Kun suursuomenteko oli päättynyt, ja vanhan rajan takaa tultiin takaisin kotiin töppöset suihkien, niin oli luojan lykky, että Neuvostoliitto piti pääkohteenaan Berliinin valloittamista. Tämä pelasti suomen varmalta valloitukselta. Näet juuri näitä keskeisiä vaiheita suursuomen luojat - porvarit - eivät halua ääneen mainita.
Omat joutuivat perääntymään kovaa vauhtia ja sitä mukaa pieneni suomen pinta-ala. Se mitä jäi jäljelle, johtui siitä, että "peli" vihellettiin poikki Berliinissä. Neuvostoliiton kiire lännessä siis säästi meille sen mitä on nyt tänäänkin jäljellä, ellemme jälleen sorru saksan vaateisiin. Voipi olla, että kovat lisävelat odottavat jälleen ottajaansa. Vähän pelkään näin tapahtuvan, kun kuuntelen oikeisto-YLEn kokoomussävytteistä meuhkaamista.
Muuten, asia jota myöskään ei miestemme perääntymisestä mainita. Pojat kyllä vastasivat kymmentä vastustajaa, mutta kun Saksa oli jo lyöty, patruunat myös meittin pojilta loppuvat. Ja takaisin oli tultava.
Kunnia niille, jotka vastustivat vanhan rajan ylittämistä. Jos salpalinja olisi tehty saman tien vanhalle rajalle eikä porvarit olisi ampuneet omia, jotka vastustivat vanhan rajan ylittämistä, Karjalakin olisi nyt meillä.
Omat joutuivat perääntymään kovaa vauhtia ja sitä mukaa pieneni suomen pinta-ala. Se mitä jäi jäljelle, johtui siitä, että "peli" vihellettiin poikki Berliinissä. Neuvostoliiton kiire lännessä siis säästi meille sen mitä on nyt tänäänkin jäljellä, ellemme jälleen sorru saksan vaateisiin. Voipi olla, että kovat lisävelat odottavat jälleen ottajaansa. Vähän pelkään näin tapahtuvan, kun kuuntelen oikeisto-YLEn kokoomussävytteistä meuhkaamista.
Muuten, asia jota myöskään ei miestemme perääntymisestä mainita. Pojat kyllä vastasivat kymmentä vastustajaa, mutta kun Saksa oli jo lyöty, patruunat myös meittin pojilta loppuvat. Ja takaisin oli tultava.
Kunnia niille, jotka vastustivat vanhan rajan ylittämistä. Jos salpalinja olisi tehty saman tien vanhalle rajalle eikä porvarit olisi ampuneet omia, jotka vastustivat vanhan rajan ylittämistä, Karjalakin olisi nyt meillä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tiesin
NÄIHÄN SE ON
Paskaa jauhat Ryssän perseen nuolija
Suursuomi, joka oli murhamarski ja suomen upseeristo kannattivat, eivätpä vaan tienneet,poloiset, että marskilla oli seksuaalinen ja pakottava tarve kuitata kokemansa torjunta neuvostoliiton marsalkalta, hän oli kuulopuheiden mukaan todennut, hullu mies, ja pieni kikkeli.
Yhtä hyvin voidaan spekuloida myös että jos Taika Jim olisi taikonut jättiläisnyrkin ja hakannut ryssät plittanaksi niin Moskova olisi Suomen pääkaupunki!
Aattele! Jos.
Tuo on huuhaata, mutta suomen kohtalo meni kuten avauksessa, katso vaikka nyt kakkoselta:
12.50 Tuntematon sotilas
(Suomi 1955, 169') N: Kosti Klemelä, Heikki Savolainen, Reino Tolvanen, Veikko Sinisalo, Åke Lindman. Väinö Linnan romaani konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa Edvin Laineen ohjaamana klassikkoelokuvana
Älä stuhna puhu paskaaa. Me ammuimme itseämme Mainilassa ja syytimme siitä teitä. Ja te saaatanan tollot uskotte vielä.
Saimme muuten tapettuakin siellä Mainilassa pari omaa. Ja väitimme teidän tappaneen ne.
hohohohoh....
vielä viiskyt luvullakin kotiaseman ohi meni pitkiä junia, nastolan kuivamaídon maitojauhesäkeillä täytetty, valtavat sotakorvaukset maksettiin..isäni tuli hermoraakkina vuosien sodista kotiin..ei ole ihmisen paikka..
jos lenin olisi ollut viisas, hän olisi kokeillut kommunismia ensin koirilla, mutta kyllä venäläisetkin menetteli.
"Jos salpalinja olisi tehty saman tien vanhalle rajalle eikä porvarit olisi ampuneet omia, jotka vastustivat vanhan rajan ylittämistä, Karjalakin olisi nyt meillä."
Karjala meni Saksan tukeman NL:n aloittamassa Talvisodassa. Salpalinja rakennettiin uudelle rajalle.
Vanhan rajan ylittämisestä kieltäytyneitä ei ammuttu. Vankeustuomioita määrättiin kyllä joitakin.
Vai että oikein VARMALTA VALLOITUKSELTA. ha ha ha. Kovastipa sitä vaan ehdottomasta antautumisesta luovuttiin koska tiedettiin että Suomea pidetään pystyssä vaikka saksalaisin voimin. Pääkohde oli Berliini jo vuonna 1941 ensimmäisten Tupolevi putoilevi pommitusten alkaessa joten yritäs uudestaan.
Salpalinja olisi tosiaan kesästä -40 kevääseen -41 pitänyt rakentaa vanhalle rajalle. Näin olisi säästytty monenlaiselta harmilta
http://talonmiesjulmajj.blogspot.com/2011/12/itsenaisyyspaiva.html
. . . .
Täällä on kylläkin yritetty selitää koko ajan, että Berliinin tärkeä asema Stalinin suunitemissa pelasti Suomen. Mutta ei se kuitenkaan vähenä sotaveteraanien osuuta saadun torjuntavoiton vaikutuksesta asiaan.
Jos rintama olisi todella murtunut, niin kyllä puna-armeija olisi tullut myös Suomeen ja helsinkiin saaka. Sitten olisivat menneet Berliinin. Joten suomalaisten vastarinta vaikuti tilanteeseen.
Ja vaika olisi pysähdyty "vanhalle rajalle", niin siitä huolimata suurhyökkäys olisi tullut. Ei Stalin olisi palautanut talvisodassa saamaansa alueita vapaaehtoisesti Suomelle.
On hyvä, että tajuat Berliinin merkityksen vaikutaneen Stalinin päätökseen jättää Suomi rauhaan, eikä diktatuurin hyvätahtoisuus.
Juuri noin. En ole edes kuullut, että jossain vaiheessa olisi joltain taholta kiistetty, että pohjimmiltaan Suomen itsenäisyyden pelasti Neuvostoliiton kiire ehtiä Berliiniin viimeistään yhtä aikaa lännen sotavoimien kanssa, mihin se tarvitsi lisää joukkoja Suomen vastaiselta rintamalta.
Mutta yhtä totta on, että Suomi olisi miehitetty, mikäli Suomen armeija olisi luhistunut niin, että miehittäminen olisi onnistunut vain muutamalla kymmenellä tuhannella miehellä.
Sen sijaan täytyy ihmetellä, miksi Suomi oli jättänyt Neuvostoliiton suurhyökkäyksen oikeastaan vain Salpalinjan varaan. Suurhyökkäys oli täysin odotettavissa ja aikaa linnoittautumiseen lähempänä rintamalinjaa oli kylliksi.
"En ole edes kuullut, että jossain vaiheessa olisi joltain taholta kiistetty, että pohjimmiltaan Suomen itsenäisyyden pelasti Neuvostoliiton kiire ehtiä Berliiniin viimeistään yhtä aikaa lännen sotavoimien kanssa, mihin se tarvitsi lisää joukkoja Suomen vastaiselta rintamalta."
Vähänpä olet kuullut. Suomen rintamalta siirrettiin joukkoja vasta hyökkäyksen tultua jo torjutuksi. Pääosa suunnattiin Baltiaan.
Berliiniin hyökättiin huhtikuussa -45. Länsivallat eivät edes pyrkineet sinne, koska se oli sovittu NL:n miehitysvuöhykkeeksi.
"Sen sijaan täytyy ihmetellä, miksi Suomi oli jättänyt Neuvostoliiton suurhyökkäyksen oikeastaan vain Salpalinjan varaan. Suurhyökkäys oli täysin odotettavissa ja aikaa linnoittautumiseen lähempänä rintamalinjaa oli kylliksi. "
Turhaa ihmettelyä. Kannaksella oli kolme vuotta linnoitettu pääasemaa ja sen takana oli työn alla kestolinnoitettu VT-asema. Lisäksi aloitettiin Viipurin tasalla olevan VKT-aseman linnoittamista.
Itä-Karjalassa oli vahva PSS-asema ja Karhumäen suunnalla myös linnoitteet.
Berliini oli siis AINA pääpainopiste. Suomi oli silti todistanut ettei Nevan kaupungin asukit sillä kukkoile. Vain tällä on väliä. Ei sillä mitä vainoharhaisen murhanhimoisen hullun päässä liikkui.
Stalinin käsky Kovoroville.
Stalin perusteli joukkojen siirtoa Kannakselta Valkovenäjälle sillä, että sota ratkaistaan Berliinissä. Tämä johtui hänen virhearviostaan että suomalaiset olisivat jo antautuneet ja maa saatu NL hallintaan. Mutta nythän Kovorov pyytikin vain lisää ja lisää joukkoja tuhoutuneiden tilalle mikä ei sopinut lainkaan Stalinin ennakkosuunnitelmiin. Että tällainen se tilanne oli.
Ei sitä ryssää salpa-linja olis pysäyttäny, vaikka se olis rakennettu mihin. Meidät pelasti veteraan ien suuri työ ja se että Mannerheim kieltäytyi hyökkäämästä Leningradiin.
En ole avaajan kanssa ihan samaa mieltä. N-liittohan olisi voinut niin halutessaan jämähyttää sodan meitä vastaan asemasodaksi, pitää voimassa antautumisvaatimuksen, kieltäytyä neuvottelemasta muusta kuin antautumisesta ja ilmoittaa Ruotsin kautta, että he hoitavat asiat Suomen kanssa myöhemmin.
Mitähän siinä tilanteessa Helsingissä ja Mikkelissä olisi päätetty? Ehkä olisi alkanut melkoinen muuttoliike Ruotsiin kun johtajarotat olisivat jättäneen uppoavan paatin.
Että silleen minä ajattelin. Väliaikaisen rauhansopimuksen tekeminen oli neukun puolelta täysin vapaaehtoinen teko, mikään seikka ei sitä siihen pakottanut.
Nooh muttakun jokainen ukkeli kato tarvittiin länteen. Sellasta oli resurssipula. Ja asemasodassahan ei olisi ollut mitään järkeä Stavkan puolelta enää 44.
Mitä höpäjät? Ei Stalin niin tyhmä ollut että olisi vetänyt pääosan joukoista Berliiniin ja mukamas lopuilla käynyt asemasotaa. Suomen armeija olisi kohta ollut vanhalla rajalla!
>>oli luojan lykky, että Neuvostoliitto piti pääkohteenaan Berliinin valloittamista. Tämä pelasti suomen varmalta valloitukselta.
arkistotukimusten mukaan puna-armeijan kokonaistappiot jatkosodassa olisivat olleet noin 757 500 miestä.
Kesällä -44 olisi Kannaksella menetetty 125 000 miestä, josta noin 40 000 kaatuneina.
Suomalaisten tappiot kaatuneina olivat 1944 noin 20 000 miestä, minkä lisäksi noin 60 000 haavoittui.
Tappiot olivat siis erittäin raskaat molemmin puolin, mikä kertoo taistelujen kovuudesta.
Aloitus kertoo siitä että vanha kunnon stallarihenki omine tulkintoineen ei ole kadonnut.Mutta tällaista se on kun historiaakin tutkitaan punaisten silmälasien läpi ja putkinäön avulla.
Tällaista se oli 1970-luvullakin silloin kun Neuvostoliitto,kumarruksia..joo kiitos,,jo riittää..,oli vielä olemassa ja vasemmisto oli voimiensa tunnossa.
Ei siis mitään uutta auringon alla.
Ja lähteesi on mikä?
Ilman lähdeviitettä ei tällaisia lukemia nielaista.
Tuo linkki ei toimi enää, mutta sieltä seuraava juttu on talletettu:
http://www.turunsanomat.fi/tulosta.asp?ts=1,2,0,0,179465,2004-09-04
Poliittisesti mahdoton tilanne edellytti aselepoa syyskuussa 1944
Helsinki (STT)
Syyskesällä 1944 Suomen sotilaallinen tilanne ei vaatinut aselepoa, mutta suomalaisten poliittisten ja sotilasjohtajien huoli talvisodan tilanteen toistumisesta sitä vaati.
- Armeijan ja itärajan sotilaallisen tilanteen näkökulmasta Suomella ei olisi ollut tarvetta suostua Neuvostoliiton ankariin rauhanehtoihin. Ongelmana olikin se, että Suomi oli taas jäämässä yksin selvittämään välejään Neuvostoliiton kanssa, kuten talvisodassa, korostaa sotahistorian dosentti Eero Elfengren Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Saksalaiset olivat jo aiemmin joutuneet vetäytymään Narvajoki-linjalta, ja Suomen kannalta tilanne oli muotoutumassa kummalliseksi: rintama oli jo pitkällä Keski-Euroopan suunnalla ja suomalaiset olivat edelleen taistelemassa.
- Tilanne oli siis poliittisesti mahdoton, Elfengren luonnehtii.
Suomen päättäjät olivat jo hyvissä ajoin ymmärtäneet, että tappioita jatkuvasti kärsinyt Saksa tulisi häviämään sodan. Näin ollen Suomen piti Elfengrenin mukaan päästä mahdollisimman sopivassa vaiheessa irti aseveliyhteydestä.
Armeija edelleen taistelukykyinen
Elo-syyskuun vaihteessa 1944 Suomen kenttäarmeija oli paremmassa kunnossa aseiden, varustusten ja materiaalin osalta kuin kesäkuun alussa 1944.
- Saksalaiset arvioivat, että Suomessa oli syyskuun alussa niin paljon aseita ja materiaalia, että me olisimme pystyneet torjumaan vielä yhden suurhyökkäyksen. Niin ikään saksalaisten arvioiden mukaan Suomessa oli sotamateriaalia 6-8 kuukauden kulutusta varten, Elfengren kertoo.
Kesän 1944 aikana varsinkin maavoimien panssarintorjuntakyky sekä ilmatorjunta- ja kenttätykkien ammustilanne paranivat merkittävästi.
- Esimerkiksi kenttätykistön kalustotappiot korvautuivat lähes täysin. Ilmavoimat saivat 81 hävittäjää, minkä jälkeen rintamalaivueessa oli 1. syyskuuta 30 konetta enemmän kuin Neuvostoliiton joukkojen suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa Karjalan kannaksella.
Sotamateriaalisen valmiuden säilyttäminen olikin erittäin merkittävä tekijä aselepoa edeltäneellä ajanjaksolla.
- Näin Mannerheimilla oli vielä yksi kortti takataskussaan. Se, että hän vieläkin varautui pahimpaan, oli mielestäni suuren sotapäällikön ja valtiojohtajan oivallus.
Paitsi materiaalinen valmius myös Suomen armeijan miesvahvuus oli syyskuun alussa 1944 hyvä.
- Suomalaisten tappiot kesä-elokuussa 1944 olivat yli 64 000 miestä, joista kaatuneita oli noin 15 000. Niinpä vanhemmat ikäluokat eli vuosina 1902-1908 syntyneet kutsuttiin takaisin palvelukseen, ja lopulta kotijoukot lähettivätkin rintamalle kenttäarmeijan täydennykseksi yli 18 000 miestä, joista upseereita oli 1 200, Elfengren huomauttaa.
Lisäksi kotijoukkoihin jäi vielä vuoden 1926 ikäluokka, jonka vahvuus puolestaan oli noin 22 000 miestä.
Kaiken kaikkiaan Suomen armeijaa ei aselevon alla ollut lyöty. Tilanne oli saatu hyvin suomalaisjoukkojen hallintaan, ja vihollisen hyökkäykset joka rintamalla pysäytetty.
Stalin suostui aselepoon
Suomalaiset tunnustelivat Neuvostoliitolta rauhanehtoja elokuun loppupuolella 1944.
- Tällöin meille ilmoitettiin, että mikäli sopimukseen päästään, suomalaiset voivat edellyttää itsemääräämisoikeuden säilyvän, Elfengren toteaa.
Tilanne oli ollut tyystin erilainen muutamaa kuukautta aiemmin kesäkuussa Viipurin menettämisen jälkeen. Tuolloin suomalaiset olivat tiedustelleet Tukholman kautta Neuvostoliitolta rauhanehtoja, jotka meillä tulkittiin ehdottoman antautumisen vaatimuksena.
Talvisodan tilanteesta syksyn 1944 tilanne taas poikkesi siinä, että nyt neuvostoliittolaiset suostuivat Mannerheimin esityksestä aselepoon. Tämä kävi päinsä siksi, että liittoutuneiden kilpajuoksu Berliiniin oli juuri silloin meneillään.
- Siellä Neuvostoliitto oli saavuttamassa niin suuria poliittisia etuja, että Suomi jäi toissijaiseksi rintamaksi, ja sen kanssa voitiin tehdä aselepo ja välirauha.
Myös Stalinin omille sotilailleen Suomen suunnan ratkaisulle antama aika oli loppunut kesken ja hän irrotti iskukykyisimmät joukot Saksan vastaiselle rintamalle.
Näkee vaikka millaisia lukuja esitettävän mutta mitkähän lienee lähimpänä oikeita?
Itsellä on sellainen mielikuva että hyökkäysvaiheen aikana kaatui noin 25 000 eli hieman yli sen mitä talvisodassa. Ns. asemasotavaiheen aikana kaatui yllätys kyllä n. 10 000 sotilasta ja miten sitten loput jakaantuu Kannaksen ja muiden rintamien kesken jos kerran n. 60 600 on kokonaismäärä?
http://www.srk.alajarvi.fi/sotakansio/yleista.html
"Jatkosodan menetykset olivat 60 605 kaatunutta, 4534 kadonnutta ja 158 000 haavoittunutta, joista 47 500 jäi invalideiksi. Lisäksi tuli- vat siviiliväestön, merimiesten ja raivaushenkilöstön kärsimät tappiot. On laskettu, että Suomen kokonaistappiot vuosien 1939-45 sodissa olivat n. 90 000 kuollutta ja 57 500 invalidia. Sotavankeuteen joutui Talvi- ja Jatkosodassa n. 4000 suomalaista"
Eniten vuosien 1939-1945 sodissa miehiä kaatui siis jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana, mikä on varmaan monelle yllätys, kun niin paljon puhutaan talvisodan ja kesän 1944 kovista taisteluista ja suoranaisesta hädästä rintamalla. Vuoden 1941 hyökkäysvaihe puolestaan näyttäytyy noihin kahteen ajanjaksoon nähden melkein helpolta.
Väärää mielikuvaa on ruokkinut osaltaan myös Tuntematon sotilas, jossa loppu on yhtä katastrofia. Hyökkäysvaiheessakin toki miehiä kaatuu, mutta vähemmän niitä tuttuja hahmoja ja huulikin vielä lentää.
Mutta tuossa vain toteutuu se yleinen fakta, että hyökkäävä armeija on aina alttiimpi kaatumaan tai haavoittumaan kuin puolustautuva, vaikka tykkituli näyttääkin pahalta. Joskus olen nähnyt tilastoa hyökkäysvaiheessa kaatuneista venäläisistäkin. Luvut eivät tuntuneet erityisen suurilta.
Kun kysyt, vastaan että tiedettiin.
Ei meillä olisi Karjalaa, vaikka olisimme tehneet mitä. Viipurikin luovutettiin taktisesti, ilman Viipurin luovutusta ei rauhanteko olisi ollut mahdollista. Vielä on hengissä veteraaneja, jotka "puolusti" Viipuria.
Jo talvisota oli käsikirjoitettu paljon ennen alkamistaan, paljon ennen kuin suomalaiset kävivät neuvotteluja alueluovutuksista syksyllä 1939, nuo neuvottelut olivat vain muulle maailmalle suurta sirkusta.
Kiire Berliiniin auttoi meitä jonkun verran ja asekätkijät pelastivat meidät lopulliselta miehitykseltä. 1968 elokuussa oli myös aika tiukka tilanne, kovat oli jo putkissa ja Kekkonen aivan paniikissa.
on räikeä todiste siitä että Mannerheim oli ainoastaan sodankäynnin maskotti. Marskihan pöyristyi asiasta mutta vastaavat sotilaskomentajat pyyhkivät pöytää marskin mielipiteillä ja jättivät Viipurin käytännössä taistelutta viholliselle.
pakokauhuun joutuneet 20.Prikaatin joukot. Kenraalit olisivat kyllä sen pitäneet käskyn mukaisesti. Vain Lagus piti puolustamista mahdottomana.