Kiertää huhu,että Simon Pietarin veli Andreas kävi Suomessa,ja että Suomessa on "raamattu" joka on 400-500 -luvulta suomen kielellä - onko kukaan kuulut?
Suomenkielinen "raamattu" 400 -luvulta?
Suomenkielinen "raa
1073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ennen 1500-lukua, niin sanotun varhaissuomen kaudella, suomea ei juuri käytetty kirjoitettuna kielenä. Tältä ajalta on säilynyt vain muutamia kirjoitettuja nimiä, sanoja ja lauseenkatkelmia. Suomen kirjakieli syntyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla. Piispa Mikael Agricola julkaisi ensimmäiset painetut suomenkieliset kirjat (kuten Abckiria 1543 ja Se Wsi Testamenti 1548).
Piispa Mikael Agricola yritti kirjoittaa Raamatun Suomen kielellä, mutta koptinen, yli 5000 vuotta vanha kieli ei tunnetusti ulkomaalaiselle ole helppoa. Hän "kehitti kristinuskon ammattikunnan käyttämän suomenkielisen sanaston" joka on jonkinlaista varhaisruotsalaista suomen kielioppia rikkovaa ulkomaalaisen sönkötustä. Alkuperäinen suomen kieli ilman ulkomaalaista vaikutusta ja/tai kristinuskon sanastoa on huhun mukaan löydetty. Siksi tuo 400-500 -luvulta peräisin oleva "raamattu" kiinnostaa. Jos joku tietää enemmän niin tähän ketjuun.
"huone muurin alla josta löytyi kivinen pöytä ja penkki, hopeinen kynttilänjalka ja kannu, pari kolikkoa, ilm. paperia ja raamattu" -juttua jos tarkotat niin sellaisesta liikkuu huhua
sitten on löytyny 1800 -luvun alkupuoliskolta oleva ihkaehjä raamattu, puukannet, koristellut nahkakannet, se on kuulemma erilainen sisällöltään ja kieliasultaan kuin Agricolan ulkomaalainen ruotsi-suomi sekoitus, sisältää mm. "Jeesuksen kirje seurakunnallensa".
Kuuluisimmat Raamatun käännökset ovat kreikankielinen Septuaginta (Vanha testamentti), latinankielinen Versio Vulgata, Lutherin saksankielinen käännös vuodelta 1534 sekä englanninkielinen King James Bible vuodelta 1611. Ruotsiksi Uusi testamentti käännettiin vuonna 1526, koko Raamattu 1541, ja uudet käännökset 1917 ja 2000.
"Kuuluisimmat Raamatun käännökset"
Ei ne raamatun käännöksiä ole kun ne kaikki ovat sisällöltään erilaisia.Eli ei ole "Uusi testamentti" vaan "Useita uusia testamentteja":Paavalilla omansa, Kustaa Vaasalla omansa, Luterilla omansa, King Jamesilla omansa j. n. e. ja kaikista opetetaan eri uskonnoissa, lahkoissa, kulteissa ja sekteissä eri tavalla, jokainen uskonnon, lahkon, kultin tai sektin perustajan koulutustason, mielenlaadun ja lain mukaan -ei sanantarkasti Jumalan sanan/lain/10 käskyn mukaan eikä sanantarkasti Jeesuksen oppien mukaan niinkuin kuuluu. Tuo mikä huhun mukaan on löytyny, on "Jumalan ja Jeesuksen testamentti".
Timba: "huone muurin alla josta löytyi kivinen pöytä ja penkki, hopeinen kynttilänjalka ja kannu, pari kolikkoa, ilm. paperia ja raamattu"
joo se
sehän on maanomistajan omaisuutta ......... kai ....... ???
Kirkon omaisuutta se ei voi olla. Siihen aikaan kun kristinuskoa ja kirkkoa ei Suomessa ollut.
ohase jännä juttu jos "raamattu" on ollut suomessa vain 400v jeesuksen jälkeen ...... saattanu olla jeesuksen aikaankin kun se Andreas piipahti täällä saunomas =))))
Ei se mikkään mahottomuus ole. Turun goottilaisen tuomiokirkon seinissä on kuulema 800 -luvulta tai ennen rakennetun Marialle omistetun kappelin jäännökset. Sehän ei ole suomalaisten tuomio.
Aikoinaan kirkot olivat juottoloita ja ilotaloja. Kirkoissa rällättiin ja paneskeltiin pitkin päivää. Useita naisia saman miehen kanssa, nainen ei saanut vaihtaa miestä mutta mies lensi kukasta kukkaan.