Kuullostan varmasti aika mummolta, kunhan pääsen vauhtiin oirekuvailussani, mutta vasta 3-kymppinen olen ;D
Joskus vuosia sitten polveni kipeytyi niin, etten päässyt kyykystä ylös. Kesti jonkun aikaa, katosi. Tuli uudestaan, katosi. Kävin lääkärillä ja lääkäri vain naureskeli, että sinulla vaan on jo toinen jalka haudassa. Parikymppisestä se oli kummaa kuultavaa.
Silloin vuosia sitten myös oireili "vaivaisenluuni", se oli välillä todella, todella arka, piti ihan könkätä.
Usein oli myös "kasvukipuja", jomotus/ polttelu alkoi jommasta kummasta nilkasta ja valtasi koko jalan, joskus eteni toiseenkin jalkaan. Tosi kipeää välillä.
Näitä oireita ei juurikaan ole viime aikoina ollut. Mutta olen usein hyvin jäykkä aamuisin. Milloin kädet aivan jäykkinä, milloin jalat. Vaihtelee.
Kylmä alkaa heti kolottaa, aina pitää olla villasukat. Tai kahdet.
Muutaman viime viikon aikana vatsan seudulle on alkanut tulla kipeitä kohtia. Alkoi kylkikaarista ja nyt kosketusarkoja alueita on kylkiluissa, "lantioluissa" ja kylkikaarissa. Muunmuassa. Niin kuin siellä täällä olisi mustelmia, vaikka ei olekaan mustelmia, tuntuvat vain kosketettaessa samanlaisilta. Joskus pitää ihan vaihtaa asentoa, kun kohdat tuntuvat epämiellyttäviltä.
Ja sellaista pikkuriikkistä jomotusta nyt on vähän väliään vaikka missä, vaihtelee miten sattujaan.
Ja väsynytkin olen. Olen jo vuosia ajatellut olevani hirveän laiska. Hyvä jos välillä viitsii leipää voidella. Ja kyllä minä laiskakin olen, mutta ihan viime aikoina olen alkanut ajattelemaan, että ehkä takana on muutakin?
Mieli keksii näille oireille vaikka minkälaisia hirvittäviä tauteja, mutta eikö näissä oireissa vähän reuman merkkejä ole?
Reumalääkärillekö näillä oireilla kannattaisi mennä?
Vaivainen
2
306
Vastaukset
- vanha varis
Varmaan kilpirauhaskokeet on tehty koska olet käynyt lääkärillä.
Muistan oman kauhean väsymykseni ennenkuin sain lääkityksen.
Kului välillä vuosia kun löydettiin vielä keliakia ja jätin kotimaiset viljat pois. Sen jälkeen on olo tullut paremmaksi. - Ketjun aloittaja
Kilpirauhaskokeet otettiin kerran raskausaikana ja jotain häikkää oli. Uusintatestissä kuitenkin kaikki arvot olivat normaalit. Tästä on jo jokunen vuosi.
Kävin tänään lääkärissä. Ei reumaa, mutta yliliikkuvat nivelet ja fibromyalgiaan viittaavia oireita. Fysioterapeutille lähete.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717847- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703