Suosittele parturi-kampaamoa Nakkilasta

Moi,
olen suht. uusi Nakkilalainen ja kaipaisin kommentteja kunnan parturi-kampaajista.
Etsin kampaajaa, jolta onnistuu nykymuodin mukaiset leikkaukset niin äidille kuin lapsillekin.
Kenelle kannattaa varata aika ?
Kehu surutta ja anna risujakin rehellisesti.

Yhdessä paikassa olen käynyt perheeni kanssa muutamia kertoja, mutta en oikein ole ollut tyytyväinen palvelun tasoon.

Kiitos.
342761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ehkä sinun kannattaa sitten asioida porissa, vaikkapa fanletissa ja maksaa ylihintaa perheesi pörröistä.
Itse olen ollut todella tyytyväinen Katri Johannaan nakkilassa ja asioin itse omistajalla.

Äänestä

Risuja ei jaettavana kenellekkään, mutta lähes poikkeuksetta kun kysäisee missä noin kivan tukan on leikkauttanut, vastaus on Highlight. Itse suosittelen lämpimästi. Hinnoiltaan lienee ihan samaa tasoa kun muutkin ja jos kalliimpi niin palvelusta kyllä maksaakin.

Äänestä

mene Poriin siellä hyvät pa-kampaajat, mutta mee tän vuoden puolella, sillä vuoden alusta alviverot nousee hurjasti kampaajilla.

Äänestä

No eipä ne hinnat laskeneet, vaikka alvi laski, siksi moinen etu poistetaankin.

Äänestä

Mä oon käyny Mallulla. Ihan oon palvelun tasoon ollu tyytyväine.

Äänestä
  • MIksi ihmeessä mun pitäisi mennä Poriin eikä käyttää oman paikkakunnan palveluja ? Siksi halusinkin kysyä kun en tunne tiedä paikkoja, kokemuksia partureista.
    Hinta ei tosiaankaan ole meille este, jos laatu vastaa palvelua.

    Kiitos muutamille asiallisista kommenteista. Kokeilemme Highlightia seuraavaksi, toivoen saavamme vakipaikan tuosta.

    Äänestä

Olen itse myös Nakkilaan muuttanut ei-paikkakuntalainen.Kävin Highlightissa ja olin kyllä tyytyväinen tulokseen mutta en palveluun.Ihan pirteää porukkaa tuntui töissä olevan ja juttelivat toisilleen ja puhelimeen reippaasti mutta...minä jäin yksin??? Olisin toivonut pientä jutun tynkää edes säästä mutta kun väri alkoi vaikuttaa minut lykättiin vain koneeseen ja kampaaja poistui takavasemmalle...Ehkä se johtui juuri siitä kun en ole täältä..Porissa sain tukanlaiton lisäksi myös mukavaa jutustelua ja tuntui että olin haluttu asiakas,niinkuin pitäisikin.Käyn siis nykyään siellä.
Itse olen myös asiakaspalvelualalla ja toivoisin muidenkin alalla olevien palvelevan asiakkaitaan palvelunhalusta eikä vain rahasta...

Äänestä
  • Highligt testattu, ja olen tosi tyytyväinen hiustenleikkuuseen sekä väriin. Tuntuu että kampaaja äkkäsi heti mitä tarkoitin ja onnistui "taklaamaan" pyörylät haltuun :)
    Mun kanssa juteltiin kyllä mutta taisin itse uppoutua niin lehtien saloihin, että multa ei saanut kuin hajanaisia vastauksia.
    Tänne siis menen jatkossakin, kiitti vinkeistä !

    Äänestä

"Vaativa asiakas" Highlightin omistajalta tai työntekijältä. Älä jaksa!

Äänestä
  • huomanneet, että kun alat parturissa tai kampaajalla "vakioasiakkaaksi" ts. käyt muutaman kerran niin sakset alkaa lipsua eikä jälki ole enää sellaista kuin ensimmäisellä kerralla? Nakkilassa tuntuu olevan vain yksi parturi joka tekee joka kerta siistin hiustenleikkuun.

    Äänestä

  • Vähänkö itse vaikutat tyypilliseltä satakuntalaiselta kusipäältä. Pistä ittes jojoksi niin helpottaa.

    Äänestä

  • Oletteko muuten kirjoitti:

    huomanneet, että kun alat parturissa tai kampaajalla "vakioasiakkaaksi" ts. käyt muutaman kerran niin sakset alkaa lipsua eikä jälki ole enää sellaista kuin ensimmäisellä kerralla? Nakkilassa tuntuu olevan vain yksi parturi joka tekee joka kerta siistin hiustenleikkuun.

    Olen huomannut ihan saman eli ensimmäisellä kertaa tehdään huolella ja asiakkaan mielen mukaan, mutta seuraavalla kerralla tulos on ihan hyvässä lykyssä ihan kamala. Eräs parturi leikkasi ensimmäisellä kerralla tosi hyvin seuraavalla kerralla jouduin kulkemaan pipo syvällä päässä, kun kyni hiukset kuin "kanan perse". Kolmatta kertaa en mennyt kyseiseen paikkaan - hiuksia ei olisi ollut enää varmaankaan lainkaan.

    Hyvän parturin löytäminen on tosi tuuri peliä.

    Äänestä

  • HV kirjoitti:

    Vähänkö itse vaikutat tyypilliseltä satakuntalaiselta kusipäältä. Pistä ittes jojoksi niin helpottaa.

    et ole, vai? Ei keskinkertainen työsuoritus muutu pro´ksi sillä että otetaan pro-hinta ja kehutaan itseä Suoli24:ssä.

    Äänestä

  • Ja sinäkö sitten kirjoitti:

    et ole, vai? Ei keskinkertainen työsuoritus muutu pro´ksi sillä että otetaan pro-hinta ja kehutaan itseä Suoli24:ssä.

    En ole. Pääsi taitaa olla ongelmatapaus, niin päältä kuin sisältäkin.

    Äänestä

  • HV kirjoitti:

    En ole. Pääsi taitaa olla ongelmatapaus, niin päältä kuin sisältäkin.

    tähän keskusteluun vaikuttaa vähäiseltä, HV (kuinka osuva nimimerkki!). Kunhan kahlaat nuo puberteetti-iän kuohut läpi voi sinusta hyvinkin tulla vielä yhteiskuntakelpoinen yksilö. Mikäli toteutuu promilleluokkaa oleva mahdollisuus siitä että olisit ko. myrskyisän vaiheen jo ohittanut niin kehoittaisin käymään tarkistuttamassa lääkityksesi.

    Äänestä

  • Tuo antisi kirjoitti:

    Minun antini keskusteluun on vähintään samaa tasoa kuin sinunkin, ellei sitten kateutta, kaunaisuutta ja harhaisuutta katsota täällä satakunnassa joksikin erityiseksi ansioksi. Yhteiskuntakelpoisuus täällä tarkoittanee sitä että epäillään ja kadehditaan kaikkia ja kaikkea, yrittäjiä etunenässä. Sellaista yhteiskuntakelpoisuutta minä en haluakaan saavuttaa. Lääkityksesi voit tarkistaa itse, tosin kaikkiin vaivoihisi ei taida sellaista löytyä.

    että koulujen joululoma loppuu pian niin tulee murkuille päivisin muutakin tekemistä kuin netissä surffailu ja oman pahan olon purkaminen kirjoittamalla. Loppuiko moposta bensa vai tuliko joululahjarahat törsättyä ennen aikojaan?

    HV nimimerkki viittaa erääseen hiuksettomaan
    yli 50 vee tapaukseen, joka kulkee teininimäisesti¨
    ja myös käyttäytyy sen mukaisesti.

    Äänestä

  • On se hyvä kirjoitti:

    että koulujen joululoma loppuu pian niin tulee murkuille päivisin muutakin tekemistä kuin netissä surffailu ja oman pahan olon purkaminen kirjoittamalla. Loppuiko moposta bensa vai tuliko joululahjarahat törsättyä ennen aikojaan?

    Mitähän itse purat perusteettomalla syyttelyllä? Tai eihän mitään tarvitse purkaa jos kaikki paskamaisuus on jo luonteessa.

    Äänestä

  • Saloon kirjoitti:

    HV nimimerkki viittaa erääseen hiuksettomaan
    yli 50 vee tapaukseen, joka kulkee teininimäisesti¨
    ja myös käyttäytyy sen mukaisesti.

    Vihje: Se EI tarkoita että Hyvä Veli.

    Äänestä

  • HV kirjoitti:

    Vihje: Se EI tarkoita että Hyvä Veli.

    Tiedetään ja niin tietää moni muukin.

    Äänestä

  • HV kirjoitti:

    Mitähän itse purat perusteettomalla syyttelyllä? Tai eihän mitään tarvitse purkaa jos kaikki paskamaisuus on jo luonteessa.

    avaustasi tässä ketjussa 30.12.: "... itse vaikutat tyypilliseltä satakuntalaiselta kusipäältä. Pistä ittes jojoksi niin helpottaa." Käytkö aina nimittelemään henkilöitä joiden mielipiteet eivät käy yksiin omiesi tai sinulle syötettyjen kanssa? Kusipää tai ei, ei tulisi mieleenikään kehotella ketään - sinuakaan - narunjatkoksi. Suomi tarvitsee kaikkia - ainakin varoittavaksi esimerkiksi.

    Äänestä

  • Vilkaisehan vähän HV kirjoitti:

    Joo, sori vaan, olin ehkä hieman liian tyly aloituksessani. Pyydänkin anteeksi kaikilta joita olen tässä tullut loukanneeksi. Ette te kaikki satakuntalaiset ole k***päitä. Hyvää jatkoa uudelle vuodelle!

    Ihan maailmanlopun meininkiä. Mielipiteet vaihtuu kun onnenpyörässä.
    Tässä ketjussa jotain 28 viestii ja nakkilassa vissiin pari parturii.

    Äänestä

  • Vilkaisehan vähän HV kirjoitti:

    avaustasi tässä ketjussa 30.12.: "... itse vaikutat tyypilliseltä satakuntalaiselta kusipäältä. Pistä ittes jojoksi niin helpottaa." Käytkö aina nimittelemään henkilöitä joiden mielipiteet eivät käy yksiin omiesi tai sinulle syötettyjen kanssa? Kusipää tai ei, ei tulisi mieleenikään kehotella ketään - sinuakaan - narunjatkoksi. Suomi tarvitsee kaikkia - ainakin varoittavaksi esimerkiksi.

    Vale-HV nyt ryhtyi ominpäin minua kiltimmäksi. Mutta menkööt, tältä osin riittää tämä paskanjauhanta. Viimeinen vastaus: En, joitakin vedän myös lättyyn.

    Äänestä

  • HV.org kirjoitti:

    Vale-HV nyt ryhtyi ominpäin minua kiltimmäksi. Mutta menkööt, tältä osin riittää tämä paskanjauhanta. Viimeinen vastaus: En, joitakin vedän myös lättyyn.

    siltä että tätä dialogia on turha jatkaa. Tuolla voisi olla jotakin teikäläiselle:

    http://vihanhallinta.fi/

    Hyvät jatkot vaan, ja HV (molemmat)!

    Äänestä

Siehä oikeest oot Nakkilalainen maalaisjuntti!

Äänestä

Mä olen ollut tyytyväinen Hius Sopin palveluun. =)

Äänestä

Ja minä taas Katri Johannaan.

Äänestä
  • Ja minä taas Pekka Ristoon.

    Äänestä

Niin minäkin, mutta VAIN Katriin, muille en mene koskaan.

Äänestä

Hairy Mature Styling on todella hyvä. Suositelen. On siinä kirkonmäellä.

Äänestä

Mää leikkaan omat hiukset ihan ite. Voin katsoa peiliin ja haukkua näkemäni, jos en ole leikkaukseen tyytyväinen :D... Onnistuu, kun sitä tekee tarpeeksi :D

Äänestä

Anne Ketonen. Puitteet niukat, työ ja ammattitaito hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaativa asiakas kirjoitti:

Moi,
olen suht. uusi Nakkilalainen ja kaipaisin kommentteja kunnan parturi-kampaajista.
Etsin kampaajaa, jolta onnistuu nykymuodin mukaiset leikkaukset niin äidille kuin lapsillekin.
Kenelle kannattaa varata aika ?
Kehu surutta ja anna risujakin rehellisesti.

Yhdessä paikassa olen käynyt perheeni kanssa muutamia kertoja, mutta en oikein ole ollut tyytyväinen palvelun tasoon.

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu