"Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on ohjeistanut Yhdysvaltain ulkoministeriötä ja muita viranomaisia varmistamaan, että Yhdysvaltain diplomatia ja ulkomaanapu edistävät homoseksuaalien oikeuksia ja taistelua syrjintää vastaan.
Valkoisen talon mukaan kyseessä on ensimmäinen Yhdysvaltain hallituksen strategia, jolla taistellaan homojen oikeuksien polkemista vastaan ulkomailla. Yhdysvalloilla on jo vastaava politiikka sukupuolten ja etnisen tasa-arvon edistämisen suhteen.
- Taistelu homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transsukupuolisten henkilöiden syrjinnän lopettamiseksi on maailmanlaajuinen haaste ja keskeinen osa Yhdysvaltain toimintaa ihmisoikeuksien edistämiseksi, Obama sanoi lausunnossaan. "
yle.fi
Tämä on hieno asia! Yhdysvallat on tässäkin edelläkävijänä ja ensimmäinen kerta kun maailmanmahti vie suurella painolla asioita eteenpäin. Homojen sorsinta loppuu kehitysmaissa. Nykyäänhän USA:n armeijassa myös homot voivat palvella isänmaataan avoimesti, ei tarvitse olla kaapissa, ettei jonkun jäärän nenään mene palkokasvi.
Valkoisen talon mukaan kyseessä on ensimmäinen Yhdysvaltain hallituksen strategia, jolla taistellaan homojen oikeuksien polkemista vastaan ulkomailla. Yhdysvalloilla on jo vastaava politiikka sukupuolten ja etnisen tasa-arvon edistämisen suhteen.
- Taistelu homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transsukupuolisten henkilöiden syrjinnän lopettamiseksi on maailmanlaajuinen haaste ja keskeinen osa Yhdysvaltain toimintaa ihmisoikeuksien edistämiseksi, Obama sanoi lausunnossaan. "
yle.fi
Tämä on hieno asia! Yhdysvallat on tässäkin edelläkävijänä ja ensimmäinen kerta kun maailmanmahti vie suurella painolla asioita eteenpäin. Homojen sorsinta loppuu kehitysmaissa. Nykyäänhän USA:n armeijassa myös homot voivat palvella isänmaataan avoimesti, ei tarvitse olla kaapissa, ettei jonkun jäärän nenään mene palkokasvi.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Lukijoille huomautettakoon seuraava seikka :
kun homo-agendan puolustaja ei voi mitenkään, ei luonnonjärjestyksen, ei yhteiskunnan, ei Raamatun mukaan esittää järkeviä vasta-argumentteja...
Homo-agenda:
Pyri aina demonisoimaan vastapuoli
Käytä humaanisuutta (kultuuri-maxismia)
Syytä rakkaudettomuudesta
Käytä " kuka heittää ensimmäisen kiven "-synroomaa (sehän oli lopullinen kuolemantuomio, ei keskustelu-argumentti "
Tässä vai muutama homo-agendan ohjeen otin esille...
Lukijoille huomautettakoon seuraava seikka:
Homous on luonnollinen osa ihmisen evoluutiota. Homoseksuaalisuus on (tai oikeastaan oli) yksi evoluution tapa pitää ihmiskunnan lukumäärää aisoissa. Historiallisesti ajatellen yhteiskunnan kannalta homot olivat eunukkien ohessa ylimystön luotettavia ja välttämättömiä palvelijoita. Nykyaikana homot ovat rakentamassa yhteiskuntaa siinä missä kaikki muutkin yhteiskunnan aktiiviset jäsenet.
Raamatulla ei voi esittää mitään järkeviä argumentteja ihmisen seksuaalisuudesta, puolesta taikka vastaan.
Homovastaisuus on syytäkin demonisoida, koska se on ihmisten arvottamista ja rinnastettavissa rasismiin.
Humaanius on sivistystä, kulttuuri-marxismi paranoiaa, homovastaisuus luiskaotsaisuutta.
Lähimmäisenrakkaus on rakkautta ja kunnioitusta toisen ihmisen elämää kohtaan elämän kaikilla osa-alueilla.
Edellisen kommentoijan "Ensimmäisen kiven syndrooma" on artikulointia, jossa ei ole päätä eikä häntää.
Raamatun kautta ei oikein kannata yhteiskunnallisia asioita selittää. Siellähän on parran ajaminen kadottava synti, eikä Jeesus sitä juttua sen kummemmin oikaissut.
Entäs luonnonjärjestys? Homoseksuaalisuutta on kaikilla lajeilla.
Syytä rakkaudettomuudesta? Jaa-a... Enpä ole tuommoiseen vielä törmännyt.
Esiintyyhän eläimillä myös mm. epäsosiaalista käyttäytymistä. Eläinten keskuudessa on myös sairaita ja vammautuneita yksilöitä. Luonto korjaa pois sen, mikä ei sopeudu eli auta ylläpitämään elämää. Ei homoseksuaalisuus eläinkunnassa ole tämän osalta mikään poikkeus. Spermaisesta ulosteesta ei ole koskaan todistettu sikiävän uusia yksilöitä! Luonnottomuus on sitä, joka ei ole selviytymisen mukaista, ja homous ei sitä ole vaan toimii rodun selviytymistä vastaan!
"Spermaisesta ulosteesta ei ole koskaan todistettu sikiävän uusia yksilöitä!"
Ei kukaan ole tuollaista väittänytkään. Homoseksuaalisuus ei myöskään ole sairaus eikä vamma. Homoseksuaalisuutta on ollut aina, kaikissa sukupolvissa, koko ajan. Mitenkähän lienee, ei ole luonnonvalinta "poistanut" homoseksuaalisuutta. Muista kuitenkin että kiihkomieliset eivät ole kovin pitkään maapallolla pärjänneet. Lyhyt on ollut erilaisten lahkojen olemassaolo.
Niin on ollut myös esim. syöpää kaikissa sukupolvissa ja kaikkina aikoina, nuorilla lapsillakin. Samoin kaikenlaisia muita sairauksia. Ei ihmisestä tai muustakaan lajista siinä mielessä tule täydellistä. Ja miksipä tulisikaan, sillä elämä on jatkuva selviytymisprosessi, jossa heikot, sairaat, lisääntymiskyvyttömät, homot, epäsosiaaliset jne. karsiutuvat pois. Miten voitaisiin puhua elämästä taisteluna, jos ei olisi tämän taistelun häviäviä yksilöitä ja ryhmiä.
Koskaan ennen ihmisen kulttuurihistoriassa ei homoseksuaalisuutta ole asetettu tasa-arvoiseksi heteroseksuaalisuuden kanssa. Ensimmäistä kertaa puhutaan, että kahden miehen tai naisen pitäisi voida mennä avioon samalla tavoin "tasa-arvoisesti" kuin vastakkaista sukupuolta olevienkin. Ehkä tämä voi omalta osaltaan jonkin verran homoseksuaalisuutta tehdä yleisemmäksi. On minusta perin kummaa, jos aina paasataa nsiitä, miten muka homot ovat sellaisiksi syntyneet mutta esim. somali taas ei tietenkään ole syntynyt raiskaamaan ja ryöstelemään ohikulkijoita.
Siitähän ei pitkä aika ole, kun vasenkätisiä lapsia pieksettiin koulussa oikeakätisiksi. Niin ja kuuroja pidettiin vähä-älyisinä, kun eivät uskoneet puhetta.
Vasenkätisyys on osittain geeneistäkin johtuva aivojen lateralisoitumiskehityksen häiriö ja yhteydessä mm. skitsofreeniaan sekä homoseksuaalisuuteen. Kuurous taas voi tosiaankin olla yhteydesä alempaan älykkyyteen ihan ymmärrettävistä syistä. Kehittyvä lapsi tarvitsee paljon virikkeitä ja aististimulaatiota, josta iso osa tulee ääniaaltojen muodossa.
Valitettavasti, ihminen ei mahda luonnollensa tämänkään osalta mitään. Kiina on nousemassa maailmanmahdiksi, kuten Görinkin varoitti Churchilliä 2. maailmansodan loppupuolella. Ei kaiken suvaitseminen yhteiskunnassa tosiaan johda muuhun kuin siihen, että luonnonjärjestyksestä paremmin huolehtivat kulttuurit/rodut nousevat näide sairauden ihannointiin ajautuneiden yhteiskuntien herroiksi. On muistettava se perusajatus, että ihminen on tullut suureksi ja sivistyneeksi eri rotujen/kulttuurien välisen kamppailun seurauksena. Mitä enemmän henkistä sairautta kuten homoseksualismia yksi rotu hyväksyy keskuuteensa, sitä heikommaksi se tulee toisten rotujen lopulta saadessa siitä yliotteen. Näin "suvaitsevaisuus linja" lopulta johtaa itsemurhaan ja tämän aatteen katoamiseen luonnonvalinnan kautta. Homotanssit ovat siis samalla myös ylistystanssia kuolemalle.
Ovatko vasenkätiset siis sairaita tai poikkeavia? Pitäisikö heidät internoida kaikki jonnekin saarelle? Pitäisikö jonkin uskonnon ottaa asiakseen vasenkätisten eheytys oikeakätisiksi?
Melkoisia ajatuksia...
Kyllä he tavallaan nykyaikaisen neurotieteen osalta ovat poikkeavia. Monet varsinkin fiksummat vasenkätiset ovat sopeutuneet tavalla tai toisella oikeakätisen valtaenemmistön yhteiskuntaan, joten siinä mielessä ovat "eheytyneet". Ei olisi tehokasta joka tilanteessa aina huomioida vasenkätisyys. Osa on jopa harjaantunut "molempikätiseksi". Ei välttämättä vaan ole tarjolla esim. erikseen vasenkätisten työkaluja. Joten ei tolta osin yhteiskunta ole muuttunut "tasa-arvoiseksi" eikä koskaan tule muuttumaan. Sama on homouden kohdalla. Aina kuuluvat luonnonoikkuina "alempaan kastiin" vähintäänkin ja valtaenemmistön ehdoilla on mentävä.
Ok. Entä silmien väri? Mikä on mielestäsi oikea silmien väri ja minkä värisillä silmillä on luonnonoikku-poikkeava ja kuuluu alempaan kastiin?
Silmien värillä ei sinänsä ole mitään merkitystä, mutta vaaleasilmäisten on tutkimuksissa todettu pärjäävän mm. paremmin akateemisesti. He ovat myös tummasilmäisiä parempia strategista ajattelua vaativissa johtotehtävissä. Tummasilmäiset sen sijaan sopivat paremmin nopeaa reagointia vaativiin tehtäviin, eli siihen "alempaan kastiin".
Homot, lesbot, biseksualit ja transsukupuoliset ovat ihmisiä siinä missä muutkin, joten myös meillä tulee olla samat ihmisoikeudet ja ihmisarvo kuin kenellä tahansa muullakin.
Se ei kuitenkaan mitätöi ihmisten perusoikeuksia joita on mm. sanan- ja uskonvapaus tässä maassa, eli oikeus henkilökohtaiseen mielipiteeseen sekä sen harjoittamiseen eli sen ilmaisemiseen. Minulla on myös oikeus ilmaista ja harjoittaa tässä maassa elämänkatsomustani ilman mitään lisenssiä tai lupaa valtiolta. Pelkään pahoin, että konsensuspäätöksenteko ja vähemmistöpolitiikka muutenkin ajaa tämänkin maan hyvin äkkiä kohti neuvostojärjestelmää.
Suomen Perustuslain 2 luvussa on turvattu seuraavat oikeudet:
6 §. Yhdenvertaisuus.
7 §. Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen.
Kuolemanrangaistuksen ja kidutuksen kielto
8 §. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate.
9 §. Liikkumisvapaus.
10 §. Yksityiselämän suoja.
11 §. Uskonnon ja omantunnon vapaus.
"Minulla on myös oikeus ilmaista ja harjoittaa tässä maassa elämänkatsomustani ilman mitään lisenssiä tai lupaa valtiolta. "
Tottakai saat, ei sitä ole kukaan sinulta kieltänyt. Sinulla on lupa uskoa vaikka puujumalaan.
Mites muuten puheessasi toteutuu homojen/lesbojen ja transihmisen osalta nämä seuraavat seikat:
6 §. Yhdenvertaisuus.
"Kyllähän minä voin saada ihan hyvin nykyään viharikossyytteen henkilökohtaisesta mielipiteestäni. "
Ja se on ihan oikein! Katsos kun keskustella voi fiksustikin. Ei tarvitse viljellä alatyylin termejä (mikä kyllä kertoo niiden puhujastaan todella paljon). Kansalaisetkin alkavat olla perin kyllästyneitä, kun muutamat poliitikotkin päästelevät vaikka mitä törkysammakoita, joita sitten oiotaan jälkeenpäin.
Niin, mikähän sitten on "viksusti" ja mikä taas ei? Perätäänkö nyt jotain stasi-sensuuria ja lisenssejä oikeiden ja väärien mielipiteiden ilmaisuun? Ei kiitos! Vapaa Suomi, vastusta homojen miehitystä!
Minä ihmettelen tätä perussuomalaisten asennetta, kun aina loukkaannutaan jostakin. Monella tuntuu olevan jonkinlainen jatkuva kaltoinkohdelluksi tulemisen tunne. Valitetaan että homoista puhutaan liikaa, sitten valitetaan kun niitä ei ole missään mainittu. Jos homoista ei puhuta, nostetaan ne itse esille. Mikään ei oikein ole hyvin. Kelkka kääntyy jatkuvasti sen mukaan mistä milloinkin voi herneen vetäistä nenukkiin.
Kyllä mielipiteensä voi sanoa loukkaamatta sillä muita. Just tuossa annoin sulle "viksun puhumisen" vinkin; älä viljele törkysanoja. Tuon kun opit niin huomaat pärjääväsi varmasti. Kun mieleesi tulee oikein pöljä teksti, mieti muutama kerta ja laske vaikka kymmeneen, ennenkuin julkaiset viestisi. Silloin tuskin joudut kenenkään silmätikuksi vihakirjoittelusta tms. Asiansa voi esittää monella tavalla, se äärimmäisin antaa sinusta vain typerän kuvan.
Siinä vaiheessa kun homovastaiset alkavat tuntea olevansa häviöllä, he alkavat demonisoida vastapuolta vaikka millä tavoin. Raamattu napataan esille myös ja etsitään juuri ne kohdat, jotka sillä hetkellä ajavat hänen omaa asiaansa. Ei sitten muisteta sitä, että se aamuparran ajo vie kadotukseen. Ja mitä kaikkea muuta siinä kirjassa onkaan.
Ja tuo luonnonjärjestys, voi elämän kevät mikä perustelu. Vasta oli uutisia homopingviineistä. Homoseksuaalisuutta on todellakin kaikilla lajeilla.
Tasa-arvoisuus etenee. Yhdysvallathan on ollut oikea vanhoillisuuden linnake. Noitavainojakin oli vieläv1700-luvulla.
Tämä on vapaamuuraripankkiirimafian sota ydinperhettä vastaan jota tulee vastustaa. Mistä ihmeen homopongiviineistä sinä hölötät? Rahaeliitin mediaan ei ole uskomista, hyi. Vähemmistöryhmät ja konsensus-päätöksenteko on uhka kansanvallalle ja perusoikeuksille.
"Mistä ihmeen homopongiviineistä sinä hölötät?"
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Homopingviinit hautoivat hylätyn munan/1135246515118
No mitä tuossa uutisessa kerrotaan? Kaksi samaa sukupuolta olevaa pingviiniä eristetty häkkiin elämään kahdestaan, siinäkö kaikki? Ei tuo kerro mitään yhtään mistään. Vai että adoptiovauva, hhahhah, ettei olisi vaan poliittista propagandaa, nuo elukat ei kyllä väänny homoiksi vaikka ihmiset kuinka eristelevät niitä häkkeihin ja rääkkäävät niitä ja vääntelevät ties mitä uutisotsikoita. Aika alatasoisia linkkejä sinä syynäät tänne.
homoseksuaalien hirttäminen vain siksi että ovat homoseksuaaleja on väärin. Suomessa ei homoja sentään hirtetä, mutta iranissa hirtetään. Siitä huolimatta TARJA HALONEN ihailee iranin yhteiskuntaa homonhirtto-perinteineen, mutta kiekuu suu vaahdossa miten suomessa muka vainotaan homoseksuaaleja.
Miksi halonen ei puhu sanallakaan iranin homovainosta?
Miksi SYY maailman pahuuteen pitää löytyä suomen kansasta AINA?
"suomessa muka vainotaan homoseksuaaleja"
Kaasua pride-kulkueisiin, pahoinpitelyt Oulussa, Setan toimistojen ikkunoiden rikkominen...
Tästä on vain pieni hyppäys siihen, että kaasutetaan "väärän puolueen" jäsenistön esiintyjiä. Entä jos joku alkaa arvostella poliitikkojen toimia? Kyynelkaasutetaanko ja pieksetäänkö heitäkin (kuten just nyt itärajan takana).
Tämä on se huolestuttavampi juttu, nimittäin ääriliikkeiden nousu. Ääriliikkeet eivät ikinä ole katsoneet minkään vähemmistöryhmän (johon porukka jaoteltiin aivan mielipuolisesti, esim. Stalin) hommia hyvällä.
Vapaamuurari pankkiirit puolustaa ihmisoikeuksia, joop!
Hienoa.
Tosin kyllähän Yhdysvallat on taistellut homojen oikeuksien puolesta mm. 1964-1975 Vietnamissa ja sittemmin Afganistanissa ja Irakissa.
Libyassakin loppui homojen sorto ihan tykkännään.
Jotenkin tuntuu, että tämä "homojen puolustaminen" ei koske Pakistania tai Saudi-Arabiaa.
Toki kuulostaahan se uljaamalta syyltä hyökätä Iraniin kuin öljy...
koskea Afganistania tai Irakia, eikä missään nimessä Libyaa tai Egyptiä.
Iraniin hyökkäykseen on syynä myös Afganistanin oopiumin salakuljettaminen pois Afganistanista.
Olettekohan selvillä kuitenkaan tilanteesta, sillä tuo Obaman viimeisin lausunto on varmaankin jäävä hänen viimeisekseen. Kyseessä on siis Amerikan todellisen vallankäyttäjä Clintonin esitys, jonka hänen edustajansa Obama on tuonut esille. Ja väitän että Amerikka tulee muuttamaan tuon esityksen laatua aivan lähiaikoina. Salut.
OBAMA haluaa edistää homojen oikeuksia muissa maissa. Samoin mieleosoitukset ovat ulkomailla hänen suojeluksessaan.
MUTTA OMASSA maassaan hän ei niitä haluaisi ...
Kyse onkin muiden maiden moraalin rappioittamisesta paitsi jos hän äityy rappiottamaan senkin!!!!!.
Tässäkö syy miksi hakkarainen alkoi hengailla puppeleiden kanssa?`
Pelkääkö se että cia kidnappaa hänet ja aloittaa vesikidutuksen?