Profetian Henki on Todistus Jeesuksesta ja Suuresta Herran

Isä antoi Poikansa toivoksemme ja vaikuttaa usko ja rakkauden Poikaansa ja tahtoonsa lähettämänsä Totuuden Hengen kautta ja hyvä on kunnioittaa ja kiittää.

Lisäksi Isä antoi pyhän ilmoituksensa Raamatussa ja sen moninaisissa pyhissä kirjoituksissa. Kiittäen ja kunnioittaen nöyrällä ja aralla tunnolla saamme lähestyä Luojaamme ja Vapahtajaamme, sillä Herran pelko on taivaallisen viisauden alku, varotaan maailmallista viisautta, joka ei voi oppia tuntemaan taivaallista Isää Jumalana eikä Poikaa Nasaretilaisena Jeesuksena eikä Pyhää Henkeä Totuuden tuojana ja Opettajana ja Puolustajana.

Ihan jokainen meistä saa sen hyvän anoessaan hyvältä paimenelta mitä tarvitsemme jokapäiväiseen taivaalliseen leipäämme ja juomaamme, sillä sitä varten on meille annettu Raamattu ja lupaukset ja Jumalan valtakunta ja vanhurskaus ja pyhitys, että sen mukaan voimme maailmalliset voittaneina kerran perillä kiittää Kuningastemme ja Herramme ja Jumalaamme, totisesti.

Hallelujah Jeesuksen nimessä ja Totuuden Hengessä, totisesti!
10156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suureen Päivään, jolloin taivaat kääritään kokoon kuin kirjakäärö, niin kiitä Herraa!

Äänestä

Suureen Päivään, jolloin taivaat kääritään kokoon kuin kirjakäärö, Tee Parannus!

Voit kysyä asiasta minulta, joka olen Herran armotaloudessa saanut uskoa ja tahdon myös rakastaa Herraani tekemällä tahtoaan ja samoin sinua sillä siten on Mestarini Jeesus minua opettanut. Olen myös saanut heittää toivon ankkurin kaikkein pyhimpään, joka on taivaallisessa Siionissa ja Uudessa Jerusalemissa ja tulee laskeutumaan Herran tullessa taivaasta alas maailmallisen sijaan kun maa uudistetaan ja taivaskin saa uuden muodon.

Hyvästä ja jokaisen ihmisen kannalta tärkeimmästä asiasta kannattaa keskustella asiallisesti ja panna pois kaikki syytökset ja kiistelyt ja vihan ilmaukset, sillä hyvästä sanomasta ja ilouutisesta on kysymys evankeliumissa, vaikka siihen liittyykin tässä Herran Jeesuksen toisesssa tulemuksessa tuomionsa ja koetukset kuinka olemme itsekukin elämäämme rakentaneet, sillä tuli sen tulee koettelemaan onko rakennettu Pelastuksen Kalliolle vai hiekalle, samoin onko rakennettu Jumalan vaikuttamassa uskossa ja toivossa ja rakkaudessa vai ihmismielen mukaisessa uskonnollisuudessa tai maailmallisuudessa.

Herra on totuudellinen ja hyvä meitä kaikkia kohtaan, sillä ei voi itseään kieltää, ja samoin odottaa meiltä kaikilsta toivonsa armoonsa laittaneilta totuuteen tulemista ja parannusta ja pyhitystä niinkuin on tahtonsa opettanut pyhässä Raamatussa, totisesti.

Älkäämme eksykö, emme voi vedota epäjumaliin, jos olemme missä asiassa eksyneet.

Kiitetään ja kunnioitetaan ja lähestytään taivaan ja maan Luojaa, Isää Jumalaa, Poikansa Jeesuksen nimessä ja Hengessä!

Äänestä

Isä antanut Pojalleen Jeesukselle ja edelleen enkelin väliltyksellä meille.

Rakastetaan Jeesusta ja anotaan Pyhän Hengen opetusta ja siunausta ja armolahjaa myös näin joulun läheisyydessä ja samoin läpi elämämme, sillä on nöyryyttä pyrkiä tuntemaan ja tekemään ja palvelemaan Herraa armoliitossa.

Äänestä

Olette myöhässä,Markus 9:1

Äänestä

Evankeliumi on jokaisen ihmisen elämäss se tärkein asia kuten Jeesus on opettanut. Ajalliset ovat lyhyt aika verrattuna kuoleman jälkeiseen ruumiillisesti tästä maailmasta siirryttäessä tuonpuoleiseen.

Ajallaan kannattaa jokaisen asiansa kuntoon laittaa Luojansa kanssa Jeesuksen opetuksen mukaan. Jo tämä päivä on otollinen parannukselle.

Äänestä

ilmoitus Pojasta Jeesusesta ja tulevaan Herran päivään liittyvistä totuudellisista, annettuna Ilmestyskirjassa vastaanotettavissa anoen Jeesuksen nimessä ja Hengessä, totisesti, ja hyvä on kiittää kaikesta hyvästä, sillä on Isän tahto omilleen.

Äänestä

ymmärtää profetian Hengestä: "Todistus Jeesuksesta", sillä pelastusta ei ole toisessa.

Äänestä

ja Isän Jumalan valtakunnassa annetussa totuudessa, sillä kaikki valheet on Pahasta ihmisen uskonnollisesta sielullisuudesta. Anotaan henkien erottamisen armolahjaa ja sitä että Totuuden Henki opettaa Ilmestyskirjasta ja muista pyhistä Raamatun kirjoituksista sen hyvän hengellisen, joka kautta pyhitymme Jeesuksessa ja Isän lapseudessa.

Pidetään arka tunto sanansa edessä Isän Jeesuksen edessä Hengessään. Kiitetään ja kunnioitetaan Jeesuksen Isää ja Jumalaa, sillä on Pyhästä Hengestä, totisesti. Hallelujah Jeesuksen nimessä!

Muistetaan että Isä Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden tuntemaan.

Äänestä

näiden maailmallista pressaennustusten joukkoon, ettei olisi turhuutta koko palsta.

Äänestä

ottavat vaarin Jeesuksen Isän ja Jumalan antamassta Ilmestyskirjasta, sillä liittyvät oleellisesti Herran suureen tulemuksen paivään ja sitä edeltävään 7-vuotisjaksoon.

Ensin tullaan iankaikkinen evankeliumi kaikille julistamaan.

Sitten Jumalan pyhiä tapetaan ja Saatana taivaasta alas viskataan.

Lopuksi Jeesus vuodattaa vihansa pyhien verta vuodattaneiden ja pedon valtakuntaan osallistuneiden pelkurien ja muiden valheen rakastajien ja Jumalan evankeliumin hyljänneiden päälle.

Sitten pyhät ensimmäisessä ylösnousemuksessa pääsevät elämään Herransa kanssa taivaasta alaslaskeutuneessa Uudessa Jerusalemissa ja tämä alkaa Yljän häillä, kun uutena juo tämän uudistetun ja tulesssa poltetun maan viinipuun antia.

Pidä huolta, että tahdot päästä voittajana ja ristisi kantaneena Herran Jeesuksen vatlakuntaan ja siksi olet syntynyt vedestä ja Hengestä ja pysyttänyt itsesi armoliitossaan hyvässä rakkaussuhteessa taivaallista Isääsi ja Vapahtajaasi kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulemuksen Päivästä! kirjoitti:

Isä antoi Poikansa toivoksemme ja vaikuttaa usko ja rakkauden Poikaansa ja tahtoonsa lähettämänsä Totuuden Hengen kautta ja hyvä on kunnioittaa ja kiittää.

Lisäksi Isä antoi pyhän ilmoituksensa Raamatussa ja sen moninaisissa pyhissä kirjoituksissa. Kiittäen ja kunnioittaen nöyrällä ja aralla tunnolla saamme lähestyä Luojaamme ja Vapahtajaamme, sillä Herran pelko on taivaallisen viisauden alku, varotaan maailmallista viisautta, joka ei voi oppia tuntemaan taivaallista Isää Jumalana eikä Poikaa Nasaretilaisena Jeesuksena eikä Pyhää Henkeä Totuuden tuojana ja Opettajana ja Puolustajana.

Ihan jokainen meistä saa sen hyvän anoessaan hyvältä paimenelta mitä tarvitsemme jokapäiväiseen taivaalliseen leipäämme ja juomaamme, sillä sitä varten on meille annettu Raamattu ja lupaukset ja Jumalan valtakunta ja vanhurskaus ja pyhitys, että sen mukaan voimme maailmalliset voittaneina kerran perillä kiittää Kuningastemme ja Herramme ja Jumalaamme, totisesti.

Hallelujah Jeesuksen nimessä ja Totuuden Hengessä, totisesti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu