Mietittekö usein minkälaista elämä olisi jos olisi syntynyt toiseksi ihmiseksi? Entä jos olisitte tehnyt jotain toisin? Mitä ovat ne tekijät, jotka ovat elämästänne muovanneet sillä tavalla erilaisen, että olette yksinäisiksi päätyneet? Mitä kaikkea se vaatisi, että tilanne voisi muuttua? Elämää, jossa olisi parisuhde ja vastakkaisen sukupuolen kanssa toimiminen olisi vaivatonta? Jännittäviä viettelyitä tai yhteistä arkea, tavallisten asioiden tekemistä jonkun toisen ihmisen kanssa? Kuinka kaukana sellainen tavallinen elämä oikein on?
Mulla ainakin tällaiset asiat on pyörineet päässä aika usein. Omalla kohdallani tuntuu etteivät nuo syyt tähän yksinäisyyteen ole niin kovin kummoisia, ja toisaalta on harmillista miten pienestä asiat voi olla kiinni. Eihän me yksinäiset oikeasti niin erilaisia olla kuin tuo muu väestö, jotkut asiat ehkä yksinäisten keskuudessa on yleisempiä kuin valtaväestössä, toiset harvempia, mutta ainakin minusta näyttää siltä ettei siihen mitään varsinaista vikaa vaadita. Jos itsessä onkin jotain vikaa, niin kyllähän sitä samanlaista vikaa löytyy muistakin ihmisistä, jotka eivät kuitenkaan ole tähän tilanteeseen ajautuneet, vai kuinka?
Minusta ei ainakaan ole niin kovin vaikeaa kuvitella toisenlaista elämää. Pieniä muutoksia se olisi vaatinut joskus menneisyydessä, tänä päivänä vaaditttaisiin aika paljon suurempai muutoksia, kun polut valtavirrasta haarautuivat joskus menneisyydessä, niin nyt ne ovat jo erkaantuneet aika kaus toisistaan. Mutta ei se arki ihmeitä vaadi, pieniä asioita, yksi kerrallaan. Niiden asioiden tekeminen, joita muut ihmiset päivätten puuhaavat, tuskin on paljon kummempaa kuin ne asiat joita yksinäiset puuhaavat, jos siis sosiaaliset harrastukset jätetään pois laskuista. Eihän se ole vaikeaa kuvitella suoriutuvansa jonkun summittain valitun ihmisen päivärutiineista, vai onko?
Emmä oikeastaan tiedä mitä mä olen tässä sanomassa. Vähän masentava fiilis, ja tämäkin tuntuu aika turhalta kirjoitukselta, ja niinhän se taitaa ollakkin..
Mulla ainakin tällaiset asiat on pyörineet päässä aika usein. Omalla kohdallani tuntuu etteivät nuo syyt tähän yksinäisyyteen ole niin kovin kummoisia, ja toisaalta on harmillista miten pienestä asiat voi olla kiinni. Eihän me yksinäiset oikeasti niin erilaisia olla kuin tuo muu väestö, jotkut asiat ehkä yksinäisten keskuudessa on yleisempiä kuin valtaväestössä, toiset harvempia, mutta ainakin minusta näyttää siltä ettei siihen mitään varsinaista vikaa vaadita. Jos itsessä onkin jotain vikaa, niin kyllähän sitä samanlaista vikaa löytyy muistakin ihmisistä, jotka eivät kuitenkaan ole tähän tilanteeseen ajautuneet, vai kuinka?
Minusta ei ainakaan ole niin kovin vaikeaa kuvitella toisenlaista elämää. Pieniä muutoksia se olisi vaatinut joskus menneisyydessä, tänä päivänä vaaditttaisiin aika paljon suurempai muutoksia, kun polut valtavirrasta haarautuivat joskus menneisyydessä, niin nyt ne ovat jo erkaantuneet aika kaus toisistaan. Mutta ei se arki ihmeitä vaadi, pieniä asioita, yksi kerrallaan. Niiden asioiden tekeminen, joita muut ihmiset päivätten puuhaavat, tuskin on paljon kummempaa kuin ne asiat joita yksinäiset puuhaavat, jos siis sosiaaliset harrastukset jätetään pois laskuista. Eihän se ole vaikeaa kuvitella suoriutuvansa jonkun summittain valitun ihmisen päivärutiineista, vai onko?
Emmä oikeastaan tiedä mitä mä olen tässä sanomassa. Vähän masentava fiilis, ja tämäkin tuntuu aika turhalta kirjoitukselta, ja niinhän se taitaa ollakkin..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uskon edellisiin elämiin ja siihen, että olen itsekin elänyt aiemmin. Nyt tuntuu siltä, että olen syntynyt väärään paikkaan ja aikaan. Olen aina tuntenut olevani ulkopuolinen (olen nyt 19). Inhoan Suomea ja koko kulttuuri on pelkkää p*skaa täällä. En ole kiinnostunut samoista asioista kuin muut ikäiseni.
Toivon aina, että olisin syntynyt jonnekin muualle toisena ihmisenä, kauas täältä. Jotenkin vaan aina tuntuu siltä, että jotain puuttuu ja olen yksinäinen. En vai pysty pääsemään siitä eroon.
Niin, ei yksinäinen ihminen tuskin ole kovin erilainen kuin muut, hän ei vaan ehkä ilmaise niitä ominaisuuksiaan muille.
Itseäni vituttaa suuresti se, miten ujoksi ja epävarmaksi olen kasvanut. Pienestä pitäen olen tällainen ollut. Muistan miten joskus teininä mietin, että eiköhän tämä tästä lopu kun kasvan aikuiseksi... paskan vitut. Elämä tuntuu junnaavan paikallaan ja jos ajattelen tekeväni muutoksia, se vaatii todella paljon aikaa ja vaivaa ja uskallusta jota minulla ei ole.
Mitä olisin voinut tehdä, että olisin muuttunut? Tuskin mitään. En tiedä, mikä perimmäinen syy omaan ujouteeni on ollut. Pienenä minulla oli kyllä leikkikavereita, mutta sitten kun oma persoonallisuus alkoi kehittyä ja kavereista alkoi tulla enemmän "henkisiä" ystäviä, johonkin ne vaan alkoivat kaikota ne vähäisetkin kaverit. Mistä tällainen itsensä häpeäminen ja muista eristäytyminen oikein johtuu? Ehkä pelkään, että muut hylkäävät minut kun saavat tutustua minuun ja ajattelevat sitten minun olevan huono? Se tuntuu kyllä epärealistiselta, koska en loppujen lopuksi tunne olevani muita huonompi ihminen. Olen vain ujo ja epävarma, mutten tiedä MIKSI.
Nyt tuntuu siltä, että olen tilanteessa, jossa muihin ihmisiin tutustuminen ja ystävien saaminen on erittäin vaikeaa. Ei ole mitään tukiverkostoa tai paikkaa, josta voisin saada sosiaalista elämää...