Jokeri tiensä päässä

pa......n loppu

Eilinen 7.12. arvonta näytti, että jokeri on tullut tiensä päähän. 3x 6 oikein tuloksella voitto osuus oli 9675,10 €, eli kansa ei enää jokeria pelaa.
Ketä muuten kiinnostaisi osallistua räikeästi manipuloituun arvontaan hilujen toiveessa, ei ketään.

Joskus jokeri oli Ok peli, päävoitto kasvoi ja ylijäämä kasvatti varsinaista pottia, ja sen jälkeen 6 oikein tulokselle kertyi lisäpottia niin, että silläkin tuloksella saattoi päästä satojen tuhansien voittoihin kertymästä riippuen. 5 oikein tuloksellakin sai muutaman tonnin, siis euroina.

Sitten piti ”kehittää”, eli veikkaukselle lisää rahaa. Koko ajan meni huonommaksi. Lopullinen niitti oli voittojen karsiminen muutamiin kymppeihin ja arvonta missä seitsemässä numerossa toistuu samat kaksi kolme numeroa, paljasti mitä veikkauksen arvonnat ovat. Arvonta moka on toki korjattu, mutta myöhäistä on . Kansa ehti jo tajuta mikä ”arvonta” veikkauksessa on.
Usko on mennyt koko veikkauksen toimintaan. Ei paljon auta, että pellepukuun puettu näyttelijä kiertää maata ja kerää puujalkavitsejä, eihän siitä ole peliin osallistumisessa kyse.
Viimeisimmän uudistuksen ideanikkarille pitäisi antaa potkut.

RAY on jo joutunut supistamaan toimintaansa, pelaajien puutteessa, samoin käy veikkaukselle.
Netissä löytyy kovia kilpailijoita missä palautusprosentit ovat toista luokkaa.
Jokeri kannattaa kuopata sitä ei elvytä enää mikään.
Ahneella on, tunnetusti…….

8

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valistusta enemmän

      Ja sama tulee koskemaan kenoa. Ihmiset ovat jo tajunneet mitä on kenoarvonta. Päiväarvonnalla yritetään nyhtää kansalaisilta lisää rahaa mutta eiköhän sillä katsota lähinnä mitä rivejä kansalaiset ovat pelanneet jotta myös "ilta-arvonta" menee vähän niinkuin sen mukaan. Paljonko on tullut esim. 7, 8, 9, ja 10 oikein tulokksia päivä- ja ilta-arvonnassa yhteensä päivittäin ja kummassakin erikseen? Sitähän ei ilmoiteta missään!!!! Pitäisi arvotamääriin suhteutettuna tulla aika paljon jos verrataan lottoon, joka on kerran viikossa.

      Eiköhän valistus ala kohta mennä perille suurimmalle osalle kansaa - toivottavasti!

      • tod näköisyys

        " Eiköhän valistus ala kohta mennä perille suurimmalle osalle kansaa - toivottavasti! "
        Toivottavasti kansa alkaa tosiaan tajuta todennäköisyyslaskennan perusteita.


      • Älykäs

        Joo, eipä näihin kommenteihin ole mitään lisättävää,homma on juuri noin.

        Jättämällä pelaamatta voi vaikuttaa, ei mitenkään muuten ja kun kaikki tekevät

        samoin viesti menee perille ja muutosta voi odottaa.


    • Grfff..............

      Matematiikka toimii kuitenkin niin, että voittomahdollisuudet ovat pienentyneet koko ajan, mm. Kenossa. Kenon voitonjako pitäisi saada julkiseksi yli 1000€ voittojen osalta, ennen kuin pelaajat kyllästyvät.
      Ainut mikä näyttää Loton lisäksi ns. onnenpeleissä vetävän on viking lotto. Suomellahan on siellä oma potti ja Vikingiä näköjään pelataan, voittonjaosta päätellen.
      Toki siellä on onnennumeropotti, mutta olisiko perimmäinen syy usko Norjalaisten rehellisyyteen.

      • Älykäs

        Kyllä se on yhteinen potti. Ruutumaksusta tietty osa menee onnenumeropottiin

        loput perupottiin. Tuo onnenumero ei käytössä ruotsissa.

        Potti yhteinen aina.


    • Grffff.............

      Taidat olla oikeassa jokerista. Eilisessä arvonnassa oli kolme kpl 6 oikein tulosta ja voitto osuus jotain 22000 €, ei hyvältä näytä tulevaisuuden kannalta.
      En kyllä itsekään ole laittanut jokeriin rahoja aikoihin.

    • "Arvonta" =animaatio

      ... Ei tarvitse siitä tyhmyystestistä enempää sanoa.

    • syö jokeriva lottova

      hyviä pelejä!
      tein kerran kokeeksi 4 viikon ajan
      1 rivi lottoa
      1 rivi jokeria
      / viikko

      viikko tulos (lotossa oikein jokerissa oikein)
      1 1 1
      2 2 2
      3 3 3
      4 4 4

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      181
      1508
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1136
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1101
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      700
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      691
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      621
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe