http://www.hs.fi/kotimaa/Lestadiolaisvaikuttajan lähipiirissä jälleen hyväksikäyttöepäily/a1305550929765
Mistä näitä vl.pedofiilejä oikein tulee? HS kertoo taas yhdestä käräjille menevästä.
Mistä näitä vl.pedofiilejä oikein tulee? HS kertoo taas yhdestä käräjille menevästä.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Lehdistö on ottanut linjan, että vain vaikutusvaltaisista tai aiemmin julkisuuteen tulleista vl-pedofiileista uutisoidaan -ja näitäkin tulee viikottain!
Mutta vl-pedofiliarikostuomioita, joissa tekijänä on rivivl-uskovainen, ei uutisoida. Rivivl-pedofiileja tuomitaan kellokas-pedofiilituomioiden välissä jatkuvasti, ilman että niistä voi lukea lehdistä. Alkaakohan jo sata vl-pedofiilia olla vankiloissamme?
Olisiko syytä tehdä leaks eli vuotaa tieto julki heti myös ns. tavallisissa tapauksissa?
Kai vankiloita pitää ruveta laajentamaan, kun VL-liikkeessä tapahtuneet lasten hyväksikäytöt paljastuvat kokonaisuudessaan ?
Kumma kun ihmiset roikkuvat mukana tuollaisessa liikkeessä, ja väittävät sen olevan Jumalan valtakunta ??
Vuodettavaa olisi, mutta nimen julkistamisesta voi saada syytteen kunnianloukkauksesta, sillä oikeus on julistanut asiakirjat salaisiksi. Ei siis vuodeta.
Löytyisi vaan joku tarmokas, joka jaksaisi selata oikeuden päätökset, niin melko nopeasti "juuri mitään ei ole tapahtunut" -käsitykseen tuudittautuneet vl-uskovaisetkin näkisivät herätysliikkeensä surkean tilan.
Jo useita kymmeniä kellokkaiden vl-pedofiliarikostuomioita on uutisoitu mediassa, mutta se on vasta jäävuoren huippu, sillä uutisoimattomia rivivl-uskovaisten tekemiä rikoksia on varmasti kymmenkertainen määrä!
Vaikka oikeuden pöytäkirjat olisivatkin salaiset, on tuomiolauselma yleensä (käytännössä aina) julkinen ja siitä saa kuka tahansa lukea tuomitun rikollisen nimen. Uhrien nimiä ei salaisiksi julistettujen tapausten yhteydessä tietenkään mainita, mutta rikollisen nimi löytyy.
Julkisessa tuomiolauselmassa mainitun nimen saa mainita. Koska se on julkista tietoa.
VL-puhujat usein: "Jumalan valtakunta on lasten ja lasten kaltaisten valtakunta."
Tämä usein toistettu fraasi on viime vuosina saanut aivan uuden merkityksen.
Mahdollisimman monen vl-pedofiilin nimi näkyviin! Myös tällä palstalla.
Käyppä sitten perkkaamassa oikeuden pöytäkirjoja ja tuo nimet tänne.
Itselläni ei ole aikaa eikä tosin taitoakaan kyseiseen operaatioon, mutta peräänkuulutan sellaista taitavaa henkilöä, jolla homma kävisi näppärästi.
Totuus ei pala tulessakaan.
Olisi kaikkien kansalaistemme oikeus tietää, millainen järjestö keskuudessamme elää ja herätysliikettä näyttelee!
Verkosta ei löydy alempien tuomioistuimien päätöksiä, ellei joku muu taho ole niitä sinne vienyt nähtäville. Jos käräjäoikeuden päätöksiä haluaa tarkastella, niin ne saa nähtäväksi käräjäoikeuden kansliasta ja päätöksistä voi ottaa kopiot mukaan.
Oko tietäjä sitä mieltä ettei niitä tarvitse penkoa. Polsiit teillä eivät sitä tee miksi jos kerran Minnan tapauskin on estetty ja miksi jos on totta???
En ole VL, mutta kuten sanoin, en ala nimiä julkistamaan. Päätökset löytyy käräjäoikeuden kansliasta ja sieltä niitä voi tutkia ja penkoa kuka tahansa. Otappa sinä ozinko asiaksi omalla alueellasi.
Rikoksenne tulevat vielä julki.
Liippaako läheltäkin?
En ketään, sillä he ovat tuomionsa jo saaneet, ei ole minun asia tuoda nimiä julkisuuteen.
Toki varman epäilyksen ilmoitan poliisille, joka hoitaa loput.
Kiitos kun kävit kertomassa sen meille.
kyl niitä varmaan alkaa olla aika lailla vankiloissa kun päivämiehessä oli viimenumerossa valaiseva juttu vl-vankilalähetystyöstä. sille varmaan on tarvetta. saa varmaan pian painottaa niin et seuroista puolet ryllä ja puolet vankiloissa.....
Mutta myös kymmenen neitseen vertainen, joista viisi oli viisasta ja viisi tyhmää.
Viisi raiskaa lapsiaan ja viisi ei?
Nökyy olevan samaa sakkia josta isä ja poika on jo tuomitut.
Sananmukainen pedofiiliperhe. Jonka äiti on edelleen sitä mieltä, ettei "huomannut" mitään!
http://yle.fi/alueet/oulu/2011/12/kolmelle_miehelle_hyvaksikayttosyytteet_raahessa_3087702.html
Mikähän tämä Raahen tapaus onb? VL?
Kuulemma on VL:stä kyse, mutta ihan varma ei voi olla.
Ei oo.
On, on. On se vl-porukka.
Jaa, lähipiirissä. Meilläkin asuu lähipiirissä paljon naapureita, ja on sukulaisiakin, ei-vl:iä..niistä on joku ehkä kavaltaja, joku murhaaja, jokuaviorikkoja.
VL-naapureista joku on suurella todennäköisyydellä joku seksuaalirikollinen.
Tätä rikollisutta on kaikissa myös valtauskonnossa ja monissa yhteikuntaluokissa ,ennen on asia tiedettu mutta ei ole puhuttu,mielestäni tämä on rukousvastaus kun alettu puhua ja tuomita näin vähentää rikollisuutta.jos viranomaiset haluaa tietää miten hommat toimii ....Vanhat ammattirikolliset tietää miten sedät toimivat (voi kysyä ns.uskoontulleeita helluntailaiselta),kun he on ennen käyttänyt konnien kans samoja menetelmiä omien töidensä temiseen eli rikolliseen toimintaan. Nämä henkilöt voivat vasikoida eli kertoa poliisille ja näin tunnistaa tavat miten toimitaan-Hyvä rikos valistus estää teot ja panee lähipiirin ihmiset tuomitsemaat teon ,eli todelliset näkijät.
Tämä on lähimmäisen rakkautta kun estää teon
VL-uskonnon pääteologia tällä hetkellä on rikosten mahdollisimman tarkka salaaminen ja näin yhteisön maineen suojeleminen. Jopa SRK:n johtokunta salaa rikoksia yhteisön maineen nimissä. Koko yhteisö ja sen johto on niin ryvettynyt vl-pedofiliarikostensalaamisskandaalissa, ettei ulospääsyä näillä eväillä ole!
Tuntuu että on unohtunut että suomessa on vuosittain yli 1000 pedofiilitapausta. Miksi ei lehtien palstoilla kerrota väistä ei-vl tekijöiden tekosista. Pitäisi myös mainita että nyt ei ole vl kyseessä. Olisi oikeudenmukaista. Hirvittää miten sairas ihminen voi olla...
Yksikään salainenkaan oikeuskäsittely ei ole niin salainen, etteikö rikollisen nimi olisi julkinen. Antakaapa johtolankoja kuten joskus aiemminkin, kuka oli käräjillä Raahessna tänään? Siikajokinen henkilö. Entä kolme pedofiilimiestä viime viikolla Raahessa, mikä sukunimi? Julkiseksi tieto, ei rikollisten suojelua. Jälkeenpäin voi myös joku muu rohkaiseva tekemään ilmiannon.
Yksikään salainenkaan oikeuskäsittely ei ole niin salainen, etteikö rikollisen nimi olisi julkinen. Antakaapa johtolankoja kuten joskus aiemminkin, kuka oli käräjillä Raahessna tänään? Siikajokinen henkilö. Entä kolme pedofiilimiestä viime viikolla Raahessa, mikä sukunimi? Julkiseksi tieto, ei rikollisten suojelua. Jälkeenpäin voi myös joku muu rohkaiseva tekemään ilmiannon.
http://m.suomi24.fi/comment/form/10301226/52623186/
http://www.kaleva.fi/uutiset/raahessa-kasitellaan-hyvaksikayttoa-nayta-kommentit/922233#kommentit
http://www.kaleva.fi/uutiset/raahessa-kasitellaan-hyvaksikayttoa-nayta-kommentit/922233#kommentit
kyseessä vl?