KySa.kin myönsi Kotkan surkean imagon

Siellä se oli lehdessä pienellä huomaamattomalla kirjoituksella mainittu, että Kotka kuuluu imagotutkimuksen häntäkaartiin kun vastaajina tutkimuksessa oli haastateltu yritysten päättävässä asemassa olevia henkilöitä, toimitusjohtajia ja talousjohtajia. Olisi tietenkin saannut tästäkin aiheesta suuremman jutun lehteen, mutta ei ollut kanttia sitä tehdä, miksiköhän ?

Kun puhutaan kaupungin työllisyydestä ja täällä olevista yritusjohtajista, jotka eivät kuulu ns. LindeSalmisklaaniin, niin useimmat tietää miten yhteistyön silloin käy. Esimerkiksi kantasatmaan ei niin vain ulkopuolisilla tai kulttuurisatmaan kuulumattomilla toisinajattelijoilla ole asiaa. Kiinteistökauppoja tehdään joko aivan alihintaan ( Laajakoski ) tai sitten mainostetaan ostajia, joita ei ole edes olemassa. Ehdotukset tyrmätään, jos ne eivät sovi kaupunginjohdon tappiovisioajattelun kanssa yhteen tai he eivät siitä itse mitenkään hyödy.

Mitä tulee lukemattomiin tutkintapyyntöihin alkaen Kakspyyn touhuista aina johdon huvimatkoihin niin ei ole milään ihme, että kaupungin imago on sitä mitä on. Samalla on pokkaa vaatia palkankorotuksia johdolle kun muihin kaupunginvirkoihin on täyttökielto koskien enimmäkseen hoito ja peruspalvelualaa. Työt täytyy tehdä minimimitoituksella ja samalla huolehtia, että lakisääteiset laatukriteerit tulee täytettyä esm. päiväkodeissa ja hoiva-asumisessa.

Nuoria perheitä taas ei kiinnosta tulla asumaan, jos mm. lapset joutuvat käymään koulua täyteen ahdetuissa luokissa tai päiväkodeissa ja lasten kyyteihin menee aivan liikaa aikaa omien työmatkojen lisäksi. Valitetaan kun ei saada uusia asukkaita ja kuitenkin samalla heikennetään uusien asukkaiden palveluita supistamalla kaikki samaan jättikeskittymään.

Mutta onhan meillä sentään kaikesta huolimatta Vellamo, Sapokka ja .....no nyt täytyy vähän miettiä.
1094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Asukkailla ei ole kaupunkikuvan kanssa paljoakaan tekemistä. Tuo julkisuuskuva syntyy hallinnon enempi tai vähempi esille tulleista virheistä,töppäilystä,erehdyksistä,omaan taskuun pelaamisesta. Eli eräänlainen pikkupoppoon diktatuuri.
Pitääkseen touhun hallinnassa,pelkäävät uusia tulijoita,saattavat olla vikaihmisiä ,
niin tehdään muuttaminen vastenmieliseksi. Koulu ja opiskelu. Ne pelaa tai ei.
Terveyspalvelut,onko vai ei. Työpaikat, onko rehellistä vai ainoastaan puoluevärjättyä. Alueen talous. Tasapainossa vai päin hell.... Tulevaisuus. Kuihtuva kylä vai kehittyvä taajama.

Nuo kaikki on miinusmerkkisiä Kotkassa. Miksi ?

Äänestä
  • Ja sitten tulevat vielä nämä lahjontajutut, joista on pari viime viikkoa huudettu niin, että meteli kaikuu jäähallille asti. Kummallista, että jotkut haluavat kynsin hampain nuolla kaupunginjohtajan persettä.

    Äänestä

Kymen Sanomat olisi voinnut tehdä isommankin jutun tästä aiheesta mitä ja miksi kaupungin maine on niin huono.

Äänestä

Hirvonen, Kervinen ja persut pilaa kotkan maineen.

Äänestä

Onhan meillä maan komeimpiin kuuluva työttömyysprosentti.
Olisitte ylpeitä siitä.
Velkaakin on enemmän kuin monella muulla.

On Toriparkki. Maretarium. Vellamo ja Muistojen Talo.
Löytyy Pasaatia ja Tuulipuistoa.
Monia maailmankuuluja Urheilusankareita ja Viihdetaiteilijoita

Nämä tunnetaan missä tahansa päin maailmaa.

Äänestä
  • Varsinkin tuohon viimeiseen kohtaan, että meillä on maailman kuulut virkamiehet, jotka hoitavat myös viihdepuolen hyvin tehokkaasti. Käsinkynkkää kävelevät Lindelöf ja Salminen ja heidän perässään juoksevat uskolliset jäähallinnoutajat.

    Äänestä

  • Hahahaaaa...vai on oikein toriparkkia, tuulimyllyä ja markettia. Viihdetaiteilijoita, hahahohohoo tarkoitatko sitä itsensä hengiltä ryypännyttä rallatusten tekijää jonka vähä-älyinen poika sekoilee kännissä milloin missäkin? Vai sitä mielenterveysongelmaista laulavaa autolla kaahailijaa?

    Totta puhuen, Taisto Sinisalo,Leninpatsas ja konepelleillä hyppivät kommariahtaajat on ne
    mistä Kotka tunnetaan Suomessa

    Äänestä

Persut munaa Kotkan Imagon

Äänestä

Persuilla on munaa. Se nostaa PS äänimäärät

Äänestä

Mielestäni Kotkan huono maine suomalaisten silmissä ei johdu Kotkassa käsiin räjähtäneestä rasismista ja perussuomalaisten uusnatsiyhteyksistä. Tai periaatteessa johtuu, mutta vain siksi että rasismia on kunnassa liian vähän. Perussuomalaisten tulisi nostaa rasisminsa ainakin tuhatkertaiseksi että Kotkan maine tästä pohjamudasta enää koskaan kohentuisi.

Kiitos kuitenkin mm. valtuutettu Wonterghemille muslimityttöjen tappopuheista ja kansanedustaja Eerolalle avustajansa uusnatsisekoilusta, ne jos mitkä saivat Kotkan näyttämään varteenotettavalta kuapungilta jopa ulkomaita myöten. Kaupunkiin onkin syntymässä oikein kansainvälinen uusnatsiskene josta korkein kiitos tietysti kuuluu ennenkaikkea perussuomalaisia suojeleville poliiseille ja oikeuslaitoksen jäsenille jotka ovatkin tehneet mittavan työn rasismin nostattamiseksi kaupungissa ja niin ollen maineen palauttamiselle 1930-luvun hienojen aikojen tasolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks nainen kirjoitti:

Siellä se oli lehdessä pienellä huomaamattomalla kirjoituksella mainittu, että Kotka kuuluu imagotutkimuksen häntäkaartiin kun vastaajina tutkimuksessa oli haastateltu yritysten päättävässä asemassa olevia henkilöitä, toimitusjohtajia ja talousjohtajia. Olisi tietenkin saannut tästäkin aiheesta suuremman jutun lehteen, mutta ei ollut kanttia sitä tehdä, miksiköhän ?

Kun puhutaan kaupungin työllisyydestä ja täällä olevista yritusjohtajista, jotka eivät kuulu ns. LindeSalmisklaaniin, niin useimmat tietää miten yhteistyön silloin käy. Esimerkiksi kantasatmaan ei niin vain ulkopuolisilla tai kulttuurisatmaan kuulumattomilla toisinajattelijoilla ole asiaa. Kiinteistökauppoja tehdään joko aivan alihintaan ( Laajakoski ) tai sitten mainostetaan ostajia, joita ei ole edes olemassa. Ehdotukset tyrmätään, jos ne eivät sovi kaupunginjohdon tappiovisioajattelun kanssa yhteen tai he eivät siitä itse mitenkään hyödy.

Mitä tulee lukemattomiin tutkintapyyntöihin alkaen Kakspyyn touhuista aina johdon huvimatkoihin niin ei ole milään ihme, että kaupungin imago on sitä mitä on. Samalla on pokkaa vaatia palkankorotuksia johdolle kun muihin kaupunginvirkoihin on täyttökielto koskien enimmäkseen hoito ja peruspalvelualaa. Työt täytyy tehdä minimimitoituksella ja samalla huolehtia, että lakisääteiset laatukriteerit tulee täytettyä esm. päiväkodeissa ja hoiva-asumisessa.

Nuoria perheitä taas ei kiinnosta tulla asumaan, jos mm. lapset joutuvat käymään koulua täyteen ahdetuissa luokissa tai päiväkodeissa ja lasten kyyteihin menee aivan liikaa aikaa omien työmatkojen lisäksi. Valitetaan kun ei saada uusia asukkaita ja kuitenkin samalla heikennetään uusien asukkaiden palveluita supistamalla kaikki samaan jättikeskittymään.

Mutta onhan meillä sentään kaikesta huolimatta Vellamo, Sapokka ja .....no nyt täytyy vähän miettiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu