Kärsimys on suhteellinen, joskin universaali käsite. Jopa masokistin on mahdollista kärsiä, sillä nimi tarkoittaa että masokisti saa nautinto asioista joista yleensä muut kärsivät & vice versa.
Kärsimys juoksee elämän läpi kuin vesi, kärsimys on maailman joki.
Kuka, ja mikä on kärsimyksen takana? Kysymykseen vastaaminen vaatii myytin avaamista. Seuraava teksti on pitkä, mutta toivottavasti valaiseva pohdinta kärsimyksestä. Tässä tutkimuksessa olen käyttänyt asiaan perehtyneiden viisautta hyväkseni.
Raamatun Saarnaajan mukaan kaikki on turhuutta, Buddhan ja Schopenhauerin mukaan kaikki on kärsimystä elämässä. (Turhuus ja kärsimys onkin lähellä toisiaan, turhuus on kärsimyksen esiaste, ja päinvastoin. Kun ihminen huomaa että onni on turhaa/tilapäistä, se muuttuu kärsimykseksi menettämisen myötä. Taivaassa, eli ikuisuuden valtakunnassa asia ei tosin olekkaan näin, sillä siellä on ikuinen autuus.)
Jaakobin mukaan ihmisen ei tule onnettomuudestaan syyttää Jumalaa, sillä Jumala ei kiusaa ketään, sen sijaan ihmisen oma halu toimii myöskin kiusaajana.
Jéser ha-rá, ja Jéser ha-tov= taipumus/halu pahaan ja taipumus/halu hyvään. Samoin Paavalikin puhui pahasta himosta joita eräät noudattaa, ehkäpä Paavali ei puhunut tulikiven katkuisesti heitä vastaan, vaan rakkaudellisena nouvona heille jotka antavat eläimellisten halujensa heidät hitaasti tuhota?
Ko. käsitteet ovat tutut esim. essealaisten jerusalemista eräämaahan vetäytyneen mystisenkin ryhmän kirjoituksista. Niistä löytyy paljon mainintoja valkeasta ja pimeästä hengestä. (Ko. ryhmä odotti Messiasta, ja samoin kuin Jeesus piti vallitsevia uskonnollisia ryhmiä rappioon ajatuneina.)
Asian voikin kutakuin jakaa niin, että liha joka kaipaa takaisin maahan konfliktoi hengen kanssa joka on Jumalasta, ja joka kaipaa takaisin taivaaseen. (Tässä uhrien symboliikan salaisuus;
uhraamalla eläimen, ihminen ikään kuin uhraa Jumalan edessä animalistisen puolensa, hengen edestä. Jeesus laintäyttäjänä ja Vapauttajana sanoikin että paras uhri on se että syntinen kääntyy ja katuu, jolloin tuo symbolinen ele muuttuukin konkreettiseksi!) Liha kutakuin edustaa sielullista, animalistista puolta joka on holtiton, ja siksi ihminen jolla ei ole henkeä on kuin eläin olossaan. Kun ihminen toimii hengen kautta, on lihasta tullut orja, ja se on menettänyt isännän aseman.
Buddhalaisuus yhtyy, samoin kuin Arthur Schopenhauer (saksalainen filosofi, jonka mukaan realistisimmat ja parhaimmat uskonnot ovat kristinusko ja buddhalaisuus, häneltä on mm. kirja "pessimistin elämänviisaus") Jaakobin huomioon, että kärsimys lähtee halusta
." Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. 1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; "
(Shcopenhauer tosin korvaa sanan halu, sanalla tahto, mikä on kutakuin sama asia. Aivan kuten kärsimys ja turhuus, jotka molemmat perustuvat kutakuin samaan ilmiöön.)
Lääkkeeksi ongelmaan niin Buddha, kuin Arttu tarjosivat yksinkertaista lääkettä, luopua halusta. Esim. mies joka tahtoo kuollakseen naista, autoa, mainetta, yms. eikä sitten sitä saakkaan kokee kärsimyksen. Jos hän ei olisi halunnut, ei hän olisi kärsinytkään. Saarnaajan kirjasta selviää että ei edes mies jolla on rikkautta, ole vapaa kärsimyksestä, vaan hän ei koskaan saa kylläänsä rikkauksista. Nälkä kasvaa syödessä, eli jos rikkaalla ei ole hyvää sydäntä ja viisautta, himoitsee ja tahtoo hän itsensä puhki. Samoin, ei köyhällä ja yksinäiselläkään ole helppoa, vielä vähemmän jos hänellä ei ole nöyryyttä ja viisautta. Vanha itämainen sanonta sanookin "se joka takertuu, se menettää".
Itsemurhaa moni voisi ajatella kelvolliseksi ratkaisuksi, sillä sehän lopettaa kärsimyksen. Mutta esim. A. Shcopenhauer sanoikin että ei itsemurha ole mikään ratkaisu, sillä se merkki suunattomiin mittasuhteisiin paisuneesta elämänjanosta, eikä suinkaan päinvastoin. Itsemurhaaja tahtoo parempaa elämää, eikä pohjimmiltaan kuolemaa. Mutta jälleen, kun tahto on liian suuri, tulee samassa mittakaavassa myöskin kärsimys.
Tässä on kuitenkin se ongelma, että kumpikin näistä herroista unohtaa että sama pätee myöskin kärsimyksen ja tahdon vahtaamiseen.
Tässä vaiheessa Saarnaajan viisaus tuo täydennyksen:
"Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon. Kaikki, mikä tulee, on turhuutta.
11:10 Karkoita suru sydämestäsi ja torju kärsimys ruumiistasi, sillä nuoruus ja aamurusko ovat turhuutta.
12:8 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta!"
"Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi, ja sydämesi ilahuttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä.
12:14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa."
Saarnaaja kehoittaa ottamaan sen hyvän vastaan, mikä tulee. Ja tietämään että kärsimyskin on turhuutta. pitää nauttia siitä mikä on hyvää, mutta ei saa tahtoa liikaa, ettei pety. Sillä kaikki on turhuutta. (Edellä mainitut olisi syytä muistaa niidenkin seurakuntien joiden nuoret on laitettu tiukkaan nuhteeseen, heidän rinnalle jotka ovat jo saaneet kyllänsä tästä elämästä.)
Kohtuus, ja kultainen keskitie ovat tärkeitä, nimittäin kohtuuttomasti metsästetty hyvä, tuottaa pettymyksiä.
Lisäksi kohtuuton kaiken pahana pitäminen, ja hyvän välttely jotta ei menettäisi, on sama kuin menettäminen.
":1 Niin minä painoin mieleeni kaiken tämän ja pyrin saamaan kaikkea tätä selville, kuinka näet vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei rakkauskaan eikä viha ole ihmisen tiedettävissä; kaikkea voi hänellä olla edessä.
9:2 Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin.
9:3 Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen - vainajien tykö!
9:4 Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona.
9:5 Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
9:6 Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.
9:7 Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi.
9:8 Vaatteesi olkoot aina valkeat, ja öljy älköön puuttuko päästäsi.
9:9 Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina turhan elämäsi päivinä, jotka Jumala on sinulle antanut auringon alla - kaikkina turhina päivinäsi, sillä se on sinun osasi elämässä ja vaivannäössäsi, jolla vaivaat itseäsi auringon alla.
9:10 Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä.
9:11 Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo kohtaa kaikkia.
9:12 Sillä ei ihminen tiedä aikaansa, niinkuin eivät kalatkaan, jotka tarttuvat pahaan verkkoon, eivätkä linnut, jotka käyvät kiinni paulaan; niinkuin ne, niin pyydystetään ihmislapsetkin pahana aikana, joka yllättää heidät äkisti."
Hän on realistinen, sillä ihminen elää maailmassa jossa on lakinsa, ja vaikka ihminen ei eläisikään maailmasta ja maailmalle, on hänen otettava realiteetit huomioon. Pitää tarttua hetkeen, mutta ei takertua. Jeesuskin sanoi lempeästi, että ei pidä liikaa huolehtia huomisesta, vaan on otettava mallia taivaan linnuista, elettävä tässä ja nyt.
Eräs tähän liittyvä metodi onkin kultainen keskitie. Buddha havaitsi sen, kun aluksi oli rikas prinssi, ja sitten hän heittäytyi köyhyyteen ja huomasi hän ettei kumpikaan ole autuaaksi tekeviä pyrkimyksiä sellaisinaan.
Useasti moni pitääkin kultaista keskitietä Raamatun vastaisena höpöhöpöjuttuna, jolla ilkeä sarvipää myhäilee Jumalan lapsukaisia kadotukseen. Sanoihan jestas sentään nyt Paavalikin että meidän tulee pyrkiä täydellisyyteen. Moni vain unohtaa että sitä ennen Pave sanoi että epätäydellisiä me olemme, ja puhui nimenomaan pyrkimyksestä.
Mitenköhän moni suorittajalahko lähtee siitä perusoletuksesta että me olemme jo täydellisiä, ja jotka eivät niitä vaatimustasoja täytä, ovat luopioita ja sielullisia vaelluksessaan?
Siinä jätetään nuttura tiukalla täristen häikäilemättä osa Raamatusta sivuun ja luodaan uskontojen uhrit yhdistykselle lisää asiakkaita. Mikä onkin ironista, sillä hekin uskovat Raamatun olevan kokonaan Jumalan henkeyttämä. Miksi sitten sitä ei oteta kokonaan huomioon? Esim. kultaisen keskitien ja täydellisyyteen pyrkimisen kannalta?
Seuraava Saarnaajan kehoitus on syytä painaa mieleensä, sillä sen mukaan Jumala on ratkaisu, paras opastaja, sekä henkisen kasvun antaja:
"Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?
7:17 Älä ole kovin jumalaton, äläkä ole tyhmä: miksi kuolisit ennen aikaasi?
7:18 Hyvä on, että pidät kiinni toisesta etkä hellitä kättäsi toisestakaan, sillä Jumalaa pelkääväinen selviää näistä kaikista."
Jeesuskin puhuessaan että olkaa täydellisiä kuin Isä, tarkoitti todennäköisesti juuri sitä että jos olet kostava (kuten Jumalakin jonka viitta on punainen kostettujen verestä) on sinun oltava myöskin toisen ääripään, eli armahtamisen taitaja (Jumala on paras Armahtaja!). Sanoohan Jumala itsekkin tuovansa niin onnen kuin onnettomuuden.
Kärsimys juoksee elämän läpi kuin vesi, kärsimys on maailman joki.
Kuka, ja mikä on kärsimyksen takana? Kysymykseen vastaaminen vaatii myytin avaamista. Seuraava teksti on pitkä, mutta toivottavasti valaiseva pohdinta kärsimyksestä. Tässä tutkimuksessa olen käyttänyt asiaan perehtyneiden viisautta hyväkseni.
Raamatun Saarnaajan mukaan kaikki on turhuutta, Buddhan ja Schopenhauerin mukaan kaikki on kärsimystä elämässä. (Turhuus ja kärsimys onkin lähellä toisiaan, turhuus on kärsimyksen esiaste, ja päinvastoin. Kun ihminen huomaa että onni on turhaa/tilapäistä, se muuttuu kärsimykseksi menettämisen myötä. Taivaassa, eli ikuisuuden valtakunnassa asia ei tosin olekkaan näin, sillä siellä on ikuinen autuus.)
Jaakobin mukaan ihmisen ei tule onnettomuudestaan syyttää Jumalaa, sillä Jumala ei kiusaa ketään, sen sijaan ihmisen oma halu toimii myöskin kiusaajana.
Jéser ha-rá, ja Jéser ha-tov= taipumus/halu pahaan ja taipumus/halu hyvään. Samoin Paavalikin puhui pahasta himosta joita eräät noudattaa, ehkäpä Paavali ei puhunut tulikiven katkuisesti heitä vastaan, vaan rakkaudellisena nouvona heille jotka antavat eläimellisten halujensa heidät hitaasti tuhota?
Ko. käsitteet ovat tutut esim. essealaisten jerusalemista eräämaahan vetäytyneen mystisenkin ryhmän kirjoituksista. Niistä löytyy paljon mainintoja valkeasta ja pimeästä hengestä. (Ko. ryhmä odotti Messiasta, ja samoin kuin Jeesus piti vallitsevia uskonnollisia ryhmiä rappioon ajatuneina.)
Asian voikin kutakuin jakaa niin, että liha joka kaipaa takaisin maahan konfliktoi hengen kanssa joka on Jumalasta, ja joka kaipaa takaisin taivaaseen. (Tässä uhrien symboliikan salaisuus;
uhraamalla eläimen, ihminen ikään kuin uhraa Jumalan edessä animalistisen puolensa, hengen edestä. Jeesus laintäyttäjänä ja Vapauttajana sanoikin että paras uhri on se että syntinen kääntyy ja katuu, jolloin tuo symbolinen ele muuttuukin konkreettiseksi!) Liha kutakuin edustaa sielullista, animalistista puolta joka on holtiton, ja siksi ihminen jolla ei ole henkeä on kuin eläin olossaan. Kun ihminen toimii hengen kautta, on lihasta tullut orja, ja se on menettänyt isännän aseman.
Buddhalaisuus yhtyy, samoin kuin Arthur Schopenhauer (saksalainen filosofi, jonka mukaan realistisimmat ja parhaimmat uskonnot ovat kristinusko ja buddhalaisuus, häneltä on mm. kirja "pessimistin elämänviisaus") Jaakobin huomioon, että kärsimys lähtee halusta
." Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. 1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee; "
(Shcopenhauer tosin korvaa sanan halu, sanalla tahto, mikä on kutakuin sama asia. Aivan kuten kärsimys ja turhuus, jotka molemmat perustuvat kutakuin samaan ilmiöön.)
Lääkkeeksi ongelmaan niin Buddha, kuin Arttu tarjosivat yksinkertaista lääkettä, luopua halusta. Esim. mies joka tahtoo kuollakseen naista, autoa, mainetta, yms. eikä sitten sitä saakkaan kokee kärsimyksen. Jos hän ei olisi halunnut, ei hän olisi kärsinytkään. Saarnaajan kirjasta selviää että ei edes mies jolla on rikkautta, ole vapaa kärsimyksestä, vaan hän ei koskaan saa kylläänsä rikkauksista. Nälkä kasvaa syödessä, eli jos rikkaalla ei ole hyvää sydäntä ja viisautta, himoitsee ja tahtoo hän itsensä puhki. Samoin, ei köyhällä ja yksinäiselläkään ole helppoa, vielä vähemmän jos hänellä ei ole nöyryyttä ja viisautta. Vanha itämainen sanonta sanookin "se joka takertuu, se menettää".
Itsemurhaa moni voisi ajatella kelvolliseksi ratkaisuksi, sillä sehän lopettaa kärsimyksen. Mutta esim. A. Shcopenhauer sanoikin että ei itsemurha ole mikään ratkaisu, sillä se merkki suunattomiin mittasuhteisiin paisuneesta elämänjanosta, eikä suinkaan päinvastoin. Itsemurhaaja tahtoo parempaa elämää, eikä pohjimmiltaan kuolemaa. Mutta jälleen, kun tahto on liian suuri, tulee samassa mittakaavassa myöskin kärsimys.
Tässä on kuitenkin se ongelma, että kumpikin näistä herroista unohtaa että sama pätee myöskin kärsimyksen ja tahdon vahtaamiseen.
Tässä vaiheessa Saarnaajan viisaus tuo täydennyksen:
"Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon. Kaikki, mikä tulee, on turhuutta.
11:10 Karkoita suru sydämestäsi ja torju kärsimys ruumiistasi, sillä nuoruus ja aamurusko ovat turhuutta.
12:8 Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta!"
"Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi, ja sydämesi ilahuttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä.
12:14 Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa."
Saarnaaja kehoittaa ottamaan sen hyvän vastaan, mikä tulee. Ja tietämään että kärsimyskin on turhuutta. pitää nauttia siitä mikä on hyvää, mutta ei saa tahtoa liikaa, ettei pety. Sillä kaikki on turhuutta. (Edellä mainitut olisi syytä muistaa niidenkin seurakuntien joiden nuoret on laitettu tiukkaan nuhteeseen, heidän rinnalle jotka ovat jo saaneet kyllänsä tästä elämästä.)
Kohtuus, ja kultainen keskitie ovat tärkeitä, nimittäin kohtuuttomasti metsästetty hyvä, tuottaa pettymyksiä.
Lisäksi kohtuuton kaiken pahana pitäminen, ja hyvän välttely jotta ei menettäisi, on sama kuin menettäminen.
":1 Niin minä painoin mieleeni kaiken tämän ja pyrin saamaan kaikkea tätä selville, kuinka näet vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei rakkauskaan eikä viha ole ihmisen tiedettävissä; kaikkea voi hänellä olla edessä.
9:2 Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin.
9:3 Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen - vainajien tykö!
9:4 Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona.
9:5 Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
9:6 Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.
9:7 Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi.
9:8 Vaatteesi olkoot aina valkeat, ja öljy älköön puuttuko päästäsi.
9:9 Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina turhan elämäsi päivinä, jotka Jumala on sinulle antanut auringon alla - kaikkina turhina päivinäsi, sillä se on sinun osasi elämässä ja vaivannäössäsi, jolla vaivaat itseäsi auringon alla.
9:10 Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä.
9:11 Taas minä tulin näkemään auringon alla, että ei ole juoksu nopsain vallassa, ei sota urhojen, ei leipä viisaitten, ei rikkaus ymmärtäväisten eikä suosio taitavain vallassa, vaan aika ja kohtalo kohtaa kaikkia.
9:12 Sillä ei ihminen tiedä aikaansa, niinkuin eivät kalatkaan, jotka tarttuvat pahaan verkkoon, eivätkä linnut, jotka käyvät kiinni paulaan; niinkuin ne, niin pyydystetään ihmislapsetkin pahana aikana, joka yllättää heidät äkisti."
Hän on realistinen, sillä ihminen elää maailmassa jossa on lakinsa, ja vaikka ihminen ei eläisikään maailmasta ja maailmalle, on hänen otettava realiteetit huomioon. Pitää tarttua hetkeen, mutta ei takertua. Jeesuskin sanoi lempeästi, että ei pidä liikaa huolehtia huomisesta, vaan on otettava mallia taivaan linnuista, elettävä tässä ja nyt.
Eräs tähän liittyvä metodi onkin kultainen keskitie. Buddha havaitsi sen, kun aluksi oli rikas prinssi, ja sitten hän heittäytyi köyhyyteen ja huomasi hän ettei kumpikaan ole autuaaksi tekeviä pyrkimyksiä sellaisinaan.
Useasti moni pitääkin kultaista keskitietä Raamatun vastaisena höpöhöpöjuttuna, jolla ilkeä sarvipää myhäilee Jumalan lapsukaisia kadotukseen. Sanoihan jestas sentään nyt Paavalikin että meidän tulee pyrkiä täydellisyyteen. Moni vain unohtaa että sitä ennen Pave sanoi että epätäydellisiä me olemme, ja puhui nimenomaan pyrkimyksestä.
Mitenköhän moni suorittajalahko lähtee siitä perusoletuksesta että me olemme jo täydellisiä, ja jotka eivät niitä vaatimustasoja täytä, ovat luopioita ja sielullisia vaelluksessaan?
Siinä jätetään nuttura tiukalla täristen häikäilemättä osa Raamatusta sivuun ja luodaan uskontojen uhrit yhdistykselle lisää asiakkaita. Mikä onkin ironista, sillä hekin uskovat Raamatun olevan kokonaan Jumalan henkeyttämä. Miksi sitten sitä ei oteta kokonaan huomioon? Esim. kultaisen keskitien ja täydellisyyteen pyrkimisen kannalta?
Seuraava Saarnaajan kehoitus on syytä painaa mieleensä, sillä sen mukaan Jumala on ratkaisu, paras opastaja, sekä henkisen kasvun antaja:
"Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?
7:17 Älä ole kovin jumalaton, äläkä ole tyhmä: miksi kuolisit ennen aikaasi?
7:18 Hyvä on, että pidät kiinni toisesta etkä hellitä kättäsi toisestakaan, sillä Jumalaa pelkääväinen selviää näistä kaikista."
Jeesuskin puhuessaan että olkaa täydellisiä kuin Isä, tarkoitti todennäköisesti juuri sitä että jos olet kostava (kuten Jumalakin jonka viitta on punainen kostettujen verestä) on sinun oltava myöskin toisen ääripään, eli armahtamisen taitaja (Jumala on paras Armahtaja!). Sanoohan Jumala itsekkin tuovansa niin onnen kuin onnettomuuden.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.