Hei taas,kiva kun palasit tänne.Mikä tätä hankalaa työkaveria vaivaa,ensin oltiin kavereita ja nyt tuntuu,että on ylentänyt itsensä toisten yläpuolelle.Pääsenkö hänestä vielä eroon ,ehkä lähiaikoina.
Rakkauspuolella vaan roikutaan tässä suhteessa,kaikki ennallaan.
Eräs mies netissä haluaisi tutustua,mutta en tietenkään uskollisena ihmisenä ala tutustumaan tässä vaiheessa.
Minkälainen mies siellä kyselee perääni,olisiko ehkä kuitenkin se oikea :)
Hän jonka minule näit,vielä ei ole osunut kohdalle,jos sitten häntä tunnistankaan.
Keskiyölle
3
64
Vastaukset
Hei taas ystäväiseni
sinä olet parantunut mukavasti, vai mitä? joko tanssit taas?
tuolla työkaverilla on omia ongelmiaan, joita hän peittelee. oikeasti hän on kovin epävarma ihminen, peittää sen vain typerällä käyttäytymisellään. kaikkein parasta olisi, kun siihen ei kiinnittäisi mitään erikoista huomiota. siinä hänellä sitten olisi pähkinää purtavakseen.
häntä on kotona alistettu ja hän jatkaa sitä samaa kaavaa kotinsa ulkopuolella itse.
sinulla on tuo tuttu ja turvallinen exäsi, jonka tunnet alushousuja ja sukkia myöten. suo anteeksi suora puheeni. mutta ei siinä mitään jännittävääkään ole, sinä vain pelkäät yksinoloa.
voisit aivan hyvin selvittää tuon nettituttavuuden luonnetta enemmän, eihän se ole kiellettyä! et ole naimisissa, etkä ole kenenkään oma. eikä tuo nettituttavuus ole pettämistä, mistä sinä tiedä millä sivuille se miesystäväsi käy?
niinpä niin, on hänenkin sivuillaan "tätejä" vähissä vaatteissa.....
soisin sinun todella katselevan ympärillesi ja käyvän siellä tansseissa tyttöporukalla. sitten nappaa helpommin, koska onhan sinun luotava raamit tulevalle elämällesi. ja sitä odotellessa voit edelleen pitää yhtä kenen kanssa vain haluat.
työssä sinä pärjäät aivan hyvin, opit niitä uusia asioitakin mukavaa vauhtia.
oikein kiva taas kuulla sinusta!
t: Keskiyö- Kyynelsilmä kysyy
Kiitos sinulle jälleen,kyllä näet hyvin tilanteemme,intohimo on jo meidät jättänyt ja itse sellaista suhteeseen kaipaan.Totta,että en halua olla yksinkään,vaikka on väärin roikkuakaan toisessa,tälläisiä me ihmiset vaan ollaan.
Tansseissa en ole vielä käynyt,mutta mieli tekee koitan selvittää tämän suhteen ensin,kyllä menen keväämmällä.
Työ on nyt mukavaa lukuunottamatta tuota ihmistä,mutta kai minä pärjään.
Oppinutkin olen paljon uutta.
Taidan laittaa viestiä tuolle kaverille ja jutella hänen kanssaan,mistäs sitä ikinä tietää :)
Lämpimät halit sinulle :) - Kyynelsilmä kysyy
Nyt päätimme sitten erota ja tällä kertaa se päätös pitää,en vaan jaksa enää rimpuilla suhteessa,joka ei johda mihinkään.
Noinhan se työkaverin suhteen pitäisi tehdä,mutta ei se ole niin helppoa,pienestäkin mokasta tulee ilkeilyä ja nyt tuli vähän isompikin moka,paineen alla tehdyksi.Kun itse haluan olla ystävä kaikkien kanssa,en ymmärrä tämmöistä käytöstä.
Tuskin hänestä eroonkaan pääsen,näetkö sitten minulle muuttoa tai jotain,en vaan kestä tätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2171582- 1861571
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441164Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46858- 14730
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30721Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20656Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617