiseen ihmiskuntaan.

    Jeesuksen avioliitto on siis raamatun ilmoituksen mukaan täysin mahdoton ajatus.

    En nyt ymmärrä lainkaan ajatuksenjuoksuasi. Olisiko Jeesuksesta tullut syntinen avioituesaan ihmisen kanssa? Hän oli itsekin ihminen aivan sanan täydessä merkityksessä, mutta myös Jumalan ainosyntyinen Poika.
    On kyllä sellaisia väärin luuloja, että seksuaalisuus sinänsä on syntiä. Aadamin ja Eevan lankeemus ei ollut seksuaalinen, vaan kielletyn hedelmän syöminen ilman, että se olisi ollut vertaus seksuaalisuudesta.

    Äänestä

  • hahha kirjoitti:

    Oletko hieman yksinkertainen: jos ´miehelläon omat häät ne kaanaan häät niin aika naimisissa sitä sitten ollaan!

    Ja tuo on täyttä otaskaa, ettei Jeesus olisi ollut täydellinen ilman vaimoa. Naurattaa ihan!

    Kyllä on aivan tosiasia, juutalaisuudessa paheksuttiin naimatonta miestä.

    Äänestä

  • voi jeesus kirjoitti:

    joka tapettiin erilaisena ristillä- juutalaiset tappoivat Rooman alaisena.

    Muuttaa Raamatun opetusta, siellä taas ei mainita Jeesuksen häitä tai vaimoja.

    Olette te aika huijareita.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kyllä on aivan tosiasia, juutalaisuudessa paheksuttiin naimatonta miestä.

    No jos olet lukenut Raamattua niin huomaat että Jeesus oli aika erilainen nuori joka tapettiin Ristillä asti ihan. Se naurattaa ettähänen olisi tuossakaan kysymyksessä tarvinnut lipoa yleisesti hyväksyttyjäperiaatteeita tuolloi.

    Tässä näkyy mormonismin totalitäärisyys: vain SOSIAALISET PAINEET sanelevat sen muka jonkun ihmisen TAYDELLISYYDEN!

    Voi hyvänen aika mikä diktauuri!

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    En nyt ymmärrä lainkaan ajatuksenjuoksuasi. Olisiko Jeesuksesta tullut syntinen avioituesaan ihmisen kanssa? Hän oli itsekin ihminen aivan sanan täydessä merkityksessä, mutta myös Jumalan ainosyntyinen Poika.
    On kyllä sellaisia väärin luuloja, että seksuaalisuus sinänsä on syntiä. Aadamin ja Eevan lankeemus ei ollut seksuaalinen, vaan kielletyn hedelmän syöminen ilman, että se olisi ollut vertaus seksuaalisuudesta.

    Se jeesus ei ole poikkeus siinnä! Jokainen on Jumalan lapsi.

    Äänestä

  • ei diktaattori kirjoitti:

    Jumala asetti sen ja kehotti lisääntymään ja täyttämään maan.

    Äänestä

  • harhaa kirjoitti:

    Se jeesus ei ole poikkeus siinnä! Jokainen on Jumalan lapsi.

    mutta Jeesus oli Jumalan Ainosyntyinen "lihan mukaan".

    Äänestä

  • älä huijaa kirjoitti:

    Muuttaa Raamatun opetusta, siellä taas ei mainita Jeesuksen häitä tai vaimoja.

    Olette te aika huijareita.

    Joh. 21:25: "Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa."

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Jumala asetti sen ja kehotti lisääntymään ja täyttämään maan.

    Siis ne biologiset?

    Vai ovatko ne niitä Amerikkaan menijöitä kuten mormonitarut kertovat?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Joh. 21:25: "Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa."

    Että Raamatusta unohtui tuo naiminen Jeesuksesta ja vaimon kuvaukset kokonaan?

    Älä nyt valehtele hyvä mies päin näköä.

    Itse tuumit lisääntymisen olleen oikein hyve ja naimisen jota ilman ei mies ole mitään.

    Ja sitten juuri tuo kuitenkin olisi pyhimpänä toimituksena Unohtunut muka koko kirjasta! Logiikkaa ei juuri ilmene .

    Lapset?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    mutta Jeesus oli Jumalan Ainosyntyinen "lihan mukaan".

    Jeesus oli Jumalan Ainosyntyinen Poika Hengen mukaan. Jeesus oli siis Marian poika lihan mukaan, ja Jumalan Ainosyntyinen Poika Hengen mukaan.

    Ts. Jeeuksella ei ollut biologista/lihallista Isää, vaan biologinen/lihallinen äiti, ja Hengellinen Isä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ellei Jeesus olisi ollut Jumalan lihallinen Ainosyntyinen Poika ei hänellä olisi ollut voimaa ja valtaa voittaa kuolema kaikkien puolesta ja olla Sovittaja henkilökohtaisista synneistä niiden puolesta, jotka ottavat hänen evankeliuminsa vastaan.

    Äänestä

  • vastatkaa kirjoitti:

    Että Raamatusta unohtui tuo naiminen Jeesuksesta ja vaimon kuvaukset kokonaan?

    Älä nyt valehtele hyvä mies päin näköä.

    Itse tuumit lisääntymisen olleen oikein hyve ja naimisen jota ilman ei mies ole mitään.

    Ja sitten juuri tuo kuitenkin olisi pyhimpänä toimituksena Unohtunut muka koko kirjasta! Logiikkaa ei juuri ilmene .

    Lapset?

    Avioituminen on jotain hyvin tavallista. Se on voitu jättää kuvaamatta tarkemmin juuri sen tavanomaisuuden vuoksi. Saattaa myös olla, että se on jätetty pois myöhemmin, vaikka se olisi ollutkin joissakin kirjoituksissa. Voin hyvin ajatella, ettei tuohon aikaankaan pidetty korrektina kuvata yksityisasioita. Jeesuksen työn merkittävyys on muualla kuin hänen avioliitossaan.

    Vai oliko tämä itse täydellisyys sitten tuhkamuna?Jo ei niin lapset unohdettiin mainita? Ei oikein vakuuta. Jos tällainen täydellisyys olisi tuottanut geenejä juutalaisille niin nämä olisivat taatusti kyllä tehneet niistä ylimmän klaanin aikoinaan-siis jeesuksen seuraajat!

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    En nyt ymmärrä lainkaan ajatuksenjuoksuasi. Olisiko Jeesuksesta tullut syntinen avioituesaan ihmisen kanssa? Hän oli itsekin ihminen aivan sanan täydessä merkityksessä, mutta myös Jumalan ainosyntyinen Poika.
    On kyllä sellaisia väärin luuloja, että seksuaalisuus sinänsä on syntiä. Aadamin ja Eevan lankeemus ei ollut seksuaalinen, vaan kielletyn hedelmän syöminen ilman, että se olisi ollut vertaus seksuaalisuudesta.

    sanoin "hän ei langennut syntiin, eikä sinetöinyt itseään syntiseen ihmiskuntaan"

    siis Jeesus oli täysin puhdas ja synnitön eikä hän voinut edes sitoutua/sinetöityä langénneen ihmiskunnan edustajan kanssa.
    tässä ei siis ole kysymys siitä, onko avioliitto tai seksi syntiä, vaan siitä, että Jumala oli täysin erillään, vaikkakin syntyi ihmiseksi, ihmiskunnan syntisyydestä.
    Jeesus oli maanpäällisen elämänsä ajan myös tosi Jumala ja kuinka voit ajatellakaan, että Jumala, Isä olisi voinut avioitua lapsensa kanssa?
    sinä et tietysti ole nyt samalla aaltopituudella kanssani, koska ajattelen jumaluutta kristillisyyden, en mormonismin, kantilta katsoen eli niin, että Jumala on kolminaisuus.

    ja minä ajattelen. Kovin eri tavalla ajattelemme. Sinusta Jeesuksen arvolle ei sopinut sitoutua/sinetöityä langenneen ihmiskunnan edustajan kanssa. Maria oli neitsyt eikä siis ainakaan tässä mielessä "langennut". Miksi pidät välttämättömänä, että Jeesus olisi ollut täysin erillään, vaikkakin syntyi ihmiseksi?

    Omituinen on näkemyksesi siinä, että Jeesus ei olisi voinut avioitua fyysistä elämään elävän henkisisarensa kanssa. Me kaikki olemme taivaallisen Isämme henkilapsia ja sisaruksia tässä mielessä kuten Jeesuskin on meidän henkiveljemme. Silti Jeesus oli myös täysi fyysinen ihminen. Ajatustapasi mukaan emme voisi mekään avioitua keskenämme. Kominaisuusoppi ei tilannetta muuta, mutta tekee ymmärtämisen entistä vaikeammaksi.

    Jeesus ei ole minun henkiveljeni, koska hän on Pelastajani, Jumalani.
    kuinka siis voisin mennä avioon Pelastajani kanssa?
    ajattele nyt hyvä ihminen: sinun mukaasi minäkin, jos olisin elänyt 2000 vuotta sitten, olisin voinut mennä avioon Jeesuksen kanssa!
    olisin vieläkin maailman kuuluisin leskirouva ja sitä kuuluisuutta riittäisi lesken jälkeläisille taatusti vieläkin jakaa!

    kun avioliitto sinun mielestäsi on Jumalan tärkein instituutti ja ulkopuolella avioliiton ei ole oivallista pelastusta, miksi raamattu ei puhu koskaan niinkin tärkeästä asiasta, kuin Jeesuksen emännästä?
    useassa kohtaa UT kertoo Jeesuksen perheestä eli veljistä, sisaristä, isästä ja vielä useammin äidistä, mutta vaimosta ei puhuta mitään, tietenkään.

    vaikka Jeesus oli fyysinen ihminen, hän oli/on Jumala ja me, jotka emme ole Jumalia, emmekä siksi tule, voimme avioitua tai olla avioitumatta aivan vapaasti.

    suoraan sanottuna ajatus Jeesuksen avioliitosta on lähes Jumalan pilkkaa ja ainakin Jumalan arvovallan ja kaikkivaltiuden halveeraamista.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    sanoin "hän ei langennut syntiin, eikä sinetöinyt itseään syntiseen ihmiskuntaan"

    siis Jeesus oli täysin puhdas ja synnitön eikä hän voinut edes sitoutua/sinetöityä langénneen ihmiskunnan edustajan kanssa.
    tässä ei siis ole kysymys siitä, onko avioliitto tai seksi syntiä, vaan siitä, että Jumala oli täysin erillään, vaikkakin syntyi ihmiseksi, ihmiskunnan syntisyydestä.
    Jeesus oli maanpäällisen elämänsä ajan myös tosi Jumala ja kuinka voit ajatellakaan, että Jumala, Isä olisi voinut avioitua lapsensa kanssa?
    sinä et tietysti ole nyt samalla aaltopituudella kanssani, koska ajattelen jumaluutta kristillisyyden, en mormonismin, kantilta katsoen eli niin, että Jumala on kolminaisuus.

    Tode kirjoitti:

    "... ajattelen jumaluutta kristillisyyden, en mormonismin, kantilta katsoen eli niin, että Jumala on kolminaisuus."

    Tarkennuksena, että ajattelet jumaluutta **oman tietyn protestanttikristillisen traditiosi opetusten kautta**, et mormonikristillisen tradition kantilta.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Ellei Jeesus olisi ollut Jumalan lihallinen Ainosyntyinen Poika ei hänellä olisi ollut voimaa ja valtaa voittaa kuolema kaikkien puolesta ja olla Sovittaja henkilökohtaisista synneistä niiden puolesta, jotka ottavat hänen evankeliuminsa vastaan.

    "Ellei Jeesus olisi ollut Jumalan lihallinen Ainosyntyinen Poika ei hänellä olisi ollut voimaa ja valtaa voittaa kuolema kaikkien puolesta ja olla Sovittaja henkilökohtaisista synneistä niiden puolesta, jotka ottavat hänen evankeliuminsa vastaan."

    Jumalan Voima ei ole lihassa, vaan Hengessä.
    Jeesus oli lihansa puolesta Marian poika, ja Henkensä puolesta Jumala Poika. Jeesus oli lihansa puolesta yhtä heikko ja kiusattu kuin me olemme, mutta Hnekensä puolesta yhtä Voinmallinen kuin Jumala on.

    Kun Jeesus teki ihmeitä, esimerkiksi herätti henkiin Lasaruksen, Hän ei tehnyt sitä lihansa voimalla, vaan Henkensä Voimalla!

    Äänestä

Nokai naimisissa olevallamiehelläoli lapsia tuona ei ehkäisyn aikoina ja eikös sekin olemormoneista syntiä?

Mikähän mahtaa ollanäitten lasten Status teidän järjestyksessänne? Ovatko ne puolijumalia vai Jeesuksen geeneistä täysi?

Äänestä
  • Joo, että ne Jeesuksen lapset kanssa kehiin pikaisesti,sillä juutalaisten keskuudessa merkkasi tuo suvunjatkamis kyky aikamoisesti ja tuhkis ei ollut mikään.

    Äänestä

  • kuulemma.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    kuulemma.

    vaimo ja lapsia EI ole mikään mormooni-kirkon virallinen oppi. Se on järjellä ajateltuna täysin mahdollista, mutta asiasta ei ole mitään raamattuun kirjoitettu. EIKÄ se ole ollenkaan oleellista.
    Miten niin on käsittämätön ajatus että Jeesuksella olisi ollut vaimo. Ei Raamatussa lue ettei niin olisi voinut olla.

    Äänestä

  • älkää hoppuilko kirjoitti:

    joita yksi täällä epäili Jeesuksen omiksi häiksion Raamatussa selvää tekstiä:

    Joh 2:2: Ja häihin oli KUTSUTTU Jeesus ja hänen opetuslapsensa!

    Ei omiin häihin kutsuta. Jeesuksen äiti mainitaan ettähän oli paikalla kyllä,mutta se on toinen juttu!

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    Raamatussa eivät paljon merkitse. Jos sanotaan, että "Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin" (Joh.2:2) niin ei siitä voi ilman muuta päätellä, ettei olisi voinut olla juuri Jeesuksen häät. Tiedetäänkö edes kenen häät ne sitten olivat? Tuon seikan mainitsematta jättäminen on outoa. Kuitenkin sanotaan, että Jeesuksen äiti oli siellä. Miksi se mainitaan? Jeesuksen äiti antoi määräyksiä palvelijoille kuten äiti konsanaan poikansa häissä: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se." Tuskin Maria mikään pitoemäntä oli ammatiltaan.

    Eli jos raamatussa ei nimenomaiseti sanota jotakin, ei kielletä eikä myönnetä, niin sen jälkeen voidaan päästää oma mielikuvitus valloilleen ja alkaa tehdä morminiuskontoa. Jolla ei sitten loppupelissä enää näytä olevan mitään tekemistä alkuperäistekstin kanssa. Parhaat tarinankertojat korotetaan profeetiksi.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Raamatussa eivät paljon merkitse. Jos sanotaan, että "Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin" (Joh.2:2) niin ei siitä voi ilman muuta päätellä, ettei olisi voinut olla juuri Jeesuksen häät. Tiedetäänkö edes kenen häät ne sitten olivat? Tuon seikan mainitsematta jättäminen on outoa. Kuitenkin sanotaan, että Jeesuksen äiti oli siellä. Miksi se mainitaan? Jeesuksen äiti antoi määräyksiä palvelijoille kuten äiti konsanaan poikansa häissä: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se." Tuskin Maria mikään pitoemäntä oli ammatiltaan.

    mormonioppiin otetaan raamatusta juuri yksittäiset sanat ja jakeet, joiden nojalla selitetään suurempiakin mormoninkirjan asiayhteyksiä.

    miksi sinulle on muuten noin tärkeää, että häät olivat Jeesuksen ja että hän nimenomaan oli aviossa?
    eikö mikään ole sinulle pyhää?

    Jos sana sanoo että Jeesus oli kutsuttu häihin niin omiin häihin ei kyllä tule kutsua,sortsi! Omat häät pidetään.

    Jeesuksen äiti taas halusi vain tarjota taustatukea Jeesuksen pyynnölle.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    mormonioppiin otetaan raamatusta juuri yksittäiset sanat ja jakeet, joiden nojalla selitetään suurempiakin mormoninkirjan asiayhteyksiä.

    miksi sinulle on muuten noin tärkeää, että häät olivat Jeesuksen ja että hän nimenomaan oli aviossa?
    eikö mikään ole sinulle pyhää?

    Ja eikö Raamattua saisi tutkia? Kovin kärkkäästi moitit mormonien tutkimista, mutta mitä ajattelet niistä 33800:sta eri kirkosta ja suunnasta,jotka ovat syntyneet, koska Raamattu ei ole yksiselitteinen. Vain uudet ilmoitukset voivat tuoda selkeyden.

    Jeesuksen avioliitto ei ole minun esille nostamani keskustelun aihe. Olen kuitenkin esittänyt seikkoja, jotka osoittavat, että se voisi olla mahdollinen, vaikka sitä ei Raamatussa nimemomaan sanota. Missään tapauksessa Jeesuksen avioituminen ei olisi ollut epäpyhää.

    "missään tapauksessa Jeesuksen avioituminen ei olisi ollut epäpyhää."

    minä en voi yhtyä tuohon lausumaasi, koska pidän Jumalaa Pyhänä ja puhtaana, eikä hän missään tapauksessa olisi voinut sinetöidä itseänsä "syntiseen sukuun".
    ymmärrän kyllä hyvin sinun asenteesi tähänkin kysymykseen, olethan sinä ilmoittanut kerran olevasi jumala. miksi siis jumala ei voisi avioitua toisen jumalan kanssa...

    jeesuksen jumal avioliitosta? Ovatko he puolijumalia vai lihaa?

    Äänestä

  • antaa tulla kirjoitti:

    jeesuksen jumal avioliitosta? Ovatko he puolijumalia vai lihaa?

    niinpä justiinsa, ne lapset!

    kristinuskon Jumal-oppiin ei kertakaikkiaan voi sisällyttää ajatusta lapsista, jotka olisivat syntyneet tavallisen ihmisen ja Jeesuksen suhteesta.

    noin kun ajattelenkin, tunnen jo pilkkaavani Jumalaa, JOKA ON PYHÄ.

    ymmärrätkö, mitä tarkoitan? on siis täysin mahdotonta Pyhän, puhtaan ja täydellisen Jumalan avioitua ihmisen kanssa, koska kristinuskon Jeesus on yhtälailla Jumala (=kolminaisuus).
    minkäänlaisia puoli-jumaloita ei siis ole/ei voi olla olemassakaan, on vain ihminen ja Jumala.
    Jeesuskaan ei ollut puoli-jumala, vaikka hän syntyi ihmiseksi ja eli kuin ihminen. mutta hän "sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt mariasta..."; siinä oli hänen jumalallisuutensa.

    Äänestä

Hei!
En tiedä mistä olet saanut tämän tiedon, mutta se ei ole Jeeusksen Kristuksen kirkon epetusta.
www.mormonit.fi
Tervetuloa saamaan oikeita tietoja tästä mahtavasta kirkosta.
Rakkaudella!!
RAUHA

Äänestä
  • Että silleen. Ja täällähän vänkää yksi ,mormoni?Kaanaan häitä Jeesuksen omiksi!IHan kummallista.

    YHä vaan puuttuvat sitten Jeesuksen lapset! Vastatkaapa niihin!

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    Että silleen. Ja täällähän vänkää yksi ,mormoni?Kaanaan häitä Jeesuksen omiksi!IHan kummallista.

    Paljon rakkautta sulle siskoni, ja tervetuloa kirkkoon toteamaan itse.
    Hauska keskustella sinun kanssasi!!
    T:

    Raamatussa ei mainita, että Jeesuksella olisi lapsia. Tästä voimme päätellä, että hänellä oli 3 tytärtä ja poika. Kuten jo selvisi, niin hän oli ainakin kerran häissä. Eli hän oli 3 kertaa naimisissa ja jonkin aikaa avoliitossa.

    Äänestä

  • RAUHA kirjoitti:

    Paljon rakkautta sulle siskoni, ja tervetuloa kirkkoon toteamaan itse.
    Hauska keskustella sinun kanssasi!!
    T:
    RAUHA

    Minne kirkkoon ja mitä toteamaan? Juu. On hauska on... sisar..

    Äänestä

  • veli kirjoitti:

    Sorry, en tiennut että olet veli.
    Tervetuloa maailmaan mahtavimpaan kirkkoon!!
    www.mormonit.fi
    Rakkaudella
    RAUHA

    Äänestä

  • RAUHA kirjoitti:

    Sorry, en tiennut että olet veli.
    Tervetuloa maailmaan mahtavimpaan kirkkoon!!
    www.mormonit.fi
    Rakkaudella
    RAUHA

    Mutta minne kirkkoon ollaan menossa? Helsinkin tuomiokirkko on vaikuttava rakennus. Sitäkö tarkoitit vai ulkomaiden kirkkoja? Roomasta löytyy tosi mahtavia kirkkoja.

    Äänestä

  • veli kirjoitti:

    Mutta minne kirkkoon ollaan menossa? Helsinkin tuomiokirkko on vaikuttava rakennus. Sitäkö tarkoitit vai ulkomaiden kirkkoja? Roomasta löytyy tosi mahtavia kirkkoja.

    Moi!
    Paras kirkko on vain yksi olemassa ja se on
    Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen Kirkko
    Tervetuloa aina!!!Ja ottaa ystävasi mukaan!!
    Itse kuulun Keravan seurakuntaan.
    Jos halua kirkon osoitteet voit saada nettisivuilta
    www.mormonit.fi
    Tchau!!

    Äänestä

Ajatus siitä, että Jeesus olisi ollut naimissa, ei kuulu mormonismin virallisiin oppeihin. Monet MAP-kirkon alkuaikojen apostoleista ajattelivat kylläkin näin, ja samoin ajattelevat vieläkin monet mormonit.

Samanlaisia ajatuksia ovat esittäneet myös eräät juutalaiset tutkijat, kuten Schlomo Ben-Chorin, sekä jotkut historiallis-kriittiset raamatuntutkijat, kuten esim. William E. Phipps kirjassaan "Was Jesus Married? The Distortion of Sexuality in the Christian Tradition" (New York, 1970). Tämä ajatus ei ole kuitenkaan saanut laajempaa kannatusta, ja hyvällä syyllä.

Ensiksikin se perustuu argumentointiin hiljaisuudesta, siis siihen, että Jeesuksella on tarvinnut olla vaimo, koska tuon ajan juutalaisilla miehillä yleensä oli vaimo, ja Jeesuksesta ei koskaan kerrota mitään muuta. Yleensä huomautetaan, että monista tuon ajan juutalaisista oppineista ei mainita, että he olisivat olleet naimisissa (esim. rabbi Hillelin ja rabbi Shammain vaimoista emme tiedä mitään), mutta silti ei heitä yleensä epäillä poikamiehiksi. Tähän on kuitenkin vastattava, että tietomme historian Jeesuksesta ja hänen perheestään ovat muutenkin aivan eri luokkaa kuin Hillelistä tai Shammaista. Tunnemme nimeltä Jeesuksen äidin, Marian, hänen ottoisänsä Joosefin, hänen veljensä Jaakobin, Juudan, Simeonin ja Joosefin, ja tiedämme hänellä olleen vähintään kaksi sisarta. Olisi merkillistä, mikäli evankelistat, jotka kertovat Jeesuksen perhepiiristä näin avoimesti, olisivat pystyneet täysin vaikenemaan kuoliaaksi Jeesuksen vaimon. Tähän ei olisi ollut liioin syytäkään, koska tuo paljon mainostettu kristillinen seksuaalikielteisyys sai jalansijaa vasta Uuden testamentin kirjoittamisen jälkeen.

Toisekseen juutalaisuudessa oli Jeesuksen aikanakin yksittäisiä miehiä (esim. Johannes kastaja) ja uskonnollisia liikkeitä (esim. Qumranin essealaiset ja terapeuttien ryhmä Egyptissä), jotka valitsivat uskonnollisista syistä naimattomuuden. Jeesuksen naimattomuus ei siis olisi ollut ennenkuulumaton, jos kohta poikkeuksellinen. Lisäksi Jeesus ei yleisesti ottaen tunnu kaihtaneen toimimista vastoin yleisesti hyväksyttyjä tapoja ja arvostuksia, mikäli hän näin oikeaksi katsoi.

Kolmanneksi evankelistojen Jeesus-traditiossa on kohta, jossa Jeesus näyttää antavan teologisen selityksen naimattomuudelleen, kuuluisa kohta "eunukeista taivasten valtakunnan tähden" (Matt. 19:10-12).

Täten on mielestäni historiallisesti perustellut syyt pitäytyä vanhassa oletuksessa, jonka mukaan Jeesus oli naimaton.

Äänestä
  • Arvellan yhtä ja toista mutta Jeesuksen lapsien asema olisi aika kinkkinen?

    Antaa tulla ne jotka pitävät häntä naineena miehenä seliä hänen lasten asemasta?

    Vai olivatko ne lapset joita hän otti syliinsänekin Jeesuksen.HMM?

    Äänestä

  • tiedon Jeesuksen vaimoista ettei vain nainen olisi mitään. Voi mahdolliset perilliset!

    Äänestä

  • kertokaa jo kirjoitti:

    Arvellan yhtä ja toista mutta Jeesuksen lapsien asema olisi aika kinkkinen?

    Antaa tulla ne jotka pitävät häntä naineena miehenä seliä hänen lasten asemasta?

    Vai olivatko ne lapset joita hän otti syliinsänekin Jeesuksen.HMM?

    Tämä täydellisyys Jeesus ei vakuuttaisi tuhkamuna Jumala? Jos oli siis naimisissa oli lapsia. Missäne nyt ovat?

    Äänestä

Mitäse nysväsi äitinsä kainalossa tuo Jeesus-kun hänet oli tuomittu oli Mariasiellämainittu ei vaimoa tai vaimoja!

Ellei oteta toista Mariaa lukuun.

Äänestä

välillä.

Mormonit opettavat ihan väärin. Muka Jeesuksen häät, kattia kanssa.

Äänestä
  • se EI ole oppiamme. Oppimem on täällä: http://www.mormon.org/learn/0,8672,794-19,00.html

    Erota toisistaan spekulointi ja oppi! Meillä on lupa spekuloida jopa ääneen ja jopa kirkon profeetta saa spekuloida.

    ON muuten väärin sanoa, että asia olisi ristiriidassa Raamatun kanssa. MISSÄKOHDIN siellä sanotaan, että Jeesus EI ollut naimisissa??
    Nimitystä jolla Jeeusta kutsutaan usein Raamatussa on oikeastaan nimitys jolla tuohon aikaan kutsutiin vain moniavioisia, miten sen selität???

    Tuohon aikaan oli ylkä kutsuvieras omissa häissään.... ei kutsuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jeesus kirjoitti:

Mormonit opettavat että Jeesus oli naimisissa ja omisti useita vaimoja . Voi jeesus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu