Sodat

Hyvät chattilaiset oletteko samaa mieltä yhdestä
asiasta,että
ei minkään asian takia ole niin paljon sodittu ja
riidelty kuin uskonnon.
Niinkuin tälläkin palstalla.
Mikä siinä uskon asioissa on sellaista, eikö sen
pitäisi sovittaa riidat, mutta aina käy
päinvastoin.

Mutta kun vanhaa testamenttia lukee niin Jumala
laittoi kansakuntia maantasalle kun eivät
totelleet kymmentäkäskyä, ja pitivät epäjumalan
kuvia.
12305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on

Äänestä

ne tottelee,kymmentä käskyä,kun ei ole jyrännyt
moneen tuhanteen vuoteen.
Onkohan lomalla?Mokoma.

Äänestä

Uskontojen hyvää pohjaa tuskin kukaan voi
tosissaan kieltää. Ihmiset ovat muovanneet
uskonnoista vallantavoittelunsa ja egonsa
välineitä, ja siksi vaikuttaa siltä, että sodat
johtuvat uskonnoista.

Jos kuitenkin tutkimaan lähes mitä tahansa
uskontoa, niin rauha & rakkaus ovat niiden
sydämessä. Ihmiset vaan saavat päähänsä että
heidän tapansa hankkia rauha & rakkaus on niin
paljon parempi kuin toisten, että nuo muut pitää
käännyttää.

Todellisia uskovaisia on nykyään todella harvassa.
Kuinka moni noudattaa Raamatun henkeä, eikä
kirjainta nykyaikana? Kyllä jokaisen kristitynkin
pitäisi ymmärtää, että Raamattu on niin vanha
kirja ja kulkenut koko ajan ihmisten käsissä, että
siihen on tullut paljon vääristymiä, valheita ja
varmasti myös sensurointia.

Kymmenen käskyä eivät aiheuta sotia. Jos Jumala
ensimmäisesssä sanookin ettei sinun tule pitää
muita jumalia, niin hän sanoo sen niille ketkä
pitävät Jumalaa jumalanaan. Eihän kymmenessä
käskyssä käsketä opettamaan muille mikä on Jumala.
Ei kai nyt kaikkivaltias tarvitsisi ihmistä
sellaiseen hommaan. Kyllä Jumalalle kelpaa että ne
kekkä uskoo, ne uskoo. Sillä Jumalahan on sama
asia kuin Allah, Zeus, Odin, Tao. Kyse on vain
ihmisten nimityksistä.

Näin siis: uskonnot eivät aiheuta sotia.
Uskovaisuuten fanaattisesti tarrautuneet ja sitä
tekosyynä käyttävät ihmiset sen sijaan
aiheuttavat.

Äänestä
  • Uskonnot ovat ihmisen luomia ja keksimiä juttuja,
    joten uskonnoista aiheutuvat riidat ovat ihan
    ihmisten itse aiheuttamia kähinöitä.
    Mikäpä muu niitä kähinöitä ihmisten välille
    voisi aiheuttaa kuin ihminen?
    Eläimet ja kasvit eivät juuri sotia motivoi, ja
    jumalia tai yliluonnollisia asioita ei ole
    olemassa.
    Se, että yleensä uskonnoissa on jossakin
    perusajatusten listassa mainittu pienellä
    lähimmäisenrakkaus ja yleinen kiltteys elämässä
    ei tee uskonnoista hyvää asiaa. Elämänkatsomus
    joka perustuu valheisiin ja satuihin on aina
    kuupo, vaikka siellä olisi kuupoilujen seassa
    kivojakin periaatteita.
    Jos poimittaisiin pelkästään ne kivat asiat ja
    jätettäisiin satuolennot omaan arvoonsa oltaisiin
    jo paljon paremmalla pohjalla.

    Äänestä

  • Keppo kirjoitti:

    Uskonnot ovat ihmisen luomia ja keksimiä juttuja,

    Totta, ihmiset ovat luoneet uskonnon. Mutta mistä
    se johtuu, että kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan
    niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin samanlaisia, että?
    Voisiko siellä olla kenties jotain perää?

    Sekin on totta, että valitettavan monet ihmiset
    uskovat niihin satuihin joita uskontojen tueksi on
    luotu. Käsittääkseni tämä kuitenkin johtuu siitä,
    että kun ajattelijat sekä sieniä popsivat
    ajattelijat alkoivat ymmärtää, että todellisuus on
    aika mutkikas paikka, niin ne keksivät
    vertauskuvia & persoonia näille luonnon"hengille".
    (Lisäselvitykseksi lue viestini "Todellisuuden
    selitys" filosofia-alueelta.) Vaikutus oli että
    moni alkoi ymmärtää miksi kannattaa elää rauhassa
    &c, mutta moni myös tajusi että tätä voi käyttää
    ihmisten hallitsemiseen.

    Tämän takia onkin syytä todella tutustua
    uskontoihin, miettiä asioita eikä hyväksyä
    automaattisesti mitä joku käskee ajatella. Koska
    kaikki uskonnot ovat syntyneet samasta pohjasta
    (todellisuus), ne johtavat lopulta kaikki
    lupaamiinsa "paratiiseihin". Mitä tämä paratiisi
    sitten on, onkin jo ihan toinen asia. Ehkä se on
    se todellisuuden täydellinen ymmärtäminen joka
    saatanan solulla. Mieli menee että POKS! Wau kun
    olikin hurja juttu tämä maailma, jee!

    Äänestä

  • kala kirjoitti:

    "Voisiko siellä olla kenties jotain perää? "

    Ei voisi. Uskonnoissa olevat hyvät asiat voi
    kiteyttää: "olkaa kiltisti älkääkä kiusatko
    toisianne."
    Kaikki muu on turhaa rekvisiittaa. Jumalat ja
    muut hörhöt niiden hyvien asioiden takana on
    karmea keksintö, ja niistä pitäisi päästä
    ehdottomasti erilleen.

    En näe erityisen hyviä syitä tutustua uskontoihin.
    Mitä enemmän niihin tutustuu, sen kuupommilta ne
    vaikuttaa. Saman ajan voisi käyttää rakentavammin
    jotekin muuten.

    pitää pikku-Keppoa otteessaan jo toista viikkoa.

    Se tekee niin äkäiseksikin Kepon.

    Ja Omoa menee.

    Äänestä

  • Keppo kirjoitti:

    "Voisiko siellä olla kenties jotain perää? "

    Ei voisi. Uskonnoissa olevat hyvät asiat voi
    kiteyttää: "olkaa kiltisti älkääkä kiusatko
    toisianne."
    Kaikki muu on turhaa rekvisiittaa. Jumalat ja
    muut hörhöt niiden hyvien asioiden takana on
    karmea keksintö, ja niistä pitäisi päästä
    ehdottomasti erilleen.

    En näe erityisen hyviä syitä tutustua uskontoihin.
    Mitä enemmän niihin tutustuu, sen kuupommilta ne
    vaikuttaa. Saman ajan voisi käyttää rakentavammin
    jotekin muuten.

    Totta kai siellä on perää. Kuinka ihminen voi olla
    noin sokea?

    Ei uskontojen perusta ole että olkaa kiltisti. Tuo
    on erittäin lyhytnäköistä ajattelua. Uskontojen
    perustassa on todellisuuden perusta, ja syy sille
    miksi kannattaa olla kiltisti.

    Miten sinä sitten selität että kaikissa maailman
    kansoissa uskonnot ovat näytelleet tärkeää osaa?
    Miten sinä selität että nykyäänkin suurin osa
    maailman ihmisistä on uskovaisia? "Ihmisellä on
    perustarve selittää maailmaa ihmetontuilla", vai?

    Äänestä

"Hyvät chattilaiset"

Kuvittelin tätä keskustelupalstaksi, mutta taisin
erehtyä. Joten näkemiin.

Äänestä

Uskontoja on maailma pullollaan, kuten myös
uskonnollisia ihmisiä. On "uskon" sotia jne.
yhtenä esimerkkinä vaikka talebanien mullahin
lupaus maksaa 300 000 smk tapetusta
ulkomaalaisesta lehtimiehestä.... Oletteko
ihmiset todella niin sokeita, ettette erota mikä
henki tällaisissa asioissa on takana? Tai kun
vanhat mammat heiluttelevat Kalasnikoveja päänsä
päällä ja ylistävät allahia. Luulisi siinä jo
alkavan päässä raksuttamaan; onko näillä todella
näin pieni jumala että täytyy aseilla puolustaa???
Henki, joka näissä vaikuttaa, ei todellakaan voi
olla rakastavasta Jumalasta!
Eikö Jeesuskin ristiinnaulittu juuri
uskonnollisten ihmisten toimesta?

Erotetaan siis uskonnollisuus ja usko. Ylhäältä
tuleva usko on pyhää ja puhdasta!

Äänestä
  • et huomaa malkaa omassa silmässäsi, mutta roskan
    toisen silmässä.

    "Luulisi siinä jo alkavan päässä raksuttamaan;
    onko näillä todella näin pieni jumala että täytyy
    aseilla puolustaa???"

    Kirjoitat ikään kuin uskonsotia käytäisiin vain
    muiden (lähinnä muslimien) toimesta, mutta ei
    kristittyjen. Kristityillä on aivan yhtä pieni
    jumala kuin muslimeillakin, koska kristityt
    palvovat samaa Allahia kuin muslimitkin.

    Juuri tuollainen besserwisserimäisyys tekee
    monista kristityistä niin vastenmielisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • Ja ne "uskonnolliset ihmiset", jotka
    lähtevät "ristiretkille" ja rukoilevat ylhäältä
    apua aseilleen, ristiinnaulitsevat Jeesusta
    kaiken aikaa.

    Myös pyssyjä heilutelevat kristityt mammat
    kiduttavat ristiinnaulittua.

    Usko ei ole koskaan puhdasta. Usko on
    inhimillistä. Kaikkien uskontojen vilpitön usko
    on tasoissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marjuska kirjoitti:

Hyvät chattilaiset oletteko samaa mieltä yhdestä
asiasta,että
ei minkään asian takia ole niin paljon sodittu ja
riidelty kuin uskonnon.
Niinkuin tälläkin palstalla.
Mikä siinä uskon asioissa on sellaista, eikö sen
pitäisi sovittaa riidat, mutta aina käy
päinvastoin.

Mutta kun vanhaa testamenttia lukee niin Jumala
laittoi kansakuntia maantasalle kun eivät
totelleet kymmentäkäskyä, ja pitivät epäjumalan
kuvia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu