Nään tosi harvoin unia, mutta yleensä ne jää mieleen hyvin, tässä esimerkkejä
1. Sama uni toistuu.
En ole varma kuinka monta kertaa olen nähnyt tän unen: oon vanhan talomme hississä ja painan kerrokseen 4 (asuimme siellä). Tää lyhyt uni on nähty ainakin 2 kertaa. Mitä se tarkoitta?
2. Putoaminen
Näin tän unen joskus 6 vuotiaana: Olin olohuoneessa ja näin parvekkeen kaiteella vauvan (jonka tunsin). Menin parvekkeelle ja työnsin sen alas. Sitten aloin katumaan ja hyppäsin itsekin kunnes "kamera" kuvaa maasta päin molempien putoamista ja kuulluu matala "SWUMP"-tyylinen ääni ja herään.
3. Hidastus
Miks aina kun näkee unta, ei pysty juoksemaan kunnolla, vaan ikäänkuin kahlaisi mudassa tai juoksisi hidastettuna?
4. Lentäminen
Että oli hauskaa! Kerran pääsin lentämään. Olin kauppakeskuksessa ja yhtäkkiä aloin pomppimaan yllättävän korkealle. Pomput kasvoivat suuremmiksi ja muuttivat lentämiseksi. Lopulta törmäsin kauppojen seiniin ja heräsin.
5. Onnettomuus
Sattui itseasiassa viimeyönä: kävelin länsiväylän (moottoritie) yli sillalla ja huomasin tiellä suuren ketjukolarin. Ihmisiä oli kuolleina tiellä ja autoissa. Ensin se oli jännää, mutta sitten pelottavaa. litistyneet ruumiinosat ja päät näkyiät tosi selvästi leijaillessani niiden yläpuolella.
uuh... alkoi taas pelottaa. Kauheita unia, vai mitä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.